Harppu – historia, rakenne ja soittotekniikat
Tutustu harpun rikkaaseen historiaan, rakenteeseen ja soittotekniikoihin — muinaisegyptistä nykymusiikkiin. Opas harppuun niin aloittelijoille kuin ammattilaisille.
Harppu on soitin. Se on orkesterin toiseksi suurin jousisoitin. Se on peräisin vuodelta 4000 eKr., jolloin egyptiläiset käyttivät niitä pyhissä paikoissa. Kristityt taiteilijat piirtävät usein taivaassa harppua soittavia enkeleitä.
Korjaus ja täsmennys: Harppu ei ole jousisoitin vaan kielisoitin: sen ääni syntyy kielen (jänteen tai langan) näppäilystä, ei jousen liikkeestä.
Historia
Harpun historia ulottuu useiden vuosituhansien taakse. Varhaisimmat säilyneet kuvat ja pienoismallit löytyvät Egyptistä ja Mesopotamiasta noin 3000–4000 eKr. Keskiajalla harppu levisi Eurooppaan ja sai paikallisia muotoja, erityisesti kelttiläinen harppu Irlannissa ja Skotlannissa. Modernin konserttiharpun kehitys kiihtyi 1700–1800-luvuilla; tärkeä keksijä oli ranskalainen Sébastien Érard, joka noin 1810 kehitti kaksitoimisen pedaalimekanismin. Tämä mahdollisti kromatiikan ja nykyisen konserttiharpun 47-kielisen laajan kaistan.
Harpun rakenne
- Kylki/kaaressa ja runko: runko koostuu äänilaudasta (soundboard), kaarevasta kaulasta ja pylväästä (column), joka kantaa jännitystä.
- Kielet: materiaalina käytetään perinteisesti lampaan suolesta tehtyä gut-kieltä, modernisti nylonia, monofilamenttia tai metallitettyjä kieliä bassoalueelle. Konserttiharpussa on tavallisesti 47 kieltä.
- Pedaalit: konserttiharpuissa on seitsemän pedaalia (C–B–E–A–D–G–F), jotka muuttavat kunkin sävelryhmän kielen kireyttä joko puoli- tai kokotonnin verran; kaksitoiminen mekanismi antaa kaksi asennetta per pedaali.
- Värit: kielten nimisävelet erotetaan usein väreillä: C-kielet ovat yleensä punaisia ja F-kielet mustia tai sinisiä, mikä helpottaa suuntautumista soittimella.
- Koko ja tyypit: konserttiharppu on suurin (noin 1,8–1,9 m korkea), lisäksi on pienempiä kansanharppuja (lever-harpat) ja historiallisia kamarimuotoja.
Soittotekniikat
Harpputekniikka perustuu sormien asetteluun ja pedaalien tai vivun käyttöön kromatiikan saavuttamiseksi.
- Sormiasento: Yleisesti käytetään peukaloa, etu- ja keskisormea (ja tarvittaessa nimetöntä) kummassakin kädessä; pikkusormea ei yleensä käytetä. Peukalo suunnataan ylöspäin ja muut sormet hieman alas.
- Vasenta ja oikeaa kättä koskeva rooli: Vasemmalla kädellä soitetaan tavallisesti bassoa ja harmonic-tukea, oikealla kädellä usein melodiaa ja sointukuvioita.
- Arpeggiot ja rolled chords: Sointujen rullaaminen antaa harpulle sen tunnetun jatkuvan, kimmoisan soinnin.
- Glissando: Pitkä liuku kielten yli on yksi harpun tunnussoinnuista. Glissandossa käytetään usein sormien laajempaa pintaa tai kynsiä riippuen äänimausta.
- Harmoniat: Koskettamalla kieltä tietyllä solmukohdalla (esim. oktaavin kohdalla) ja napauttamalla sormella syntyy yläääninen harmoninen sävel.
- Pedaalitekniikka: Pedaalien käyttö vaatii suunnittelua ja nopeita liikkeitä; isoissa teoksissa soittaja tekee usein nopeita pedaalinvaihtoja sävelen muuttamiseksi mid-kappaleen aikana.
