Ragtime – amerikkalainen synkoopillinen musiikkilaji ja historia
Ragtime — amerikkalainen synkoopillinen musiikki: tarina Scott Joplinista, Maple Leaf Ragista ja The Entertainerista. Tutustu ragtimeen, sen historiaan ja vaikutuksiin.
Ragtime (tai rag-time) on amerikkalainen musiikkilaji, jonka suosio oli huipussaan noin 1897–1918. Sen keskeinen tunnusmerkki on synkopoitu eli tahdista poikkeava, korostuksia siirtelevä rytmi, joka antaa musiikille energisen ja "hyppyävän" luonteen. Nimi "rag" tulee ilmaisusta "ragged time" viittaamassa rytmin säröisyyteen ja synkooppeihin.
Alku ja kulttuurinen tausta
Ragtime syntyi afroamerikkalaisessa kaupunkikulttuurissa ja kehittyi 1800-luvun lopun Yhdysvaltain kaupungeissa, erityisesti St. Louisissa ja New Orleansin, punaisen valon kortteleissa. Laji ammensi vaikutteita afrikkalaisista rytmiperinteistä, kuten polyrytmiikasta, sekä eurooppalaisesta marssiperinteestä, cakewalkista ja minstreli- ja viihdetraditioista. Ragtime levisi nopeasti kappalemyyntinä painettuna nuotteina ja pianonsävellyksinä, mutta sen juuret olivat tanssi- ja seurustelukulttuurissa.
Rytmi ja rakenne
Ragtimea luonnehtii synkopaation käyttö oikeassa kädessä ja vakaa, marssimainen vasen käsi, joka usein vuorottelee lyhyen bassosoinnun ja torvensoittomaisen pidemmän soinnun välillä. Vasemman käden malli tunnetaan usein "oom-pah" -tyylinä tai marssibassona. Tavallisesti kappaleet ovat 2/4- tai 4/4-tahtilajissa ja tempoltaan reippaita mutta selkeitä.
Monet klassiset ragit noudattavat muotovaihtelua, jossa osiot merkitään A, B, C, D jne. Tyypillinen muoto on esimerkiksi A A B B A C C D D (tai lyhyemmin AABBACCDD). Tämä toistuva muotorakenne teki ragista helposti nuotinnettavan ja suositun soitettavan muodossa sekä kotipianisteille että esiintyville muusikoille.
Säveltäjät ja tunnetut teokset
Vaikka ragtime kehittyi yhteisöllisesti, keskeisiä nimiä lajissa ovat olleet afroamerikkalaiset säveltäjät, jotka nostivat tyylin kansalliseen tietoisuuteen. John Philip Sousan marssiperinteestä otetut vaikutteet yhdistyivät afrikkalaistaustaisiin rytmeihin, ja tästä syntyi ragin tunnusomainen luonne: eurooppalainen muoto + afrikkalaiset rytmit. Ragtime-säveltäjä Scott Joplin tuli erittäin tunnetuksi julkaistuaan vuonna 1899 Maple Leaf Ragin, joka vaikutti useiden säveltäjien melodioihin, harmonisilla etenemisillään ja metrisillä kuvioillaan. Muita merkittäviä rag-komponisteja ovat mm. James Scott ja Joseph Lamb.
Julkaisut, esityskäytännöt ja äänityshistoria
Alun perin ragtime levisi paljon painettuna nuottina ja pianoversiona; monet kappaleet tehtiin soittajaperheiden ja kotisoittajien suosioon. Pianon ohella rag arrangeerattiin myös yhtyeille ja fanfaroille; 1900-luvun alun pianorullat ja varhaiset äänilevytykset tallensivat tyylin käytäntöjä. Ragtime eli omaa suosiokauttaan, mutta jazzin nousu muutti yleisön makua: jazzin yleistyminen vuoden 1917 jälkeen vähensi ragtime-musiikin kaupallista asemaa.
Ragtime on kuitenkin toistuvasti herännyt eloon. 1940-luvulla monet jazz-yhtyeet alkoivat liittää ragia ohjelmistoonsa ja julkaista kiinnostavia tallenteita 78-levyillä (78 rpm-levyillä). 1950-luvulla ragin eri tyylisuuntia alettiin levyttää laajemmin ja uusia ragteoksia syntyi. Vuonna 1971 Joshua Rifkinin julkaisema kokoelma Scott Joplinin teoksista herätti uudelleen kiinnostuksen tyylilajia kohtaan ja sai laajaa huomiota; Rifkinin levytykset auttoivat ragin uudelleenlöytämisessä ja tutkijoiden sekä esittäjien kiinnostuksen heräämisessä (Grammy-palkinnon ehdokkuus mainittiin laajalti).
Elokuvan puolelta merkittävä uusi aalto tuli, kun vuoden 1973 elokuva The Sting käytti Joplinin sävellyksiä soundtrackissaan. Elokuvassa esitetty versio Joplinin vuonna 1902 säveltämästä The Entertainer nousi uudelleen suosioon ja oli vuonna 1974 top 5 -hitti, mikä jälleen laajensi ragin yleisöpohjaa.
