Oomycota-heimo kuuluu eukaryoottisten mikro-organismien valtavaan heimoon, jota kutsutaan heterokonteiksi. Oomycetes ovat erillinen sienimäisten mikro-organismien fylogeneettinen suku.
Ne eivät ole varsinaisesti sieniä, vaikka joillakin niistä onkin sienien tapaan säikeet. Kuten sienet, ne ovat saprofyyttisiä ja patogeenisiä. Kuten sienet, myös oomyceteillä on harvoin septa, ja jos niitä on, ne ovat harvinaisia.
Ne ovat mikroskooppisia organismeja, jotka lisääntyvät sekä suvullisesti että suvuttomasti. Oomykeetit kuuluvat kasvien tuotteliaimpiin taudinaiheuttajiin, jotka aiheuttavat tuhoisia tauteja, kuten perunaruttoa ja tammen äkkikuolemaa.
Niitä kutsutaan usein vesihomeiksi (tai homeiksi), vaikkakin nimityksen perustana oleva vettä rakastava luonne ei päde useimpiin lajeihin, jotka ovat maalla eläviä patogeenejä.
Rakenne ja lisääntyminen
Oomykkeet muistuttavat ulkonäöltään sieniä, mutta niiden solukko on biokemiallisesti erilainen. Niiden soluseinä koostuu pääosin selluloosasta ja beta-glukaanista, kun taas oikeilla sienillä on esimerkiksi kitiiniä. Useimmilla lajeilla hyfiit ovat koenosyyttejä (monitumaisia ilman selkeitä väliseiniä).
Lisääntyminen tapahtuu sekä suvullisesti että suvuttomasti. Suvuttomassa vaiheessa muodostuu usein sporangioita, jotka vapauttavat liikkumiskykyisiä zoosporia — pieniä uiskentelevia itiöitä, joilla on kaksi erilaista siimaa (tinsel- ja whiplash-tyyppiset). Sukupuolisessa lisääntymisessä syntyy oospooreja, kestäviä itiöitä, jotka selviävät epäsuotuisissa oloissa.
Elintavat, isännät ja taudit
Oomykkeet voivat olla saprofyyttisiä eli hajottajia tai isäntäspesifisiä patogeeneja. Monet lajit elävät vesieliöinä tai kosteissa ympäristöissä (esim. Saprolegnia), mutta suuri osa tärkeimmistä talous- ja metsätalouden tuhoajista elää maalla ja hyökkää kasveihin.
Tautikirjo on laaja: juurenmätää ja taimien nuutumat (esim. Pythium), lehtilaikut ja ruosteita muistuttavat oireet (Peronospora ja muut härmälajit), sekä vakavat kasvintuhoajat kuten Phytophthora-suvun lajit. Tunnettuja esimerkkejä ovat perunarutto (Phytophthora infestans) ja tammen äkkikuolemaa aiheuttavat lajit (Phytophthora ramorum), jotka ovat aiheuttaneet suuria taloudellisia ja ekologisia vahinkoja.
Vaikka monet maalla elävät oomykkeet eivät "rakasta vettä" koko elinkaarensa ajan, kosteus on usein tärkeä niiden leviämiselle ja tartunnalle: uiskentelevat zoosporit vaativat vesikalvon tai pisaroita päästäkseen isäntään. Tästä syystä sade, kastelu ja huono vedenpoisto lisäävät tautiriskejä.
Tunnistus ja tutkimus
Tunnistus perustuu usein oireisiin, mikroskopiaan (sporangioiden, zoosporien ja oosporien morfologia) sekä viljelyyn laboratoriossa. Nykyään DNA-pohjaiset menetelmät (PCR, sekvensointi) ovat tulleet keskeisiksi, koska monet lajit ovat morfologisesti lähellä toisiaan.
Merkitys ja torjunta
Oomykkeiden aiheuttamat taudit voivat alentaa satoja, tuhota taimia ja vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen. Torjunta perustuu usein integroituihin toimenpiteisiin:
- ennaltaehkäisy: tautivapaiden siementen ja taimien käyttö, hyvä viljelykierto ja vedenhallinta;
- kasvinsuojelu: vastustuskykyiset lajikkeet ja ajoitettu kemiallinen torjunta (huom. useimmat sienille tarkoitetut sienitautiaineet eivät tehoa oomykkeihin — käytetään oomyketeille tehokkaita valmisteita);
- biologinen torjunta ja hyödynteisten mikro-organismien käyttö;
- hygienia: kasvinjätteiden poisto, työkalujen puhdistus ja kosteuden hallinta kasvihuoneissa.
Torjuntastrategiat tulee sovittaa lajin biologiaan ja paikallisiin olosuhteisiin. Nopeasti leviävissä tartunnoissa ja luonnonmetsissä torjunta voi olla vaikeaa ja kallista.
Yhteenveto
Oomykkeet muodostavat heterokonttien ryhmän, joka muistuttaa sieniä mutta kuuluu eri evolutiiviseen linjaan. Ne voivat olla hyödyllisiä hajottajia tai vakavia patogeeneja viljelykasveille ja luonnonpuille. Niiden hallinta vaatii ymmärrystä niiden biologiasta, kosteuden vaikutuksesta leviämiseen sekä asianmukaisista torjuntatoimenpiteistä.
