Bysantin valtakunta: Itä-Rooman historia, kulttuuri ja Konstantinopoli

Bysantin valtakunta tunnettiin asukkaidensa keskuudessa nimellä:

• "Rooman valtakunta" tai "roomalaisten valtakunta" (lat. Imperium Romanum, Imperium Romanorum; kreik. Βασιλεία τῶν Ῥωμαίων Basileia tōn Rhōmaiōn, Ἀρχὴ τῶν Ῥωμαίων Archē tōn Rhōmaiōn),
• "Romania" (latina: Romania; kreikka: Ῥωμανία Rhōmania),
• "Rooman tasavalta" (lat: Res Publica Romana; kreikaksi Πολιτεία τῶν Ῥωμαίων, Politeia tōn Rhōmaiōn),
• "Graecia" (kreikaksi Γραικία eli kreikkalaisten maa),
• "Rhōmais" (kreikaksi Ῥωμαΐς).

Vuonna 324 Rooman keisari Konstantinus I siirsi Rooman valtakunnan pääkaupungin Bysantin kaupunkiin ja nimesi kaupungin uudelleen Konstantinopoliksi. 150 vuotta myöhemmin, sen jälkeen kun germaanit olivat siirtolaisuuden aikana hiljalleen vallanneet Rooman kaupungin, Konstantinopoli oli valtakunnan ainoa jäljellä oleva pääkaupunki. Tällä itäisellä imperiumilla oli pienempi alue kuin alkuperäisellä Rooman valtakunnalla.

Sodat lännessä

Bysantin valtakunta yritti vallata Rooman ja Italian takaisin saksalaisilta. Vuosina 530-555 jKr. bysanttilaiset voittivat monia taisteluita ja valtasivat Rooman takaisin.

Nämä voitot eivät kuitenkaan kestäneet. Saksalaisia tuli lisää, ja lopulta Italia ja Rooma menetettiin jälleen. Vielä pahempaa oli tulossa, kun avarit ja slaavilaiset kansat tulivat valloittamaan nykyistä Bulgariaa ja Kreikkaa bysanttilaisilta. Vähitellen 560-luvun jälkeen hyökkääjät voittivat suuren osan Balkanista. Näitä valloittajia seurasivat myöhemmin bulgarialaiset. Avarit ja bulgarit olivat aluksi molemmat turkkilaisia kansoja. He hallitsivat slaavilaista kansaa, jota kutsuttiin "sklavinaiksi", ja omaksuivat hitaasti slaavilaisen kielen ja tavat.

Idän sodat

Sen jälkeen, kun Länsi-Rooma oli joutunut germaanien valloittamaksi, valtakunta jatkoi modernin Egyptin, Kreikan, Palestiinan, Syyrian ja Turkin hallintaa. Toinen valtakunta, joka tunnettiin nimellä Persian tai Sassanidien valtakunta, yritti kuitenkin ottaa nämä maat itselleen. Vuosina 224-628 jKr. roomalaiset ja persialaiset kävivät monia taisteluita, joissa monet miehet kuolivat. Lopulta persialaiset kukistettiin nykyisessä Irakissa, lähellä muinaista Niniven kaupunkia vuonna 627 jKr., jolloin bysanttilaiset saivat pitää maansa.

Tämän jälkeen ilmestyi toinen vihollinen: arabit. Bysantilaiset kärsivät taloudellista vahinkoa persialaisten kanssa käydyistä taisteluista. He eivät kyenneet vastustamaan arabeja. Palestiina, Syyria ja Egypti menetettiin vuosina 635-645. Bysantilaiset kuitenkin puolustivat Vähä-Aasiaa (nykyistä Turkkia), ja arabien eteneminen pysähtyi.

Vuonna 718 jKr. arabit kukistettiin Konstantinopolin ulkopuolella, mikä lopetti arabien uhan idässä mutta jätti Bysantin valtakunnan vakavasti heikentyneeksi. Lännessä bysanttilaiset aloittivat useita hyökkäyksiä bulgarialaisia vastaan. Osa näistä hyökkäyksistä onnistui, osa ei, ja ne johtivat useiden keisarien kuolemaan. Ajan myötä Bysantin valtakunta heikkeni, kun se menetti maata ulkopuolisille hyökkääjille.

Elpyminen lännessä

Vuosina 1007-1014 kunnianhimoinen Bysantin keisari Basileios II hyökkäsi Bulgariaan useita kertoja ja saavutti lopulta suuren voiton. Myöhemmin hän valloitti Kreikan kokonaan takaisin ja liitti sen takaisin Bysantin valtakuntaan. Sitten hän jatkoi Bulgarian valloitusta, joka saatiin päätökseen vuonna 1018.

Elpyminen idässä

Idässä arabeista tuli jälleen kerran uhka valtakunnalle. Basileios II:n hyökkäyksillä saavutettiin kuitenkin monia uusia voittoja. Suuri osa Syyriasta palautettiin keisarikunnalle, ja Turkki ja Armenia saatiin turvattua. Vuoden 1025 jälkeen arabit eivät enää olleet uhka Bysantin valtakunnalle.