Tyylien erot ja kehitys
Ragtimesta puhuttaessa voidaan erottaa useita alatyyppejä: "classic rag" eli klassinen rag (nuottimuotoon kirjoitettu, usein moniosainen piano-ominaisteos), "folk rag" (yksinkertaisempi, improvisoivampi ja usein tanssikäyttöön tarkoitettu) ja myöhemmin syntynyt "novelty" ja "stride", jotka kehittivät vasemman käden tekniikkaa entisestään. Stride-pianossa vasen käsi hyppii laajemmin ja bassokuviot ovat monipuolisempia, mikä johti osaltaan jazzin kehitykseen.
Vaikutukset ja perintö
Ragtime on usein nähty amerikkalaisena vastineena eurooppalaisille tanssiväylille: sitä on verrattu Mozartin menueteille, Chopinin masurkille ja Brahmsin valsseille sen muodon ja tehtyjen pianofasettien vuoksi. Ragtime vaikutti myös moniin klassisen musiikin säveltäjiin, kuten Erik Satieen, Claude Debussyyn ja Igor Stravinskiin, jotka omaksuivat osittain ragin rytmisiä piirteitä omassa kielessään.
Ragtime vaikutti myös tanssiin ja populaarikulttuuriin: se sisältyi Vernon ja Irene Castlen tanssityyleihin ja muokkasi englantilaisten seuratanssien, foxtrotin ja quickstepin rytmisiä vivahteita. Nykyään ragtime nähdään tärkeänä sillanrakentajana afroamerikkalaisen rytmiperinteen ja modernin jazzin välillä sekä arvostettuna itsenäisenä konserttimusiikin traditona, jota soitellaan sekä historiallisissa että uudessa kontekstissa.
Kuinka ragtimea voi kuulla tai opiskella
- Tutustu Scott Joplinin teoksiin, esim. Maple Leaf Rag ja The Entertainer, kuunnellen alkuperäisiä ja moderneja tulkintoja.
- Opettele ragin vasemman käden marssimainen bassokuviomalli ja oikean käden synkoopit pala kerrallaan.
- Katso pianoroolien ja varhaisten äänitteiden esityksiä ymmärtääksesi historiallisia soittotapoja.
- Lue ragin historiallisista lähteistä ja afroamerikkalaisesta musiikkiperinteestä, jotta syntyhistoria ja kulttuurinen konteksti avautuvat.
Ragtime on siis sekä historiallisesti merkittävä että edelleen elävä musiikillinen perinne, joka yhdistää monia vaikutteita ja on vaikuttanut laajasti sekä populaarimusiikkiin että taidemusiikkiin.
"Maple Leaf Ragin" toisen painoksen kansi. Se on yksi tunnetuimmista räppäreistä.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on ragtime?
V: Ragtime (tai rag-time) on musiikkilaji, jonka suosio oli huipussaan vuosina 1897-1918. Rytmi on synkooppinen eli "räsyinen", ja se sai alkunsa tanssimusiikkina amerikkalaisten kaupunkien, kuten St. Louisin ja New Orleansin, punaisissa lyhdyissä, ennen kuin se julkaistiin suosittuna nuottilevynä pianolle.
Kysymys: Kuka oli kuuluisin ragtime-säveltäjä?
V: Tunnetuin ragtime-säveltäjä oli Scott Joplin, joka tuli tunnetuksi vuonna 1899 julkaistulla Maple Leaf Rag -teoksella ja muilla myöhemmillä hiteillä.
K: Miten ragtime vaikutti klassisiin säveltäjiin?
V: Ragtime vaikutti klassisiin säveltäjiin, kuten Erik Satieen, Claude Debussyyn ja Igor Stravinskiin. Se vaikutti myös englantilaisiin seuratansseihin, kuten foxtrottiin ja quickstepiin.
K: Milloin ragtime menetti suosionsa?
V: Ragtime jäi pois suosiosta noin vuonna 1917, kun jazz sai enemmän huomiota.
K: Mikä aiheutti kiinnostuksen heräämisen ragtimea kohtaan vuoden 1917 jälkeen?
V: Kiinnostus ragtimea kohtaan heräsi uudelleen ensin 1940-luvulla, kun monet jazz-yhtyeet ottivat sen ohjelmistoonsa, sitten taas 1950-luvulla, kun levytyksiä tuli saataville, ja sen jälkeen Joshua Rifkinin kokoelmalevy, joka oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi vuonna 1971, ja lopuksi vuonna 1973 julkaistu The Sting -elokuvan soundtrack, jossa kuultiin Joplinin sävelmiä.
Kysymys: Miten John Philip Sousa vaikutti ragtimen kehitykseen?
V: John Philip Sousa teki suosituiksi marssit, joita muokattiin niin, että niistä muodostui se, minkä nykyään tunnemme ragtime-nimellä, ja niihin lisättiin afrikkalaiselle musiikille tyypillisiä polyrytmejä.
Etsiä