Turkmenistanin sosialistinen neuvostotasavalta

Historia

Liittyminen Venäjään

Venäjän yritykset liittää Turkmenistanin alueita alkoivat 1800-luvun jälkipuoliskolla. Turkmenit vastustivat Venäjän laajentumista kaikista Keski-Aasian kansoista kovimmin. Vuonna 1869 Venäjän keisarikunta asettui nykyisen Turkmenistanin alueelle ja perusti uuden merisataman nimeltä Krasnovodsk (nykyinen Türkmenbaşy).

Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1873, he liittivät Khivan kaanikunnan. Koska turkmeniheimot, erityisesti jomudit, olivat Khivan kaanin sotilaspalveluksessa, venäläiset joukot tunkeutuivat Khorazmiin, tuhosivat monia siirtokuntia ja tappoivat satoja turkmeeneja. Vuonna 1881 venäläiset kenraali Mihail Skobelevin johdolla piirittivät ja valtasivat Geok Tepen, yhden viimeisistä turkmeenien linnoituksista. Geok Tepe sijaitsee lähellä Ashgabatia. Turkmenien tappion jälkeen nykyisen Turkmenistanin liittäminen osaksi Turkmenistania kohtasi vain heikkoa vastarintaa. Myöhemmin samana vuonna venäläiset allekirjoittivat sopimuksen persialaisten kanssa. Sopimuksessa vahvistettiin Venäjän ja Persian välinen raja, josta tuli nykyinen Turkmenistanin ja Iranin välinen raja. Vuonna 1897 venäläisten ja afgaanien välillä allekirjoitettiin rajasopimus.

Venäjään liittämisen jälkeen aluetta hallinnoitiin Transkaspian alueena. Transkaspian aluetta hallinnoivat Taškentissa sijaitsevan Turkestanin kuvernöörin kenraalikunnan nimittämät virkamiehet. 1880-luvulla rakennettiin rautatie Krasnovodskista Ašgabatiin, jota jatkettiin myöhemmin Taškentiin. Rautatien varrelle alkoi kehittyä kaupunkialueita. Vaikka Transkaspian alue oli periaatteessa Venäjän siirtomaa, venäläiset olivat edelleen huolissaan esimerkiksi Britannian kolonialistisista aikeista alueella ja turkmeenien mahdollisista kansannousuista.

SSR:n perustaminen

Koska turkmeenit eivät yleisesti ottaen vastustaneet neuvostovallan käyttöönottoa vuonna 1917, alueella tapahtui seuraavina vuosina vain vähän vallankumouksellista toimintaa. Välittömästi vallankumousta edeltävinä vuosina turkmenit olivat kuitenkin nousseet satunnaisesti Venäjän hallintoa vastaan, joista merkittävin oli vuoden 1916 tsaarinvastainen kapina, joka levisi koko Turkestaniin. Turkmenistanilaisten aseellinen vastarinta Neuvostoliiton hallintoa vastaan oli osa laajempaa basmatšien kapinaa, joka kattoi koko Keski-Aasian 1920-luvulta 1930-luvun alkuun ja johon kuului suurin osa tulevista Neuvostoliiton tasavalloista. Vaikka neuvostolähteet kuvaavat tätä taistelua vähäiseksi luvuksi tasavallan historiassa, on selvää, että vastarinta oli tärkeää ja johti lukuisten turkmeenien kuolemaan.

