Josif Vissarionovitš Stalin (syntynyt nimellä Ioseb Besarionis dze Jughashvili) (18. joulukuuta 1878 – 5. maaliskuuta 1953) (nimi georgian kielellä; /venäjäksi: Иосиф Виссарионович Сталин) oli georgialainen poliitikko, joka nousi Neuvostoliiton johdossa keskeiseksi hahmoksi 1920-luvun alusta lähtien ja säilytti valtansa kuolemaansa asti. Hänestä tuli virallisesti Neuvostoliiton johtaja sen keskeisten vallanjärjestysten kautta: hän oli muun muassa kommunistisen puolueen yleissihteeri vuodesta 1922, ja Leninin kuoleman jälkeen vuonna 1924 hän syrjäytti vähitellen monet kilpailijansa ja vakiinnutti asemansa 1920-luvun lopulla. Stalin korvasi Vladimir Leninin vaikutusvallan puolueessa, ja hänen nimensä liitetään usein voimakkaaseen keskitettyyn hallintoon.

Stalinin valtakauden keskeisiä piirteitä olivat nopea teollistaminen ja voimakkaat taloussuunnitelmat, kuten viisivuotissuunnitelmat, sekä maatalouden kollektivisointi. Nämä toimet vauhdittivat teollista kasvua, mutta aiheuttivat myös laajoja inhimillisiä kärsimyksiä: pakkokollektivisoinnin yhteydessä syntyi nälänhätää ja kuolemia monissa alueissa, erityisesti Ukrainassa (Holodomor on osa tätä historiaa). Stalin johti myös laajoja poliittisia puhdistuksia 1930-luvun puolivälistä eteenpäin — niin kutsuttu suurpuhdistus — jolloin miljoonia ihmisiä pidätettiin, tuomittiin, erotettiin tehtävistään, lähetettiin vankileireille (Gulag) tai teloitettiin. Hänen hallintonsa loi vahvan persoonakultin ja tiukan yhdenmukaisuuden vaatimuksen puolueessa ja yhteiskunnassa. Hänen ideologiaansa kutsuttiin laajalti marxismi-leninismiksi, ja hallinnon käytäntöjä ja politiikkoja kuvataan usein termillä stalinismiksi.

Euroopan ulkopolitiikassa ja sodankäynnissä Stalinin aika oli monimutkainen. Neuvostoliitto solmi elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa, joka sisälsi salaisen lisäpöytäkirjan etupiirijaosta. Tämän jälkeen hyökkäsi Puolaan — tarkemmin sanottuna Neuvostoliitto käynnisti sotilaallisen miehityksen Puolan itäisosissa 17.–18. syyskuuta 1939, osana toisen maailmansodan alkuvaiheita. Vaikka aluksi sopimussuhde Hitlerin Saksan kanssa oli käytännössä taktinen, Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 (Operaatio Barbarossa) Stalin joutui johtamaan maata sodassa Saksaa vastaan. Tämän jälkeen Neuvostoliitto liittoutui muodollisesti länsivaltojen (mm. Britannia ja Yhdysvallat) kanssa, ja sodassa Neuvostoliitto kantoi raskasta taakkaa itärintamalla — taisteluita kuten Stalingrad ja Leningrad ovat esimerkkejä. Sota aiheutti Neuvostoliitolle valtavat inhimilliset menetykset, mutta päättyi Saksan tappioon Euroopassa vuonna 1945.

Sodan jälkeen Stalin vahvisti Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Keski- ja Itä-Euroopassa. Hänellä oli ratkaiseva rooli siinä, että koko Itä-Euroopan poliittinen kartta muutettiin: Neuvostoliitto otti hallintaansa muun muassa suuren osan entisestä Saksan vaikutuspiiristä ja muodosti vaikutusalueelle joukko liittolaisia. Neuvostojoukot miehittivät myös osan Saksasta, ja Itä-Eurooppaan perustettiin useita yksipuoluevaltioita joiden hallitukset olivat Neuvostoliiton tukemia. Näin Neuvostoliitosta tuli sodan jälkeen merkittävä suurvaltana, mikä johti kylmän sodan jakoon ja pitkään jännitteiden aikaan länsiblokin kanssa.

Stalinin valtakauden perintö on monisyinen ja kiistanalainen. Hänestä muistetaan sekä Neuvostoliiton nopea modernisoija ja toisen maailmansodan voiton avainhenkilö että vastuullinen laajoista ihmisoikeusloukkauksista, pakkotoimista, massavankeuksista ja kuolemista. Arviot hänen hallintonsa inhimillisestä hinnasta vaihtelevat, mutta useimmat tutkijat korostavat kymmenten miljoonien ihmisten kärsimystä suorien kuolemien, nälänhädän ja pakkotyön seurauksena. Stalin kuoli aivoverenvuotoon 5. maaliskuuta 1953, ja kuoleman jälkeen hänen valtansa ja käytäntönsä kävivät läpi kriittistä arviointia Neuvostoliiton johdossa ja akateemisessa keskustelussa.

Nykyhistoriassa Stalinia tarkastellaan sekä 1900-luvun kansainvälisen politiikan että totalitaarisen hallinnon esimerkkinä: hänen politiikkansa muokkasi pysyvästi Neuvostoliiton yhteiskuntaa ja koko maailmanpolitiikan rakennetta, mutta jätti myös syvän ja pitkäkestoisen inhimillisen jäljen, jota tutkitaan ja muistellaan laajasti.