Nykyaikaiset hyödykemarkkinat juontavat juurensa maataloustuotteiden kauppaan. Vehnällä ja maissilla, naudoilla ja sioilla käytiin Yhdysvalloissa laajalti kauppaa vakiovälineillä 1800-luvulla, mutta muut peruselintarvikkeet, kuten soijapavut, tulivat markkinoille vasta melko hiljattain. Jotta hyödykemarkkinat voidaan perustaa, on vallittava hyvin laaja yhteisymmärrys tuotteen vaihteluista, jotka tekevät siitä hyväksyttävän johonkin tarkoitukseen.
Hyödykemarkkinoiden kehityksen taloudellisia vaikutuksia on vaikea yliarvioida. 1800-luvulla "pörsseistä tuli tehokkaita puolestapuhujia ja innovaattoreita kuljetuksen, varastoinnin ja rahoituksen parantamisessa, mikä tasoitti tietä valtioiden välisen ja kansainvälisen kaupan laajentumiselle".
Hyödykemarkkinoiden varhaishistoria
Ihmiset ovat historiallisesti, aina siitä lähtien, kun muinaiset sumerilaiset käyttivät lampaita tai vuohia tai muut kansat sikoja, harvinaisia simpukankuoria tai muita esineitä hyödykerahana, etsineet tapoja standardoida ja tehdä kauppasopimuksia tällaisten esineiden toimittamisesta, jotta itse kaupankäynti olisi sujuvampaa ja ennakoitavampaa.
Hyödykerahan ja hyödykemarkkinoiden karkean varhaisen muodon uskotaan saaneen alkunsa Sumerista, jossa kaupankäynnissä käytettiin pieniä lampaan- tai vuohenmuotoisia savesta leivottuja rahakkeita. Ne sinetöitiin saviastioihin, joissa oli tietty määrä tällaisia rahakkeita ja joiden ulkopuolelle oli kirjoitettu kyseinen määrä, ja ne edustivat lupausta toimittaa kyseinen määrä. Tämä teki niistä eräänlaisen tavara-rahan - enemmän kuin "I.O.U." mutta vähemmän kuin kansallisvaltion tai pankin antama takuu. Niissä tiedettiin kuitenkin myös olevan lupauksia toimitusajankohdasta ja -päivästä - tämä teki niistä nykyaikaisen futuurisopimuksen kaltaisia. Yksityiskohdista riippumatta sisällä olevien rahakkeiden määrä voitiin tarkistaa vain ravistelemalla astiaa tai rikkomalla se, jolloin ulkopuolelle kirjoitettujen rahakkeiden määrää tai ehtoja voitiin epäillä. Lopulta merkit katosivat, mutta sopimukset säilyivät litteillä tauluilla. Tämä oli ensimmäinen hyödykekirjanpitojärjestelmä.
Elävien olentojen hyödykestatus on kuitenkin aina kyseenalainen - lampaiden tai vuohien terveyttä tai olemassaoloa oli vaikea vahvistaa. Tekosyyt toimituksen laiminlyönnille eivät olleet tuntemattomia, ja on löydetty sumerilaisia kirjeitä, joissa valittavat sairaista vuohista, lampaista, jotka oli jo kiristetty, jne.
Jos myyjän maine oli hyvä, yksittäiset "tukijat" tai "pankkiirit" saattoivat päättää ottaa riskin kaupan "selvittämisestä". Havainto siitä, että markkinaosapuolten välillä tarvitaan aina luottamusta, johti myöhemmin luottorahan syntyyn. Viestintä ja luotto olivat kuitenkin suhteellisen nykyaikaan asti alkeellisia.
