Cis-duuri (C♯-duuriasteikko) määritelmä, sävelet ja ominaisuudet

C♯-duuri (tai Cis-duuri) on C♯:hen perustuva duuriasteikko. Sen sävelkorkeudessa on seitsemän teriä.

Sen suhteellinen molli on a♯-molli, ja sen rinnakkaismolli on c♯-molli. Sen enharmoninen vastine on D♭-duuri.

Kun harppu on viritetty Cis-duuriin, sen kaikki polkimet ovat ala-asennossa. Koska kaikki jouset lyhenevät tällä tavoin, sen resonanssi heikkenee.

Useimmat säveltäjät käyttävät mieluummin enharmonisesti vastaavaa D-duuri-säveltä, koska siinä on vain viisi desiä. Johann Sebastian Bach valitsi kuitenkin itse asiassa Cis-duurin Preludiin ja fuugaan nro 3, jotka sisältyvät Hyvin temperoidun klaviirin molempiin kirjoihin. Franz Liszt vaihtaa Unkarilaisessa rapsodiassa nro 6 sävellajin Des-duurista Cis-duuriin lähellä teoksen alkua. Maurice Ravel käytti Cis-duuria toonikkasävelenä pianosarjassaan Gaspard de la nuit esitetyssä Ondine-kappaleessa.

Louis Vierne käytti Cis-duuria Messe solennelle -teoksen viimeisessä kappaleessa.

C♯-duurin sävelet:

• C♯ (toonika)
• D♯ (sekunti)
• E♯ (tertti, enharmonisesti F)
• F♯ (kvartti)
• G♯ (kvintti)
• A♯ (seksti)
• B♯ (septimi, enharmonisesti C)
• C♯ (oktavi)

Tunnusmerkit ja teoria: C♯-duuri merkitään avaimessa seitsemällä ristiä: F♯, C♯, G♯, D♯, A♯, E♯ ja B♯. Duuriasteikon perusaskelväli noudattaa kaavaa koko - koko - puoli - koko - koko - koko - puoli (W–W–H–W–W–W–H), minkä seurauksena normaalisti esiintyvät sävelet E ja B kirjoitetaan E♯:nä ja B♯:nä kyseisessä sävellajissa.

Tärkeimmät sävel- ja sointiasemat (kolmisoinnut):

• I (toonika): C♯ – E♯ – G♯ (C♯-duuri)
• ii: D♯ – F♯ – A♯ (D♯-molli)
• iii: E♯ – G♯ – B♯ (E♯-molli)
• IV (subdominantti): F♯ – A♯ – C♯ (F♯-duuri)
• V (dominantti): G♯ – B♯ – D♯ (G♯-duuri)
• vi: A♯ – C♯ – E♯ (A♯-molli)
• vii°: B♯ – D♯ – F♯ (B♯ vähennetty)

Käytännön huomioita: C♯-duuri on notaatiossa hankala, koska siinä on paljon ristiä ja epätavallisia merkintöjä (E♯, B♯). Usein samaa sonoriteettia varten kirjoitetaan mieluummin enharmoninen Des-duuri (D♭-duuri), jolla on viisi bemollia, mikä on soittajien ja lukijoiden kannalta selkeämpää. Orkesteri- ja puhallinsoittimille Des-duuri voi myös olla käytännöllisempi, ja kitarassa tai jousissa soittotekniset ratkaisut vaikuttavat valintaan.

Harpun erityistilanne kannattaa huomata: kun harpun polkimet asetetaan tiettyyn asentoon tietyn sävellajin saamiseksi, kullekin sävelelle säädetään massa ja jänteen pituus. Kuten aiemmin mainittu, harppu viritettynä Cis-duuriin vaatii kaikkien polkimien tietyn asennon, mikä voi lyhentää jousia ja vähentää resonanssia verrattuna vapaammin soivaan viritykseen.

Käyttö sävellyksessä: C♯-duuria esiintyy useissa pianokappaleissa ja sävellyksissä, joissa kirjoittaja on valinnut nimenomaan tämän soinnin värin huolimatta nuottikirjoituksen vaikeudesta. Esimerkkejä mainituista teoksista ovat Bachin Preludi ja fuuga nro 3, Lisztin kohdat Unkarilaisessa rapsodiassa nro 6, Ravelin Ondine ja Viernen Messe solennelle -teoksen päätösosassa. Nämä esimerkit osoittavat, että sävellajin valinta voi perustua sonoriikkaan, pianoteknisiin mahdollisuuksiin tai säveltäjän ilmaisutarkoitukseen, ei pelkästään nuotinnuksen helppouteen.

Yhteenveto: C♯-duuri on teoreettisesti selkeä ja sonoriikaltaan kirkas sävellaji, mutta käytännössä se vaatii monimutkaista merkintää (seitsemän ristiä) ja sisältää harvinaisempia nuottikirjaimia kuten E♯ ja B♯. Sen enharmoninen vastine D♭-duuri on usein käytännöllisempi, mutta monet säveltäjät ovat valinneet C♯-duurin juuri sen erityisen värin takia.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on C♯ major?

K: Mikä on C♯-duurin suhteellinen molli?

K: Mikä on C♯-duurin rinnakkaismolli?

K: Mikä on Cis-duurin enharmoninen vastine?

K: Miten harpun virittäminen soittamaan tässä sävellajissa vaikuttaa sen äänenlaatuun?

K: Miksi useimmat säveltäjät käyttävät mieluummin D-duuriääntä?

K: Onko olemassa tunnettuja kappaleita, jotka on sävelletty nimenomaan tätä sävellajia varten?

Hae kirjaimella