Etelä-Vietnamin asevoimat (RVNMF) – historia, rakenne ja 1955–1975

Syvällinen katsaus Etelä-Vietnamin asevoimiin (1955–1975): historia, organisaatio, tärkeimmät taistelut ja vaikutus sodan kulkuun.

Vietnamin tasavallan sotilasjoukot eli RVNMF (vietnamiksi Quân-lực Việt-nam Cộng-hòa / QLVNCH) olivat Vietnamin tasavallan (RVN), joka tunnettiin myös nimellä Etelä-Vietnam, viralliset aseelliset puolustusvoimat. Tämä valtio oli olemassa vuosina 1955-1975 nykyisen Vietnamin sosialistisen tasavallan eteläosassa. QLVNCH vastasi Etelä-Vietnamin puolustuksesta sen Ranskasta itsenäistymisen jälkeen lokakuussa 1955.

Historia lyhyesti

RVNMF syntyi Ranskan Indokiinan sodan päätöksistä ja sen jälkeen kehittyneestä Etelä-Vietnamin kansallisesta armeijasta (Vietnamese National Army). Vuonna 1955 Ngô Đình Diệm julisti itsenäisen Vietnamin tasavallan ja samalla järjesteli maan armeijan uuteen järjestykseen. 1960-luvun alusta lähtien RVNMF kasvoi nopeasti yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa, kun USA lisäsi sotilaallista tukeaan ja koulutusta vastauksena Pohjois-Vietnamin ja Viet Congin toimintaan. Vietnaminsodan (tunnetaan etelästä käsin usein nimellä "American War") aikana RVNMF oli Etelä-Vietnamin päätahko puolustuksessa aina Sài Gònin (Ho Chi Minh City) valtaukseen asti huhtikuussa 1975, jolloin tasavalta ja sen asevoimat kaatuivat.

Rakenne ja pääosastot

• Maanpuolustusjoukot (land forces) – RVNMF:n selkäranka muodostui maajoukoista, joihin kuuluivat mekaniikkapatrikkelit, jalkaväkiprikaatit, laskuvarjojääkärit ja erikoisyksiköt. Joukot vaihtelivat kokoonpanoltaan huippuvuosina kymmeniä tuhansia miehiä per divisioona.
• Laivasto (Republic of Vietnam Navy) – vastuussa merialueen suojelusta, merikuljetuksista ja rannikon turvaamisesta. Laivasto sisälsi aluksia saarekkeiden ja satamien puolustukseen sekä rannikkovartioston.
• Ilmavoimat (Republic of Vietnam Air Force) – tarjosi ilma- ja lähitukitukea maajoukoille, kuljetuksia ja tiedustelua. Ilmavoimat operoi sekä kiinteäsiipisiä että helikopterikalustoa; suurin osa laitteista oli Yhdysvaltojen toimittamaa.
• Merijalkaväki – Etelä-Vietnamin merijalkaväki (marines) toimi usein etulinjan joukkoina ja oli yksi armeijan taistelukelpoisimmista osista.
• Rangers ja erikoisjoukot – nopeasti liikkuvia ja kovaa koulutusta saaneita yksiköitä. Heitä käytettiin mm. isku- ja partiotoimintaan sekä vastahyökkäyksiin.
• Regionaalijoukot ja kansanpuolustajat (Regional Forces & Popular Forces) – paikallistasoisia, alueelliseen turvallisuuteen ja kylien suojeluun keskittyneitä yksiköitä, jotka täydensivät keskushallinnon joukkoja etenkin maaseudulla.

Organisaatio, koulutus ja varustus

RVNMF oli organisoitu divisioona-, prikaati- ja pataljoonatasoisiksi yksiköiksi. Koulutus annettiin aluksi pääosin ranskalaisin perintein, mutta 1960-luvulla koulutus siirtyi pitkälti Yhdysvaltain ohjaukseen, jolloin MAAG (Military Assistance Advisory Group) ja myöhemmin MACV (Military Assistance Command, Vietnam) vaikuttivat koulutusohjelmiin, taktiikoihin ja huoltoon.

Varustus oli pääosin länsimaista, pääosin Yhdysvalloista hankittua. Käytössä oli amerikkalaistyylisiä rynnäkkökivääreitä ja konekiväärejä, panssarivaunuina mm. M48 Patton -tyyppisiä ajoneuvoja sekä kuljetus- ja taistelupanssaroituja miehistönkuljetusvaunuja. Ilmavoimat käytti pääasiassa laajalti tukikoneita, kuljetuskalustoa ja helikoptereita, jotka mahdollistivat ilma-avun ja nopean liikkuvuuden.