Lokakuussa 1924 Keski-Aasia jaettiin erillisiin poliittisiin kokonaisuuksiin. Turkestanin autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan (Turkestanin ASSR) Transkaspian alueesta ja Turkmenin alueesta tuli Turkmenin sosialistinen neuvostotasavalta (Turkmenin SSR), joka oli Neuvostoliiton tasavalta, jolla oli tasavertainen asema esimerkiksi Venäjän SFSR:n kanssa. Neuvostovallan ensimmäisten vuosikymmenten pakkokollektivisoinnin ja muiden äärimmäisten sosioekonomisten muutosten aikana paimentolaisnomadismi lakkasi olemasta taloudellinen vaihtoehto Turkmenistanissa, ja 1930-luvun lopulla suurin osa turkmeeneista oli muuttunut istuviksi. Neuvostovaltion pyrkimykset heikentää perinteistä turkmeenien elämäntapaa johtivat merkittäviin muutoksiin perhesuhteissa ja poliittisissa suhteissa, uskonnollisissa ja kulttuurisissa tavoissa sekä älyllisessä kehityksessä. Tuhansia venäläisiä ja muita slaaveja sekä eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä lähinnä Kaukasukselta muutti Turkmenian kaupunkialueille. Turkmenia teollistui ja luonnonvaroja hyödynnettiin rajoitetusti.

Neuvostovallan aikana kommunistiviranomaiset tukahduttivat kaikki uskonnolliset uskomukset taikauskona ja "menneisyyden jäänteenä". Suurin osa uskonnonopetuksesta ja uskonnonharjoituksista kiellettiin. Valtaosa moskeijoista suljettiin. Toisen maailmansodan aikana perustettiin virallinen Keski-Aasian muslimilautakunta, jonka toimipaikka oli Taškentissa ja jonka tehtävänä oli valvoa islaminuskoa Keski-Aasiassa. Suurimman osan olemassaolostaan muslimilautakunta toimi lähinnä propagandan välineenä. Ateismi vaikutti uskonnolliseen kehitykseen ja vaikutti osaltaan siihen, että Turkmenistanin kansa eristäytyi kansainvälisestä muslimiyhteisöstä. Joitakin uskonnollisia tapoja, kuten muslimihautausta ja miesten ympärileikkausta, harjoitettiin edelleen koko neuvostokauden ajan, mutta suurin osa uskonnollisesta uskosta, tiedosta ja tavoista säilyi vain maaseudulla "kansanmuodossa" eräänlaisena epävirallisena islamin muotona, jota valtiojohtoinen hengellinen virasto ei hyväksynyt.

Ennen itsenäisyyttä

1930-luvulta alkaen Moskova piti tasavaltaa tiukassa valvonnassa. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (SKP) kansallisuuspolitiikka johti turkmenialaisen poliittisen eliitin kehittymiseen ja edisti venäläistämistä. Slaavit sekä Moskovassa että Turkmeniassa valvoivat tarkasti valtion virkamiesten ja byrokraattien kansallista kaaderia. Yleisesti ottaen turkmenialaiset poliitikot kannattivat Neuvostoliiton politiikkaa. Moskova käynnisti lähes kaiken poliittisen toiminnan tasavallassa. Turkmenistan oli pitkälti hiljainen neuvostotasavalta. Ainoa merkittävä poliittinen tapahtuma oli 1980-luvun puolivälissä puhjennut korruptioskandaali, joka syrjäytti pitkäaikaisen valtiosihteerin Muhammetnazar Gapurowin. Monet turkmenistanilaiset olivat itsenäisiä, mikä vaikutti osaltaan siihen, että Mihail Gorbatshovin glasnost- ja perestroika-politiikan vaikutus Turkmenistaniin oli vähäinen. Tasavalta oli melko valmistautumaton Neuvostoliiton hajoamiseen ja sitä seuranneeseen itsenäistymiseen vuonna 1991.

Kun muut neuvostotasavallat vaativat itselleen suvereniteettia alueelleen vuosina 1988 ja 1989, myös Turkmenian johto alkoi arvostella Moskovan talous- ja poliittista politiikkaa. Korkeimman neuvostonsa yksimielisen äänestyksen jälkeen Turkmenistan julisti itsemääräämisoikeutensa elokuussa 1990. Elokuussa 1991, Gorbatshovin vallankaappausyrityksen epäonnistuttua Moskovassa, Turkmenian kommunistijohtaja ja Turkmenistanin ensimmäinen presidentti Saparmurat Nijazov vaati kansanäänestystä itsenäisyydestä. Kansanäänestyksen virallinen tulos oli 94 prosenttia itsenäisyyden puolesta. Tasavallan korkein neuvosto julisti Turkmenistanin itsenäiseksi 27. lokakuuta 1991. Turkmenistan itsenäistyi virallisesti Neuvostoliitosta 26. joulukuuta 1991.

