Bretton Woods – kansainvälinen valuuttajärjestelmä ja sen romahdus 1944–1971

Bretton Woods -järjestelmä oli toisen maailmansodan jälkeen luotu kansainvälinen valuuttajärjestelmä, jonka tarkoituksena oli vakauttaa vaihtokursseja ja edistää talouden jälleenrakennusta. Järjestelmässä kullakin maalla tuli olla rahapolitiikka, joka piti valuutan vaihtokurssin kiinteässä arvossa - yleensä plus tai miinus yksi prosentti kultaan suhteutettuna. Käytännössä maiden valuutat oli sidottu Yhdysvaltain dollariin, ja dollari oli muutettavissa kultaan kiinteään hintaan (35 dollaria unssilta), mutta vaihdeltavuuden ylläpito kuului kansallisten keskuspankkien tehtäviin.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustettiin torjumaan tilapäisiä maksutaseiden epätasapainoja ja auttamaan maita säilyttämään sovitut valuuttapariteetit. Bretton Woods -järjestelmä oli ensimmäinen laaja kansainvälinen rahapoliittinen järjestys, joka yritti järjestää itsenäisten kansallisvaltioiden väliset valuuttasuhteet pysyvästi.

Järjestelmässä määritettiin myös säännöt maailman suurimpien teollisuusmaiden kaupallisille ja taloudellisille suhteille, ja se loi instituutiot sekä menettelyt, joilla kansainvälistä yhteistyötä harjoitettiin.

Suunnitelmat kansainvälisen talousjärjestelmän uudelleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen alkoivat jo ennen sodan päättymistä. 730 edustajaa kaikista toisen maailmansodan 44 liittolaisesta saapui New Hampshiren Bretton Woodsiin Yhdistyneiden Kansakuntien raha- ja rahoituskonferenssiin. Valtuutetut keskustelivat Bretton Woodsin sopimuksista ja allekirjoittivat ne heinäkuun 1944 kolmen ensimmäisen viikon aikana.

Bretton Woodsin suunnittelijat perustivat kansainvälisen valuuttajärjestelmän sääntelemiseksi sääntöjen, instituutioiden ja menettelyjen järjestelmän. He perustivat Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin (International Bank for Reconstruction and Development, IBRD) (nykyään yksi Maailmanpankkiryhmän viidestä instituutiosta) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund, IMF). Nämä järjestöt aloittivat toimintansa vuonna 1946 sen jälkeen, kun tarpeeksi monta maata oli ratifioinut sopimuksen.

Järjestelmän pääpiirteet

Dollarikeskeisyys: Yhdysvaltain dollari toimi kansainvälisenä reservivaluuttana ja oli suoraan sidottu kultaan (35 USD/oz). Muut valuutat oli sovittu pitämään kiinteä kurssi suhteessa dollariin.
Kiinteät, mutta säädettävät kurssit: Virallinen pariarvo voitiin muuttaa IMF:n hyväksynnällä, mutta normaalisti keskuspankit ylläpitivät vaihtokursseja markkinoilla ostamalla ja myymällä valuuttaa.
IMF:n rooli: IMF tarjosi lyhytaikaista likviditeettiä ja lainoja jäsenvaltioille, jotta ne pystyivät palauttamaan tasapainon ilman kauaskantoisia devalvaatioita tai suojauksia.
Rajoitettu kullan rooli: Kultaa käytettiin valuuttakurssien ankkurina, mutta kultamuunnos oli tarkoitettu vain keskuspankeille, ei yleisölle.

Miksi järjestelmä toimi ja missä siinä oli ongelmia?

Bretton Woods -järjestelmä tarjosi vakautta ja ennustettavuutta, mikä edisti kansainvälistä kauppaa ja jälleenrakennusta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Järjestelmä kuitenkin perustui pitkälti Yhdysvaltojen taloudelliseen ylivoimaan ja dollarin asemaan maailman reservivaluuttana. Ajan myötä syntyi useita rakenteellisia jännitteitä:

Triffinin dilemma: Reservevaluutan antajana Yhdysvaltojen tuli tarjota maailmalle dollareita likviditeetin turvaamiseksi, mutta jatkuvat ulkomaiset maksujäämät heikensivät luottamusta dollarin kulta-arvoon.
Yhdysvaltain maksutaset ja inflaatio: 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa Yhdysvallat kohtasi kasvavia kauppatase- ja budjettivajeita (osin Vietnamin sodan ja suuret julkiset menot), mikä vähensi kullan ja dollarin suhteen uskottavuutta.
Kultaerät pienenivät: Muut maat alkoivat vaihtaa dollareita kultaan, mikä aiheutti kullan vähenemistä Yhdysvaltain varannoissa.
Spekulatiivinen paine: Kun epäluottamus kasvoi, valuuttamarkkinat alkoivat haastaa kiinteitä kursseja, mikä lisäsi valuutanvaihtopainetta.

