Bysantin kalenteri oli itäisen ortodoksisen kirkon käyttämä aikalaskun järjestelmä ja kalenterimuoto noin vuodesta 691 aina joihinkin kirkkoreformeihin asti 1700–1800-luvuilla. Sitä käytti myös Bysantin keisarikunta virallisena siviilikalenterina (vakiintuen käytäntöön noin vuoden 988 jKr.) aina keisarikunnan loppuun vuonna 1453, ja Venäjä käytti bysanttilaista ajanlaskua ja siitä seurannutta vuodenalkua omissa asiakirjoissaan ja kirkkokäytännöissään ennen tsaari Pietari Suuren kalenteriuudistusta vuonna 1700. Bysantin kalenteri perustuu käytännössä samaan rakenteeseen kuin Juliaaninen kalenteri, mutta sillä on kaksi tärkeää eroa: vuodenvaihde on 1. syyskuuta eikä 1. tammikuuta, ja vuosilukujen laskenta alkaa "maailman luomisesta" (Anno Mundi).

Historia ja nimi

Bysantin kalenteria kutsutaan usein myös anno mundi -järjestelmäksi (vuosi maailman luomisesta). Sen epochaksi eli nollapisteeksi määriteltiin 1. syyskuuta 5509 eaa. (joissain lähteissä 5508 eaa.), minkä seurauksena laskettu vuodennumero ilmaisee kuluneiden vuosien määrän luomisesta lähtien. Käytännössä eri alueilla ja lähteissä oli pieniä eroja epochin tulkinnassa, mutta yleinen periaate oli sama: vuosiluku kertoo "maailman iän".

Kalenterin rakenne ja laskentatapa

Bysantin kalenteri käyttää samoja kuukausia ja samaa karkausvuosijärjestelmää kuin juliaaninen kalenteri (karkausvuosi joka neljäs vuosi). Kalenterivuosi alkaa 1. syyskuuta ja päättyy 31. elokuuta seuraavana vuonna. Tämän vuoksi saman kalenterivuoden numerointi poikkeaa gregoriaanisesta/juliaanisesta tavanomaisesta vuodenumeroinnista.

  • Epochi: 1. syyskuuta 5509 eaa. — tästä alkaa Anno Mundi (AM) -laskenta.
  • Vuodenalku: 1. syyskuuta.
  • Karkausvuodet: samat säännöt kuin Juliaanisessa kalenterissa (joka neljäs vuosi on karkausvuosi).

Kuinka muuntaa gregoriaaninen/juliaaninen vuosi bysanttilaiseksi

Yksinkertaistettu muuntosääntö on seuraava:

  • Jos päivämäärä on 1. syyskuuta–31. joulukuuta, lisää gregoriaaniseen/juliaaniseen vuotta luku 5509.
  • Jos päivämäärä on 1. tammikuuta–31. elokuuta, lisää luku 5508.

Esimerkki: 15. kesäkuuta 1700 (gregoriaaninen/juliaaninen) → 1700 + 5508 = AM 7208. 10. lokakuuta 1453 → 1453 + 5509 = AM 6962.

Indiktiot ja päiväyskäytännöt

Bysanttilaisessa käytännössä dokumenteissa ja asiakirjoissa mainittiin usein myös indiktio — 15 vuoden verotusyksikköön perustuva jakso, jota käytettiin lisäpäivysten tapaan vuosilukujen yhteydessä. Indiktioluku auttoi ajoittamaan tapahtumia tarkemmin, koska se oli tuttu viite runsain määrin repeating-jaksollisuudesta.

Käyttö, muutos ja perintö

Bysantin kalenterilla oli sekä siviili- että uskonnollista merkitystä Bysantin valtakunnassa ja sen kulttuuripiirissä. Ortodoksisissa kirkoissa vuodenvaihdetta 1. syyskuuta noudatettiin pitkään liturgisena vuodenalkuna. Käytännöt muuttuivat paikallisesti eri aikoina: esimerkiksi Venäjällä tsaari Pietari Suuri siirsi vuonna 1700 vuoden alun 1. tammikuuta kohdaksi ja ajallisesti lopetti bysanttilaisen vuosiluvun käytön siviiliasioissa. Myöhemmin eri ortodoksikirkot tekivät omia kalenteriuudistuksiaan eri aikoina, joten bysanttilaisen ajanlaskun käyttö päättyi paikoittain eri vuosina.

Merkitys nykyään

Tänään bysanttilainen ajanlasku on tärkeä historiallisten lähteiden ja asiakirjojen tulkinnassa sekä ortodoksisen perinteen tutkimuksessa. Se näkyy kirkkotekstien, ikonien, kuolinilmoitusten ja monien vanhojen kronikoiden päiväyksissä. Tutkijat käyttävät edellä esitettyjä muuntosääntöjä, kun he vertaavat bysanttilaisia vuosilukuja nykyaikaisiin kalenterivuosiin.

Yhteenvetona: bysanttilainen kalenteri on juliaaniseen kalenteriin perustuva ajanlasku, jonka vuosiluku lasketaan maailman luomisesta alkaen (anno mundi) ja jonka vuodenvaihde oli 1. syyskuuta. Se oli merkittävä osa itäisen kristikunnan ja Bysantin kulttuuria, ja sen perintö näkyy edelleen historiallisissa lähteissä ja ortodoksisessa perinteessä.