Klassiset sivilisaatiot rakensivat monimutkaisia globaaleja markkinoita, joilla kultaa tai hopeaa vaihdettiin mausteisiin, kankaisiin, puuhun ja aseisiin, joista useimmilla oli laatu- ja ajantasaisuusvaatimukset. Kun otetaan huomioon monet ilmastoon, merirosvoukseen, varkauksiin ja sotilaallisen mielivallan väärinkäyttöön liittyvät vaarat, joita kauppareittien varrella sijaitsevien valtakuntien hallitsijat aiheuttivat, näiden sivilisaatioiden tärkeimpänä tavoitteena oli pitää markkinat auki ja käydä kauppaa näillä niukoilla hyödykkeillä. Maineesta ja selvitystoiminnasta tuli keskeisiä huolenaiheita, ja valtioista, jotka pystyivät hoitamaan ne tehokkaimmin, tuli hyvin voimakkaita valtakuntia, joihin monet kansat luottivat kaupan ja kaupankäynnin hallinnoinnissa ja välittämisessä.
Termiinisopimukset
Hyödyke- ja futuurisopimukset perustuvat niin sanottuihin termiinisopimuksiin. Aikaisemmin näitä "termiinisopimuksia" (sopimuksia ostaa nyt, maksaa ja toimittaa myöhemmin) käytettiin keinona saada tuotteet tuottajalta kuluttajalle. Ne koskivat yleensä vain elintarvikkeita ja maataloustuotteita. Termiinisopimukset ovat kehittyneet ja vakioituneet nykyisin futuurisopimuksiksi. Vaikka termiinisopimukset ovat nykyään monimutkaisempia, varhaisia "termiinisopimuksia" käytettiin esimerkiksi riisin osalta 1600-luvun Japanissa. Nykyaikaiset termiini- eli futuurisopimukset alkoivat Chicagossa 1840-luvulla rautateiden myötä. Chicagosta, joka sijaitsi keskeisellä paikalla, tuli keskipiste keskilännen maanviljelijöiden ja tuottajien sekä itärannikon kuluttajaväestön keskusten välillä.
Suojaus
"Suojautuminen", joka on maatalousosuuskuntien yleinen (ja joskus pakollinen) käytäntö, vakuuttaa huonon sadon varalta ostamalla samaa hyödykettä koskevia futuurisopimuksia. Jos osuuskunta voi myydä huomattavasti vähemmän tuotettaan sään tai hyönteisten vuoksi, se korvaa tappionsa voitolla markkinoilla, koska sadon kokonaistarjonta on niukempi kaikkialla, missä on kärsitty samoista olosuhteista.
Kokonaiset kehitysmaat voivat olla erityisen haavoittuvaisia, ja jopa niiden valuutta on yleensä sidottu kyseisten hyödykkeiden hintaan, kunnes se onnistuu olemaan täysin kehittynyt maa. Esimerkiksi Kuuban nimellisesti fiat-rahan voisi nähdä olevan sidoksissa sokerin hintaan, koska sokerista maksettavan kovan valuutan puute tarkoittaa, että Kuubassa on vähemmän ulkomaisia tavaroita pesoa kohden. Kuuba tarvitsee siis suojaa sokerin hinnan laskua vastaan, jos se haluaa säilyttää kansalaistensa vakaan elämänlaadun.
Toimitus- ja kuntotakuut
Lisäksi on ilmoitettava toimituspäivä, toimitustapa ja toimituspaikka. Tyypillisesti kaupankäynnin on päätyttävä kaksi (tai useampia) pankkipäiviä ennen toimituspäivää, jotta lähetyksen reititys (joka soijapavun osalta on 30 000 kilogrammaa tai 1 102 puskuria) voidaan viimeistellä laivalla tai rautateitse ja jotta maksu voidaan suorittaa, kun sopimus saapuu mihin tahansa toimituspaikkaan.
