NHL-kausi 1960–61 oli National Hockey Leaguen 44. kausi. Kuusi joukkuetta pelasi kukin 70 ottelua. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1950 kaksi amerikkalaista joukkuetta kilpaili Stanley Cupista, ja Chicago Black Hawks voitti Detroit Red Wingsin voitoin 4–2. Se oli Chicagon ensimmäinen cup-voitto sitten vuoden 1938, ja seuraava mestaruus tuli vasta vuonna 2010.
Kauden rakenne ja joukkueet
Kaudella 1960–61 pelasi kuusi niin kutsuttua "Original Six" -joukkuetta. Kaikki seurat kohtasivat toisiaan runkosarjassa useita kertoja, ja kukin joukkue pelasi 70 ottelua. Kauden lopussa pudotuspeleihin eteni neljä parasta joukkuetta, jotka pelasivat paras viidestä tai paras seitsemästä -sarjoja (silloin semifinaalit ja finaali paras seitsemästä).
- Boston Bruins
- Chicago Black Hawks
- Detroit Red Wings
- Montreal Canadiens
- New York Rangers
- Toronto Maple Leafs
Pudotuspelit ja finaali
Pudotuspelit ratkaisivat kauden mestarin perinteisesti semifinaalien ja finaalin kautta. Chicago selvitti tiensä loppuotteluun ja voitti finaalisarjan Detroit Red Wingsin kanssa 4–2. Finaalit olivat merkittävä hetki Chicagon historiassa, sillä mestaruus katkaisi yli kaksi vuosikymmentä kestäneen voitottoman jakson Stanley Cupissa.
Avainpelaajat ja valmentajat
Chicago-ryhmässä oli useita tulevia ja nykyisiä tähtiä, jotka vaikuttivat merkittävästi mestaruuteen. Avainnimiin kuuluivat muun muassa:
- Bobby Hull – voimahyökkääjä ja joukkueen maalintekijätyyppi
- Stan Mikita – luova keskushyökkääjä ja tärkeä pelinrakentaja
- Pierre Pilote – johtava puolustaja
- Glenn Hall – maalivahti, joka kantoi joukkuetta pudotuspeleissä
- Rudy Pilous – joukkueen päävalmentaja
Nämä pelaajat muodostivat rungon, jonka varaan Chicago rakensi menestyksensä sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä.
Merkitys ja perintö
Chicago Black Hawksin mestaruus kaudella 1960–61 on jäänyt seura- ja NHL-historiaan monella tavalla. Se päätti pitkäaikaisen kuivan kauden Chicagossa ja vahvisti seuran asemaa myöhempien vuosikymmenten tähtipelaajien kasvualustana. Lisäksi finaali Detroitia vastaan oli merkittävä siksi, että se oli ensimmäinen kerta vuodesta 1950, kun Stanley Cupia tavoittelivat kaksi yhdysvaltalaista seuraa.
Kauden muistot säilyvät faneilla ja historian kirjoissa: kyseessä oli aikakauden merkittävä mestaruus, jonka taustalla olivat yhtenäisyys, kestävät puolustuspelaaminen ja huippuluokan yksilösuoritukset.