Tähtiluokitus | tapa ryhmitellä tähtiä lämpötilan mukaan

Harvardin spektriluokitus

Harvardin luokitusjärjestelmä on yksiulotteinen luokitusjärjestelmä. Tähtien pintalämpötila vaihtelee noin 2 000 ja 40 000 kelvinin välillä. Fysikaalisesti luokat ilmaisevat tähden ilmakehän lämpötilan, ja ne luetellaan yleensä kuumimmasta kylmimpään, kuten seuraavassa taulukossa:

Huomautus: Perinteinen värikuvaus kuvaa vain tähtien spektrin huippua. Silmän näkemät todelliset näennäisvärit ovat kuitenkin tavanomaisia värikuvauksia vaaleampia.

Luokka	Pintalämpötila (kelvin)	Perinteinen värin kuvaus	Todellinen näennäinen väri	Massa(auringon massat)	Säde(auringon säteet)	Luminositeetti (bolometrinen)	Vetylinjat	Murto-osa kaikista pääjaksotähdistä
O	≥ 33,000 K	sininen	sininen	≥ 16 M☉	≥ 6.6 R☉	≥ 30,000 L☉	Heikko	~0.00003%
B	10,000-33,000 K	sininen valkoinen	syvän sininen valkoinen	2.1-16 M☉	1.8-6.6 R☉	25-30,000 L☉	Medium	0.13%
A	7,500-10,000 K	valkoinen	sininen valkoinen	1.4-2.1 M☉	1.4-1.8 R☉	5-25 L☉	Vahva	0.6%
F	6,000-7,500 K	keltainen valkoinen	hieman sinertävän valkoinen	1.04-1.4 M☉	1.15-1.4 R☉	1.5-5 L☉	Medium	3%
G	5,200-6,000 K	keltainen	valkoinen	0.8-1.04 M☉	0.96-1.15 R☉	0.6-1.5 L☉	Heikko	7.6%
K	3,700-5,200 K	oranssi	kellertävän valkoinen	0.45-0.8 M☉	0.7-0.96 R☉	0.08-0.6 L☉	Erittäin heikko	12.1%
M	2,000-3,700 K	punainen	oranssi keltainen	≤ 0.45 M☉	≤ 0.7 R☉	≤ 0.08 L☉	Erittäin heikko	76.45%

Kullekin luokalle ilmoitetut massa, säde ja luminositeetti soveltuvat vain tähdille, jotka ovat elämänsä pääjaksolla, joten ne eivät sovellu punaisille jättiläisille. Spektriluokat O-M on jaoteltu arabialaisin numeroin (0-9). Esimerkiksi A0 tarkoittaa A-luokan kuumimpia tähtiä ja A9 viileimpiä tähtiä. Aurinko luokitellaan G2-luokkaan.

Hertzsprung-Russell-diagrammia käytetään useammin tähtitieteessä. Siinä absoluuttinen magnitudi ja pintalämpötila ovat yhteydessä toisiinsa. Se on tähtitieteessä yhtä tärkeä kuin jaksollinen järjestelmä kemiassa.

Perinteiset ja näkyvät värit

Tavanomaiset värikuvaukset ovat perinteisiä tähtitieteessä, ja ne kuvaavat värejä suhteessa A-luokan tähden keskiväriin, jota pidetään valkoisena. Näennäiset värikuvaukset ovat sitä, mitä havaitsija näkisi, jos hän yrittäisi kuvata tähtiä pimeällä taivaalla ilman silmän apuvälineitä tai kiikareilla.

Aurinko itsessään on valkoinen, vaikka sitä kutsutaankin joskus keltaiseksi tähdeksi. Tämä on luonnollinen seuraus ihmisen optisten aistien kehittymisestä: vastekäyrä, joka maksimoi kokonaishyötysuhteen auringon valaistusta vastaan, havaitsee auringon määritelmän mukaan valkoisena, vaikka havaitsijoiden välillä on jonkin verran subjektiivista vaihtelua.

