Robert Gascoyne-Cecil (3. markiis Salisbury) — brittiläinen pääministeri
Robert Gascoyne-Cecil, 3. markiis Salisbury — kolmesti toiminut konservatiivinen pääministeri, joka muokkasi Britannian imperiumipolitiikkaa ja Irlanti-kysymystä.
Robert Arthur Talbot Gascoyne-Cecil, 3rd Marquess of Salisbury KG GCVO PC FRS (3. helmikuuta 1830 - 22. elokuuta 1903) oli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri. Hänet tunnettiin ennen vuotta 1865 nimellä Lord Robert Cecil ja vuodesta 1865 vuoteen 1868 nimellä Viscount Cranborne.
Salisbury toimi pääministerinä kolme kertaa yhteensä yli kolmentoista vuoden ajan. Pääministerinä hän toimi myös omana ulkoministerinään.
Lordi Cecil valittiin parlamenttiin vuonna 1853 konservatiivipuolueen jäsenenä. Vuonna 1866 (nykyisin varakreivi Cranborne) hän toimi Intian ulkoministerinä pääministeri Lord Derbyn alaisuudessa. Cranborne erosi, mutta hän palasi hallitukseen vuonna 1874, nyt Salisburyn markiisina. Salisbury toimi jälleen Intian ulkoministerinä pääministeri Benjamin Disraelin alaisuudessa. Vuonna 1878 Salisburystä tuli Disraelin hallituksen ulkoministeri.
Salisburystä tuli konservatiivipuolueen johtaja. Salisbury toimi ensimmäisen kerran pääministerinä 23. kesäkuuta 1885-28. tammikuuta 1886. Hänen ensimmäinen hallituksensa ei kestänyt pitkään, sillä konservatiivit eivät saaneet täyttä määräysvaltaa.
Salisburysta tuli jälleen pääministeri 25. heinäkuuta 1886 enemmistön turvin. Hän oli virassa 11. elokuuta 1892 asti. Hänen kolmas pääministerikautensa kesti 25. kesäkuuta 1895-11. heinäkuuta 1902.
Kaksi asiaa hallitsi hänen pääministeriaikaansa. Toinen niistä oli Afrikan osia haltuunsa ottaneiden eurooppalaisten suurvaltojen välinen kamppailu, niin sanottu "taistelu Afrikasta". Yhdistynyt kuningaskunta kävi toista buurisotaa Salisburyn ollessa pääministerinä.
Toinen oli Irlanti, irlantilaisen nationalismin nousu Irlannin katolisten keskuudessa. Tätä tuki hänen suuri vastustajansa Gladstone, liberaalipuolueen johtaja ja kolmesti pääministeri.
Salisbury auttoi Lontoon kreivikunnan neuvoston perustamisessa. Salisbury rakensi kuninkaallisen laivaston. Afrikka jaettiin siirtomaihin.
Salisbury erosi 11. heinäkuuta 1902. Hän kuoli 22. elokuuta 1903. Hänen aikanaan maata jakaneet suuret kysymykset - kolonialismi, Irlanti ja Afrikka - säilyivät Britannian politiikassa lähes koko seuraavan vuosisadan ajan. Yksi suuri kysymys, jota ei tuolloin arvostettu, oli militantin saksalaisen nationalismin nousu, joka johti seuraavalla vuosisadalla kahteen maailmansotaan. Salisbury kirjoitti koko uransa ajan Quarterly Review -lehteen artikkeleita, jotka on nyt toimitettu ja julkaistu.
Varhaiselämä ja tausta
Robert Gascoyne-Cecil kuului vanhaan ja vaikutusvaltaiseen Cecil-sukuun, joka omisti muun muassa Hatfield Housen. Hän sai perinteisen kartanonomaisen aristokraattikasvatuksen ja opiskeli englantilaisissa pikkupiireissä; hänet koulutettiin muun muassa Etonissa ja Oxfordissa (Christ Church). Perhetausta ja varallisuus auttoivat häntä nousemaan politiikkaan, mutta hän oli myös laajasti lukenut ja tunnettu poleemisista kirjoituksistaan.
Valtiomiehen ura ja puolueen johtajuus
Salisbury nousi konservatiivisen puolueen keskeisiin tehtäviin 1800-luvun lopulla. Hänestä tuli pitkäaikainen puolueen johtaja ja hallituksen päämies. Hän toimi useaan otteeseen sekä Secretary of State for Foreign Affairs -tehtävässä että Intian siirtomaahallinnon johdossa; usein hän käytännössä hoiti ulkopolitiikkaa myös pääministerinä omatoimisesti.
Kun konservatiivit voittivat luottamuksen 1886, Salisbury solmi yhteistyön niin kutsuttujen liberaalikonservatiivien eli Liberal Unionistsien kanssa. Tämä liitto auttoi pitämään liberaalisen kotikuohunnan (erityisesti Irlannin koti‑hallinnon vaatimukset) kurissa ja muodosti vakaamman hallituspohjan useiksi vuosiksi.
Ulkopoliittinen linja ja imperiumi
Salisburyn ulkopolitiikkaa leimasi halu säilyttää Britannian etuasema maailmassa ilman pysyviä liittoumia, käytännössä niin sanottu "splendid isolation" -linja. Hän pyrki ylläpitämään Euroopan valtatasapainoa ja suojelemaan Britannian siirtomaita ja kauppareittejä. Hallituksensa aikana hän panosti merivoimiin ja pyrki varmistamaan, että Britannian laivasto oli riittävän vahva vastaamaan mahdollisiin uhkiin.