Politiikka

Muiden neuvostotasavaltojen tavoin Turkmenia noudatti marxilais-leniniläistä ideologiaa. Maata hallitsi tasavallan ainoa puolue, Turkmenistanin kommunistinen puolue, joka oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen tasavaltalainen haara.

Turkmenian politiikka tapahtui yhden puolueen sosialistisen tasavallan puitteissa. Korkein neuvosto oli tasavallan yksikamarinen lainsäädäntöelin, jota johti puheenjohtaja. Korkeimman neuvoston rakennus oli Ashkhabadissa.

Poliittinen johtajuus

Turkmenistanin kommunistisen puolueen ensimmäiset sihteerit

• Ivan Mezhlauk (19. marraskuuta 1924 - 1926) (toiminut 20. helmikuuta 1925 asti).
• Shaymardan Ibragimov (kesäkuu 1926 - 1927)
• Nikolai Paskutski (1927 - 1928)
• Grigori Aronshtam (11. toukokuuta 1928 - elokuu 1930)
• Yakov Popok (elokuu 1930 - 15. huhtikuuta 1937)
• Anna Mukhamedov (huhtikuu - lokakuu 1937)
• Jakov Tšubin (lokakuu 1937 - marraskuu 1939)
• Mihail Fonin (marraskuu 1939 - maaliskuu 1947)
• Shadzha Batyrov (maaliskuu 1947 - heinäkuu 1951)
• Suhan Babajev (heinäkuu 1951 - 14. joulukuuta 1958)
• Dzhuma Durdy Karajev (14. joulukuuta 1958 - 4. toukokuuta 1960).
• Balysh Ovezov (13. kesäkuuta 1960 - 24. joulukuuta 1969)
• Muhammetnazar Gapurow (24. joulukuuta 1969 - 21. joulukuuta 1985)
• SaparmuratNiyazov (21. joulukuuta 1985 - 16. joulukuuta 1991)

Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajat

• Kaikhaziz Atabajev (20. helmikuuta 1925 - 8. heinäkuuta 1937)
• Aitbay Khudaybergenov (lokakuu 1937 - 17. lokakuuta 1945)
• Suhan Babajev (17. lokakuuta 1945 - 15. maaliskuuta 1946)

Ministerineuvoston puheenjohtajat

• Suhan Babajev (15. maaliskuuta 1946 - 14. heinäkuuta 1951)
• Balysh Ovezov (14. heinäkuuta 1951 - 14. tammikuuta 1958) (1. kerta)
• Dzhuma Durdy Karajev (14. tammikuuta 1958 - 20. tammikuuta 1959)
• Balysh Ovezov (20. tammikuuta 1959 - 13. kesäkuuta 1960) (2. kerta)
• Abdy Annalijev (13. kesäkuuta 1960 - 26. maaliskuuta 1963)
• Muhammetnazar Gapurow (26. maaliskuuta 1963 - 25. joulukuuta 1969)
• Oraz Orazmuhammedow (25. joulukuuta 1969 - 17. joulukuuta 1975)
• Bally Yazkuliyev (17. joulukuuta 1975 - 15. joulukuuta 1978)
• Tšary Karrijev (15. joulukuuta 1978 - 26. maaliskuuta 1985)
• Saparmurat Niyazov (26. maaliskuuta 1985 - 4. tammikuuta 1986)
• Annamurat Hojamyradow (4. tammikuuta 1986 - 17. marraskuuta 1989)
• Han Ahmedow (5. joulukuuta 1989 - 27. lokakuuta 1991)