Kaarle X (1757-1836), Ranskan ja Navarran kuningas (1824-30). Hän oli Ludvig XV:n pojanpoika ja kuningasten Ludvig XVI ja Ludvig XVIII nuorempi veli. Kaarle tunnettiin nimellä Charles Philippe, comte d'Artois, kunnes hänestä tuli kuningas. Ranskan vallankumouksen aikana hän oli yksi emigranttien johtajista. Kaarle X oli viimeinen Bourbonien vanhempi kuningas, joka hallitsi Ranskaa.

 

Varhainen elämä ja perhe

Syntynyt 9. lokakuuta 1757, Kaarle oli Bourbonien suvun jäsen ja kasvoi Ludvig XV:n jälkeläisenä. Hän meni naimisiin Marie-Thérèse de Savoyn kanssa ja pariskunnalla oli lapsia, joista tunnetuimpia olivat Louis-Antoine, Angoulêmen herttua, ja Charles-Ferdinand, Berryn herttua. Berryn herttuan murha vuonna 1820 oli käännekohta Kaarlen poliittiselle linjalle ja lisäsi hänen taipumustaan konservatiiviseen, kuninkaallista valtaa korostavaan politiikkaan.

Emigranttina ja vastarinta vallankumoukselle

Vallankumouksen vuosina Kaarle pakeni ulkomaille ja liittyi emigranttien (pakolaisten) riveihin. Hän toimi yhteenliittymänä vastarintaliikkeissä ja oli mukana järjestämässä kuninkaallismielisten operaatioita ja liittoutumista muiden Euroopan monarkioiden kanssa pyrkien palauttamaan Bourbonit Ranskan valtaan.

Paluu ja kuningaskaus

Napoleonin valtakauden jälkeen Bourbonit palautettiin valtaan vuosina 1814–1815, ja Kaarle toimi aktiivisesti kuningasperheen tukijana. Kun kuningas Ludvig XVIII kuoli syyskuussa 1824, Kaarle nousi valtaistuimelle ja hallitsi virallisesti vuodesta 1824 lähtien.

Hallinto ja poliittinen linja

Kaarlen valtakausi oli voimakkaasti konservatiivinen. Hänen tavoitteensa oli palauttaa monarkian ja kirkon perinteinen asema sekä korvata vallankumouksen aikana menetettyjä omaisuuksia émigranteille. Hallinnon keskeisiä piirteitä olivat:

  • Ultrakonservatiivinen eli ultra-suuntainen politiikka, joka pyrki vahvistamaan kuninkaallista valtaa.
  • Kirkon vaikutusvallan palauttaminen ja uskonnollisten etuoikeuksien korostaminen.
  • Suuntaus palauttaa ja korvata aateliston ja emigranttien menetettyä omaisuutta.
  • Sensuurin ja tiukempien lehdistönvalvontatoimien lisääminen, mikä lisäsi oppositiota liberaaleilta ja keskiluokalta.

Keskeinen kriisi: heinäkuun 1830 tapahtumat

Kesällä 1830 Kaarle yritti kääntää kehitystä entistä voimakkaammaksi antamalla niin kutsutut Saint-Cloud'n määräykset (les Ordonnances), joilla rajoitettiin lehdistönvapautta, hajotettiin valittu eduskunta ja muutettiin vaalilainsäädäntöä hallitsevampaan suuntaan. Nämä toimet aiheuttivat laajan mielenosoitus- ja kapinaliikkeen, joka huipentui Kolmen kuninkaattoman päivän (Les Trois Glorieuses) vallankumoukseen 27.–29. heinäkuuta 1830.

Vallankumouksen seurauksena Kaarle menetti tukensa ja joutui luopumaan kruunusta. Hän allekirjoitti luopumiskirjan 2. elokuuta 1830, periyttäen perimysoikeuden teoriassa lapsenlapselleen, Henri, Chambordin kreiville, mutta käytännössä valta siirtyi ennemmin Orleansin sukuun ja Louis-Philippelle, joka nousi kansan tuen turvin kuninkaaksi.

Elämä maanpakoon ja kuolema

Luovutuksen jälkeen Kaarle lähti maanpakoon. Hän vietti loppuelämänsä poissa Ranskasta ja kuoli 6. marraskuuta 1836 Gorizontalassa (tuolloin Itävallan alueella). Hänen poikkeuksellinen ja kiistanalainen valtakautensa jätti jälkeensä hajottavan perinnön: konservatiivinen politiikka oli ajanut monet ranskalaiset etsimään maltillisempaa, porvarillista hallintoa, mikä loi edellytykset Orleansin kuningaskunnalle ja myöhemmille poliittisille liikkeille.

Perintö

Kaarle X muistetaan viimeisenä vanhempana Bourbonin kuninkaana, jonka voimakkaan reaktionaarinen linja ja yritys palauttaa historiallisia etuoikeuksia johtivat lopulta hänen syrjäyttämiseensä. Hänen valtakautensa osoitti, kuinka vaikeaa oli sovittaa perinteinen monarkia ja kirkollinen valta nopeasti muuttuvassa, yhä poliittisesti aktiivisemmassa yhteiskunnassa.