Miles Dewey Davis III (26. toukokuuta 1926 - 28. syyskuuta 1991) oli yhdysvaltalainen jazz-trumpetisti, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä. Hän oli erittäin tärkeä 1900-luvun musiikille. Hän auttoi kehittämään useita eri jazz-tyylejä, kuten cool jazzia, hard bopia, free jazzia ja fuusiota. Bändinjohtajana hän työskenteli muiden kuuluisien muusikoiden kanssa, kuten John Coltrane, Herbie Hancock, Bill Evans, Wayne Shorter, Chick Corea, John McLaughlin, Cannonball Adderley, Gerry Mulligan, Tony Williams, George Coleman, J. J. Johnson, Keith Jarrett, John Scofield ja Kenny Garrett.

Vuonna 1959 hän julkaisi levyn nimeltä Kind of Blue. Albumista tuli hyvin kuuluisa ja suosittu. Vuonna 2008 sitä oli myyty 4 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2006 Davis otettiin Rock and Roll Hall of Fameen ja häntä kuvailtiin "yhdeksi jazzin historian avainhenkilöistä".

Miles Davis syntyi Altonissa, Illinoisissa ja kasvoi pääosin East St. Louis'ssa. Nuorena hän alkoi soittaa trumpettia ja kehitti nopeasti tunnistettavan soitotapansa: hillitty, sävyiltään rikas ja tilan käyttöön perustuva ilmaisu. Hän muutti New Yorkiin 1944 opiskellakseen juurikin musiikkia ja liittyi pian bebop-ympyröihin, soittaen muun muassa Charlie Parkerin riveissä ennen kuin ryhtyi johtamaan omia kokoonpanojaan.

Uran aikana Davis oli jatkuvasti etsimässä uusia suuntia ja muotoja. 1940–50-lukujen vaihteessa hän oli mukana kehittämässä cool jazz -tyyliä yhdessä sovittaja Gil Evansin kanssa (katsaus tähän vaiheeseen näkyy mm. "Birth of the Cool" -materiaaleissa). 1950-luvun lopulla ja 1959 ilmestyneellä Kind of Blue-albumilla hän siirtyi modal-jazin suuntaan, mikä muutti pitkälti jazzin harmonista ajattelua ja vaikutti lukemattomiin muusikoihin. 1960-luvulla hänen niin kutsuttu "toinen suuri kvintettinsä" (mm. Wayne Shorter, Herbie Hancock, Ron Carter ja Tony Williams) laajensi jazzin improvisaation ja rytmiikan mahdollisuuksia.

1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla Davis omaksui sähköiset instrumentit, rock- ja funk-vaikutteet ja studiotyöskentelyn uudenlaisilla äänimaailmoilla. Tämän vaiheen tunnetuimpia töitä on albumi Bitches Brew (1970), joka on keskeinen teos jazz-fusionin historiassa. 1970-luvun lopulla Davis vetäytyi hetkeksi julkisuudesta terveydellisten ja henkilökohtaisten syiden vuoksi, palasi 1980-luvulla uudella äänellä ja yhteistyöllä nuoremman sukupolven muusikoiden kanssa (esim. albumit The Man with the Horn, Tutu ja Amandla).

Tyyliltään Miles Davis tunnettiin erityisesti soinnin hallinnasta, hillitystä melodisuusesta ja kyvystä käyttää hiljaisuutta osana ilmaisua. Hänen soitossaan korostuivat sävyt, mikroilmaisut ja fraseerauksen niukkuus, mikä erotti hänet monista muista virtuooseista. Lisäksi hänen bändinsä toimivat katalysaattoreina monille myöhemmin merkittäviksi tulleille taiteilijoille.

Merkittäviä levyjä ja kokonaisuuksia (valikoima):

  • Birth of the Cool (äänitykset 1949–50)
  • Kind of Blue (1959)
  • Sketches of Spain (yhteistyö Gil Evansin kanssa)
  • Bitches Brew (1970)
  • The Man with the Horn, Tutu, Amandla (1980-luvun comeback-työt)

Palkinnoiltaan ja tunnustuksiltaan Davis sai elinaikanaan sekä jälkeensä laajan arvostuksen: hänelle myönnettiin useita palkintoja, ja hänen vaikutuksensa näkyy yhä jazzin lisäksi populaarimusiikissa, elokuvamusiikissa ja sävellyksessä. Hänen perintönsä näkyy myös siinä, kuinka monet muusikot ovat ammentaneet hänen lähestymistavastaan soittamiseen ja ryhmänjohtamiseen.

Miles Davis kuoli 28. syyskuuta 1991. Hänen musiikkinsa ja uudistushalunsa ovat tehneet hänestä yhden 1900-luvun merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista jazz-hahmoista, jonka teoksia kuunnellaan ja tutkitaan edelleen laajasti.