SARS — vakava akuutti hengitystieoireyhtymä: oireet, leviäminen ja historia

SARS – oireet, tartunta ja historia: kattava analyysi 2002–2003 puhkeamisesta, leviämisestä, kuolleisuudesta ja WHO:n päätöksestä.

Vakava akuutti hengitystieoireyhtymä (SARS) oli vuonna 2002–2003 puhjenneen epidemian seurauksena tunnistettu epätyypillinen keuhkokuume, jonka aiheutti uusi SARS-koronavirus (SARS-CoV), joka kuuluu koronavirusten ryhmään. Tauti havaittiin ensimmäisinä tapausten mukaan marraskuussa 2002 Kiinan kansantasavallan Guangdongin maakunnassa Foshanin kaupungissa. SARS ei ollut sukupuoliteitse leviävä sairaus: se levisi pääosin hengitystie-eritteiden ja lähikontaktin välityksellä, ei ensisijaisesti sukupuolitautina tai seksuaalisen kontaktin kautta. Virus on zoonoottinen: nykyisen käsityksen mukaan se on peräisin luonnonvaraisten eläinten koronaviruksista (alun perin yhteydet kääpiömäisiin eläimiin ja todennäköisesti lepakoihin / välittäjänä pikkunisäkkäät kuten civet-kissat).

Leviäminen ja kansainvälinen epidemia

SARSista ilmoitettiin laajasti ensimmäisen kerran Aasiassa helmikuussa 2003. Tauti levisi nopeasti kansainvälisten matkustajien mukana, ja seuraavien kuukausien aikana uusia tapauksia todettiin yli 24 maassa Aasiassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. Yksi tunnetuimmista tartuntaketjuista alkoi Hongkongin Metropole-hotellista, minkä jälkeen tartunnat levisivät muun muassa Hongkongiin ja Vietnamiin sekä muihin maihin. Puhkeaminen saatiin suurelta osin hallintaan vuoden 2003 puoliväliin mennessä; viimeinen tapaus tämän taudinpurkauksen yhteydessä sattui kesäkuussa 2003.

Tartuntatavat ja erikoistapaukset

SARS tarttui ensisijaisesti:

• hengityspisaroiden välityksellä (läheinen kontakti),
• kontaminoitujen pinnoitteiden (fomites) kautta, ja
• Tietyissä olosuhteissa mahdollisesti aerosolina esimerkiksi sairaalaympäristössä.

Joissain paikoissa on kuvattu ns. superlevittäjä‑tapahtumia, joissa yksittäinen henkilö aiheutti suuren määrän sekundaarisia tartuntoja, sekä kohonneita tartuntoja sairaaloissa ja kotitalouksissa. Amoy Gardensin tapaus Hongkongissa osoitti myös, että ripuliin liittyvä ulosteen kautta tapahtuva levitys oli mahdollinen tietyissä olosuhteissa.

Oireet ja taudin kulku

Tyypillisiä oireita olivat alkusoireina kuume, lihaskivut, väsymys ja päänsärky. Hengitysoireet (kuiva yskä, hengenahdistus) ilmaantuivat usein muutaman päivän kuluttua. Joillain potilailla esiintyi myös ripulia. Inkubaatioaika oli yleensä 2–7 päivää, mutta voi olla jopa noin 10 päivää. Taudin vaikeusaste vaihteli lievästä itsestään rajoittuvasta infektiosta vakavaan keuhkokuumeeseen ja hengitysvajaukseen; kuolleisuus oli selvästi iän myötä kasvava (vanhemmilla potilailla huomattavasti korkeampi).

Diagnostiikka ja hoito

Diagnostiikka perustui kliinisiin oireisiin, epidemiologiseen yhteyteen ja laboratoriotutkimuksiin. Tyypillisesti käytettiin RT‑PCR‑testejä viruksen RNA:n osoittamiseen ja serologiaa vasta‑aineiden havaitsemiseksi. Spesifisiä, laajasti tehoavia antiviraalisia hoitoja ei ollut vahvasti todettu; hoito oli pääosin oireenmukaista ja tehostettua tukea hengitysvajauksen yhteydessä (ventilaattorihoito). Joissain yhteyksissä käytettiin kokeellisia hoitoja, kuten ribaviriinia ja kortikosteroideja, mutta niiden tehosta ei saatu kattavaa näyttöä.

