Ensimmäinen Indokiinan sota 1946–1954 — Ranska vs Việt Minh
Tutustu Ensimmäiseen Indokiinan sotaan (1946–1954): Ranskan ja Việt Minhin taisteluista, avainkamppailuista Tonkinissa ja sodan pitkäaikaisista vaikutuksista Vietnamiin.
Ensimmäinen Indokiinan sota käytiin Ranskan Indokiinassa 19. joulukuuta 1946–1. elokuuta 1954. Sodan muita nimiä ovat Ranskan Indokiinan sota, Ranskan vastainen sota, Ranskan ja Vietnamin sota, Indokiinan sota, Ranskan likainen sota ja Ranskan vastarintaliikkeen vastainen sota nyky-Vietnamissa. Konflikti käytiin Ranskan johtamien joukkojen — osin keisari Bảo Đạin tukeman Vietnamin kansallisen armeijan ja Ranskan unionin Ranskan Kaukoidän retkikuntajoukkojen — sekä toisaalta Hồ Chí Minhin ja Võ Nguyên Giápin johtaman Việt Minhin välillä. Suurin osa taisteluista käytiin Pohjois-Vietnamin Tonkinissa, mutta konflikti levisi koko alueelle ja kosketti myös Ranskan Indokiinan protektoraatteja, muun muassa Laosia ja Kambodžaa.
Taustat
Sota juontuu toisen maailmansodan jälkeisestä vallanvaihdosta: Vietnamin itsenäisyyttä vaatinut Việt Minh julisti itsenäisyyden syyskuussa 1945, mutta Ranska pyrki palauttamaan kolonialismin alueella. Aseelliset yhteenotot alkoivat paikallisesti jo 1946 ja laajenivat täyteen sotaan joulukuussa 1946. Taustalla olivat sekä kansalliset itsenäisyysvaatimukset että kylmän sodan ideologinen vastakkainasettelu, joka toi vietnamilaisille kansallismielisille tukea kommunistisista sisarvaltioista.
Sodan vaiheet ja taistelut
Alkuvaiheessa (1946–1949) Việt Minh käytti pääasiassa partisaani- ja sissisodankäyntiä, hyödyntäen paikallista tukea ja tuntemusta maastosta. Ranska pyrki ylläpitämään hallintaansa suurkaupungeissa ja rannikkokeskuksissa, mutta maaseudulla sen ote heikentyi.
Vuonna 1950 kylmä sota vaikutti suoraan: Neuvostoliitto ja Kiina alkoivat tukea Việt Minhiä sotilaallisesti ja taloudellisesti, kun taas Yhdysvallat alkoi rahoittaa Ranskan sotaponnistuksia antaen merkittävää taloudellista ja materiaaliapua. Tuki muuttikin sodan dynamiikkaa ja antoi Việt Minhille mahdollisuuden vahvistua.
Sodan ratkaiseva käänne oli keväällä ja kesällä 1954 käyty taistelu Điện Biên Phủssä, jossa Việt Minh piiritti ja lopulta voitti Ranskan joukot. Voitto oli sekä sotilaallinen että symbolinen ja johti Ranskan poliittiseen päätökseen lopettaa sotatoimet Indokiinassa.
Kansainvälinen vaikutus ja taktiikat
Sodassa yhdistyi perinteinen joukko-operaatioiden taso ja laaja-alainen sissisota. Việt Minh käytti maanalaisia verkostoja, maastoa ja paikallista tukea, kun taas Ranska tuki asemiaan ilmavoimin ja linnoituksilla, mutta usein aliarvioiden vihollisen kyvyt. Kansainväliset vaikutteet — Neuvostoliiton ja Kiinan apu Vietnamin pohjoisosille sekä Yhdysvaltojen taloudellinen tuki Ranskalle — tekivät konfliktista osan laajempaa kylmän sodan kamppailua.
Uhrit ja kustannukset
Sodan inhimilliset kustannukset olivat suuret: sekä sotilas- että siviiliuhreja oli kymmeniä- tai satojatuhansia, ja laaja osa väestöstä kärsi pakolaisuudesta, kotien tuhoutumisesta ja taloudellisesta rappiosta. Ranskan taloudelliset menetykset ja poliittiset paineet kotimaassa kasvoivat, ja Yhdysvaltojen sotilaallinen ja taloudellinen sitoutuminen alueeseen syveni.
Seuraukset
Sodan päättyminen johti Geneven konferenssiin kesällä 1954, jossa solmittiin aselepo ja Vietnam jaettiin väliaikaisesti 17. leveyspiirin kohdalla pohjoiseen ja etelään. Ranska vetäytyi muodollisesti Indokiinasta, mikä käytännössä merkitsi eurooppalaisen kolonialismin heikkenemistä alueella. Jaottelu loi pohjan myöhemmälle toiselle Indokiinan sodalle (tunnetaan laajalti Vietnaminsotana), kun Etelä-Vietnamin hallinto, Yhdysvallat ja muut osapuolet joutuivat uuden vastakkainasettelun äärelle.
Perintö
Ensimmäinen Indokiinan sota merkitsi käännekohtaa dekolonisaatiossa ja osoitti, että paikallinen itsenäisyysliike, joka sai kansainvälistä tukea, pystyi haastamaan eurooppalaisen suurvallan. Sodan muistot ja poliittiset seuraukset vaikuttivat sekä Ranskan että Vietnamin myöhempään kehitykseen ja muovasivat kylmän sodan strategioita Kaakkois-Aasiassa.