- Vaimentaminen (damping): Kosketuksen lopussa sormilla vaimennetaan kieliä tarpeen mukaan, jotta ääni ei soine liikaa.
Tyypit ja käyttö
Harppu esiintyy sekä kansan- että taidemusiikissa. Konserttiharppu on vakituinen osa orkesteria ja kamariyhtyeitä, ja sitä käytetään myös soolosoittimena. Pienemmät lever-harpat ovat yleisiä kansanmusiikissa (esim. keltit), sekä nykymusiikissa ja popissa. Harppu voi toimia myös basso- ja harmoniatukena tai efektisoittimena (esim. glissandot).
Viritys ja huolto
- Harppu tulee virittää säännöllisesti, erityisesti lämpötilan ja kosteuden muuttuessa. Konserttiharppujen kielten viritys tapahtuu yleensä semitoniasteittain (kukin kieli tietylle sävelkorkeudelle).
- Kielten vaihto tehdään tarvittaessa; soittimen rakenne vaatii usein ammattilaisen apua suurempiin säädöksiin tai korjauksiin.
- Puhtauden ja kosteuden säätely suojavaat harpulle: liiallinen kosteus voi turvottaa äänilautaa ja muuttavat viritystä, kun taas kuivuus voi halkeilla puuosia.
Repertuaari ja kulttuurinen merkitys
Harppu on ollut symbolisesti tärkeä monissa kulttuureissa — pyhät ja mytologiset kuvat enkelistä ja harpun säestyksestä ovat yleisiä. Taidemusiikissa harppu kotiutui klassiseen orkesteriin 1700–1800-luvuilla ja on näkyvä elementti impressionistisessa ja romantiikan kauden sävellyksissä. Nykyään harppua käytetään laajasti myös populaarissa ja maailmankulttuureista ammentavassa musiikissa sekä nykytaidemusiikissa, jossa sen äänenvärien kirjoa hyödynnetään kokeellisesti.
Harpun monipuolisuus, kaunis sointi ja visuaalinen vaikuttavuus tekevät siitä soittimen, jolla on sekä pitkät perinteet että elinvoimainen nykypäivä.
Nainen harpun kanssa: Eliza Ridgely , tässä maalauksessa näkyy varhainen poljinharppu. (Thomas Sully, 1818)
Kelttiläiset harput
Amunin muusikot, Nakhtin hauta, 18. dyn, Länsi-Theeba. Oikealla oleva muusikko soittaa vanhaa egyptiläistä harppua.
Miten harput toimivat
Harpun osat
Harpulla on jouset, jotka on sidottu runkoon, joka on yleensä puusta tehty kolmio. Jokainen jousi on kireä, ja rungon on oltava vahva, jotta monet kireät jouset eivät rikkoisi sitä. Kolmion sitä puolta, joka nojaa soittajan vartaloon, kutsutaan "ääniruuduksi".
Kolmion yläpuolella on paljon tappeja. Harpun jokaista jousta kohden on yksi tappi. Kunkin jousen yläosa sidotaan yhteen tapsiin ja kierretään tapin ympärille. Soittaja kääntää tappia saadakseen jousen kireämmälle tai kireämmälle. Näin soittaja saa jokaisen jousen soimaan oikean nuotin. Jokaisen jousen alareuna on sidottu äänirasiaan.
Kolmion viimeistä sivua kutsutaan pilariksi. Monissa vanhimmissa harpuissa ei ollut niitä. Jos jouset olisivat olleet liian kireällä, ne olisivat rikkoneet harpun. Pilarin lisääminen harpun runkoon tekee rungosta erittäin vahvan, jotta jouset eivät rikkoisi sitä.
Harpun soittaminen
Harpun soittajat nyppivät kieliä sormillaan, kuten kitarassakin. Tämä saa jouset liikkumaan niin, että ne tuottavat ääniä. Jokainen jousiääni on eri nuotti. Harpunsoittajat soittavat musiikkia nykäisemällä kieliä oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Useampia jousia voidaan nyppiä samanaikaisesti, jolloin syntyy sointu, tai niitä voidaan soittaa nopeasti peräkkäin, jolloin syntyy arpeggio. Kun harpun soittaja haluaa nuotin pysähtyvän, hän koskettaa kyseistä jousenjousta pehmeästi niin, että se lakkaa liikkumasta.
