Konservatiivipuolue (epävirallisesti Tory-puolue) on Yhdistyneen kuningaskunnan tärkein oikeistolainen poliittinen puolue. Sen politiikka edistää yleensä konservatismia ja viime vuosina myös osin libertarismia. Vuoden Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2019 parlamenttivaalien jälkeen puolueella oli 365 paikkaa 650:stä alahuoneen paikoista, mutta vuoden 2024 parlamenttivaaleissa se kärsi merkittävän tappion ja siirtyi oppositioon.

Puolueella on yleensä ollut liberaali talouspolitiikka, joka suosii vapaata markkinataloutta. Puolue on brittiliittolainen unionisti, joka vastustaa Irlannin yhdistymistä sekä Skotlannin ja Walesin itsenäisyyttä ja suhtautuu usein varauksella uusiin valtaoikeuksien siirtoihin hajauttamiseen liittyen. Samalla se on käytännössä toiminut olemassa olevien hajautettujen instituutioiden puitteissa ja kilpailee vaaleissa niin Skotlannissa kuin Walesissakin.

Historia

Konservatiivipuolueen juuret ovat 1600–1700-lukujen tory-liikkeessä. Nykyinen puolue muotoutui 1830-luvulla Robert Peelin ympärille, ja 1800-luvun lopulla Benjamin Disraeli yhdisti sen moderniin joukkopuoluetoimintaan ja imperialistiseen, mutta sosiaalisesti patriarkaaliseen ajatteluun. 1900-luvulla puolue oli toistuvasti hallitusvastuussa: Stanley Baldwin ja Neville Chamberlain johtivat puolueen suurta kannatusta ennen toista maailmansotaa, ja Winston Churchill nousi kansallissankarin asemaan sodan aikana. Sodan jälkeen puolue oli osa niin kutsuttua ”konsensuspolitiikkaa”, kunnes 1970–1980-luvuilla Margaret Thatcher uudisti talouspolitiikan suuntaa kohti markkinaliberalismia, yksityistämistä ja ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvallan rajoittamista. 1990-luvulla John Major johti puoluetta kohti Eurooppa-kysymyksen repimää sisäistä kamppailua.

Vuoden 1997 vaalitappion jälkeen alkoi modernisointikausi, joka huipentui David Cameronin johtamaan hallitukseen 2010. Cameron muodosti aluksi hallituskoalition liberaalidemokraattien kanssa ja johti vuoden 2015 yksinhuoltajahallitusta. Hänen kaudellaan toteutettiin finanssikriisin jälkeinen sopeutuspolitiikka ja järjestettiin EU-kansanäänestys 2016, joka päättyi Britannian EU-eron kannalle.

Viimeaikainen kehitys (2016–nyk.)

Theresa May neuvotteli erosopimusta, mutta parlamentti torjui sitä kerta toisensa jälkeen. Boris Johnson johti puoluetta vuoden 2019 ”Get Brexit Done” -vaalivoittoon, jossa puolue saavutti suurimman enemmistönsä vuosikymmeniin, ja Britannia erosi EU:sta muodollisesti tammikuussa 2020. Johnsonin kaudella maa kohtasi myös COVID-19-pandemian, minkä lisäksi hänen hallintoaan koettelivat eettiset ja kurinpitokysymykset.

Heinä-, elo- ja syyskuussa 2022 pidettyjen konservatiivipuolueen johtajavaalien jälkeen Liz Trussista tuli puolueen johtaja. Hänestä tuli 6. syyskuuta 2022 oletusarvoisesti pääministeri.

Truss ilmoitti eroavansa pääministerin tehtävästä 20. lokakuuta 2022, vain 44 päivän jälkeen. Tämä on lyhin kausi Britannian poliittisessa historiassa.

Trussin jälkeen puolueen johtajaksi ja pääministeriksi nousi Rishi Sunak lokakuussa 2022. Hänen hallituksensa keskittyi talouden vakauttamiseen ”minibudjettikriisin” jälkeen, julkisen talouden kurinalaisuuteen ja muuttoliikkeen hallintaan. Vuoden 2024 parlamenttivaaleissa konservatiivit kärsivät merkittävän tappion ja saivat selvästi aiempaa vähemmän paikkoja, minkä seurauksena puolue siirtyi oppositioon.