Standardointi
Esimerkiksi yhdysvaltalaiset soijapapufutuurit ovat vakiolaatua, jos ne ovat "muuntogeenisiä tai muuntogeenisten ja ei-muuntogeenisten, Indianasta, Ohiosta ja Michiganista peräisin olevien, Yhdysvalloissa tuotettujen keltaisten soijapapujen nro 2 sekoitusta". (ei seulottu, varastoitu siilossa)", ja toimituskelpoisia, jos ne ovat "GMO:ta tai GMO:n ja ei-GMO:n nro 2 keltaisen soijapavun seosta, joka on peräisin Iowasta, Illinoisista ja Wisconsinista ja joka on tuotettu Yhdysvalloissa (ei seulottu, varastoitu siilossa)". Huomatkaa, että osavaltioiden välillä on tehty ero ja että on tarpeen mainita selvästi, että ne ovat "GMO" ("Genetically Modified Organism", geneettisesti muunnettu organismi), minkä vuoksi useimmat "luomuruoan" ostajat eivät voi hyväksyä niitä.
Samanlaisia eritelmiä sovelletaan appelsiinimehuun, kaakaoon, sokeriin, vehnään, maissiin, ohraan, sianlihaan, maitoon, rehuihin, hedelmiin, vihanneksiin, muihin viljoihin, muihin papuihin, heinään, muuhun karjaan, lihaan, siipikarjaan, kananmuniin tai mihin tahansa muuhun hyödykkeeseen, jolla käydään kauppaa.
Käsite vaihdettavissa olevasta toimituksesta tai taatusta toimituksesta on aina jossain määrin fiktiota. Hyödykekauppa on samanlaista kuin minkä tahansa muun fyysisen tuotteen tai palvelun kauppa. Mikään hyödykesopimuksen taika ei tee tuotteen "yksiköistä" täysin yhdenmukaisia eikä saa sitä toimituskohteeseen turvallisesti ja ajallaan.
Hyödykemarkkinoiden sääntely
Puuvillaa, sähkökilowattitunteja, puulankkuja, kaukopuheluminuutteja, taiteilijoiden teoksista maksettavia rojalteja ja muita tuotteita ja palveluja on kaupattu eri laajuisilla markkinoilla vaihtelevalla menestyksellä. Eräs kysymys, joka aiheuttaa suuria vaikeuksia tällaisten välineiden luojille, on ostajalle aiheutuva vastuu:
Ellei tuotetta tai palvelua voida taata tai vakuuttaa siten, että se on vapaa vastuusta, joka perustuu siihen, mistä se on peräisin ja miten se on päätynyt markkinoille, esimerkiksi kilowatin on tultava markkinoille ilman oikeutettuja väitteitä, jotka koskevat hiilivoimaloiden aiheuttamaa savusumun aiheuttamaa kuolemantapausta, puun on oltava vapaata väitteistä, joiden mukaan se on peräisin suojelluista metsistä, ja rojaltimaksujen on oltava vapaita väitteistä, jotka koskevat plagiointia tai piratismia, myyjien on mahdoton taata yhdenmukaista toimitusta.
Yleensä hallitusten on säädettävä yhteisestä sääntely- tai vakuutusstandardista ja vapautettava vastuu tai ainakin vakuutuksenantajat on saatava tukemaan, ennen kuin hyödykemarkkinat voivat aloittaa kaupankäynnin. Tämä on suuri kiistanaihe esimerkiksi energiamarkkinoilla, joilla eri energiantuotantomuotojen toivottavuus vaihtelee suuresti. Joillakin markkinoilla, esimerkiksi Torontossa Kanadassa, tutkimuksissa todettiin, että asiakkaat maksaisivat 10-15 prosenttia enemmän energiasta, joka ei ole peräisin hiilestä tai ydinvoimasta vaan yksinomaan uusiutuvista energialähteistä, kuten tuulivoimasta.
Sopimusten, ehtojen ja johdannaisten lisääntyminen
Jos riski- tai laatustandardeja on kuitenkin kaksi tai useampia, kuten sähkön tai soijapapujen kohdalla näyttää olevan, on suhteellisen helppoa tehdä kaksi erilaista sopimusta, joilla voidaan käydä kauppaa erikseen halutummalla ja vähemmän halutulla toimituskohteella. Jos kuluttajien hyväksyntään ja vastuuseen liittyvät ongelmat voidaan ratkaista, tuotteesta voidaan tehdä vaihdettavissa oleva, ja tällaisilla yksiköillä voidaan aloittaa kaupankäynti.
