Konservatiivipuolue (Yhdistynyt kuningaskunta) – historia ja ideologia

Brittikonservatiivit uskovat seuraaviin asioihin:

• Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin olisi pysyttävä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa.
• Avioliittoa olisi edistettävä verojärjestelmän avulla.
• Vapaiden markkinoiden ja koulutuksen pitäisi luoda mahdollisuuksien yhteiskunta.
• Sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden torjuminen edellyttää sosiaaliturvan ja ammatillisten taitojen rohkeita uudistuksia.
• Innovaatiot, yrittäjyys ja vapaa yrittäjyys ovat yhteiskunnassa elintärkeitä.
• Hyvinvointivaltion pitäisi olla olemassa sairaita ja apua tarvitsevia varten; niitä, jotka pystyvät löytämään työtä ja uran, pitäisi tukea siinä.
• Eläkkeet olisi sidottava henkilön keskiansioihin.
• Maahanmuuttoa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan pitäisi vähentää.
• Britannian asevoimien jäseniä ja heidän perheitään pitäisi tukea enemmän.
• Ison-Britannian pitäisi säilyttää ydinaseensa.
• Monarkia on säilytettävä.
• Vaalien järjestämistapaan Britanniassa ei pitäisi tehdä muutoksia.

19. vuosisata

Robert Peel perusti puolueen vuonna 1834 vanhasta, vuonna 1678 perustetusta Tory-puolueesta. Puolue oli 1800-luvulla yksi kahdesta tärkeimmästä poliittisesta puolueesta liberaalipuolueen ohella. Vuonna 1846 puolue jakautui "maissilakien" kumoamiseen, jota Robert Peel ja useimmat konservatiivit kannattivat, mutta josta konservatiivien takapenkkiläiset eivät pitäneet. Kumoamisen jälkeen Peelin hallitus kaatui, ja Robert Peel ja hänen kannattajansa liittyivät liberaalipuolueeseen. Tämän vuoksi konservatiivit eivät pystyneet muodostamaan enemmistöhallitusta kahteenkymmeneenäkahdeksanteen vuoteen.

Benjamin Disraelin johdolla puolue loi filosofian, joka tuki brittiläistä imperiumia, Englannin kirkkoa, monarkiaa ja sosiaalisia uudistuksia, mikä vei puolueen valtaan vuosina 1874-1880. Vuonna 1886 liberaalipuolue erosi siitä, pitäisikö Irlannille antaa itsenäisyys. Ne, jotka eivät kannattaneet sitä, tunnettiin nimellä liberaaliunionistit, ja he liittyivät konservatiiveihin. Tämä liitto merkitsi sitä, että konservatiivit olivat vallassa suurimman osan aikaa vuosina 1885-1906 lordi Salisburyn ja sitten Arthur Balfourin johdolla.

1900-luvun alku ja puoliväli

Vuoteen 1906 mennessä konservatiivit erosivat jälleen, tällä kertaa tariffiuudistuksesta, ja sen seurauksena puolue hävisi vuoden 1906 parlamenttivaaleissa liberaalipuolueelle murskatappion. Vuonna 1912 konservatiivipuolue yhdistyi virallisesti liberaalisen unionistipuolueen kanssa muodostaen nykyaikaisen konservatiivisen ja unionistisen puolueen, joka kuitenkin yleensä lyhennetään konservatiivipuolueeksi. Puolue oli koalitiossa liberaalipuolueen kanssa vuosina 1916-1922, ja se oli vallassa pääasiassa vuosina 1922-1929 Stanley Baldwinin johdolla. 1920-luvulla työväenpuolue korvasi liberaalit konservatiivien tärkeimpänä poliittisena vastustajana.

