Toinen triumviraatti oli Octavianuksen, Marcus Antoniuksen ja Lepiduksen muodostama poliittinen ja sotilaallinen liitto, joka syntyi Rooman vallankäytön kriisissä vuonna 43 eKr. Triumviraatti perustettiin ensisijaisesti rankaisemaan Julius Caesarin salamurhan takana olevia salaliittolaisia ja vakauttamaan valtiojärjestystä Caesarin kuoleman jälkeisessä kaaoksessa.

Perusta ja laillinen asema

Toinen triumviraatti sai laillisen muotonsa roomalaisen lain kautta vuonna 43 eKr. (lex Titia), jolloin kolme miestä saivat poikkeukselliset toimeenpanovaltuudet (triumviri rei publicae constituendae causa) määräajaksi. Tämä erotti triumviraatin ensimmäisestä yhtä lailla päättävästä mutta epävirallisesta triumviraatista (Pompeius, Caesar ja Crassus) ja antoi triumveereille mahdollisuuden muuttaa käytännössä tasavallan poliittista järjestelmää.

Toimet ja proscriptiot

Triumviraatin ensimmäisiä ja väkivaltaisimpia toimia olivat laajat proscriptiot: kuolemantuomiolistat, joihin nimiinsä merkityt menettivät oikeutensa ja omaisuutensa. Proscriptioiden kautta triumvirit antoivat luvan salamurhiin ja omaisuuden takavarikointiin, minkä seurauksena monet senaattorit ja vaikutusvaltaiset miehet – muun muassa Marcus Tullius Ciceron kaltaiset republikaanit – surmattiin tai joutuivat pakenemaan. Cicero teloitettiin proskriptioissa vuonna 43 eKr. ja hänen päänsä ja kätensä asetettiin julkisesti näytteille.

Sotatoimet ja Philippin taistelu

Triumviraatin joukot aloittivat sotaretken salaliittolaisia vastaan. Kansalaissodan merkittävin yhteenotto oli Philippin taistelu Makedoniassa vuonna 42 eaa., jossa vastakkain olivat triumviraatin armeijat ja Caesarin murhan suunnittelijoiden johtamat joukot. Taistelussa oli kaksi kohtaamista: ensimmäisessä kohtaamisessa Octavianus kärsi tappion, ja toisen jälkeen salaliittolaisten johtajat tekivät itsemurhan. Historiallisesti Philippissä pääasiallisina vastustajina olivat Gaius Iunius Brutus ja Gaius Cassius Longinus, jotka johtivat Caesarin salamurhaajista koottuja joukkoja.

Alkuperäisessä tekstissä mainitut nimet on merkitty linkeillä; on hyvä selventää, että triumviraatin kukistamat päävastustajat Philippissä olivat ennen kaikkea Brutus ja Cassius, joiden joukot lopulta hajotettiin. Monet salaliittolaiset joko surmattiin, tappioiden jälkeen liittyivät triumviraatin joukkoihin tai joutuivat pakenemaan.

Valtaosuuden jako ja sisäinen kilpailu

Voiton jälkeen triumviraatti jakoi Rooman imperiumin hallinnan keskenään: periaatteessa alueet määriteltiin siten, että Antony sai itäiset valtakunnanosat, Octavianus lännen ja Lepidus Afrikan sekä muun muassa Sisilian hallinnan. Käytännössä jako paljolti perustui sotilaalliseen valtaan ja liittolaisten etuihin. Triumviraatin sisällä vallitsi kuitenkin jatkuva kilpailu vaikutusvallasta ja resursseista.

Yksi merkittävä ulkoinen haaste oli Sextus Pompeius, joka hallitsi merta ja uhkasi Rooman ruokahuoltoa. Triumviraatti ja sen liittolaiset ajoivat häntä vastaan erillisillä kampanjoilla ennen kuin hänet kukistettiin.

Lepiduksen sivuun siirtyminen ja triumviraatin hajoaminen

Lepidus menetti nopeasti merkitystään voimatasapainossa. Vuonna 36 eKr. Lepiduksen yritys saada valtaa Sisiliassa johti konfliktiin Octavianuksen kanssa: Lepiduksen joukot riisuttiin ja hänet suljettiin syrjään, tosin hänelle sallittiin myöhemmin elää eläkkeelle ja säilyttää komentava seremoniallinen asema pontifex maximuksena. Tästä lähtien todellinen vallankäyttö jäi käsiin pääasiassa Octavianuksen ja Marcus Antoniuksen välille.

Konflikti Antonyn ja Octavianuksen välillä ja triumviraatin lopullinen päättyminen

Antony vetäytyi yhä enemmän idän asioihin, loi läheisen liiton Egyptin kuningattaren Kleopatran kanssa ja jakoi vaikutusvaltaansa idän provinsseissa tämän kanssa. Tämä liitto ja Antonyn henkilökohtainen elämä herättivät Roomassa huolta ja antoivat Octavianukselle poliittista hyötyä. Konflikti kärjistyi meritaistelussa 31 eKr. Aktiumnin taistelussa Octavianuksen läheinen kenraali Marcus Agrippa voitti Antoniuksen ja Kleopatran laivaston; seuraavana vuonna lopullinen tappio seurasi, ja Antony sekä Kleopatra tekivät itsemurhan Egyptissä.

Vaikka triumviraatti on perinteisesti katsottu päättyneeksi virallisesti jo noin vuonna 33 eKr. jännitteiden voimistuttua, sen käytännön seuraukset – siirtymä valtataistelusta yksinvaltaan – vaikuttivat Rooman poliittiseen kehitykseen kauan. Voiton jälkeen Octavianus vähitellen konsolidoi vallan ja vuonna 27 eKr. hänelle myönnettiin arvonimi Augustus, jonka myötä roomalainen tasavalta muuttui keisarilliseksi järjestelmäksi.

Merkitys ja seuraukset

  • Poliittinen muutos: Toisen triumviraatin aika merkitsi siirtymistä käytännössä tasavallasta kohti yksinvaltiutta ja keisarin asemaa.
  • Väkivalta ja oikeudettomuus: Proscriptiot ja kansalaissodat aiheuttivat laajaa väkivaltaa, omaisuuden menetyksiä ja poliittisia murhia, jotka muuttivat Rooman eliitin koostumusta.
  • Imperiumin rakenne: Sotilaallinen valta ja provinssijako loivat uusia valtakäytäntöjä, joissa sotilasjohtajien asema korostui.

Toinen triumviraatti oli siis ratkaiseva käännekohta Rooman historiassa: se toi hetkellisen järjestyksen Caesarin kuoleman jälkeiseen kaaokseen, mutta samalla sen keinot ja seuraukset vauhdittivat vanhan tasavallan loppua ja keisarivallan syntyä.