Bermudan takila (Marconi-takila) – purjeasetus, toiminta ja edut

Bermudan (Marconi) takila: kolmionmuotoinen purje, erinomainen tuulennosto, helppo käsitellä ja nopea suoritus – ihanteellinen ja suosittu valinta nykyaikaisiin purjeveneisiin.

Bermuda-takilaituri, jota kutsutaan myös Marconi-takilaituriksi, on keula- ja perätakilaituri, jossa käytetään kolmionmuotoista suurpurjeen runkoa. Purje on yleensä kiinnitetty puomiin sen jalustassa. Siitä on useita muunnelmia. Tuulen fysiikasta johtuen bermudalaiturien korkeat ohuet purjeet tuottavat tuuleen purjehtiessaan enemmän voimaa kuin muut purjehdustyypit. Siksi se on niin suosittu takilalaite nykyaikaisissa purjeveneissä. Sitä kutsuttiin Marconi-takilaksi keksijä Guglielmo Marconin mukaan, koska sen mastotukijärjestelmä muistutti varhaisia langattomia mastoja. Bermuda-takilan nimi oli kuitenkin käytössä jo kaksi vuosisataa aikaisemmin. Se on peräisin 1600-luvun lopulta, kun eurooppalaiset merimiehet huomasivat, miten hyvin Bermudan pienet sloopit toimivat.

Rakenne ja tyypilliset osat

Bermuda- tai Marconi-takilassa pääpiirteenä on pystymastoinen rakenne ja kolmionmuotoinen pääpurje. Tyypillisiä osia ovat:

• Mast – pystysuora tolppa, johon suurpurjeen luff (etuviiva) kiinnittyy joko liukukiskoilla, purjeslideillä tai bolt-rope-järjestelmällä.
• Puomi – purjeen alareuna on usein kiinnitetty puomiin, joka ohjaa leechin eli purjeen takaosan muotoa ja antaa hallintamahdollisuuksia outhaulilla.
• Forecastle-/forestay (keulavaijeri) – etuvaijeri, jonka varassa kulkee halssi tai genua/jib, eli etupurje.
• Takavaijeri (backstay) ja rippuvat vaijerit – antavat mastille tukevuutta ja mahdollistavat maston taivutuksen säätämällä purjeen muotoa.
• Vang (kicker), outhaul, traveller ja sheetit – säätölaitteet purjeen muodon ja voiman hallintaan.

Purjeasetus ja trimmaus

Bermuda-purjeen tehokas käyttö perustuu purjeen muodon hallintaan. Perusperiaatteita:

• Purjeen syvyys ja sijainti säädetään sheetin (vinssin) ja travelerin avulla — syvä purje antaa enemmän voimaa, matala purje parantaa kulmavaihdetta tuuleen päin.
• Vangilla ja backstayllä säädetään purjeen latvaa eli twistiä. Enemmän twistiä vapauttaa latvaa ja vähentää heilahdusta kovassa tuulessa.
• Reefaus (yleisimmin slab- eli poikittaissaarreke) vähentää purjealan tehokkaasti kovassa tuulessa ja laskee purjeen keskipainopistettä.
• Tell-talet (pienet nauhat) kertovat ilmavirtauksesta purjeen pinnalla ja auttavat optimaalisen vinssin ja kulman hakemisessa vastatuuleen.

Muunnelmat ja asennot

Bermuda-takila esiintyy useissa kokoonpanoissa:

• Sloop – yksimastoinen vene, jossa on yksi suurpurje ja yksi etupurje (jib tai genua). Tämä on yleisin muoto modernissa purjehduksessa.
• Cutter – yksimastoinen, mutta kahdella etuvaijerilla: keulapurjeen lisäksi mahdollisuus asentaa toinen etupurje rullattavaksi tai kiinteäksi.
• Ketch ja yawl – kaksimastoiset asennot, joissa päämasto on bermuda-tyyppinen ja perämasto (mizzen) pienempi; näissä järjestelyissä hoituvuus ja purjeiden jako ovat erilaiset.

Edut

• Bermuda-takilan korkea ja kapea muoto (korkea aspect ratio) antaa hyvän lift-to-drag-suhteen, mikä parantaa purjeveneen suorituskykyä vastatuuleen ja pitkissä kryssikulmissa.
• Helppo trimmaus ja monipuoliset säätömahdollisuudet (vang, traveler, backstay), minkä vuoksi sekä kilpa- että matkaveneilijät suosivat sitä.
• Monta käytännöllistä huolenpito- ja modernisointivaihtoehtoa: rullavarusteet etupurjeeseen, paine- tai sisäiset köydet, valmiit reef-järjestelmät ja nykyaikaiset materiaalit (Dacron, laminaatit).
• Yksinkertaisempi mastorakenne verrattuna joihinkin vanhemman mallin takiloihin, mikä vähentää vedettävyyteen ja ylläpitoon liittyviä ongelmia.

