Erik Satie

Hänen elämänsä

Varhaisvuodet

Hän oli syntyjään Alfred Eric Leslie Satie, mutta aikuisena hän kirjoitti nimensä aina Erikiksi. Hänen isänsä oli ollut merenkulkualalla, mutta perhe muutti sitten Pariisiin. Hän oli vielä melko nuori, kun hänen äitinsä kuoli, ja hänet lähetettiin takaisin synnyinkaupunkiinsa Honfleuriin isänsä vanhempien kasvatettavaksi. Hänen isoäitinsä kuitenkin hukkui, joten hänet lähetettiin takaisin Pariisiin, jossa hänen isänsä opetti häntä. Hänen isänsä oli mennyt uudelleen naimisiin. Hänen uusi vaimonsa oli pianisti, ja hän lähetti nuoren Ericin Pariisin konservatorioon pianotunneille.

Satie vihasi pianotuntejaan. Hänen opettajansa sanoi, että hän oli konservatorion laiskin oppilas. Hän oli huono näönlukutaidossa, mutta hän jatkoi oppituntejaan, koska näin hän voisi suorittaa vain yhden vuoden asepalveluksen viiden vuoden sijasta. Itse asiassa hän oli armeijassa alle vuoden, koska hän sairastutti itsensä tahallaan keuhkoputkentulehdukseen. Toipuessaan hän alkoi säveltää. Hänen isänsä julkaisi muutamia hänen kirjoittamiaan lauluja. Hän ei kuitenkaan tullut toimeen perheensä kanssa, ja hän lähti kotoa vuonna 1887.

Nuori Satie

Satie tutustui pian moniin ihmisiin kuuluisassa kabareessa Chat Noir. Hän kasvatti hiuksensa pitkiksi ja käytti frakkia ja silinterihattua. Hän kirjoitti baletin, jota useimmat pitivät järkyttävänä. Hän ystävystyi Debussyn kanssa, joka oli yksi ainoista ihmisistä, jotka ymmärsivät vakavat syyt Satien epätavalliseen käytökseen.

Vuonna 1890 hän muutti uusiin huoneisiin talon ylimpään kerrokseen, jotta ihmiset, joille hän oli velkaa, eivät pääsisi hänen luokseen. Hän yritti säveltää yksinkertaiseen tyyliin ja kiinnostui mystisestä uskonnosta ja goottilaisesta taiteesta. Hän peri pienen summan rahaa, jolla hän osti itselleen seitsemän samettipukua, jotka olivat kaikki täsmälleen samanlaisia: yksi jokaiselle viikonpäivälle. Hän perusti kirkon nimeltä Église Métropolitaine d'Art de Jésus Conducteur (Kapellimestari Jeesuksen taiteen metropolikirkko), mutta kirkkoon ei kuulunut ketään muuta kuin hän itse.

Vuoden 1898 lopussa hän muutti Pariisin esikaupunkiin Arceuiliin. Siellä hän vietti loppuelämänsä. Hän lakkasi esiintymästä julkisesti ja ansaitsi rahaa soittamalla pianoa kahviloissa ja pubeissa. Joka aamu hän käveli 10 kilometrin matkan Pariisiin ja pysähtyi matkalla kahviloihin juomaan tai säveltämään. Hänellä oli keilahattu, siipikaulus ja aina mukanaan rullattu sateenvarjo. Jos satoi, hän piti sateenvarjonsa takin alla, jotta se pysyisi kuivana. Hänellä oli mukanaan myös vasara siltä varalta, että joku hyökkäisi hänen kimppuunsa. Myöhään illalla hän käveli taas kotiin tai palasi viimeisellä junalla. Hänen asuntonsa oli kauhea sotkuinen.

Nousu kuuluisuuteen

Vuonna 1905, 39-vuotiaana, hän ryhtyi jälleen opiskelijaksi ja opiskeli musiikkia Schola Cantorumissa. Hän halusi tulla paremmaksi säveltäjäksi. Hän oppi kirjoittamaan fuugia. Hän käytti edelleen mielellään parodiaa musiikissaan.

