San Joaquin -joki on toinen Kalifornian kahdesta suuresta joesta Yhdysvalloissa. Se on 330 mailin (530 km) pituinen ja Sacramento-joen jälkeen Kalifornian toiseksi pisin joki. Se alkaa läntiseltä Sierra Nevada -vuoristolta ja virtaa länteen ja pohjoiseen päättyen San Franciscon lahteen, Sacramento-San Joaquinin suistoon. Sen noin 82 879 neliökilometrin (32 000 neliömailia) kokoinen vesistöalue on enimmäkseen viljelysmaata. Joki tarjoaa juomavettä yli 22 miljoonalle kalifornialaiselle. Sen kolme suurinta sivujokea ovat Merced-, Tuolumne- ja Stanislausjoet.

Joki oli aikoinaan yksi Kalifornian rikkaimmista jokiekosysteemeistä. Nyt kuitenkin yli 97 kilometriä joesta on tulvia lukuun ottamatta kuivunut, koska paljon vettä on otettu pois kastelua varten. Itse asiassa Friantin padon alapuolella, joka on 1940-luvulla rakennettu pato San Joaquin -joelle, 95 prosenttia joen virtaamasta on kuivaa. Suuri osa joesta on saastunut, mikä on tuhonnut historiallisen kiinanlohikannan, joka oli aikoinaan Yhdysvaltojen eteläisin. Torjunta-aineet, seleeni ja monet muut myrkylliset aineet kulkeutuvat San Joaquin -joen mukana San Franciscon lahteen.

Nyt on aloitettu yksi Amerikan lännen suurimmista hankkeista San Joaquin -joen kunnostamiseksi. Natural Resources Defense Council allekirjoitti 13. syyskuuta 2006 sopimuksen Friantin padon käyttäjien ja Yhdysvaltain sisäministeriön kanssa. Sopimuksen mukaan padon alapuolinen San Joaquin -joki kunnostettaisiin ja saastuminen vähenisi.

Perustietoja San Joaquin -joesta

  • Pituus: noin 330 mailia (530 km).
  • Valuma-alue: noin 82 879 km² (32 000 neliömailia), pääosin Central Valleyn maatalousalueita.
  • Lähde ja suisto: lähde Sierra Nevadan länsirinteiltä; suu Sacramento–San Joaquin -suistossa ja San Franciscon lahdessa.
  • Suurimmat sivujoet: Merced, Tuolumne ja Stanislaus.
  • Reservoir ja pato: Friantin pato muodostaa Millerton-järven (Millerton Lake) ja ohjaa merkittävän osan joesta käytettäväksi kasteluun ja kaupunkien vedenjakeluun.

Ekologia ja ympäristöongelmat

Ennen laajamittaista ihmisen vaikutusta San Joaquin oli monimuotoinen jokiekosysteemi, jossa oli laajat tulvatasangot, joki- ja suoympäristöt sekä runsaasti kaloja ja lintulajistoa. Keskelle 1900-lukua toteutetut padot, kanavointi ja laajat vesioikeusjärjestelyt muokkasivat jokiverta radikaalisti:

  • Padot ja vedenotto ovat tehneet yli sadan kilometrin pituisista joenosuuksista ajoittain täysin kuivuneita, mikä on katkaissut vaellusteitä ja kutualueita kaloilta.
  • Erityisesti kiinanlohikannan, joka (chinook-lohi) populaatiot romahtivat; monet muita vaelluskalalajeja kärsivät vastaavista esteistä ja elinympäristön tuhoutumisesta.
  • Maatalouden aiheuttama kuormitus — torjunta-aineet, fosfori, typpi ja erityisesti seleeni — on saastuttanut pohjavesiä ja vesistöjä ja vaikuttanut sekä vesieliöihin että lintuihin. Keskuksen kaltaisissa tapauksissa (esim. Kestersonin alue) seleenin kertymät aiheuttivat vakavia synnynnäisiä vikoja suojellussa lintukannassa.
  • San Joaquinin veden laatu vaikuttaa myös Sacramento–San Joaquin -suiston ekosysteemiin ja San Franciscon lahteen, jonne myrkyllisiä aineita ja ravinteita kulkeutuu.

Friantin padon vaikutus ja vedenkäyttö

Friantin pato ja siihen liittyvä vesirakentaminen muovasivat koko laaksossa harjoitettavaa maataloutta: varsinainen tavoitteena on ollut varmistaa kasteluveden saatavuus ja säännöstely. Samalla padon alapuoliset luonnolliset virtaamat ovat vähentyneet merkittävästi, mikä on johtanut ekologiseen rapautumiseen. Padon varastovedet käytetään pitkälti Central Valleyn kasteluun ja kaupunkien vesihuoltoon.

Suunniteltu kunnostus ja 2006 sopimus

Vuoden 2006 sopimus — San Joaquin River Restoration Settlement — on laaja, vaiheittain etenevä ohjelma, jonka tavoitteena on palauttaa jokin osa kadonneesta ekologisesta toiminnasta ja parantaa veden laatua samalla kun pyritään turvaamaan kohtuulliset vesiresurssit maataloudelle. Tekijöitä ja toimenpiteitä ovat muun muassa:

  • vaiheittaiset lisävirtaamat Friantin padon alapuolelle, jotka suunnitellaan ekologisesti hyödyllisiksi ja seurataan tiukasti;
  • kalapassin, kutupaikkojen ja gravitaatiomateriaalin palauttaminen, jotta vaelluskalat voivat käyttää jokea uudelleen lisääntymiseen;
  • tulvatasankojen ja sivujoen yhteyksien palauttaminen, ravinteiden ja sedimentin luonnollisemman kierron edistämiseksi;
  • kuormituksen vähentäminen maatalousvalumasta — paremmat viljelykäytännöt, suojavyöhykkeet ja mahdollinen kuivatusveden käsittely — torjumaan torjunta-aineiden ja seleeni kulkeutumista vesistöihin;
  • seuranta- ja tutkimusohjelmat, joissa hyödynnetään sopeutuvaa hoitoa (adaptive management) ja sidosryhmien välistä yhteistyötä.

Kunnostusohjelmassa ovat mukana valtion viranomaiset, paikalliset vesikäyttäjät, ympäristöjärjestöt ja yhteisöt. Toteutus on monivuotinen ja vaatii ristiriitaisten intressien yhteensovittamista: maatalouden vesitarpeet, kaupunkien vedenjakelu sekä luonnon monimuotoisuuden palauttaminen.

Haasteet ja tulevaisuuden näkymät

San Joaquinin kunnostus kohtaa useita haasteita: kilpailu vedestä jatkuu, ilmastonmuutos muuttaa lumensulatusta ja sateiden ajoittumista Sierra Nevadassa, ja pohjaveden ylikäyttö heikentää hydrologisia yhteyksiä. Onnistuminen edellyttää pitkäjänteisyyttä, riittävää rahoitusta, teknistä osaamista sekä paikallisten viljelijöiden ja yhteisöjen sitoutumista.

Jos kunnostus onnistuu, sillä voi olla merkittäviä hyötyjä: parantunut veden laatu, elinympäristöjen palautuminen, vaeltavien kalakantojen elpymismahdollisuus ja kestävämpi tasapaino ihmistoiminnan ja luonnon tarpeiden välillä. San Joaquinin tapaus on esimerkki siitä, miten laajamittainen vesienhoito ja maankäytön muutokset voidaan kohdata kokonaisvaltaisilla ratkaisuilla.