Romahdus (1971) ja sen jälkiseuraukset

Tilanne kärjistyi vuonna 1971, kun Yhdysvallat päätti olla sallimatta dollareiden laajamittaista muuntamista kullaksi. Varsinainen käännekohta oli Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin ilmoitus 15. elokuuta 1971 (ns. "Nixonin shokki"), jolloin kultamuunnos tilapäisesti lopetettiin. Päätös tehtiin vastauksena kasvaviin inflaatio- ja maksutaseongelmiin sekä kultavarantojen hupenemiseen.

Pyrkimyksiä vakauttaa tilannetta tehtiin uudelleenmuotoilemalla kurssit joulukuussa 1971 Smithsonian-sopimuksella, jossa useita valuuttoja devalvoitiin suhteessa dollariin ja leveyksiä laajennettiin. Kuitenkin tilanteen perusrakenteet eivät muuttuneet, ja vuoden 1973 alkuun mennessä monet merkittävät valuutat siirtyivät kelluviin kursseihin. Bretton Woodsin kiinteä järjestelmä katsotaan sen seurauksena käytännössä päättyneeksi.

Jälkivaikutukset ja perintö

Siirtyminen kelluviin kursseihin lisäsi valuuttakurssien vaihtelua, mutta antoi maille itsenäisyyden rahapolitiikassa.
IMF ja Maailmanpankki (IBRD) jatkoivat merkittävänä osana kansainvälistä talousjärjestelmää, ja IMF:n rooli vakauden tukemisessa laajeni. Vuonna 1969 luotiin myös Special Drawing Rights (SDR) täydentämään kansainvälisiä reservivarantoja.
Bretton Woodsin perintö näkyy edelleen globaalissa instituutioverkostossa: myös nykyiset sääntely- ja yhteistyörakenteet ovat osin perua konferenssin linjauksista.

Yhteenvetona Bretton Woods -järjestelmä oli keskeinen vaihe kansainvälisen talousjärjestyksen rakentamisessa sodanjälkeisellä ajalla: se loi vakaan pohjan kansainväliselle kaupalle ja instituutioyhteistyölle, mutta rakenteelliset jännitteet ja yhdysvaltalaisen dollarin asemaan liittyvät ongelmat johtivat järjestelmän lopulliseen romahtamiseen vuosien 1971–1973 aikana.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä oli Bretton Woods -järjestelmä?

A: Bretton Woods -järjestelmä oli ensimmäinen järjestelmä, jota käytettiin rahan arvon ohjaamiseen eri maiden välillä. Se tarkoitti, että kullakin maalla oli oltava rahapolitiikka, joka piti valuuttansa vaihtokurssin kiinteässä arvossa - plus tai miinus yksi prosentti - kultaan suhteutettuna. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustettiin torjumaan tilapäistä maksutaseiden epätasapainoa.

Kysymys: Milloin Bretton Woods -järjestelmää koskevat suunnitelmat alkoivat?

V: Suunnitelmat kansainvälisen talousjärjestelmän uudistamiseksi toisen maailmansodan päättymisen jälkeen alkoivat jo ennen sodan päättymistä.

K: Missä kaikkien 44 liittoutuneen maan edustajat kokoontuivat neuvotteluihin?

V: Kaikkien 44 liittolaisen edustajat tapasivat Bretton Woodsissa New Hampshiren osavaltiossa Yhdistyneiden Kansakuntien raha- ja rahoituskonferenssissa.

K: Mitä järjestöjä perustettiin osana tätä sopimusta?

V: Osana tätä sopimusta perustettiin kaksi organisaatiota: Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki (IBRD) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Nämä järjestöt aloittivat toimintansa vuonna 1946 sen jälkeen, kun tarpeeksi monta maata oli ratifioinut sopimuksen.

K: Kuinka kauan kesti, ennen kuin tarpeeksi monta maata ratifioi sopimuksen?

V: Kesti vuoteen 1946, ennen kuin tarpeeksi monta maata oli ratifioinut sopimuksen.

K: Kuinka menestyksekäs Bretton Woods -järjestelmä oli?

V: Bretton Woods -järjestelmä toimi menestyksekkäästi vuoteen 1971 asti, jolloin Yhdysvallat päätti kasvavan paineen edessä olla sallimatta dollareiden muuntamista kullaksi ja aiheutti romahduksen, ja se hallitsi konflikteja ja saavutti samalla yhteiset tavoitteet, jotka sen luoneet johtavat valtiot, erityisesti Yhdysvaltojen johtamat valtiot, olivat asettaneet.