Konservatiivit olivat vuosien 1931-1935 ja 1940-1945 koalitioiden johtohahmo, ja Winston Churchill oli pääministeri toisen maailmansodan aikana. Työväenpuolue voitti konservatiivit vuoden 1945 parlamenttivaaleissa, ja konservatiivit joutuivat hyväksymään monet työväenpuolueen uusista uudistuksista, kuten hyvinvointivaltion perustamisen ja korkeat verot. Konservatiivit palasivat valtaan vuosina 1951-1964 Churchillin, Anthony Edenin, Harold Macmillanin ja Alec Douglas-Homen johdolla, ja tänä aikana Britanniassa elettiin taloudellisen ja kansallisen vaurauden aikaa. Konservatiivien johdossa oli Edward Heath vuosina 1965-1975, ja he olivat vallassa vuosina 1970-1974.

1900-luvun loppupuoli

Heathin ollessa vallassa hän vei Britannian Euroopan unioniin, mikä myöhemmin jakoi syvästi konservatiivipuolueen. Pohjois-Irlannissa oli otettava käyttöön suora hallinto, koska levottomuuksien vuoksi esiintyi väkivaltaa. Tämän jälkeen Ulster Unionist Party lakkasi tukemasta konservatiivipuoluetta Westminsterissä. Kaivosmiesten lakko ja inflaation nousu vuonna 1973 saivat Heathin aloittamaan kolmipäiväisen työviikon vallan säännöstelyä varten. Helmikuun 1974 parlamenttivaalit aiheuttivat umpikujan, ja työväenpuolue oli vallassa vuoteen 1979 asti.

Margaret Thatcherista tuli konservatiivien johtaja vuonna 1975, ja hän otti menestyksekkäästi käyttöön useita monetaristisia politiikkoja. Vuonna 1979 puolue palasi valtaan, koska työväenpuolueen hallitus oli käsitellyt tyytymättömyyden talvea ja Britannian kasvavaa inflaatiota. Thatcher toimi pääministerinä vuosina 1979-1990 ja voitti vuosien 1979, 1983 ja 1987 parlamenttivaalit. Thatcherin toisella ja kolmannella kaudella yksityistettiin suurin osa Britannian valtion omistamasta teollisuudesta, kuten British Telecom vuonna 1984, British Gas vuonna 1986, British Airways vuonna 1987 sekä British Leyland ja British Steel vuonna 1988.

Vuonna 1989 konservatiivihallitus otti käyttöön yhteisöveron eli "Poll Taxin", jota pidettiin epäoikeudenmukaisena köyhiä kohtaan ja joka oli hyvin epäsuosittu. Thatcherin korvasi pääministerinä ja konservatiivipuolueen johtajana vuonna 1990 John Major. Major johti maata ja puoluetta vuoteen 1997 asti. John Major korvasi epäsuositun yhteisöveron vuonna 1992 kunnallisverolla ja johti puolueen yllätysvoittoon vuoden 1992 parlamenttivaaleissa. Vaikka 1990-luvun alussa oli lama, John Majorin konservatiivihallitus aloitti pitkän taloudellisen vaurauden kauden, joka kesti 2000-luvun lopulle asti. Vuoden 1997 parlamenttivaaleissa konservatiivit kärsivät murskatappion ja menettivät kaikki Skotlannin ja Walesin edustajapaikkansa. Syynä olivat Euroopan unionia koskevat puoluerajat, vuoden 1992 "musta keskiviikko" -valuuttaongelma ja Tony Blairin johtama "uusi" työväenpuolue.

21. vuosisata

Puolue oli kolmetoista vuotta oppositiossa, ja William Hague johti puoluetta vuosina 1997-2001. Vuoden 2001 parlamenttivaaleissa puolueen kampanja keskittyi useisiin oikeistolaisiin toimintalinjoihin. Haguea pidettiin voimakkaana puhujana, mutta hänen johtajuuttaan vahingoittivat eräät huonot julkisuustempaukset. Puolue sai vuoden 2001 parlamenttivaaleissa vain yhden paikan. Iain Duncan Smith johti puoluetta vuosina 2001-2003, ja hän maltillisti joitakin puolueen oikeistolaisia linjauksia. Hän ei palauttanut puoluetta valtaan, ja Michael Howardista tuli johtaja vuonna 2003.