Luokka O

O-tyypin tähdet ovat tähtiä, joiden lämpötila on ~35 000 celsiusastetta tai kelviniä. Ne ovat väriltään sinisiä ja voivat olla minkä tahansa kokoisia kuin Aurinko. Ne ovat myös hyvin massiivisia mutta samalla hyvin harvinaisia.

Esimerkkejä:

• Mu Columbae (pääjakso)
• Alnitak

B-luokka

B-tyypin tähdet ovat sinisiä tähtiä, joiden lämpötila on noin 25 000 celsiusastetta (Celsius tai Kelvin). Niissä on runsaasti heliumin spektriviivoja ja luminositeettia (kirkkautta verrattuna Aurinkoon), ja niissä on kohtalaisen voimakkaita vetyviivoja. B-tyypin tähdet, joiden spektrissä on Balmer-viivoja, kuuluvat Be-tähtien alatyyppiin.

Esimerkkejä:

• VV Cephei B (pääjakso)
• Rho Leonis (jättiläinen)
• Rigel (ylijättiläinen)
• Pistoolitähti (hyperjättiläinen)

Luokka A

A-tyypin tähdet ovat valkoisia tähtiä, joilla on voimakkaimmat vetyviivat. Ne kuuluvat taivaan kirkkaimpiin tähtiin. Lämpötila ~10 000 celsiusastetta eli kelviniä.

Esimerkkejä:

• Sirius A (pääjaksotähti)
• Deneb (superjättiläinen)

Luokka F

F-tyypin tähdet ovat keltaisia tähtiä, joiden spektrissä on hallitsevia kalsiumviivoja. Niiden lämpötila on ~7 500 celsiusastetta eli kelviniä.

Esimerkkejä:

• Procyon (kääpiö)
• Polaris (jättiläinen)
• Arneb (ylijättiläinen)
• Rho Cassiopeiae (hyperjättiläinen)

Luokka G

G-tyypin tähdet ovat keltaisia tähtiä, joiden lämpötila on 5 700-6 400 kelvinin astetta. Niiden spektrissä esiintyy ionisoitunutta kalsiumia ja rautaa.

Esimerkkejä:

• Aurinko (G2-kääpiö)
• Capella (jättiläinen)
• V382 Carinae (hyperjättiläinen)

K-luokka

K-tyypin tähdet ovat oransseista oranssinpunaisiin vaihtelevia tähtiä, joiden lämpötila on 4 100-5 100 astetta. Molekyylit alkavat näkyä heikkoina spektriviivoina.

Esimerkkejä:

• Alpha Centauri B (kääpiö)
• Pollux (jättiläinen)
• Zeta Cephei (superjättiläinen)
• HR 5171 (hyperjättiläinen)

Luokka M

M-tyypin tähdet ovat maailmankaikkeuden yleisin tähtityyppi. Punaiset kääpiöt ovat Aurinkoa pienempiä, lämpötilaltaan 3 000-4 000 kelviniä ja yleisempiä kuin punaiset jättiläiset, jotka ovat vanhoja 3 100 celsiusasteen tähtiä elämänsä loppuvaiheessa. Punaiset hyperjättiläiset ovat myös suurimpia tähtiä, kun taas punaiset kääpiöt, joilla on täysin konvektiivinen rakenne, kuluttavat vetypolttoaineensa hyvin hitaasti muihin tähtiin verrattuna. Nämä tähdet ovat tarpeeksi viileitä, jotta niiden ilmakehässä voi olla molekyylejä, jotka jättävät monia tummia spektriviivoja.

Esimerkkejä:

• Proxima Centauri (kääpiö)
• Mira A (jättiläinen)
• Antares (ylijättiläinen)
• VY Canis Majoris (hyperjättiläinen)

 
Tähtien luokittelu O:sta M:ään.  


Hertzsprung-Russell-diagrammi yhdistää tähtien luokittelun absoluuttiseen magnitudiin, luminositeettiin ja pintalämpötilaan.  

Aiheeseen liittyvät sivut

• Hertzsprung-Russell-kaavio