Renessanssimusiikki: määritelmä, historia ja keskeiset piirteet (1400–1600)
Renessanssimusiikki (1400–1600): tutustu sen historiaan, keskeisiin piirteisiin ja säveltäjiin — moniääninen, pehmeä ilmaisu ja siirtymä modaalisuudesta kohti tonaalisuutta.
Renessanssimusiikki on eurooppalaista musiikkia, joka on kirjoitettu noin vuosina 1400-1600. Tätä ajanjaksoa kutsutaan renessanssiksi, joka tarkoittaa "uudestisyntymistä". Renessanssi sijoittuu keskiajan ja barokkiajan väliin.
Musiikin sijoittaminen aikajaksoihin ei tarkoita sitä, että tyypin vaihtaminen olisi ollut nopeaa. Musiikki muuttui hitaasti, ja varhaisrenessanssin musiikki oli samanlaista kuin keskiaikainen musiikki. Hitaasti musiikintekijät alkoivat kokeilla uusia ideoita. Monesta keskiaikaisesta kirkkomusiikista oli tullut hyvin kovaa, ja siinä oli paljon rytmisääntöjä ja nuottien yhteentörmäyksiä dissonanssien aikaansaamiseksi. Monet renessanssisäveltäjät kirjoittivat musiikkia, joka oli pehmeämpää ja lempeämpää. Musiikki oli edelleen moniäänistä, ja jokaisella äänellä oli oma osuutensa melodiasta. Musiikista alkoi tulla vähemmän modaalista ja enemmän tonaalista. Barokin alkaessa säveltäjät käyttivät duuri- ja molliavainten järjestelmää, kuten nykyäänkin.
Määritelmä ja aikajana
Renessanssimusiikista puhutaan yleensä kaudesta, joka kattaa suunnilleen vuodet 1400–1600. Jakson sisällä on kehityskulkuja: varhaisrenessanssi (noin 1400–1475), keskipitkä renessanssi (noin 1475–1550) ja myöhäisrenessanssi (noin 1550–1600). Muutokset näkyvät mm. sävelkielessä, tekstin käsittelyssä ja sävellystekniikassa.
Historia ja tärkeimmät keskukset
Renessanssikausi sai voimaa erityisesti Pohjois-Italiasta, Ranskasta, Espanjasta ja Alankomaista. 1400–1500-luvuilla tulivat merkittäviksi seuraavat ilmiöt:
- Koulujen ja katedraalien sekä hovien merkitys sävellyskeskuksina.
- Nykyaikaisen nuottipainamisen kehittyminen (esim. Ottaviano Petrucci julkaisi 1501 teoksen, joka levitti moniäänistä musiikkia laajemmin).
- Franco-Flemish-säveltäjien (esim. Guillaume Dufay, Josquin des Prez) laaja vaikutus Eurooppaan — monet heistä työskentelivät paitsi kotimaissaan myös italialaisissa katedraaleissa ja hoveissa.
- Katolisen kirkon uudistukset (esim. Trenton kirkolliskokouksen vaikutukset) vaikuttivat liturgiseen musiikkiin, mutta myytti Palestrinasta liittää kaiken puhtaaseen polyfoniaan on liioiteltu.
Keskeiset piirteet
- Moniääneisyys ja kontrapunkti: Äänet olivat usein suhteellisen tasavertaisia (equal-voiced polyphony). Kontrapunktiset tekniikat, kuten imitaatio, olivat yleisiä.
- Imitaatio: Samojen tai samanlaisten fraasien kierto eri äänissä muodosti rakenteen monissa teoksissa.
- Harmoninen pehmeys: Dissonansseja käytettiin tarkoin säädeltynä ja ne ratkaistiin sulavasti; sävelkieli oli modulaarisesti modaalista kohti nykymielistä tonaalisuutta.
- Tekstin ja sävelen suhde: Tekstin ymmärrettävyys ja ilmaisullisuus nousivat tärkeiksi, etenkin madrigaaleissa ja muissa sekulaareissa lajeissa.
- Muodot: Kantus firmus -masset, parody-massat, motetit, madrigaalit ja chansons-muodot kehittyivät ja vakiintuivat.
- Nuotinnus ja käytännöt: Mensuraalinen nuotinnus ja praksis kuten musica ficta (äänenkorotukset/alentamiset esityskäytännössä) olivat yleisiä. Myöhäiskaudulla alkoi myös basso-käytännön ja funktionaalisen basson kehitys, joka johtaa barokin basso continuo -käytäntöön.
Sävellyslajit ja esityskäytännöt
Renessanssin musiikki jakaantui kirkolliseen ja maalliseen perinteeseen:
- Kirkollinen: Messut, motetit, hymnit ja responsoriot. Messuista kehittyi moniosaisia kokonaisuuksia, joissa käytettiin sekä kantus firmusta että imitaatiotekniikoita.
