Miles Davis
Miles Dewey Davis III (26. toukokuuta 1926 - 28. syyskuuta 1991) oli yhdysvaltalainen jazz-trumpetisti, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä. Hän oli erittäin tärkeä 1900-luvun musiikille. Hän auttoi kehittämään useita eri jazz-tyylejä, kuten cool jazzia, hard bopia, free jazzia ja fuusiota. Bändinjohtajana hän työskenteli muiden kuuluisien muusikoiden kanssa, kuten John Coltrane, Herbie Hancock, Bill Evans, Wayne Shorter, Chick Corea, John McLaughlin, Cannonball Adderley, Gerry Mulligan, Tony Williams, George Coleman, J. J. Johnson, Keith Jarrett, John Scofield ja Kenny Garrett.
Vuonna 1959 hän julkaisi levyn nimeltä Kind of Blue. Albumista tuli hyvin kuuluisa ja suosittu. Vuonna 2008 sitä oli myyty 4 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2006 Davis otettiin Rock and Roll Hall of Fameen ja häntä kuvailtiin "yhdeksi jazzin historian avainhenkilöistä".
Varhainen elämä
Davis syntyi vuonna 1926 Altonissa, Illinoisissa. Hänen isänsä Miles Dewey Davis Jr. oli hammaslääkäri. Vuonna 1927 perhe muutti East St. Louisiin. He omistivat myös suuren tilan Pohjois-Arkansasissa, jossa Davis oppi ratsastamaan hevosilla.
Davisin äiti, Cleota Mae (Henry) Davis, halusi, että Davis oppisi soittamaan pianoa. Hän oli hyvä blues-pianisti, mutta ei kertonut sitä pojalleen. Davis alkoi opetella musiikkia 13-vuotiaana, kun hänen isänsä antoi hänelle trumpetin ja järjesti hänelle oppitunteja paikallisen muusikon Elwood Buchananin kanssa. Buchanan opetti Davisin soittamaan trumpettia ilman vibratoa, ja Davis soitti aina näin. Buchananin sanottiin läimäyttävän Davisin rystyset aina, kun tämä alkoi käyttää voimakasta vibratoa. Davis sanoi myöhemmin: "Pidän enemmän pyöreästä äänestä, jossa ei ole asennetta, kuten pyöreästä äänestä, jossa ei ole liikaa tremoloa eikä liikaa perusbassoa. Juuri keskellä. Jos en saa tuota soundia, en voi soittaa mitään."
16-vuotiaana Davis soitti ammattimaisesti trumpettia, kun hän ei ollut koulussa. Hän soitti 17-vuotiaana vuoden ajan orkesterinjohtaja Eddie Randlen bändissä. Saksofonisti Sonny Stitt yritti taivutella Davisia liittymään Tiny Bradshaw -yhtyeeseen, mutta Davisin äiti halusi Davisin viimeistelevän viimeisen lukiovuotensa.
Vuonna 1944 Billy Eckstine -yhtye vieraili East St. Louisissa. Dizzy Gillespie ja Charlie Parker kuuluivat bändiin, ja Davis liittyi bändiin kolmantena trumpetistina, kun trumpetisti Buddy Anderson oli sairaana. Kun bändi lähti kiertueen päätteeksi, Davisin vanhemmat halusivat, että hän vielä viimeistelee opintonsa.
New Yorkin vuodet (1944-48)
Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1944 Davis muutti New Yorkiin opiskelemaan Juilliard School of Musiciin.
Kun hän saapui New Yorkiin, hän käytti suurimman osan ajastaan yrittäessään ottaa yhteyttä Charlie Parkeriin, vaikka jotkut olivat sanoneet, ettei hänen pitäisi. Kun hän löysi Parkerin, Davis osallistui jam-sessioihin, joita pidettiin joka ilta kahdessa Harlemin yökerhossa, Minton's Playhousessa ja Monroe'sissa. Näihin sessioihin osallistui myös muita kuuluisia muusikoita, kuten Thelonious Monk ja Kenny Clarke.
Davis lähti Juilliardista ennen aikojaan kysyttyään ensin lupaa isältään. Hän ei pitänyt Juilliardin tunneista, koska ne keskittyivät hänen mielestään liikaa klassiseen eurooppalaiseen ja "valkoiseen" musiikkiin. Hän sanoi myös, että Juilliardin kurssit auttoivat häntä ymmärtämään musiikin teoriaa.
Hän alkoi soittaa ammattimaisesti monissa jazz-yhtyeissä ja esiintyi useilla 52nd Streetin klubeilla Coleman Hawkinsin ja Eddie "Lockjaw" Davisin kanssa. Vuonna 1945 hän meni ensimmäistä kertaa äänitysstudioon Herbie Fieldsin ryhmän jäsenenä. Vuonna 1946 hän teki ensimmäisen levytyksensä bändinjohtajana yhtyeessä nimeltä "Miles Davis Sextet plus Earl Coleman ja Ann Hathaway". Hän ei tällä kertaa tehnyt kovin montaa levytystä bändinjohtajana.
Vuoden 1945 tienoilla Dizzy Gillespie lopetti yhteistyön Parkerin kanssa, ja Parker palkkasi Davisin Gillespien korvaajaksi kvintettiinsä. Yhtyeeseen kuuluivat myös Max Roach rummuissa, Al Haig (jonka tilalle tulivat myöhemmin Sir Charles Thompson ja Duke Jordan) pianistina ja Curley Russell (jonka tilalle tulivat myöhemmin Tommy Potter ja Leonard Gaskin) basistina.