Koska teollisuus- ja kuluttajamarkkinoiden yksityiskohtaiset näkökohdat vaihtelevat suuresti, myös sopimukset vaihtelevat suuresti, ja "arvosanat" vaihtelevat yleensä huomattavasti maasta toiseen. Sopimusyksiköiden, sopimusehtojen ja futuurisopimusten määrä on kasvanut, ja niistä on muodostunut erittäin monimutkainen valikoima rahoitusvälineitä.
Ne ovat enemmän kuin tietyn tyyppisen hyödykkeen yksikköjen yksi yhteen -edustuksia, ja ne ovat enemmän kuin pelkkiä futuurisopimuksia tulevista toimituksista. Ne palvelevat monenlaisia tarkoituksia pelkistä uhkapeleistä hintavakuutuksiin.
Futuurisopimusten kohde-etuutena eivät enää ole ainoastaan hyödykkeet.
Öljy ja fiat
Elintarvikkeita ja jalometalleja varten luotujen infrastruktuurien ja luotto- ja selvitysverkostojen pohjalta monet tällaiset markkinat ovat lisääntyneet voimakkaasti 1900-luvun lopulla. Öljy oli ensimmäinen energiamuoto, jolla käytiin näin laajaa kauppaa, ja öljymarkkinoiden vaihtelut ovat erityisen kiinnostavia poliittisesti.
Osa hyödykemarkkinoilla tapahtuvasta keinottelusta liittyy suoraan tiettyjen valtioiden vakauteen, esimerkiksi Persianlahden sodan aikana Irakin Saddam Husseinin hallinnon säilymisellä keinottelu. Samankaltaiset poliittisen vakauden huolenaiheet ovat ajoittain vaikuttaneet öljyn hintaan. Joidenkin mielestä kyse ei ole niinkään hyödykemarkkinoista vaan pikemminkin murhamarkkinoista, joilla spekuloidaan Saddamin tai muiden johtajien selviytymisellä (tai selviytymättömyydellä), joiden henkilökohtaiset päätökset voivat aiheuttaa öljyn tarjonnan vaihtelua sotatoimien vuoksi.
Öljymarkkinat ovat kuitenkin poikkeus. Useimmat markkinat eivät ole niin sidoksissa epävakaiden alueiden politiikkaan - jopa maakaasu on yleensä vakaampaa, koska sillä ei käydä niin paljon kauppaa valtamerten yli tankkereilla.
Hyödykemarkkinat ja protektionismi
Kehitysmaita (demokraattisia tai ei) on kannustettu koventamaan valuuttojaan, hyväksymään IMF:n säännöt, liittymään WTO:hon ja alistumaan laajaan uudistusjärjestelmään, joka on kuin "suoja" eristäytymistä vastaan. Kiinan liittyminen WTO:hon merkitsi loppua sille, että aidosti eristyksissä olevat maat eivät enää hallitse omaa valuuttaansa ja asioitaan. Tarve vakaaseen valuuttaan ja ennakoitavissa olevaan selvitystoimintaan sekä kauppakiistojen sääntöihin perustuvaan käsittelyyn on johtanut maailmanlaajuiseen kaupan hegemoniaan - monet kansakunnat "suojautuvat" maailmanlaajuisesti toistensa odotettavissa olevaa "protektionismia" vastaan, jos ne eivät liittyisi WTO:hon.
On kuitenkin merkkejä siitä, että tämä järjestelmä on kaukana täydellisestä. Kanadalaisen havupuusahatavaran (NAFTA-alueella) ja ulkomaisen teräksen (lukuun ottamatta NAFTA-kumppaneita Kanadaa ja Meksikoa) vastaiset Yhdysvaltojen vuonna 2002 asettamat kauppapakotteet merkitsivät siirtymistä kohti tiukempaa järjestelmää, jonka taustalla ovat ehkä enemmän poliittiset huolenaiheet - työpaikat, teollisuuspolitiikka, jopa kestävä metsätalous ja hakkuutavat.