Rajoitukset ja huomioitavaa

• Korkea, kapea purje voi aiheuttaa voimakkaampaa kallistusta (heeling) ja vaatii siksi hyvää painonhallintaa sekä tarvittaessa enemmän rudder- tai kölivastusta vakauden ylläpitämiseksi.
• Alhaisempi tuulenottopinta-ala alakasassa voi heikentää suorituskykyä myötätuulessa ilman lisäpurjeita (esim. spinnaker tai gennaker).
• Mastoon kohdistuvat kuormat voivat olla suurempia pituussuunnassa, mikä vaatii huolellista maston ja tukien mitoitusta ja huoltoa.

Historia lyhyesti

Bermuda-takilan varhaiset esimerkkejä nähtiin Bermudalla 1600–1700-luvuilla, kun pienet sloopit osoittautuivat nopeiksi ja ketteriksi saariston olosuhteissa. Nimi "Marconi-takila" yleistyi myöhemmin, koska purjemaston ja vaijereiden järjestely muistutti 1900-luvun alun radiomastoja, ja yhdistettiin usein Guglielmo Marconiin. 1800–1900-luvuilla bermuda-takila kehittyi nykyiseen muotoonsa ja vakiintui erityisesti kilpa- ja vapaa-ajanpurjehdukseen, kun kevyemmät materiaalit ja tarkempi muodonhallinta paransivat sen tehokkuutta.

Yhteenvetona: bermuda-/Marconi-takila on monipuolinen ja tehokas perusratkaisu modernille purjeveneelle. Se tarjoaa hyvän suorituskyvyn vastatuuleen, helpon hallinnan ja monia muunnelmia sekä kilpa- että matkaveneilyyn. Oikein säädettynä ja huollettuna se on luotettava ja tehokas takilaratkaisu useimpiin purjehdustarpeisiin.

Historia

Se kehitettiin Bermudalla 1600-luvulla. Se perustui lampaanlihan purjeeseen. Bermudan saaria ympäröivät voimakkaat puuskittaiset tuulet tekivät vesillä purjehtimisesta vaikeaa. Vallitsevat tuulet tulivat lännestä, joka oli linjassa saarten kanssa. Lisäksi saarten ympärillä olevien riuttojen määrä vaati varovaisuutta. Useimmat muut purjehdusmallit eivät ottaneet huomioon näitä ongelmia.

Yleisesti uskotaan, että ensimmäinen näistä malleista oli 1600-luvulla hollantilaissyntyisen bermudalaisen rakentama keula- ja perälautta. Hänen nimeään ei muisteta, mutta hän on saattanut nähdä maurilaiset lateen-takilat, joita käytettiin laajalti silloin, kun Espanja hallitsi Hollantia. Hollantilaiset muokkasivat varhaisia lateen-takiloita muuttamalla telakat kulmikkaiksi mastoiksi. Tätä mallia kutsuttiin hollanniksi nimellä bezaanjacht (englanniksi se tarkoitti "leg of mutton"). 1800-luvulle tultaessa malli oli kehittynyt niin, että siinä käytettiin korkeita kolmionmuotoisia purjeita ja puomia. Rungoissa käytettiin myös Bermudan setripuuta, joka on paljon kevyempää kuin tammi. Tämä teki bermudapurjeveneistä erittäin nopeita ja helposti ohjattavia. Ne pystyivät kulkemaan helposti tuuleen päin ja olivat erityisen nopeita myötätuulessa. Hyvin pian niillä alettiin ajaa kilpaa.

Vuoden 1922 kanootti, jossa on haravoitu leg-o-mutton-purje, joka sekoitetaan usein lateen-takilankaan.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on Bermudan lautta?

K: Miksi bermudapurjeissa on enemmän voimaa purjehtiessaan tuuleen päin kuin muissa purjeissa?

K: Miksi Bermudatakila on suosittu takila nykyaikaisissa purjeveneissä?

K: Mikä on "Marconi-takilan" nimen historia?

K: Milloin nimitystä "Bermuda rig" käytettiin ensimmäisen kerran?

K: Mikä tekee Bermuda-takilan kolmionmuotoisesta suurpurjeesta ainutlaatuisen?

K: Miten Bermuda-takilan purje yleensä kiinnitetään veneeseen?

Hae kirjaimella