Oskar Lafontaine – saksalainen vasemmistopoliitikko ja Die Linke -perustaja
Oskar Lafontaine — vaikutusvaltainen saksalainen vasemmistopoliitikko ja Die Linke -puolueen perustaja; ura, ideologia ja merkitys Saksan nykypolitiikassa.
Oskar Lafontaine (IPA: [ˈlafɔntɛn]; s. 16. syyskuuta 1943 Saarlouis-Roden) on saksalainen vasemmistopoliitikko ja uuden poliittisen puolueen Die Linke perustajajäsen.
Lafontaine nousi liittomaan poliittiseen kärkeen erityisesti Saarinmaan (Saarland) alueelta ponnistaen. Hän toimi pitkään Saarinmaan minister-presidenttinä ja oli merkittävä hahmo Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) kentässä ennen eroa puolueeseen. Kansallisella tasolla hänen tunnetuimpiin tehtäviinsä kuuluu SPD:n liittopuoluejohtajuus sekä lyhyt mutta huomattavajakso ministerinä Gerhard Schröderin hallituksessa.
Tärkeimmät virat ja vaiheet (tiivistettynä):
- Pitkäaikainen vaikutusvaltainen poliitikko Saarinmaalla; toimi alueen minister-presidenttinä (Saarland) ja aluepolitiikan keskeisenä johtohahmona.
- SPD:n liittopuolueen johtotehtävät 1990-luvulla ja SPD:n ehdokkuus liittokanslerin tehtävään ennen vuotta 1998.
- Toimi liittotasavallan valtiovarainministerinä (Bundesfinanzminister) Gerhard Schröderin hallituksessa vuodenvaihteessa 1998–1999, mutta erosi ministerin paikalta alle vuoden kuluttua poliittisten erimielisyyksien vuoksi.
- Erimielisyydet erityisesti talous- ja sosiaalipoliittisista linjauksista — muun muassa kriittisyys niin kutsutulle "Agenda 2010" -uudistukselle — johtivat eroon SPD:stä ja lopulta aktiiviseen osallistumiseen uuden vasemmistolaisen vaihtoehdon rakentamisessa.
- Oli keskeinen toimija vasemmistodissidenttien liikkeessä, joka johti alun perin Wahlalternative/työ- ja sosiaalioikeuksia ajaneen liikkeen syntyyn ja myöhemmin uuden puolueen, Die Linken, muodostumiseen, kun entinen itäsaksalainen PDS ja läntisen Saksan WASG yhdistyivät.
Poliittisesti Lafontaine on profiloitunut voimakkaana sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajana ja kriitikkona markkinaliberalismille. Hän on vastustanut leikkauksia sosiaaliturvaan, korostanut julkisten palveluiden merkitystä ja kyseenalaistanut useita talouspoliittisia suuntauksia, joita hän on pitänyt liian säästöorientoituneina tai veronkevennyksiä suosivina. Ulkopoliittisesti hän on ajoittain esittänyt kriittisiä näkemyksiä Euroopan unionin talouspolitiikasta sekä osallistunut keskusteluun Saksan roolista kansainvälisissä kriiseissä ja sotilaallisissa interventioissa.
Hahmona Lafontaine on herättänyt voimakkaita tunteita: kannattajilleen hän on selkeä ja johdonmukainen vasemmistolainen ääni, vastustajilleen kiistanalainen ja joskus konfrontatiivinen johtaja. Vaikutuksensa vasemmistorintamalla on ollut merkittävä, sillä hänen irtaantumisensa SPD:stä ja osallistumisensa uuden puoluerakenteen luomiseen muuttivat Saksan vasemmiston poliittista kenttää 2000-luvulla.
Myöhemmässä urassaan Lafontaine on jatkanut poliittista vaikuttamista niin kenttä- ja puoluekäytännöissä kuin julkisessa keskustelussakin, kirjoittanut kannanottoja ja osallistunut debatteihin talous- ja sosiaalipolitiikasta. Hänen uransa ilmentää siirtymää perinteisestä sosiaalidemokratiasta radikaalimman vasemmiston suuntaan ja kuvastaa Saksan poliittisten jakolinjojen kehittymistä 1990- ja 2000-luvuilla.
Koulutus ja perhe
Lafontaine opiskeli fysiikkaa Bonnin yliopistossa ja Saarlandin yliopistossa vuosina 1962-1969.
