Benjamin Disraeli, 1. Beaconsfieldin jaarli (21. joulukuuta 1804 - 19. huhtikuuta 1881), syntyjään Benjamin D'Israeli, oli merkittävä brittiläinen poliitikko ja valtiomies. Hän toimi valtiovarainministerinä vuosina 1852, 1858–1859 ja 1866–1868, ja hän oli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri vuosina 1868 (lyhyesti) sekä 1874–1880. Disraeli oli pitkään konservatiivipuolueen johtava hahmo ja tunnettu karismaattisesta esiintymisestään, terävästä älystään sekä kyvystään yhdistää puolueensa eri ryhmiä. Hänen päävastustajansa parlamentissa oli liberaali poliitikko William Ewart Gladstone, jonka kanssa Disraelilla oli sekä poliittista että henkilökohtaista kilpavarustelua.

Disraeli syntyi juutalaiseen perheeseen, mutta hänet kastettiin ja kasvatettiin anglikaaniseksi — hän seurasi perhesovun ja käytännön syiden vuoksi isäänsä ja kääntyi anglikaaniksi 12-vuotiaana. Hän on Britannian historian ainoa pääministeri, jolla oli juutalaiset juuret, vaikkakaan hän ei poliittisessa urassaan edustanut juutalaista uskonnollista yhteisöä.

Politiikassa Disraeli edisti konservatiivista linjaa, mutta pyrki myös laajentamaan puolueensa kannatusta teollisuusväestön ja työväenluokan suuntaan — tätä linjaa on kutsuttu usein "Tory-demokratian" tai "one-nation conservatism" -ajatteluksi. Erityisesti hänellä oli keskeinen rooli laajempien äänioikeuksien hyväksymisessä: käynnissä olleessa konservatiivihallituksessa hän tuki ja viimeisteli vuoden 1867 laajennettua vaalioikeutta (Second Reform Act), joka merkittävästi lisäsi kaupunkien työväestön äänioikeutta.

Disraelin toinen ministerikausi (1874–1880) tunnetaan aktiivisesta yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä ja valtion intervention lisääntymisestä kansalaisten elinolojen parantamiseksi. Hallitus hyväksyi useita vuonna 1875 annettuja lakeja, jotka paransivat julkista terveyttä, työmiesten ja työnantajien suhteita sekä asuntotilannetta (esimerkiksi Public Health Acts ja Artisans' and Labourers' Dwellings Improvement -toimet sekä muita elintarvike- ja työolosuhteita sääteleviä uudistuksia). Näillä toimilla pyrittiin vastaamaan teollistuvan yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin ilman radikaaleja vasemmistolaisia ratkaisuja.

Kansainvälisessä politiikassa Disraeli nosti imperialismin ja Britannian valtakunnallisen vaikutusvallan keskiöön. Hän ylläpiti läheisiä suhteita kuningatar Viktoriaan ja pyrki vahvistamaan Britannian asemaa maailmanpolitiikassa. Tunnetuin ulkopoliittinen teko oli Suez-kanavan osakkeiden ostaminen Egyptistä vuonna 1875, mikä varmisti strategisen yhteyden Intiaan. Lisäksi Disraeli oli aktiivinen Euroopan politiikassa: vuoden 1878 Berliinin kongressissa Britannia vahvisti etujaan ja vaikutusvaltaansa, ja Disraeli sai osakseen sekä arvostusta että kritiikkiä pragmaattisesta valtapolitiikastaan. Vuonna 1876 hänet kohotettiin aatelisarvollisesti Beaconsfieldin jaarliksi (Earl of Beaconsfield).

Disraeli oli myös tuottelias kirjailija ja kirjallisuuden tuntija. Ennen poliittista uraa hän julkaisi useita romaania ja esseitä, joiden kautta hän tutki yhteiskunnallisia aiheita ja kuvasi poliittisia näkemyksiään. Tunnetuimpia teoksia ovat esimerkiksi Vivian Grey, Coningsby, Sybil ja Tancred. Kirjailijana hän yhdisti satiiria, yhteiskunnallista analyysiä ja poliittisia päämääriä, ja hänen teoksensa antoivat usein taustaa myöhemmälle poliittiselle toiminnalle.

Henkilökohtaisesti Disraeli oli syntynyt Lontoossa kulttuurisesti aktiiviseen perheeseen; hänen isänsä Isaac D'Israeli oli tunnettu kirjailija ja esseisti. Disraelin asumuksena toimi pitkään Hughenden Manor Buckinghamshiressa, ja siellä hän vietti viimeiset vuotensa. Hän kuoli 19. huhtikuuta 1881 ja jätti jälkeensä monimuotoisen perinnön: sekä poliittisia uudistuksia ja imperiumin laajentamista että vaikuttavan kirjallisen tuotannon. Disraelin ja Gladstonen välisestä vastakkainasettelusta tuli viktoriaanisen ajan politiikan keskeinen tarina, ja Disraeli muistetaan yhä yhtenä 1800-luvun merkittävimmistä brittiläisistä valtiojohtajista.