Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue (SED) – Itä-Saksan hallituspuolue

SED – Itä-Saksan valtapuolue 1949–1990: synty, valta, ideologia ja muodonmuutos demokraattiseksi sosialismiksi. Lue historian käänteet ja vaikutukset.

Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue (saksaksi Sozialistische Einheitspartei Deutschlands, lyhennettynä SED) oli Itä-Saksan hallitseva kommunistinen puolue ja maan todellinen johtoviranomainen vuodesta 1949, jolloin Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) perustettiin, aina vuoden 1990 vaaleihin ja järjestelmän romahtamiseen asti. Puolue pyrki hallitsemaan valtiota ja yhteiskuntaa kokonaisvaltaisesti ja sillä oli keskeinen asema DDR:n virallisessa poliittisessa järjestelmässä.

Perustaminen ja varhainen historia

SED perustettiin huhtikuussa 1946 Berliner Admiralspalastissa, kun Neuvostoliitto painosti ja vaikutti siihen, että Saksan sosialidemokraattisen puolueen (SPD) ja Saksan kommunistisen puolueen (KPD) jäsenet yhdistyivät Neuvostoliiton miehittämillä alueilla, mukaan lukien osa Berliiniä. Yhdistyminen toteutettiin voiman ja poliittisen pakon ilmapiirissä: osa SPD:n johtoa vastusti fuusiota, mutta monet paikalliset järjestöt ja jäsenet yhdistyivät pakon seurauksena. 1949 SED:stä tuli Saksan demokraattisen tasavallan johtava voima.

Valta-asema ja organisaatio

SED:n sisäisessä vallankäytössä keskeisiä olivat Keskeinen komitea (Central Committee) ja erityisesti politbyroo (Poliittinen byroo), jotka määrittelivät poliittiset linjat. Puoluetta seurasi ja tukivat lukuisat massijärjestöt, kuten nuorisojärjestö Freie Deutsche Jugend (FDJ), ammattiliitot (FDGB) ja muut etujärjestöt, jotka olivat osa kansallista rintamaa ja loivat näennäisen monipuolisuuden. Puolueen jäsenmäärä kasvoi vuosikymmenten kuluessa sadoista tuhansista yli miljoonaan, ja jäsenyys oli usein edellytys uralla etenemiseen julkisella sektorilla.

Poliittinen linja ja talouspolitiikka

SED ohjasi DDR:n taloutta keskussuunnittelulla, kansallistamisella ja maatalouden kollektivisoinnilla 1950-luvulla. Puolue pyrki rakentamaan sosialistista yhteiskuntaa Neuvostoliiton mallin mukaan. Talousjärjestelmä tuotti aluksi tietyt teollistumisen edut, mutta pitkällä aikavälillä keskussuunnittelu ja tehottomuus johtivat taloudelliseen taantumaan, kulutushyödykkeiden puutteeseen ja kansalaisten tyytymättömyyteen.

Sisäinen valvonta, sorto ja kansalaisten vastarinta

SED piti tiukkaa otetta vallasta myös väkivalloin ja valvonnan keinoin. Puolueen ja valtion turvallisuusviranomainen, Ministerium für Staatssicherheit (Stasi), ylläpiti laajaa vakoilu- ja tiedustelujärjestelmää, joka seurasi kansalaisten toimintaa ja pelotti oppositiota. Vuoden 1953 työntekijäkapina osoitti hallinnon haavoittuvuuden: laajat työläismellakat kukistettiin Neuvostoliiton joukkojen tuella. Myös 1961 rakennetulla Berliinin muurilla rajoitettiin kulkua länteen ja estettiin ihmisten pako.

Johtajat ja ideologiset muutokset

SED:n keskeisiä johtohahmoja olivat mm. Walter Ulbricht, joka oli puolueen ja valtion keskeinen johtaja 1950-luvulta 1960-luvulle ja jonka aikana puolue vakiinnutti asemansa, sekä myöhemmin Erich Honecker, joka johti DDR:ää vuosina 1971–1989. 1980-luvun lopulla kansainväliset muutokset Neuvostoliitossa eivät SED:n johdossa herättäneet laajaa reformihenkeä: puheenlauseita ja propagandaa muutettiin, mutta todellista perestroikan ja glasnostin hyväksyntää ei SED:ssä juuri nähty. Kuuluisa SED:n julisteessa luki: Stalinilta oppiminen tarkoittaa voittamisen oppimista. Myöhemmin sana Stalin korvattiin sanalla Neuvostoliitto. Gorbatshovin ollessa Neuvostoliiton presidenttinä kuuluisasta iskulauseesta luovuttiin, koska SED ei uskonut, että hänen perestroika-ajatuksistaan oli mitään opittavaa.

Länsi-Berliinin osasto

Aluksi SED:llä oli myös osasto Länsi-Berliinissä, mutta vuonna 1962 Länsi-Berliinin osasto erotettiin varsinaisesta SED:stä ja siitä tuli muodollisesti erillinen puolue nimeltä Länsi-Berliinin sosialistinen yhtenäisyyspuolue (Sozialistische Einheitspartei Westberlins - SEW). SEW:n aatteet ja toimintatapa olivat kuitenkin läheiset emopuolueen kanssa, ja se toimi länsiberliiniläisenä edustuksena SED:n linjalle.

Romahdus, uudistuminen ja perintö

1989 kansannousut ja mielenosoitukset Itä-Saksassa, Neuvostoliiton uudistukselliset linjat sekä taloudellinen kriisi johtivat SED:n valtakauden lopun alkuihin. Vuoden 1989 syksyllä puoluejohto pakotettiin eroamaan ja järjestelmälliset muutokset alkoivat. Vuoden 1990 vapaissa vaaleissa SED menetti valtansa ja puolue uudistui demokraattisen sosialismin suuntaan muuttuen ja nimetessään itsensä uudelleen myöhemmin Partei des Demokratischen Sozialismusiksi (PDS). PDS säilytti jonkin verran tukea entisen DDR:n alueella ja menestyi paikallis- ja osavaltio- sekä liittotasolla satunnaisesti. Syyskuun 2005 liittopäivien vaaleissa PDS oli vaaliliitossa WASG:n (Työn ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaalivaihtoehto) kanssa, jonka perusti SPD:stä eronnut Oskar Lafontaine. PDS ja WASG yhdistyivät lopulta yhdeksi puolueeksi vuonna 2007, muodostamaan nykyisen Vasemmistopuolueen (Die Linke).

Jälkiseuraukset

SED:n aikakauden ihmis- ja oikeusrikkomuksista sekä taloudellisista vastuista käytiin keskustelua ja oikeudenkäyntejä uuden Saksan lainsäädännön mukaan. Monet entiset johtajat ja Stasi-virkamiehet joutuivat tutkintojen kohteiksi. Samalla SED:n perintö näkyy edelleen Itä-Saksan poliittisessa ja sosiaalisessa elämässä: PDS (myöhemmin Die Linke) on onnistunut säilyttämään kannatusta joillain alueilla, ja historiallisen muistin käsittely jatkuu akateemisessa, poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä oli Itä-Saksan hallituspuolueen nimi?

K: Milloin se perustettiin?

K: Miten se syntyi?

K: Mitä SED:lle tapahtui vuoden 1990 jälkeen?

K: Missä se on edelleen suosittu nykyään?

K: Mitä eräässä kuuluisassa SED:n julisteessa luki?

Hae kirjaimella