Tony Blairin johtama työväenpuolueen hallitus oli tulossa epäsuosituksi Irakin sodan vuoksi. Michael Howard onnistui vuoden 2005 parlamenttivaaleissa pienentämään työväenpuolueen enemmistön 167:stä 66:een. Howard erosi pian tämän jälkeen, ja David Cameronista tuli konservatiivipuolueen johtaja. Cameron keskittyi nykyaikaisiin ja ympäristökysymyksiin. Konservatiivit johtivat mielipidemittauksia säännöllisesti vuodesta 2007 lähtien, ja vuoden 2010 parlamenttivaaleissa puolue sai eniten parlamenttipaikkoja ja eniten ääniä, mutta jäi 20 paikkaa vaille enemmistöä parlamentissa. Liberaalidemokraattien kanssa muodostettiin koalitiohallitus, ja David Cameronista tuli pääministeri 11. toukokuuta 2010. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaaleissa 2015 konservatiivit saivat 331 paikkaa. Ensimmäinen konservatiivienemmistöinen hallitus sitten vuoden 1992 muodostettiin.

Johtajat ovat omaksuneet liberaalikonservatiivisen politiikan. Tähän on kuulunut "vihreämpi" ympäristö- ja energiapolitiikka sekä sosiaalisesti liberaalien näkemysten omaksuminen. Esimerkkinä voidaan mainita samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksyminen. Näihin politiikkoihin on kuitenkin liittynyt finanssipoliittista konservatismia: he ovat pitäneet tiukasti kiinni alijäämän supistamisesta ja käynnistäneet taloudellisen säästöohjelman. Muita yhden maan konservatismin nykyaikaisia politiikkoja ovat koulutusuudistus, opintolainan hakijoiden laajentaminen jatko-opiskelijoihin. ja kristillisdemokratia Tällaiset politiikat mahdollistavat köyhempien opiskelijoiden jatko-opinnot, mutta nostavat silti lukukausimaksuja. Myös ihmisoikeuksia on korostettu. Euroopan ihmisoikeussopimus hyväksytään, ja yksilöaloitteita tuetaan.

Kun Yhdistynyt kuningaskunta äänesti 23. kesäkuuta 2016 EU:sta eroamisen puolesta, Cameron erosi konservatiivien johtajan ja pääministerin tehtävistä. Heinäkuun 11. päivänä 2016 ilmoitettiin, että Theresa Maysta tulisi konservatiivipuolueen uusi johtaja ja pääministeri 13. heinäkuuta 2016 illalla.

₂Viimeaikaisiin politiikkoihin kuuluvat tavoite nollapäästöjen saavuttamisesta vuoteen 2050 mennessä, investoinnit puhtaaseen energiaan ja ympäristöön, koulutuksen rahoituksen lisääminen, tieteen ja tutkimuksen rahoituksen lisääminen, poliisien määrän lisääminen ja NHS:n (National Health Service) rahoituksen lisääminen. Vuonna 2019 konservatiivipuolueesta tuli maailman ensimmäinen suuri hallitus, joka julisti ilmastohätäjulistuksen. Vuoden 2019 parlamenttivaalien jälkeen parlamentissa on nyt enemmän LGBT+-konservatiivisia kansanedustajia.

Puolueen kannatus tulee pääasiassa Etelä-Englannista, Itä-Englannista ja maaseudulta, mutta viime vuosina Pohjois-Englannin kannatus on kuitenkin kasvanut.

Konservatiivipuolueella on nämä paikat:

Alahuone (kansanedustajat) -

House of Lords (Peers) -

Lontoon yleiskokous (AM) -

Skotlannin parlamentti (MSP) -

Walesin edustajakokous (AM) -

Paikallishallinto (valtuutetut) -

Alla on lueteltu kaikki konservatiivipuolueen aiemmat johtajat vuodesta 1922 lähtien. Heidän johtajakaudelleen on merkitty suluissa.