Toisen maailmansodan jälkeen
Ranskalaiset miehittivät Indokiinan uudelleen toisen maailmansodan jälkeen sen jälkeen, kun alue oli ollut osa Japanin keisarikuntaa. Việt Minh aloitti kapinan Ranskan valtaa vastaan. Sodan ensimmäisinä vuosina oli kyse matalan tason maaseutukapinasta Ranskan viranomaisia vastaan. Kun kiinalaiset kommunistit olivat kuitenkin saavuttaneet Vietnamin pohjoisrajan vuonna 1949, konflikti muuttui perinteiseksi sodaksi kahden armeijan välillä, joilla oli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton toimittamat nykyaikaiset aseet.
Ranskan unionin joukkoihin kuului siirtomaajoukkoja koko entisen imperiumin alueelta (Marokon, Algerian, Tunisian, Laosin, Kambodžan, Vietnamin ja vietnamilaisten etnisten vähemmistöjen joukot), ranskalaisia ammattijoukkoja ja Ranskan muukalaislegioonan yksiköitä. Hallitukset kielsivät suurkaupunkilaisten rekrytointien käytön, jotta sodasta ei tulisi vielä epäsuosittua kotimaassa. Ranskan vasemmiston kannattajat ja älymystö (mukaan lukien Sartre) kutsuivat sitä "likaiseksi sodaksi" (la sale guerre) Henri Martinin tapauksen aikana vuonna 1950.
Ranskalaisten strategiana oli pakottaa Việt Minh hyökkäämään hyvin puolustettuun tukikohtaan, joka sijaitsi syrjäisessä osassa maata logistisen reitin päässä. Tämä strategia varmistui Na Sanin taistelussa. Sodan suuri ongelma oli rakennusmateriaalien (erityisesti betonin) puute. Vaikean maaston vuoksi, jossa ei ollut teitä, panssarivaunuja ei voitu käyttää, ja ilmasuojauksen tarjoaminen oli vaikeaa. Tämä teki alueen tehokkaasta puolustamisesta lähes mahdotonta.
Dien Bien Phu
Taistelu alkoi, kun Ranskan armeija yritti hyökätä Vietminhin kimppuun katkaistuaan huoltolinjan saadakseen helpon tappion. Vietminh piiritti Ranskan armeijan juoksuhaudoilla ja hyökkäsi tykistön avulla. Juoksuhautojen avulla taistelu näytti ensimmäisen maailmansodan taistelulta. Ranskalaiset halusivat toimittaa joukkojaan ilmasta, mutta ilmatorjuntatykit ampuivat lentokoneet alas. Viet Minh voitti taistelun kaikkien näiden etujensa ansiosta, minkä vuoksi sota päättyi pian sen jälkeen.
Sodan loppu
Sodan jälkeen Geneven konferenssissa 21. heinäkuuta 1954 tehtiin Vietnamin väliaikainen jako 17. leveyspiirillä. Việt Minh sai pohjoisosan hallintaansa Vietnamin demokraattiseksi tasavallaksi kutsutulla alueella Hồ Chí Minhin alaisuudessa. Alue 17. leveyspiirin eteläpuolella muutettiin Vietnamin valtioksi keisari Bảo Đạin alaisuudessa, jotta Hồ Chí Minh ei saisi koko maata hallintaansa. Vuotta myöhemmin Bảo Đại syrjäytettiin pääministerinsä Ngô Đình Diệmin toimesta, jolloin syntyi Vietnamin tasavalta. Diemin kieltäytyminen aloittamasta neuvotteluja Pohjois-Vietnamin kanssa valtakunnallisten vaalien järjestämisestä vuonna 1956, kuten Geneven konferenssissa oli ehdotettu, johti siihen, että sota puhkesi uudelleen Etelä-Vietnamissa vuonna 1959, toinen Indokiinan sota.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Millä nimellä ensimmäinen Indokiinan sota tunnetaan myös?
V: Ensimmäinen Indokiinan sota tunnetaan myös nimillä Ranskan Indokiinan sota, Ranskan vastainen sota, Ranskan ja Vietnamin sota, Ranskan ja Vietnamin sota, Indokiinan sota, Ranskan likainen sota ja Ranskan vastarintaliikkeen vastainen sota nyky-Vietnamissa.
Kysymys: Kuka johti Ranskan unionin joukkoja?
V: Ranskan unionin joukkoja johti Ranska ja niitä tuki keisari Bảo ׀ại Vietnamin kansallinen armeija.
K: Kuka oli konfliktin toisella puolella?
V: Việt Minh, jota johtivat Hồ Chם Minh ja Vץ Nguyךn Giבp oli konfliktin toisella puolella.
K: Missä suurin osa taisteluista käytiin?
V: Suurin osa taisteluista käytiin Tonkinissa Pohjois-Vietnamissa.
K: Levisi konflikti Vietnamin ulkopuolelle?
V: Kyllä, se levisi naapurimaihin Ranskan Indokiinan protektoraatteihin Laosiin ja Kambodžaan.
K: Milloin tämä sota alkoi?
V: Sota alkoi 19. joulukuuta 1946.
K: Milloin tämä sota päättyi?
V: Tämä sota päättyi 1. elokuuta 1954.
Etsiä