- Maallinen: Madrigaalit (italialaiset, usein tekstimaalausta ja tunneilmaisua korostavia), ranskalaiset chansons, englantilaiset consort-laulut ja yksinkertaisemmat kansansävelmät. Myös tanssimusiikki (pavane, galliard, allemande) oli suosittua hoveissa ja kaupungeissa.
- Esityskäytännöt: Sekakuorot tai yhtyeet esiintyivät sekä akustisesti että pienissä tiloissa. Usein äänet laulettiin tai soitinten kanssa yhdistettiin lauluja ja instrumentaaliosuuksia.
Soittimet
Renessanssin soitinkenttä oli monipuolinen. Yleisimmät instrumentit olivat:
- Luuttu (lute) ja vihuela — tärkeät säestys- ja soitinmusiikin instrumentit.
- Fidula ja violat (viola da gamba -perhe) — jousisoittimet kamarimusiikissa.
- Puhaltimet kuten recorder (pikkuflöötti), traverso, krumhorn ja sackbut (varhainen pasuuna).
- Yksinkertaiset koskettimet ja laudepohjaiset instrumentit; urkujen kehitys jatkui kirkoissa.
Merkittäviä säveltäjiä
Joistakin renessanssin tärkeistä säveltäjistä mainittakoon muun muassa Guillaume Dufay, Josquin des Prez, Giovanni Pierluigi da Palestrina, Orlando di Lasso (Orlande de Lassus), Thomas Tallis, William Byrd ja Claudio Monteverdi (joka edustaa siirtymää myöhäisestä renessanssista barokkiin). Nämä tekijät vaikuttivat laajalti koulukuntiin ja myöhempään musiikinteoriaan.
Perintö ja vaikutus
Renessanssimusiikin perintö näkyy erityisesti polyfonian kehittymisenä, joka muodosti perustan myöhemmälle barokkimusiikille ja contrapuntalisteille kuten J. S. Bachille. Lisäksi renessanssin kiinnostus teksti-ilmaisuun ja soittimellisuuteen vaikutti maallisen musiikin kehitykseen ja musiikin sosiaaliseen rooliin.
Kuuntelemalla eri lajien teoksia — messuja ja motetteja, madrigaaleja ja chansons — saa hyvän kuvan renessanssin monimuotoisuudesta ja siitä, miten hiljalleen syntyi siirtymä modaalisesta ajattelusta kohti myöhempää tonaalista järjestelmää.
Laulumusiikki
Säveltäjät kirjoittivat monia messuja ja motetteja. 1500-luvulla syntyi myös madrigaali: maalliset (ei uskonnolliset) laulut, jotka usein käsittelivät rakkautta. Madrigaali sai alkunsa Italiasta, ja siitä tuli lyhyen aikaa hyvin suosittu Englannissa 1580-luvulta alkaen. Oli myös paljon muita maallisia lauluja, kuten chanson, canzonetta ja villanelle. Lauluja säesti usein luuttu. Musiikki oli olennainen osa renessanssin ajan yhteiskunnallista, uskonnollista ja hovielämää. Ajatusten runsas vaihto Euroopassa sekä poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset tapahtumat vuosina 1400-1600 johtivat suuriin muutoksiin sävellystyyleissä, musiikin levittämistavoissa, uusissa musiikkityyleissä ja soittimien kehityksessä. Varhaisrenessanssin tärkein musiikki oli kirkon käyttöön sävellettyjä polyfonisia (useista samanaikaisista melodioista koostuvia) messuja ja latinankielisiä motetteja tärkeisiin kirkkoihin ja hovikappeleihin. Kuudennentoista vuosisadan lopulla mesenaatit jakautuivat kuitenkin monille eri aloille: katolinen kirkko, protestanttiset kirkot ja hovit, varakkaat harrastajat ja musiikkipaino olivat kaikki säveltäjien tulonlähteitä.
Nuotinnos
Tärkeä kehitysaskel renessanssin aikana oli nuotinnus. Monet muusikot kirjoittivat kirjoja musiikin teoriasta. Ne ovat hyödyllisiä meille, koska ne kertovat, miltä musiikki kuulosti tuohon aikaan ja mitä ihmiset ajattelivat siitä. Musiikkia alettiin kirjoittaa nuotinnokseen, jossa on viisi riviä. Varhaisrenessanssin musiikissa ei vielä ollut viivoja. Nuotit kirjoitettiin valkoisilla nuotinpäillä, esim. minimi (puolikas nuotti) oli aikoinaan lyhin nuotti, joka voitiin kirjoittaa ("minimipituus"). Vasta myöhemmin tulivat käyttöön virkkeet (neljäsosanuotit) ja kvaterit (kahdeksasosanuotit). Tämä ei tarkoita, että musiikki olisi ollut hidasta tuohon aikaan, se oli vain tapa, jolla se kirjoitettiin.
Avainsignaattoreita ei ollut vielä keksitty. Kor- ja la-sävyjä osoitettiin toisinaan vahingossa (nuottien eteen kirjoitetuilla merkinnöillä). Hyvin usein esittäjien odotettiin kuitenkin tietävän tai jopa päättävän itse, mitkä ovat desit ja mitat (ks. musica ficta).
