Black metal – historia, tyylipiirteet ja norjalaiset kiistat

Black metal – historia, tyylipiirteet ja norjalaiset kiistat: synty, estetiikka ja toisen aallon yhtyeet sekä 1990-luvun kiistat kirkonpolttoineen ja skandaaleineen.

Black metal on heavy metalin äärityyli, joka sai alkunsa 1980-luvun alussa. Tyylille on tunnusomaista äärimmäinen ilmaisutapa: kireät ja kovat kitara- ja rumpuriffit, nopea tremolo-picking, blast-beatit, kimeät tai raa'at vokaalit sekä usein tarkoituksellisesti «lo-fi» eli karu, studioääntä peittävä tuotanto. Sanoitukset käsittelevät usein uskontojen vastaisuutta, kuten satanismia, mutta myös aiheita kuten pakanuus, luonto, kuolema, misantropia ja mytologia. Useilla yhtyeillä sanoitukset, lavashow ja visuaalinen ilme viittaavat voimakkaaseen provokaatioon ja antikonformismiin; tämä on osa genren estetiikkaa, vaikka yksittäisten muusikoiden henkilökohtaiset uskonnolliset näkemykset vaihtelevat.

Historia ja aallot

Black metalia jaetaan tyypillisesti kahteen tuntuvasti erottuvaan aaltoon. Ensimmäisen aallon aloittivat 1980-luvun alun yhtyeet kuten Venom, Bathory, Hellhammer, Celtic Frost ja Mercyful Fate. Venomin albumit Welcome to Hell ja Black Metal ovat usein mainittuina esimerkkeinä ja niillä katsotaan olleen keskeinen rooli termin vakiintumisessa.

Toinen aalto on muodostunut black metalin tunnetuimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi vaiheeksi. Se alkoi 1990-luvun alussa ja lähti liikkeelle erityisesti Norjasta. Tähän toiseen aaltoon lukeutuvat muun muassa Darkthrone, Enslaved, Burzum, Satyricon, Mayhem, Gorgoroth, Immortal ja Emperor. Toisen aallon yhtyeet vakiinnuttivat monia black metalille myöhemmin tunnusomaisia piirteitä: korostetun kylmän, epäinhimillisen tunnelman, «corpse paint» -meikin, pseudonyymit ja äärimmäisen minimalistisen tai tarkoituksellisesti rosoisen tuotannon.

Musiikilliset ja visuaaliset piirteet

• Soittotapa ja sävellykset: tremolo-picking, yksinkertaiset mutta hypnoottiset riffit, vähäinen harmoniankäyttö, usein mollisävellajit ja dissonoivat sointukulut.
• Rummut: nopea blast-beat-tekniikka ja iskujen korostus rytminen laahaavuus vs. suoraviivaisuus.
• Laulu: kimeät, ulvovat tai raa’at karjumiset ja vinkumat, harvemmin puhdas laulaminen (poikkeuksia toki on).
• Tuotanto: toisinaan tarkoituksellinen matala äänenlaatu ja kaukainen miksaus luovat kylmän, etäisen tunnelman — osa genren esteettistä koodistoa.
• Visuaalinen ilme: korostettu mustavalkoinen meikki («corpse paint»), ristimäisten tai anti-kristillisten symbolien käyttö, lavaesiintymisessä vahva teatraalisuus ja anonymiteetti (nimettömyys, pseudonyymit).

Alalajit ja vaikutukset

Black metal on hajautunut moniin suuntauksiin: symphonic black metal (orientoitunut orkestrointiin ja suurieleisyyteen), atmospheric ja post-black -tyylit (laajempia tekstuureja ja vaikutteita post-rockista), depressive/suicidal black metal (DSBM, hyvin henkilökohtainen ja synkkä ilmaisu) sekä blackgaze (black metalia yhdistettynä shoegaze-tekijöihin). Black metal on myös vaikuttanut laajemmin extreme metal -kenttään ja nykyisin sen vaikutus näkyy sekä undergroundissa että joissain populaarimusiikin muodoissa.

Norjalaiset kiistat ja rikokset

Black metal on ollut myös erittäin kiistanalainen liike, erityisesti Norjassa 1990-luvun alussa. Tuolloin tapahtui joukko pahamaineisia rikoksia: useita historiallisia puukirkkoja poltettiin, ja näihin tekoihin liittyi muutaman muusikon pidätys ja tuomio. Yksi tunnetuimmista tapauksista on Varg Vikernes, joka tuomittiin murhasta ja useista kirkonpolttotapauksista. Lisäksi samana ajanjaksona tapahtunut black metal -muusikon Øystein Aarsethin (Euronymous) murha nosti valtavasti julkista huomiota ja leimasi genren imagon vuosiksi. Nämä teot synnyttivät voimakkaita keskusteluja taiteen, ideologian ja rikosoikeuden suhteesta.

Lisäksi osa kentästä on yhdistänyt musiikin äärioikeistolaisiin tai rasistisiin näkemyksiin (kuten NSBM, National Socialist black metal), mikä on aiheuttanut lisäjakoa ja boikotteja. Monet muusikot, faneista kollegoihin, ovat julkisesti etäännyttäneet itsensä väkivallasta ja vihanliikkeistä.

Naisten asema ja esimerkkejä

Vaikka suuri osa black metalin tekijöistä on perinteisesti miespuolisia, genressä on myös merkittäviä naisartisteja ja yhtyeitä. Esimerkiksi Cadaveria, Astarte ja Lucifugum edustavat tätä monimuotoisuutta. Nykyään naisten rooli genressä on kasvanut ja monia naisartisteja arvostetaan sekä voimana että luovana vastavoimana.

Nykytila ja kulttuurinen merkitys

Nykyään black metal elää sekä perinteisiä linjoja että kokeellisia suuntia. Osa yhtyeistä kunnioittaa vanhan koulukunnan tyyliä, osa yhdistää vaikutteita muista musiikkityyleistä ja hakee uusia ilmaisukeinoja. Genren historia — sekä musiikillinen perintö että synkät tapahtumat — tekee siitä kulttuurisesti monipolvisen ilmiön, josta keskustellaan yhä: miten arvioida taiteen esteettisiä ansioita suhteessa sen ympärillä olleisiin rikoksiin ja ideologioihin.

Yhteenvetona: black metal on laaja ja moniulotteinen ilmiö, joka yhdistää musiikillisen äärimmäisyyden, provosoivan kuvaston ja paikoin vaarallisiakin seurauksia saaneen historian. Sen vaikutus ja kehitys jatkuvat — toisaalta osana underground-musiikin perinnettä, toisaalta uusien kokeellisten muotojen kautta.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mitä on black metal?

K: Keitä ovat black metalin huomattavat naislaulajat?

K: Milloin black metalin ensimmäinen aalto alkoi?

K: Milloin black metalin toinen aalto alkoi?

K: Minkälaisia kiistoja norjalaiseen blackmetalliin liittyy?

K: Mikä oli Venomin kahden ensimmäisen albumin nimi?

Hae kirjaimella