Taantuman alku (1025-1071)

Bysantin keisari Basileios II:n kuoleman jälkeen valtaistuimelle nousi monia taitamattomia keisareita. He tuhlasivat keisarikunnan rahaa ja supistivat sen armeijaa. Tämä tarkoitti sitä, että se ei pystynyt puolustautumaan hyvin vihollisia vastaan, jos ne hyökkäsivät. Myöhemmin bysanttilaiset turvautuivat palkkasotureihin, sotilaisiin, jotka taistelivat rahasta eivätkä maansa puolesta, joten he olivat vähemmän lojaaleja ja luotettavia ja kalliimpia. Koska heillä oli palkkasotilaita, sotilaskenraalit pystyivät nousemaan valtaan ja anastamaan sen kehittyneeltä byrokratialta, hallintojärjestelmältä, jossa tehtävät on jaettu osastoittain.

Turkkilaisten nousu (1071-1091)

Suuri joukko turkkilaisiksi kutsuttuja ihmisiä ratsasti hevosen selässä Keski-Aasiasta ja hyökkäsi Bysantin valtakuntaa vastaan. Seldžukkien valtakunta valtasi koko Turkin Bysanttilaisilta vuoteen 1091 mennessä. Bysantilaiset saivat kuitenkin apua ihmisiltä Euroopassa. Tämä apu tunnetaan nimellä ensimmäinen ristiretki. Monet ritarit ja sotilaat lähtivät auttamaan bysanttilaisia, mutta myös turvaamaan kristityille Jerusalemin, joka oli tuolloin muslimien hallussa.

Bysantilaiset selviytyvät (1091-1185).

Bysantin keisarikunta selvisi hengissä ja otti eurooppalaisten avulla puolet Turkista takaisin turkkilaisilta, ja toinen puoli jäi turkkilaisten hallintaan. Bysantti selviytyi, koska kolme hyvää keisaria hallitsi peräkkäin, minkä ansiosta Bysantti vahvistui jälleen.

Bysantti heikkenee jälleen (1185-1261).

Kolmen hyvän keisarin jälkeen loput keisarit hallitsivat huonosti ja tuhlasivat jälleen paljon rahaa ja sotilaita.

Lännessä eurooppalaiset pettivät bysanttilaiset ja hyökkäsivät heidän pääkaupunkiinsa Konstantinopoliin. Bysantilaiset menettivät pääkaupunkinsa vuonna 1204, ja he saivat sen takaisin vasta vuonna 1261. Tämän jälkeen Bysantti jakautui moniin pienempiin kreikkalaisiin valtioihin, jotka taistelivat keskenään valtakunnan valtaistuimesta.

Turkkilaiset valtaavat Bysantin (1261-1453).

Kun Bysantti oli vallannut Konstantinopolin takaisin, se oli liian kiireinen taistellessaan eurooppalaisia vastaan, jotka olivat pettäneet sen, eikä sillä ollut tarpeeksi sotilaita tai rahaa taistellakseen uutta turkkilaisten ottomaanien valtakuntaa vastaan. Koko Anatolia oli menetetty vuoteen 1331 mennessä. Vuonna 1369 turkkilaiset siirtyivät Turkista Kreikkaan ja valtasivat suuren osan Kreikasta vuosina 1354-1450.

Bysantilaiset menettivät niin paljon maata, rahaa ja sotilaita, että heistä tuli hyvin heikkoja ja he kerjäsivät apua eurooppalaisilta. Italiasta ja paavilta tuli joitakin sotilaita ja laivoja Bysantin apuun, kun turkkilaiset hyökkäsivät Konstantinopoliin huhtikuussa 1453. He olivat kuitenkin hyvin alakynnessä, ja turkkilaisten käyttämät tykit vaurioittivat Konstantinopolin muureja pahoin. Toukokuun lopussa 1453 turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin tunkeutumalla yhdestä muurien varrella olleista porteista, ja keisarikunta päättyi. Kaupunki ryöstettiin kolmen päivän ajan. Lopulta väestö, joka ei ollut pystynyt pakenemaan, karkotettiin Edirneen, Bursan ja muihin osmanien kaupunkeihin, jolloin kaupunki jäi autioksi lukuun ottamatta Balatin juutalaisia ja Peran genovalaisia. Tämän jälkeen Konstantinopolista tuli Istanbul, Osmanien valtakunnan pääkaupunki, joka se oli aina 1900-luvulle asti, jolloin pääkaupunki siirrettiin Turkin Aasian puoleiseen osaan Ankaraan.

Bysantin valtakunnalla oli monia saavutuksia:

• Ne suojelivat Eurooppaa itäisiltä hyökkäyksiltä.
• He säilyttivät kreikan kielen ja hellenistisen kulttuurin.
• He säilyttivät monia roomalaisia poliittisia perinteitä, jotka Länsi-Eurooppa oli menettänyt.
• He säilyttivät paljon tietoa, josta voimme lukea nykyään.
• He tuottivat paljon hienoa taidetta, jolla oli omaleimainen tyyli.
• He olivat itäisen kirkon, josta myöhemmin tulee ortodoksinen kirkko, suojelijoita ja tukijoita.
• He käyttivät hyvää arkkitehtuuria, jota käytetään edelleen.
• Heidän kaupungeissaan oli vesijohdot, jotka ovat edelleen käytössä.
• Monet kauniit kirkot ja moskeijat Turkissa ja Kreikassa ovat nykyään joko bysanttilaisista rakennuksista tehtyjä tai niiden innoittamia.
• He tekivät useita keksintöjä, kuten liekinheittimen ja "kreikkalaisen tulen", eräänlaisen napalmin.
• He tekivät edistystä monissa opinnoissa, kuten poliittisissa opinnoissa, diplomatiassa ja sotatieteissä.