Vuonna 1911 Maurice Ravel soitti julkisesti joitakin Satien pianokappaleita. Yhtäkkiä ihmiset alkoivat kiinnittää huomiota Satieen. He tajusivat, että hän oli ollut yksi ensimmäisistä impressionistisista säveltäjistä. Debussy johti hänen Gymnopédiesinsa sovituksessa orkesterille. Musiikkikriitikot alkoivat kirjoittaa artikkeleita Satiesta. Hänestä oli vihdoin tulossa kuuluisa. Hän julkaisi joitakin humoristisia pianokappaleita. Hän ansaitsi sävellyksillään jonkin verran rahaa, joten hän pystyi luopumaan kabaree-esiintymisistä. Hän tapasi Jean Cocteaun, joka esitteli hänet Diagileville, jolle hän kirjoitti musiikin Paraatiin. Jotkut rakastivat sitä, jotkut vihasivat sitä, mutta ihmiset alkoivat kiinnittää häneen huomiota. Häntä pyydettiin kirjoittamaan lisää teatterimusiikkia. Hänellä oli suuri vaikutus kuuteen säveltäjään, jotka tunnettiin nimellä Les Six. Häntä pyydettiin kirjoittamaan sinfoninen draama, jonka hän nimesi Socrate. Monet muusikot pitävät sitä hänen parhaana teoksenaan.

Viimeiset vuodet

1920-luvulla hän kirjoitti monia artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin ja liittyi dada-nimellä tunnettuun taidesuuntaukseen. Hänen balettinsa Relâche ja Mercure järkyttivät yleisöä, kun ne esitettiin ensimmäistä kertaa. Relâche on varhainen esimerkki siitä, mitä myöhemmin kutsuttiin vieraantumisen teatteriksi.

Satie joi paljon alkoholia ja sairastui. Hän sairastui maksakirroosiin ja kuoli vuonna 1925. Kun hänen ystävänsä menivät hänen asuntoonsa hänen kuolemansa jälkeen, siellä oli niin paljon sotkua, että heidän oli heitettävä kaksi kärrykuormaa roskia pois ennen kuin he pääsivät käsiksi hänen papereihinsa ja käsikirjoituksiinsa.

Hänen musiikkinsa

Satie harrasti tanssia, teatteria ja kabareeta suurimman osan elämästään, ja suuri osa hänen musiikistaan on sävelletty niitä varten. Hän kokeili musiikissaan aina uusia ideoita. Hän pystyi kirjoittamaan myöhäisromanttiseen tyyliin kromaattisia harmonioita käyttäen, mutta hän kirjoitti myös modernimpiin tyyleihin käyttäen usein hyvin yksinkertaisia ideoita. Hän oli aina enemmän kiinnostunut kauniista melodioista kuin monimutkaisten rytmien kirjoittamisesta. Hänen kolme Gymnopédietään ovat edelleen erittäin suosittuja. Ne tuntuvat tulevan vanhanaikaisesta maailmasta, jossa vallitsee suuri yksinkertaisuus. Hänen kolme Gnossiennesiaan (1890) kuulostavat enemmän itämaisilta, ja Satie kirjoitti musiikkiin hyvin outoja huomautuksia. Hänen pianokappaleensa Vexations (1893) on lyhyt kappale, jossa on outoja, kromaattisia sointuja, joita pianistin on sitten tarkoitus soittaa 840 kertaa. Uspud oli varhainen esimerkki siitä, mistä myöhemmin tuli "absurdin teatteri". Teksti oli kirjoitettu kokonaan pienillä kirjaimilla: tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin oli koskaan tehty. Hän kirjoitti monia kabareelauluja.

Myöhemmin, opiskeltuaan Schola Cantorumissa, hänestä tuli kuuluisa, ja hän kirjoitti paljon pianokappaleita, joilla oli hauskoja otsikoita ja outoja kommentteja (esim. "kuin yölaulu, jolla on hammassärky"). Paraatissa on outoja soittimia, kuten kirjoituskoneet. Socrate oli hänen vakavin teoksensa.

Hänen kuolemansa jälkeen kaikki ne ihmiset, joita hän oli loukannut, kirjoittivat Satiesta, että hän oli huono säveltäjä. Tämän seurauksena hänet melkein unohdettiin, kunnes 1960-luvulla John Cage kiinnostui hänen musiikistaan ja teki siitä jälleen suosittua. Monet surrealistiset taiteilijat saivat usein vaikutteita Satien musiikista ja ajatuksista.