Parkerin kvintetin kanssa Davis levytti useita kertoja. Hänellä oli soolo Parkerin tunnuskappaleessa "Now's the Time". Tämä soolo johti "cool jazziksi" kutsutun jazz-tyylin syntyyn. Yhtye myös kiersi Yhdysvalloissa. Los Angelesin kiertueen aikana Parker sai hermoromahduksen ja joutui Camarillon valtion mielisairaalaan useiksi kuukausiksi. Davis joutui jäämään Los Angelesiin, jossa hän asui ja musisoi jazzmuusikko Charles Mingusin kanssa. Myöhemmin hän sai töitä Billy Eckstinen kanssa Kalifornian-kiertueella, joka toi hänet takaisin New Yorkiin. Vuonna 1948 Parker palasi Los Angelesista, ja Davis liittyi jälleen hänen yhtyeeseensä.
Parkerin ryhmän muusikot eivät tulleet kovin hyvin toimeen keskenään. Parkerin käytös oli arvaamatonta hänen huumeriippuvuutensa vuoksi. Davis ja Roach eivät olleet samaa mieltä siitä, että Parker palkkasi Duke Jordanin pianistiksi, ja olisivat pitäneet Bud Powellia parempana). Joulukuussa 1948 Davis jätti ryhmän riideltyään Parkerin kanssa Royal Roostissa. Hän alkoi työskennellä itsenäisemmin eri yhtyeiden kanssa New Yorkissa.
Birth of the Cool (1948-49)
Vuonna 1948 Davis tuli läheiseksi kanadalaisen säveltäjän ja sovittajan Gil Evansin kanssa. Davis tapasi Evansin luona muita muusikoita, kuten Roachia, pianisti John Lewisia ja baritonisaksofonisti Gerry Mulligania. Evans oli ollut Claude Thornhillin orkesterin sovittajana, ja tämän ryhmän soundi sekä Duke Ellingtonin esimerkki innoittivat luomaan suuren ryhmän, johon kuului käyrätorvi ja tuuba.
Davis otti hyvin aktiivisen roolin projektissa, ja siitä tuli pian "hänen projektinsa". He yrittivät saada aikaan ihmisääntä muistuttavan äänen huolellisesti sovitettujen sävellysten päälle.
Ryhmä esiintyi ensimmäisen kerran kesällä 1948 Royal Roostissa. Se oli aktiivinen vuoden 1949 loppuun asti, ja sen muusikko vaihtui useaan otteeseen. Ryhmässä oli paljon valkoisia muusikoita, mikä suututti joitakin afroamerikkalaisia jazzmuusikoita. Monet heistä olivat tuolloin työttömiä. Davis ei kuunnellut heitä.
Yhtye sai levytyssopimuksen Capitol Recordsin kanssa, ja heillä oli useita äänityssessioita tammikuun 1949 ja huhtikuun 1950 välisenä aikana. Tämä musiikki julkaistiin albumilla nimeltä Birth of the Cool. Tämä albumi antoi nimensä uudelle jazzin tyylille nimeltä "cool jazz". Davis tiesi, kuinka tärkeä hänen projektinsa oli, ja hän kieltäytyi jopa työstä Duke Ellingtonin orkesterissa. Tämä yhtye johti myös Davisin ja Gil Evansin elinikäisen ystävyyden alkamiseen.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Kuka oli Miles Davis?
A: Miles Davis oli yhdysvaltalainen jazz-trumpetisti, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä, joka oli hyvin tärkeä 1900-luvun musiikille.
K: Mitä eri jazz-tyylejä Miles Davis auttoi kehittämään?
V: Miles Davis auttoi kehittämään useita eri jazz-tyylejä, kuten cool jazzia, hard bopia, free jazzia ja fuusiota.
K: Kenen kuuluisien muusikoiden kanssa Miles Davis työskenteli bändinjohtajana?
V: Miles Davis työskenteli bändinjohtajana monien kuuluisien muusikoiden kanssa, muun muassa John Coltranen, Herbie Hancockin, Bill Evansin, Wayne Shorterin, Chick Corean, John McLaughlinin, Cannonball Adderleyn, Gerry Mulliganin, Tony Williamsin, George Colemanin, J. J. Johnsonin, Keith Jarrettin, John Scofieldin ja Kenny Garrettin.
Kysymys: Mikä oli Miles Davisin vuonna 1959 julkaiseman kuuluisan albumin nimi?
V: Miles Davisin vuonna 1959 julkaiseman kuuluisan albumin nimi oli Kind of Blue.
K: Kuinka monta kappaletta Kind of Blue -levyä oli myyty vuoteen 2008 mennessä?
V: Vuoteen 2008 mennessä Kind of Bluea oli myyty 4 miljoonaa kappaletta.
K: Milloin Miles Davis otettiin Rock and Roll Hall of Fameen?
V: Miles Davis valittiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2006.
K: Miten Miles Davisia kuvailtiin, kun hänet otettiin Rock and Roll Hall of Fameen?
V: Kun Miles Davis otettiin Rock and Roll Hall of Fameen, häntä kuvailtiin "yhdeksi jazzin historian avainhahmoista".