Henkilöstö ja koko

RVNMF:n henkilöstömäärät vaihtelivat kautta sodan. Säännöllisissä joukkoissa palveli keskivertolukujen mukaan kymmeniä tuhansia reservivahvistuksineen; kun mukaan otetaan alueelliset ja kansanjoukot, kokonaisvahvuus saavutti huippuvuosina useiden satojen tuhansien tasot, joissain arvioissa lähelle miljoonaa. Armeijan rakenne sisälsi vakinaisia ammattilaisia sekä asevelvollisia ja paikallisia puolustusjoukkoja.

Taistelutoimet ja merkittävät vaiheet (1955–1975)

• 1955–1963: vakiintuminen ja sisäinen vakauden hakeminen; useita poliittisia kiistoja ja vallankaappauksia, jotka heijastuivat myös armeijaan.
• 1964–1968: amerikkalaisen sotilaallisen tuen laajeneminen ja aktiivinen sotatoimien vaihe, mukaan lukien suurin osa Vietnamin sodan raskaimmista taisteluista. RVNMF osallistui joukko-operaatioihin yhdessä amerikkalaisten joukkojen kanssa mutta myös itsenäisiin operaatioihin.
• 1968–1973: Tetin offensiivin (1968) jälkeen RVNMF ja amerikkalaiset joukot kävivät laajaa vastahyökkäystä. 1973 Pariisin rauhansopimuksen ja amerikkalaisten joukkojen vetäytymisen jälkeen Etelä-Vietnamin riippuvuus ase- ja taloustuesta kasvoi kriittiseksi.
• 1974–1975: ilman entistä laajempaa ulkomaista tukea ja resurssien hupenemisen myötä RVNMF:n kyky vastustaa Pohjois-Vietnamin suurhyökkäystä heikkeni. Huhtikuussa 1975 Sài Gòn vallattiin ja tasavalta sekä sen asevoimat lakkasivat olemasta.

Ongelmat, kriitikot ja vahvuudet

RVNMF:n toimintaan liittyi sekä vahvuuksia että ongelmia. Vahvuuksiin kuului paikallisten olojen tuntemus, tiettyjen yksiköiden kuten merijalkaväen ja laskuvarjojääkärien korkeatasoinen taistelu- ja koulutustaso sekä kyky sopeutua eräisiin sodankäynnin muotoihin. Ongelmia olivat poliittinen epäyhtenäisyys, korruptio, johtamistason heikkoudet, logistiikan ja huollon puutteet sekä sodan jatkuessa koetut moraali- ja varustejärjestelmien heikentymät.

Lopullinen alasajo ja seuraukset

Pariisin rauhansopimus (1973) lakkautti amerikkalaiset maajoukot, mutta ei poistanut sotatoimien uhkaa. Kun Yhdysvaltain sotilaallinen ja taloudellinen tuki väheni, RVNMF:n kyky ylläpitää laajaa puolustusta heikkeni. Huhtikuussa 1975 käynnistynyt viimeinen Pohjois-Vietnamin hyökkäys johti Etelä-Vietnamin armeijan nopeaan romahtamiseen ja Sài Gònin antautumiseen 30.4.1975.

Seurauksena miljoonat etelävietnamilaiset joutuivat muuttamaan elämäänsä – osa paeni meriteitse ja hakeutui pakolaisiksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan ja muihin maihin. Monet RVNMF:n sotilaat ja virkamiehet joutuivat vangituiksi tai lähetettiin uudelleenkoulutuskeskuksiin Pohjois-Vietnamin hallinnon toimesta.

Perintö

RVNMF:n perintö on monimutkainen: toisaalta joukkoihin liittyy tarinoita urheudesta, kamppailusta ja kansallisen puolustuksen yrityksistä, toisaalta niiden historiaan liittyy myös poliittisia jakolinjoja ja epäonnistumisia. Etelävietnamilaiset siirtokunnat länsimaissa ovat säilyttäneet muistoja ja kertomuksia sodasta, ja tutkimus sekä muistelmateokset tarjoavat laajan kirjon näkökulmia RVNMF:n rooliin 1955–1975.

Lähteitä ja lisätietoa

RVNMF:stä on saatavilla runsaasti kirjallisuutta, akateemisia tutkimuksia ja muistelmia sekä sotapäiväkirjoja. Näissä käsitellään yksityiskohtaisemmin organisaatiota, sotatekniikkaa, johtajuutta ja sotatoimia eri vuosikymmeninä.

Hae kirjaimella