Turkmenistanin sosialistinen neuvostotasavalta (turkmen: Түркменистан Совет Социалистик Республикасы, Türkmenistan Sowet Sotsialistik Respublikasy; venäjäksi: Turkmenistan Sowet Sotsialistik Respublikasy, Turkmenistanin sosialistinen tasavalta: Туркменская Советская Социалистическая Республика, Turkmenenskaya Sovetskaya Sotsialisticheskaya Respublika), yleisesti tunnettu myös nimellä Turkmenistan tai Turkmenia, oli yksi Neuvostoliiton muodostavista tasavalloista Keski-Aasiassa. Se oli olemassa tasavaltana vuosina 1925-1991. Alun perin 7. elokuuta 1921 se perustettiin Turkestanin ASSR:n Turkmenistanin alueeksi ennen kuin siitä tehtiin. 13. toukokuuta 1925 Turkmenin ASSR ylennettiin Neuvostoliiton liittotasavallaksi nimellä Turkmenin SSR.

Sen jälkeen Turkmenian rajat ovat pysyneet muuttumattomina. Turkmenia julisti 22. elokuuta 1990 valtiollisen itsemääräämisoikeutensa, mikä tarkoittaa, että sen lait ovat etusijalla Neuvostoliiton lakeihin nähden. Lokakuun 27. päivänä 1991 se julistautui itsenäiseksi ja Turkmenistanin SSR:n nimi muutettiin Turkmenistaniksi.

Maantieteellisesti Turkmenia rajoittui etelässä Iraniin ja Afganistaniin, pohjoisessa Kazakstaniin ja idässä Uzbekistaniin. Lisäksi Turkmenia oli sisämaavaltio, mutta sillä oli kuitenkin pääsy Kaspianmerelle lännessä.

Historia ja päävaiheet

Turkmenistanin SSR muodostettiin osana Neuvostoliiton kansallispolitiikkaa, jossa kansallisalueille annettiin muodollinen autonominen asema. 1920–1930-luvuilla neuvostohallinto toteutti laajoja yhteiskunnallisia muutoksia, kuten nomadisen elämäntavan muuttamista pysyvään asumiseen, maareformeja ja maatalouden kollektivisointia. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi teollistuminen, infrastruktuurin rakentaminen ja öljy- sekä maakaasuesiintymien hyödyntäminen.

Politiikka ja hallinto

Turkmenistanissa toimi paikallinen kommunistinen puolue, Kommunistinen puolue Turkmenistanin tasavallassa, joka noudatti Moskovan linjaa mutta hoiti alueellista hallintoa. Tasavallan hallinnon keskus oli pääkaupunki Asgabat (nykyään Ashgabat). Neuvostoaikana toimivat normaalit liittotasavallan instituutiot: tasavallan neuvosto, kansankomissaarien neuvosto (myöhemmin hallitus) sekä puolueen johto, jonka ensisijainen valtaasema käytännössä määräsi politiikan suunnan.

1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa käynnissä ollut vallan hajautuminen Neuvostoliitossa antoi mahdollisuuden kansalliselle itsemääräämisoikeudelle. Saparmurat Niyazov nousi tasavallan johtoon 1985 ja säilytti merkittävän vallan myös itsenäistyneen Turkmenistanin ensimmäisenä presidenttinä.

Taloudellinen kehitys

Neuvostoaikana Turkmenistanin talous perustui pitkälti maatalouteen ja raaka-aineiden tuotantoon. Puuvillan viljely laajeni voimakkaasti suunnitellun talouden ohjauksessa, mikä johti mittaviin kasteluhankkeisiin, kuten Kara-Kum -kanavan rakentamiseen. Vesivarojen intensiivinen käyttö ja Amu Daryan vesien suuntaaminen kasteluun vaikuttivat laajempiin ympäristöongelmiin Keski-Aasiassa.

Samaan aikaan alueen öljy- ja maakaasuesiintymien hyödyntäminen kasvoi, ja Neuvostoliiton investoinnit energia-alalle loivat perustan myöhemmälle energiavientiteollisuudelle. Teollisuus keskittyi jalostukseen, kemianteollisuuteen ja energia-alan infrastruktuuriin.

Väestö, kieli ja uskonto

Väestö koostui pääasiassa turkkilaisesta turkmenikansasta, mutta myös venäläisiä, uzbekeja, kazakkeja ja muita vähemmistöjä asui alueella. Neuvostoaikana boonus oli venäjänkielen aseman korostuminen hallinnossa, koulutuksessa ja teollisuudessa; turkmen kieli säilyi kuitenkin kotikielenä ja kulttuurisen identiteetin ytimenä.

Uskonnollisesti enemmistö on historiallisesti ollut sunnimuslimeja, mutta neuvostojärjestelmä edisti sekularisaatiota ja rajoitti uskonnollisia instituutioita julkisessa elämässä. Uskonto säilyi kuitenkin merkittävänä osana perinteitä ja kotikulttuuria.

Kulttuuri ja yhteiskunta

Turkmenistanin perinteinen kulttuuri sisältää voimakkaat heimoperinteet, käsityötaidon (erityisesti matontekijäperinne) ja kansallisen musiikin sekä runouden. Neuvostoaikana koulutus, terveydenhuolto ja kaupungistuminen kehittyivät, mutta myös perinteisiä elinkeinoja ja yhteisörakenteita muokattiin suunnitelmatalouden tarpeisiin.

Taide ja kirjallisuus sopeutuivat usein sosialistiseen realismiin, mutta 1960–1980-luvuilla syntyi myös alueellisia kulttuurisia liikkeitä, jotka pyrkivät säilyttämään kansallisia perinteitä ja kieltä.

Perintö ja itsenäistyminen

Turkmenistanin SSR:n aika jätti pysyvät jäljet maan infrastruktuuriin, väestörakenteeseen ja taloudelliseen profiiliin. Itsenäistymisen jälkeen 1990-luvulla Turkmenistan siirtyi kohti itsenäistä valtiota, jossa valta keskittyi vahvasti keskusjohtoon ja jossa resursseista — erityisesti maakaasusta — tuli keskeinen kansainvälisen politiikan ja talouden tekijä.

Monet neuvostokauden rakenteet, kuten suurten kasteluhankkeiden ympäristövaikutukset ja teollisuuden riippuvuus primaarituotannosta, ovat edelleen osa maan haasteita. Samalla kulttuurinen ja kielellinen perintö on säilynyt tärkeänä kansallisena identiteettitekijänä.