Hänen aikanaan Euroopan suurvallat kilpailivat erityisesti Afrikasta. Tämän kilpailun seurauksena alueita jaettiin siirtomaiden kesken ja Britannia laajensi hallintaansa monilla alueilla. Lisäksi Salisburyn hallituksen aikana käytiin toista buurisotaa, joka kuormitti maan resursseja ja herätti laajaa poliittista keskustelua kotimaassa.
Irlanti ja kotimaan politiikka
Irlannin kysymys oli yksi Salisburyn politiikan keskeisistä ongelmista. Hän vastusti voimakkaasti Irlannin «Home Rule» - vaatimuksia, jotka olivat liberaalisen johtajan Gladstonen keskeinen tavoite. Salisbury ja hänen liittolaisensa käyttivät laajasti lakivaltaa ja muita keinoja pitääkseen tilanteen hallinnassa, mikä ruokki poliittista jännitettä.
Kotimaisissa asioissa Salisburyn hallitukset tukivat myös paikallishallinnon uudistuksia; hän oli osaltaan mukana sellaisen Lontoon kreivikunnan neuvoston perustamisessa, mikä oli osa kaupunkihallinnon modernisoimista.
Hallinnolliset saavutukset ja kritiikki
Salisburya pidettiin älykkäänä ja itsepäisenä valtiomiehenä: hän oli varovainen, pragmaattinen ja pyrki pitämään vallan vakaana. Hänen hallintonsa vahvisti laivastoa (kuninkaallinen laivasto) ja hoiti imperiumin etuja, mutta hän sai myös kritiikkiä kovasta otteestaan Irlannin käsittelyssä sekä sotatoimien – erityisesti Transvaalin sodan – johdosta.
Loppuura, ero ja perintö
Salisbury erosi 11. heinäkuuta 1902 terveydellisistä syistä, ja konservatiivien johtoon nousi hänen sukulaisensa ja pitkäaikainen liittolaisensa Arthur Balfour, joka toimi seuraavaksi pääministerinä. Salisbury kuoli 22. elokuuta 1903.
Hänen perintönsä on monimerkityksinen: hän oli yksi 1800-luvun loppupuolen vaikutusvaltaisimmista brittiläisistä valtiomiehistä, joka muokkasi konservatiivisen politiikan linjaa, muotoili imperiumin suuntaa ja vaikutti merkittävästi ulkopolitiikan käytäntöihin. Monet hänen aikanaan ratkaistut kysymykset – kolonialismi, Irlannin asema ja Afrikan jako – jäivät keskeisiksi teemoiksi Britannian politiikassa vielä seuraaviksi vuosikymmeniksi. Samalla hänen varovainen, monesti etäinen johtamistapansa ja sotapolitiikka herättivät sekä ihailua että arvostelua.
Kirjallinen työ
Salisbury kirjoitti aktiivisesti poliittisia ja historiallisia esseitä, muun muassa Quarterly Review -lehteen. Nämä kirjoitukset ovat tärkeä lähde hänen ajatuksistaan, ja ne on myöhemmin koottu ja julkaistu, mikä on auttanut säilyttämään hänen ajattelunsa tutkijoiden ja historiantutkijoiden käytössä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Kuka oli Robert Arthur Talbot Gascoyne-Cecil?
V: Robert Arthur Talbot Gascoyne-Cecil oli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri, joka tunnettiin myös nimellä Lord Robert Cecil ennen vuotta 1865 ja varakreivi Cranborne vuodesta 1865 vuoteen 1868.
Kysymys: Kuinka monta kertaa hän toimi pääministerinä?
V: Salisbury toimi pääministerinä kolme kertaa yhteensä yli kolmentoista vuoden ajan.
Kysymys: Mihin poliittiseen puolueeseen hän kuului?
V: Hän kuului konservatiivipuolueeseen.
K: Missä tehtävissä hän toimi hallituksessa ennen pääministeriksi tuloaan?
V: Ennen pääministeriksi tuloaan Salisbury toimi Intian ulkoministerinä pääministeri lordi Derbyn alaisuudessa, ulkoministerinä Disraelin hallituksessa ja konservatiivipuolueen johtajana.
K: Mitkä olivat kaksi tärkeintä asiaa hänen pääministeriaikanaan?
V: Kaksi tärkeintä kysymystä hänen pääministeriaikanaan olivat Afrikan osia haltuunsa ottaneiden eurooppalaisten suurvaltojen välinen kamppailu (niin sanottu "Scramble for Africa") ja Irlannin katolilaisten keskuudessa vallinnut irlantilainen nationalismi.
K: Mitä Salisbury teki virassa ollessaan?
V: Virassa ollessaan Salisbury auttoi perustamaan Lontoon kreivikunnan neuvoston, rakensi kuninkaallista laivastoa ja jakoi Afrikan siirtomaihin.
K: Mikä suuri asia, jota ei tuolloin arvostettu, nousi esiin hänen toimikautensa aikana?
V: Suuri kysymys, jota ei hänen toimikautensa aikana arvostettu, oli militantin saksalaisen nationalismin nousu, joka myöhemmin johti kahteen maailmansotaan.
Etsiä