Harppujen lajit
Harppuja on monenlaisia. Kaksi pääasiallista lajia ovat kansanharput ja poljinharput.
Kansanharppu on vanhempi harpputyyppi, ja vanhin harppu on peräisin 3000 eKr. muinaisesta Egyptistä. Näissä harpuissa kukin kieli voi soittaa vain yhden nuotin kerrallaan. Ne on yleensä viritetty niin, että jokaisen jousen soittaminen järjestyksessä kuulostaa siltä kuin soittaisi kaikki pianon valkoiset nuotit järjestyksessä. Tätä kutsutaan diatoniseksi asteikoksi. Joissakin paikoissa ne on viritetty niin, että jokaisen jousen soittaminen järjestyksessä kuulostaa siltä kuin soittaisi kaikki pianon mustat nuotit järjestyksessä. Tätä kutsutaan pentatoniseksi asteikoksi.
Kansanharppuja löytyy monessa eri koossa. Pienimmät niistä voivat olla alle puoli metriä korkeita ja niissä voi olla vain 20 jousen kieli. Suurimmat harput voivat olla lähes 1,5 metriä korkeita, niissä voi olla jopa 40 jousen kieliä ja ne voivat seistä maassa itsekseen. Nämä harput ovat liian suuria yhden ihmisen nostettaviksi.
Poljinharpun keksi eräs ranskalainen mies 1800-luvulla. Tällaista harppua kuullaan useimmissa klassisen musiikin kappaleissa ja sitä käytetään nykyaikaisissa sinfoniaorkestereissa, minkä vuoksi sitä kutsutaan usein konserttoharpuksi. Poljinharput ovat noin kaksi metriä korkeita ja niissä on noin 50 jousen kieli. Pedaaliharpin matalimmat ja korkeimmat sävelet ovat samat kuin pianon matalimmat ja korkeimmat sävelet. Ne ovat hyvin painavia, ja niiden liikuttamiseen tarvitaan useampi kuin yksi henkilö. Runko on yleensä valmistettu metallista.
Kuten kansanharppu, myös poljinharppu on viritetty kuten pianon valkoiset koskettimet. Siinä on kuitenkin seitsemän poljinta, joiden avulla harpun soittaja voi soittaa musiikkia eri äänensävyillä. Jokaisessa polkimessa, joka on nimetty eri nuottien mukaan, on kolme paikkaa. A-pedaalin tavallinen paikka saa kaikki A-jouset kuulostamaan tavalliselta A:lta (A-natural). Alempi paikka saa kaikki harpun A-jouset kuulostamaan A:lta, kun taas ylempi paikka saa kaikki A-jouset kuulostamaan A:lta.
Ristijousiharppu on kromaattinen poljinharppu, jossa on kaksi jousiriviä. Ne risteävät lähellä jousen keskikohtaa koskematta toisiinsa. Jouset ovat pianon koskettimien järjestyksessä (7 plus 5) tai 6 plus 6 -järjestelmän mukaisessa järjestyksessä.
Asiat, jotka eivät ole harppuja
Joidenkin soittimien nimessä on sana harppu, mutta ne eivät oikeastaan ole harppuja. Harppu on niin vanha soitin, että ihmiset sanovat joskus harppu, kun he tarkoittavat mitä tahansa soitinta.
- Harmonikkaa kutsutaan usein bluesharpuksi (käytetään jazz- tai bluesmusiikin soittamiseen).
- Juutalaisharppu ei ole harppu, eikä se ole juutalainen.
- Aeolianharppu on vain laatikko, jossa on viritettyjä jousia, eikä sitä soita ihminen. Se vain asetetaan ulos, missä tuuli puhaltaa. Tuuli saa jouset liikkumaan niin, että ne soivat nuotteja.
Etsiä