Musiikin painatus
Toinen erittäin tärkeä keksintö oli nuotinpainatus. Nuotinpainanta alkoi Italiassa 1500-luvun puolivälissä.
Renessanssin säveltäjät
1400-luvun alkupuolella oli joukko säveltäjiä, jotka tunnetaan nykyään burgundilaisena koulukuntana (Burgundista). Guillaume Dufay oli tunnetuin heistä. Heidän musiikkinsa kuulosti hieman keskiaikaiselta musiikilta.
1400-luvun loppupuolella oli kehittynyt moniäänisen kirkkomusiikin tyyli, jota voi kuulla Johannes Ockeghemin ja Jacob Obrechtin messuissa. Ockeghem sävelsi jopa yhden teoksen, jossa kaikki osat kehittyvät yhdestä ideasta, jota käytettiin kaanonina.
1500-luvulla säveltäjät alkoivat kirjoittaa musiikkia, jolla oli selkeä tahti ja säännöllinen pulssi. Heihin kuuluivat Josquin des Prez ja muut ranskalais-flamannilaisen koulukunnan edustajat. Roomalainen koulukunta, johon kuului kuuluisa italialainen Giovanni da Palestrina. Hänen tapansa kirjoittaa polyfoniaa on ollut mallina kyseiselle tyylille vuosisatojen ajan. Musiikinopiskelijat joutuvat edelleen opiskelemaan "Palestrina-tekniikkaa" (miten säveltää Palestrinan tyyliin). Vaikka tämän ajan kirkkomusiikki on pääasiassa polyfonista, siinä on myös homofonisia kohtia, joissa äänet laulavat samoja sanoja yhdessä. Tämä auttaa tekemään tärkeät sanat todella selviksi.
Venetsiassa kehittyi noin vuodesta 1534 noin vuoteen 1600 monikuorotyyli. Kuorot olivat erillisiä ja lauloivat kirkon eri osissa, usein lehtereillä. Tämä mahtipontinen musiikki kuulosti kauniilta suurissa kirkoissa, kuten Basilica San Marco di Venezia. Näitä säveltäjiä kutsutaan usein "venetsialaiseksi koulukunnaksi". Andrea Gabrieli ja myöhemmin hänen veljenpoikansa Giovanni Gabrieli kirjoittivat tällaista musiikkia, ja myöhemmin Claudio Monteverdi, joka aloitti renessanssiaikana ja eli barokin aikana.
Renessanssin loppu
Muutos barokin musiikkityyliin tapahtui noin vuonna 1600. Tällöin keksittiin ooppera. Tämä edellytti uutta sävellystyyliä. Säveltäjä Monteverdi kirjoitti renessanssityylillä noin vuosiin 1600-1650 asti, jolloin hän siirtyi barokkityyliin.
| Musiikki | |||||
| Musiikin historia ja |
| ||||
|
| ||||
|
| ||||
| Koulutus ja opiskelu |
| ||||
| Tuotanto |
| ||||
| Kulttuuriset ja |
| ||||
| Suvereenin valtion mukaan |
| ||||
| Luettelot |
| ||||
| Aiheeseen liittyvät artikkelit |
| ||||
| |||||
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä ajanjaksoa kutsutaan renessanssiksi?
A: Renessanssi on eurooppalaisen musiikin osa-alue, joka on kirjoitettu noin vuodesta 1400 vuoteen 1600.
K: Miten musiikki muuttui tänä aikana?
A: Musiikki muuttui hitaasti, ja varhaisrenessanssin musiikki oli samanlaista kuin keskiaikainen musiikki. Hitaasti musiikintekijät alkoivat kokeilla uusia ideoita ja kirjoittivat pehmeämpiä ja lempeämpiä kappaleita, jotka olivat kuitenkin edelleen polyfonisia ja joissa jokaisella äänellä oli oma osuutensa melodiasta. Musiikista alkoi tulla vähemmän modaalista ja enemmän tonaalista.
K: Mitä sana "renessanssi" tarkoittaa?
V: Sana "renessanssi" tarkoittaa "uudestisyntymistä".
K: Miltä keskiaikainen kirkkomusiikki kuulosti?
V: Keskiaikaisesta kirkkomusiikista oli tullut hyvin kovaa, ja siinä oli paljon rytmisääntöjä ja nuottien yhteentörmäyksiä dissonanssien aikaansaamiseksi.
K: Millaista järjestelmää säveltäjät käyttivät barokin alkaessa?
V: Barokin alkaessa säveltäjät käyttivät duuri- ja molliavainten järjestelmää, kuten nykyäänkin.
K: Miten varhaisrenessanssin musiikki vertautui keskiaikaiseen musiikkiin?
V: Varhaisrenessanssin musiikki muistutti monin tavoin keskiaikaista musiikkia.
Etsiä