John Adams Jr. (30. lokakuuta 1735 - 4. heinäkuuta 1826) oli Yhdysvaltain toinen presidentti (1797-1801) ja kuudennen presidentin John Quincy Adamsin isä. Hän oli myös Yhdysvaltain ensimmäinen varapresidentti (1789-1797).
Adams syntyi Braintreen kaupungissa Massachusettsissa. Hän oli everstiluutnantti John Adams vanhemman (1691-1761) ja Susanna Boylstonin (1708-1797) poika. Hän kävi Harvard Collegea. Hän avioitui Abigail Adamsin kanssa vuonna 1764.
John Adams valmistui Harvardista ja toimi aluksi lakimiehenä. Hänet tunnetaan erityisesti oikeustaidoistaan ja periaatteellisesta puolustustyöstään: vuonna 1770 Adams puolusti menestyksekkäästi brittiläisiä sotilaita Bostonin verilöylyyn (Boston Massacre) liittyvässä oikeudenkäynnissä, mikä lisäsi hänen mainettaan lain tuntevana ja lainmukaisuuden puolustajana.
Adams nousi varhain Amerikan vallankumoukselliseen liikkeeseen. Hän oli Massachusettsin edustaja ensimmäisessä mantereellisessa kongressissa (Continental Congress) ja oli keskeinen toimija itsenäisyysjulistuksen valmistelussa ja Yhdysvaltain perustavassa työssä: hän oli yksi itsenäisyyttä kannattavista johtajista, ehdotti George Washingtonia mannertaistelujoukon ylipäälliköksi ja vaikutti voimakkaasti uuden valtion oikeusjärjestelmän muotoutumiseen.
Diplomaattina Adams toimi tärkeällä tavalla neuvotteluissa Ison-Britannian kanssa rauhansopimuksesta (Pariisin sopimus 1783) ja hän oli myös Yhdysvaltain ministerinä Euroopassa, muun muassa Alankomaissa ja myöhemmin Isossa-Britanniassa. Näissä tehtävissä hän auttoi varmistamaan taloudellista ja poliittista tunnustusta uudelle tasavallalle.
George Washingtonin molemmilla kausilla Adams toimi varapresidenttinä (1789–1797). Hän valittiin presidentiksi vuonna 1796 Federalistipuolueen ehdokkaana ja toimi kaudella 1797–1801. Presidenttikaudellaan Adams kohtasi kansainvälisiä haasteita, kuten Ranskan ja Yhdysvaltojen välisen niin sanotun XYZ-skandaalin sekä meriongelmat, jotka johtivat lyhytaikaiseen quasi-sotatilaan. Adams päätti kuitenkin suosia diplomaattisia ratkaisuja ja vältti täysimittaisen sodan — päätös, jota monet historian arvostelijat ja kannattajat ovat pitäneet osoituksena hänen vakaasta johtajuudestaan.
Adamsin hallintoa varjostivat myös kiistanalaiset kotimaan lait, kuten Alien and Sedition Acts (1798), joita monet pitivät vapaudenrajoituksina ja jotka vahvistivat oppositiota erityisesti Thomas Jeffersonin johtamaa republikaani-fraktiota kohtaan. Adams hävisi uudelleenjärjestäytyneelle demokraattis-republikaaniselle liikkeelle vuoden 1800 vaaleissa ja vetäytyi edustavasta politiikasta.
Ennen vetäytymistään virasta Adams teki useita merkittäviä nimityksiä, mm. nimesi John Marshallin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päämieheksi — nimitys, jolla oli pitkäkestoinen vaikutus liittovaltion oikeuskäytäntöön. Lopun virkakauden toimet, mukaan lukien niin kutsutut "midnight appointments", synnyttivät myöhempää kritiikkiä mutta myös osoittivat Federalistien pyrkimystä varmistaa lainkäytön ja hallinnon jatkuvuus.
Elämänsä loppuvuosina Adams palasi kotiseudulleen Quincyyn, Massachusettsiin, jossa hän jatkoi kirjeenvaihtoa erityisesti vanhan poliittisen vastustajansa ja myöhemmin ystävänsä Thomas Jeffersonin kanssa. Heidän kirjeenvaihtonsa on arvokas lähde 1700–1800-lukujen poliittisesta ajattelusta. Myös hänen poikansa John Quincy Adams seurasi isänsä jalanjälkiä ja toimi myöhemmin Yhdysvaltain presidenttinä.
John Adams kuoli 4. heinäkuuta 1826, samana päivänä kuin Thomas Jefferson — molemmat kuolivat itsenäisyysjulistuksen 50-vuotispäivänä. Adams oli 90-vuotias, ja hänen elämäntyönsä muistetaan keskeisenä osana Yhdysvaltain perustajien sukupolvea: lakimiehenä, diplomaattina, varapresidenttinä, presidenttinä ja vakaana puolestapuhujana valtiollisille periaatteille.
Nopeat keskeiset faktat:
- Syntymä: 30. lokakuuta 1735, Braintree (nyk. Quincy), Massachusetts
- Kuolema: 4. heinäkuuta 1826, Quincy, Massachusetts
- Koulutus: Harvard College
- Keskeiset virat: Yhdysvaltain varapresidentti (1789–1797), Yhdysvaltain presidentti (1797–1801), diplomaatti ja perustajajäsen
- Tunnettu myös roolistaan Pariisin rauhanneuvotteluissa (1783) ja pitkäaikaisesta kirjeenvaihdosta Thomas Jeffersonin kanssa