Hän on roomalaiskatolinen ja naimisissa Christa Müllerin kanssa, joka johtaa kampanjaa sukuelinten silpomista vastaan Afrikassa. Heillä on poika Carl Maurice, joka on syntynyt vuonna 1997.
Ura
Poliittinen nousu
Lafontainen poliittinen ura alkoi paikallisesti Saarbrückenin kaupunginjohtajana. Hän tuli laajalti tunnetuksi arvostelijana liittokansleri Helmut Schmidtin tuesta Naton suunnitelmalle sijoittaa Pershing II -ohjuksia Saksaan. Vuosina 1985-1998 hän toimi Saarlandin ministeri-puheenjohtajana. Ministeripresidenttinä Lafontaine yritti tukien avulla pitää osavaltiossa perinteiset terästeollisuuden ja hiilikaivostoiminnan alat. Hän oli myös Bundesratin puheenjohtaja vuosina 1992/93.
Kanslerin virka
Saksan liittopäivävaaleissa vuonna 1990 Lafonntaine oli SPD:n liittokansleriehdokas. Puolue hävisi, koska CDU sai tukea, koska se oli yhdistymisen aikana hallituksessa. Kampanjan aikana mieleltään häiriintynyt nainen hyökkäsi hänen kimppuunsa veitsellä Kölnissä pidetyn puheen jälkeen. Hänen kaulavaltimonsa viillettiin auki, ja hän oli kriittisessä tilassa useita päiviä.
Poliittinen paluu
Mannheimin puoluekokouksessa vuonna 1995 Lafontaine valittiin SPD:n puheenjohtajaksi Rudolf Scharpingin tilalle. Hänen vastuullaan oli pääasiassa koko SPD:n saattaminen Helmut Kohlia ja hänen CDU-puoluettaan vastaan sen sijaan, että se olisi tehnyt yhteistyötä CDU:n kanssa. Lafontainen mukaan kaikki Kohlille annettava apu auttaisi vain pitämään CDU:n hallituksessa.
Tämä ajatus vei SPD:n johtoon mielipidemittauksissa syyskuussa 1998. Hänet nimitettiin liittovaltion valtiovarainministeriksi Gerhard Schröderin ensimmäisessä hallituksessa.
Valtiovarainministeri
Lafontaine oli lyhyen valtiovarainministerin kautensa aikana Yhdistyneen kuningaskunnan euroskeptikkojen hyökkäyksen kohteena. Tämä johtui erityisesti siitä, että hän halusi yhtenäistää verot Euroopan unionissa. Tämä olisi merkinnyt joidenkin Yhdistyneen kuningaskunnan verojen nousua.
Maaliskuun 11. päivänä 1999 hän erosi kaikista virka- ja puoluetehtävistään, koska ei saanut apua muilta hallituksen jäseniltä. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi hyökkäyksistään Angela Merkelin hallitusta vastaan yleisesti konservatiivisena pidetyssä Bild-Zeitung-lehdessä.
Vasemmistopuolue
Lafontaine jätti SPD:n 24. toukokuuta 2005. Kesäkuun 10. päivänä hän ilmoitti asettuvansa ehdolle vasemmistopuolueen PDS:n (Die Linkspartei) kärkiehdokkaaksi. PDS (Die Linkspartei) on koalitio, johon kuuluvat Länsi-Saksassa toimiva Työn ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaalivaihtoehto (WASG) ja Itä-Saksan kommunistisen puolueen seuraajapuolue PDS (PDS).
Hän liittyi WASG:hen 18. kesäkuuta 2005 ja valittiin samana päivänä sen listan johtoon Nordrhein-Westfalenin liittopäivävaaleissa 2005. Hän oli ehdolla myös Saarbrückenin vaalipiirissä, mutta hävisi. Siitä huolimatta Linkspartei Saarenmaan tulos oli paras kaikista Länsi-Saksan osavaltioista.
Lafontainea kohtaan esitetty kritiikki
Monet arvostelivat Lafontainen Der Spiegel -lehdessä julkaistua artikkelia Erich Honeckerista, joka oli DDR:n valtion- ja puoluejohtaja ja hänen kaltaisensa Saarländer, ja sanoivat, että siinä keskityttiin muutamiin Honeckerin hyviin asioihin ja jätettiin huomiotta huonot asiat. 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa hän menetti jonkin verran vasemmiston kannatusta, koska hän näytti haluavan yritysmyönteistä politiikkaa ja vaati Itä-Euroopasta tulevien saksalaisten ja turvapaikanhakijoiden maahantulon vähentämistä.
Etsiä