Epidemiologia ja luvut

Tarkat numerot vaihtelevat hieman lähteittäin. Maailman terveysjärjestön (WHO) lopulliseksi, virallisesti vahvistetuksi yhteenlasketuksi lukemia pidetään yleisesti 8 098 todennetuksi tautitapaukseksi ja 774 kuolemantapaukseksi vuoden 2003 puhkeamisen yhteydessä (kuolleisuus noin 9,6 %). Joissain kansallisissa yhteenvetoissa on raportoitu myös hieman suurempia lukuja (esim. 8 437 tapausta ja 813 kuolemaa), mikä johtuu eri luokitteluperusteista ja alustavista raporteista. Taudin leviämistä rajoittivat voimakkaat tartunnanhallintatoimenpiteet, mukaan lukien potilaiden eristäminen, kontaktien jäljitys, matkustussuositukset ja sairaalainfektion torjunta.

Hallinta, ehkäisy ja seuranta

Tehokkaimpia keinoja estää SARSin leviäminen olivat:

• nopea tunnistaminen ja eristäminen,
• sairaalan infektioiden torjuntakäytännöt (suojavarusteet, hengityssuojat),
• kontakteihin kohdistuva seuranta ja karanteeni, sekä
• matkustustiedotukset ja kansainvälinen tiedonvaihto.

Lisäksi eläin‑ja elintarvikevalvonta sekä villieläinmarkkinoiden valvonta olivat tärkeitä zoonoottisen riskin vähentämiseksi.

Jälkivaikutukset, loppu ja opit

Pääasiallisesti yhteisöllistä SARS-leviämistä ei havaittu yhteiskunnassa vuoden 2004 jälkeen; WHO totesi, että laaja‑alainen epidemia oli saatu hallintaan. On kuitenkin dokumentoitu laboratorio‑peräisiä onnettomuuksia, joissa muutamia tartuntoja ilmeni vuonna 2004. WHO ja kansalliset viranomaiset oppivat SARS-epidemiasta paljon: erityisesti sairaaloiden infektiosuoja, nopea tiedonvaihto ja kansainvälisen yhteistyön merkitys nousivat keskeisiksi tekijöiksi uusien hengitystieepidemioiden torjunnassa.

New York Times kirjoitti epidemyan jälkeen, että "tänä vuonna tai vuoden 2004 lopulla ei ole raportoitu yhtään vakavaa akuuttia hengitystieoireyhtymää. Tämä on ensimmäinen talvi, jolloin ei ole ollut yhtään tapausta sitten vuoden 2002 lopulla puhjenneen ensimmäisen taudinpurkauksen. Myöskään SARSin epidemiakantaa, joka aiheutti ainakin 813 kuolemantapausta maailmanlaajuisesti kesäkuuhun 2003 mennessä, ei ole sen jälkeen nähty laboratorion ulkopuolella." Tämä lainaus kuvastaa sitä, miten merkittäväksi SARS‑epidemian pysäyttäminen koettiin, vaikka virus luonnonreservoirin vuoksi ei ole "hävitetyksi" todellisuudessa poistettu samalla tavalla kuin esimerkiksi isorokko.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on SARS?

K: Mistä SARS sai alkunsa?

K: Miten se tarttui ihmisiin?

K: Milloin ensimmäinen tapaus ilmoitettiin?

K: Kuinka moni ihminen sairastui taudinpurkaukseen?

K: Milloin SARS julistettiin "hävitetyksi"?

Kysymys: Onko olemassa todisteita siitä, että uusia tapauksia ei ole ilmennyt vuoden 2003 jälkeen?

Hae kirjaimella