Kosteikko
Fyysisessä maantieteessä kosteikko on ympäristö, jossa yhdistyvät maan ja veden ominaisuudet. Kosteikot ovat erillinen ekosysteemityyppi.
Kosteiden ja kuivien alueiden yhdistelmä tarkoittaa, että kosteikoissa voi elää paljon enemmän erilaisia kasveja, eläimiä ja hyönteisiä kuin muissa elinympäristötyypeissä. Tämän suuren biologisen monimuotoisuuden vuoksi useat tärkeät kosteikot kuuluvat 200 ekologisen alueen joukkoon, jotka Maailman luonnonsäätiö World Wide Fund for Nature on listannut suojeltaviksi, jotta ihmiset saataisiin suojelemaan niitä.
Pieni kosteikko Marshallin piirikunnassa Indianassa.
Kosteikkotyypit
- Suo on hapanta turvemaata (turvesuo).
- Suo oli alun perin sama kuin suo, mutta se on alettu yhdistää tähän maaperätyyppiin kukkuloiden laella.
- Sammal on kohonnut suo Skotlannissa.
- Suo on makeavetinen turvemaa, jonka pohjavesi on kemiallisesti emäksistä (eli emäksistä). Tämä tarkoittaa, että se sisältää kohtalaisesti tai runsaasti hydroksyyli-ioneja (pH-arvo yli 7).
- Suo on suo, joka on kehittynyt niin pitkälle, että se voi kantaa puita. Se on eurooppalainen termi, jota käytetään pääasiassa Yhdistyneen kuningaskunnan pohjoisosissa.
- Makean veden suon tärkein ominaisuus on sen avoimuus, ja siinä on vain matalakasvuisia tai "nousevia" kasveja. Se voi sisältää ruohoja, kaisloja, kaisloja, typhoja, saraikkoja ja muita ruohovartisia kasveja (mahdollisesti matalakasvuisia puuvartisia kasveja) matalassa vedessä. Se on suon avoin muoto. Itä-Englannin suot olivat juuri tällainen kosteikko.
- Rannikon (suolainen) suo on tyypillisesti hyvin suolaista vettä, joko suoraan merestä tai suolaisen veden ja makean veden sekoituksesta. Suolasuot voivat liittyä jokisuistoihin ja rannikon sulkusaarten ja sisäisen rannikon välisten vesireittien varrelle. Tällaisen suon kasvit voivat vaihdella lievästi murtoveden (suolaisen veden) ruovikoista erityisen sitkeisiin suolaruohoihin (salicornia) muuten paljaalla merilietteellä. Monet suolaisten soiden kasvit ovat kehittyneet elämään tällaisissa suolaisissa olosuhteissa erityisten sopeutumisten avulla. Suolasuot voidaan muuttaa ihmisen käyttöön laidunmaaksi (suolaus) tai suolan tuotantoon (saltern).
- Suo on kosteikko, jossa on enemmän avointa vesipintaa ja syvempää vettä kuin suolla. Pohjois-Amerikassa "suota" käytetään kosteikoista, joita hallitsevat pikemminkin puut ja puupensaat kuin ruohot ja matalat yrtit. Tämä ero ei välttämättä päde muilla alueilla, esimerkiksi Afrikassa, jossa suot voivat olla puiden sijasta papyruksen hallitsemia. Suota voidaan kuvata myös sillä kasvavien vallitsevien kasvien perusteella. Esimerkiksi: Mangrovensuo tai mangal on suolainen tai murtovesiympäristö, jota hallitsevat mangrovepuut. Paperikuorisuo on makean tai murtoveden ympäristö, jota hallitsee Melaleuca-puu.
- Dambo on keskisessä ja eteläisessä Afrikassa sijaitseva matala, ruohon peittämä painanne. Se on sadekaudella vedenpitävä, ja se muodostaa yleensä puron tai joen latvavesistön. Reunoilla ja latvavesillä se on suota, mutta keskellä ja alajuoksulla se voi olla suota.
- Bayou tai slough ovat Etelä-Yhdysvalloissa käytettyjä termejä suolle, jonka läpi virtaa puro. Intiaanien mangrovensuolla sitä kutsuttaisiin puroksi.
- Turvesuon metsä on matala trooppinen tai subtrooppinen metsäkosteikko. Se tuottaa turvetta, ja sitä kutsutaan joskus mustavesisuoksi.
- Rakennettu kosteikko on ihmisen tekemä, jotta maa-alueelle mahtuisi enemmän vettä kuin se muuten luonnostaan mahtuisi. Näin maa pysyy riittävän kosteana kosteikkokasvien kasvattamiseen ja usein myös veden säilyttämiseen. Käyttökohteita ovat esimerkiksi äkkitulvien vaimentaminen (pidättämällä ylimääräistä tulvavettä), jäteveden puhdistaminen (jonka kasvit tekevät likaisen veden kulkiessa niiden juurien yli), luonnonvaraisen eläimistön elinympäristön parantaminen (esimerkiksi luomalla uusia koteja harvinaisille linnuille tai muille eläimille) tai jokin muu inhimillinen syy.
Suo Point Pelee, Ontario, Kanada
