Athanasoksen uskontunnustus (usein latinankielisestä aloituslauseesta kutsuttu Quicumque vult, suomeksi "Kuka tahtoo...") on länsikristillinen uskonjulistus, joka painottaa erityisesti kolminaisuusoppia ja Kristuksen kaksiluonto-opetusta. Se on tunnetuin varhaisista yhdestä ja samalla yksityiskohtaisimmista kolminaisuuden määritelmistä, ja se on ollut käytössä pääasiassa kirkon läntisessä osassa yli tuhat vuotta. Nykyisin sen liturginen käyttö on vähäisempää, koska Nikean uskontunnustus on yleisemmin käytössä.

Tekstin alkuperä ja tekijyys

Aiemmin, noin 9. vuosisadalta alkaen, uskottiin, että teksti olisi peräisin Pyhästä Athanasioksesta (4. vuosisadalla Egyptissä eläneestä teologista). Nykyään suurin osa tutkijoista pitää tätä näkemystä epätodennäköisenä. Tähän on useita syitä:

  1. Alkuperäinen teksti on latinaksi, kun taas Athanasius kirjoitti pääasiassa kreikaksi.
  2. Athanasiuksen tai hänen aikalaisiensa olemassa olevassa kirje- ja kirjallisuusperinnössä ei ole viitteitä tämän uskontunnustuksen olemassaolosta.
  3. Tekstissä käsitellään teologisia ongelmia ja termejä, jotka yleistyivät ja muotoutuvat vasta Athanasiuksen kuoleman jälkeen.

Tämän vuoksi monet tutkijat sijoittavat tekstin syntyvän länteen, todennäköisesti Galliassa, noin vuoden 500 tienoille. Tekstin kannanotot muistuttavat muun muassa Milanon pyhän Ambrosiuksen, Hippolaisen Augustinuksen ja Lérinsin Vincentin oppeja. Nykyinen patristiikan tutkija J.N.D. Kelly (viite) pitää todennäköisimpänä, että teksti syntyi Lérinsin alueen hengellisessä kontekstissa Etelä-Galliassa, vaikka hän ei usko Lérinsin pyhän Vincentin olleen suoraan kirjoittaja. Eräs mahdollinen tekijäehdokas on Caesarius Arlesista.

Käsikirjoitukset ja leviäminen

Vanhimmat säilyneet Athanasoksen uskontunnustuksen käsikirjoitukset ovat peräisin 800-luvun lopulta. Tekstillä oli keskiajalla laaja levinneisyys Länsi-Euroopassa ja se tuli osaksi monien läntisten kirkkojen opetusta ja katekismusta.

Tekstin sisältö lyhyesti

Uskontunnustus jakautuu kahteen pääosaan:

  • Kolminaisuuden dogmatiikka: Teksti määrittelee Jumalan persoonat (Isä, Poika ja Pyhä Henki) ja korostaa, että he ovat yhtä olemusta mutta erillisiä persoonaa. Se vastustaa niin sanottuja triteistisiä kuin käytännössä jakavia tulkintoja sekä oppeja, jotka vähentävät Kristuksen jumaluutta (kuten arianismi).
  • Kristologinen dogmatiikka: Uskontunnustus määrittelee, että Jeesus Kristus on täysi Jumala ja täysi ihminen – kaksi luontoa ja yksi persoona, erotettavissa mutta erottamattomasti yhdistettynä. Tavoitteena on suojata käsitystä Kristuksen persoonasta ja pelastustyöstä.

Lisäksi tekstissä on tunnettuja ns. "tuomitsevia lauseita" (damnatory clauses), jotka sanovat, että ne, jotka eivät pidä tässä esitettyä oikeaa uskoa, jäävät iankaikkiseen rangaistukseen. Tällaiset lopetuslauseet ovat olleet keskustelun ja kritiikin kohteena läntisessä teologiassa.

Alkusanat ja filioque

Uskontunnustuksen latinankielinen alku on tunnettu: Quicumque vult salvus esse..., suomeksi usein käännettynä "Kuka tahdoinkaan pelastua...". Tekstissä esiintyy myös filioque-määritelmä, joka toteaa Pyhän Hengen lähteen liittyvän sekä Isään että Poikaan (eli että Henki lähtee "Isästä ja Pojasta"). Tämä filioque-kohdassa oleva painotus oli myöhemmin yksi kiistanaihe myös itäisen ja läntisen kirkon välillä, sillä idässä korostettiin perinteisesti Hengen lähteenä ainoastaan Isää.

Vastaanotto ja käyttö

Keski-ajalla Athanasoksen uskontunnustus oli laajasti hyväksytty Länsi-Euroopassa ja se sisältyi monien kirkkojen katekismuksiin. Uudemmassa ajassa sen asema on muuttunut: monet kirkot pitävät sitä arvokkaana historiallisen teologian lähteenä, mutta sen päivittäinen liturginen käyttö on vähentynyt.

Martin Luther laski sen yhden kolmen tärkeän uskonlausuman joukkoon yhdessä Nikean uskontunnustuksen ja Te Deumin kanssa. Luterilaisuudessa Athanasoksen uskontunnustusta on käytetty erityisesti katekumeeneille ja opillisten erojen selkeyttämiseksi. Anglicanismissa se esiintyy historiallisissa kirkkokirjoissa, mutta sen julkinen lukeminen vaihtelee seurakunnittain. Itäisessä ortodoksisuudessa teksti ei ole virallisesti hyväksytty pääosin filioque-kohdan ja tekijyyskiistan vuoksi.

Nykyinen merkitys

Nykyteologiassa Athanasoksen uskontunnustusta tarkastellaan sekä historiallisen dokumentin että dogmaattisen tiivistelmän näkökulmasta. Se tarjoaa selkeän esityksen varhaislänsimaisen kolminaisuuskäsityksen ja kristologian muotoutumisesta, mutta sen ehdottomat tuomitsevat kohdat ja filioque-kohdan ilmaisu herättävät edelleen keskustelua ja rajanvetoja eri kirkollisten perinteiden välillä.

Uskontunnustuksen vaikutus näkyy erityisesti siinä, miten se on auttanut kirkkoa muotoilemaan ja suojelemaan käsitystä Jumalan persoonista ja Kristuksen kahdesta luonteesta. Samalla se muistuttaa siitä, miten liturgiset ja dogmaattiset tekstit voivat vaikuttaa kirkkojen väliseen dialogiin ja erimielisyyksiin.

Uskontunnustus alkaa latinaksi Quicumque vult salvus esse... (suomeksi usein käännettynä "Kuka tahdoinkaan pelastua...") ja päättyy tunnettuun varoitukseen niiden kohtalosta, jotka eivät hyväksy siinä esitettyä uskoa.