Ensimmäinen Indokiinan sota käytiin Ranskan Indokiinassa 19. joulukuuta 1946–1. elokuuta 1954. Sodan muita nimiä ovat Ranskan Indokiinan sota, Ranskan vastainen sota, Ranskan ja Vietnamin sota, Indokiinan sota, Ranskan likainen sota ja Ranskan vastarintaliikkeen vastainen sota nyky-Vietnamissa. Konflikti käytiin Ranskan johtamien joukkojen — osin keisari Bảo Đạin tukeman Vietnamin kansallisen armeijan ja Ranskan unionin Ranskan Kaukoidän retkikuntajoukkojen — sekä toisaalta Hồ Chí Minhin ja Võ Nguyên Giápin johtaman Việt Minhin välillä. Suurin osa taisteluista käytiin Pohjois-Vietnamin Tonkinissa, mutta konflikti levisi koko alueelle ja kosketti myös Ranskan Indokiinan protektoraatteja, muun muassa Laosia ja Kambodžaa.
Taustat
Sota juontuu toisen maailmansodan jälkeisestä vallanvaihdosta: Vietnamin itsenäisyyttä vaatinut Việt Minh julisti itsenäisyyden syyskuussa 1945, mutta Ranska pyrki palauttamaan kolonialismin alueella. Aseelliset yhteenotot alkoivat paikallisesti jo 1946 ja laajenivat täyteen sotaan joulukuussa 1946. Taustalla olivat sekä kansalliset itsenäisyysvaatimukset että kylmän sodan ideologinen vastakkainasettelu, joka toi vietnamilaisille kansallismielisille tukea kommunistisista sisarvaltioista.
Sodan vaiheet ja taistelut
Alkuvaiheessa (1946–1949) Việt Minh käytti pääasiassa partisaani- ja sissisodankäyntiä, hyödyntäen paikallista tukea ja tuntemusta maastosta. Ranska pyrki ylläpitämään hallintaansa suurkaupungeissa ja rannikkokeskuksissa, mutta maaseudulla sen ote heikentyi.
Vuonna 1950 kylmä sota vaikutti suoraan: Neuvostoliitto ja Kiina alkoivat tukea Việt Minhiä sotilaallisesti ja taloudellisesti, kun taas Yhdysvallat alkoi rahoittaa Ranskan sotaponnistuksia antaen merkittävää taloudellista ja materiaaliapua. Tuki muuttikin sodan dynamiikkaa ja antoi Việt Minhille mahdollisuuden vahvistua.
Sodan ratkaiseva käänne oli keväällä ja kesällä 1954 käyty taistelu Điện Biên Phủssä, jossa Việt Minh piiritti ja lopulta voitti Ranskan joukot. Voitto oli sekä sotilaallinen että symbolinen ja johti Ranskan poliittiseen päätökseen lopettaa sotatoimet Indokiinassa.
Kansainvälinen vaikutus ja taktiikat
Sodassa yhdistyi perinteinen joukko-operaatioiden taso ja laaja-alainen sissisota. Việt Minh käytti maanalaisia verkostoja, maastoa ja paikallista tukea, kun taas Ranska tuki asemiaan ilmavoimin ja linnoituksilla, mutta usein aliarvioiden vihollisen kyvyt. Kansainväliset vaikutteet — Neuvostoliiton ja Kiinan apu Vietnamin pohjoisosille sekä Yhdysvaltojen taloudellinen tuki Ranskalle — tekivät konfliktista osan laajempaa kylmän sodan kamppailua.
Uhrit ja kustannukset
Sodan inhimilliset kustannukset olivat suuret: sekä sotilas- että siviiliuhreja oli kymmeniä- tai satojatuhansia, ja laaja osa väestöstä kärsi pakolaisuudesta, kotien tuhoutumisesta ja taloudellisesta rappiosta. Ranskan taloudelliset menetykset ja poliittiset paineet kotimaassa kasvoivat, ja Yhdysvaltojen sotilaallinen ja taloudellinen sitoutuminen alueeseen syveni.
Seuraukset
Sodan päättyminen johti Geneven konferenssiin kesällä 1954, jossa solmittiin aselepo ja Vietnam jaettiin väliaikaisesti 17. leveyspiirin kohdalla pohjoiseen ja etelään. Ranska vetäytyi muodollisesti Indokiinasta, mikä käytännössä merkitsi eurooppalaisen kolonialismin heikkenemistä alueella. Jaottelu loi pohjan myöhemmälle toiselle Indokiinan sodalle (tunnetaan laajalti Vietnaminsotana), kun Etelä-Vietnamin hallinto, Yhdysvallat ja muut osapuolet joutuivat uuden vastakkainasettelun äärelle.
Perintö
Ensimmäinen Indokiinan sota merkitsi käännekohtaa dekolonisaatiossa ja osoitti, että paikallinen itsenäisyysliike, joka sai kansainvälistä tukea, pystyi haastamaan eurooppalaisen suurvallan. Sodan muistot ja poliittiset seuraukset vaikuttivat sekä Ranskan että Vietnamin myöhempään kehitykseen ja muovasivat kylmän sodan strategioita Kaakkois-Aasiassa.