Ideologia ja politiikka

  • Talous: painotus markkinatalouteen, yksityiseen yrittäjyyteen, alhaisempiin veroihin ja julkisten menojen kurinalaisuuteen. Puolue kannatti 1980-luvulla laajoja yksityistämisiä ja 2010-luvulla sopeutuspolitiikkaa; toisaalta se on ajoittain korostanut myös ”One Nation” -perinnettä, jossa turvaverkko ja julkiset palvelut säilyvät.
  • Valtio ja unioni: vahva brittiläinen unionismi. Puolue vastustaa Irlannin yhdistymistä sekä Skotlannin ja Walesin itsenäistymistä ja suhtautuu pidättyvästi lisä- hajauttamiseen, vaikka toimii olemassa olevissa instituutioissa ja nimittää ministereitä niiden hallintoihin, kun on vallassa keskushallituksessa.
  • Eurooppa ja Brexit: puolueen suhtautuminen Eurooppaan on liikkunut proeurooppalaisuudesta selvästi euroskeptisempään suuntaan. Se järjesti EU-kansanäänestyksen 2016 ja toteutti EU-eron 2020, minkä jälkeen sen politiikassa korostuvat kauppasopimukset EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja rajavalvonnan tiukentaminen.
  • Sosiaalipolitiikka ja julkiset palvelut: korostaa ”työnteon kannustimia”, hyvinvointijärjestelmän uudistuksia ja julkisten palvelujen tehokkuutta. NHS:n rahoitusta on lisätty eri hallitusten aikana, mutta reformeissa on painotettu tuottavuutta ja valinnanvapautta.
  • Laki ja järjestys: tiukka linja rikollisuuteen, poliisin resursoinnin parantaminen ja rikosoikeudellisten seuraamusten koventaminen tarpeen mukaan.
  • Maahanmuutto: tavoite vähentää nettomaahanmuuttoa ja tehostaa rajavalvontaa. 2020-luvulla puolue ajoi kiistanalaisia toimia laittoman maahantulon ehkäisemiseksi.
  • Ympäristö ja energia: muodollinen sitoutuminen netto nollaan vuoteen 2050 mennessä, mutta toteutustavoista on käyty kiivasta sisäistä keskustelua. Puolue on tukenut ydinvoimaa ja kotimaista energiantuotantoa huoltovarmuuden vahvistamiseksi.
  • Ulkopolitiikka ja puolustus: vahva atlanttinen suuntautuminen, tuki Naton roolille ja tavoite pitää puolustusmenot vähintään Naton suositustasolla.

Organisaatio ja johtajuus

Puolueen keskustoimisto (CCHQ) koordinoi kampanjoita, varainhankintaa ja viestintää. Paikallisyhdistykset valitsevat ehdokkaita ja järjestävät kampanjoita. Johtaja valitaan kahdessa vaiheessa: ensin parlamenttiryhmän äänestyksissä rajataan kaksi ehdokasta, minkä jälkeen jäsenistö valitsee voittajan posti- tai verkkovaalissa. Nuorisosiipi tunnetaan nimellä Young Conservatives. Puolueeseen liittyy myös vaikutusvaltaisia ajatushautomioita ja sisäisiä ryhmiä, kuten One Nation -konservatiivit, Thatcherilaiset ja euroskeptinen European Research Group.

Kannatus ja vaalimenestys

Perinteisiä vahvoja alueita ovat olleet Englannin kaakkois- ja itäosat, maaseutu sekä niin kutsutut ”Home Counties”. Vuoden 2019 vaaleissa puolue voitti monia perinteisesti työväenpuolueen alueita Pohjois- ja Keski-Englannissa (”Red Wall”). Vuoden 2024 vaaleissa puolue menetti laajasti paikkoja sekä näillä uuden kannatuksen alueilla että osin vauraissa eteläisissä vaalipiireissä (”Blue Wall”).

Kritiikki ja kiistat

Puoluetta on arvosteltu erityisesti 2010-luvun sopeutuspolitiikan vaikutuksista julkisiin palveluihin ja köyhyyteen, sisäisestä hajaannuksesta Eurooppa-kysymyksessä sekä 2020-luvun hallitusten kriiseistä. Boris Johnsonin kauden juhlakohut ja virkakäyttäytymistä koskevat rikkomukset, Liz Trussin lyhyen hallituksen aiheuttama rahoitusmarkkinakriisi sekä kiista turvapaikkapolitiikasta ovat olleet näkyviä esimerkkejä.