Caecilian

Anatomia

Kaekiiloilla ei ole raajoja. Tästä syystä pienemmät lajit muistuttavat matoja, kun taas suuremmat, jopa 1,5 metriä pitkät lajit muistuttavat käärmeitä. Häntä on lyhyt, ja kloakki on lähellä ruumiin päätä. Niiden iho on sileä ja yleensä tummanvärinen. Joillakin lajeilla on kuitenkin värikäs nahka. Ihon sisällä on kalsiittisia suomuja. Maanalaisen elämänsä vuoksi silmät ovat pienet. Iho peittää ne usein niiden suojaksi. Tämä on johtanut ajatukseen, että ne ovat sokeita, mikä ei pidä paikkaansa. Ihon peittävyyden vuoksi niiden näkökyky rajoittuu pelkkään pimeän ja valon havaitsemiseen. Ne pystyvät erottamaan pimeän ja valon. Kaikilla Caecilianilla on kaksi lonkeroa päässään. Lonkeroita käytetään todennäköisesti toisena hajuaistina normaalin nenään perustuvan hajuaistin lisäksi.

Useimmilla keisarieläimillä on keuhkot, lukuun ottamatta kahta keuhkotonta lajia. Ne, joilla on keuhkot, käyttävät myös ihoa tai suuta hapen saamiseksi. Usein vasen keuhko on paljon pienempi kuin oikea. Tämä on sopeutumista ruumiin muotoon, jota esiintyy myös käärmeillä.

 

Jakelu

Niitä esiintyy lähinnä Etelä- ja Keski-Amerikan, Afrikan ja Etelä-Aasian tropiikissa. Sirkkalintujen ruokavaliota ei tunneta hyvin. Ne elävät kosteissa, matalammissa elinympäristöissä. Etelä-Amerikassa niitä tavataan pitkälle Argentiinan pohjoispuolella sijaitsevassa lauhkeassa ilmastossa. Niitä voi nähdä Buenos Airesiin asti, kun ne kulkeutuvat pohjoisempana sijaitsevan Paraná-joen tulvavesien mukana. Keski-Afrikassa ei ole tehty tutkimuksia, mutta on todennäköistä, että kausilintuja esiintyy siellä trooppisissa sademetsissä. Pohjoisin levinneisyysalue on Pohjois-Intian Ichthyophis sikkimensis -lajilla. Afrikassa caecilioita tavataan Guinea Bissausta (Geotrypetes) Pohjois-Sambiaan (Scolecomorphus). Kaakkois-Aasiassa Wallacen linjaa ei ylitetä, eikä niitä esiinny Australiassa tai sen välisillä saarilla. Ichthyophis esiintyy myös Etelä-Kiinassa ja Pohjois-Vietnamissa.

 

Lisääntyminen

Kaekciliat ovat ainoa sammakkoeläinten järjestö, joka käyttää ainoastaan sisäistä keinosiemennystä. Uroksilla on peniksen kaltainen elin, phallodeum, joka työnnetään naaraan kloakkaan 2-3 tunniksi. Noin 25 prosenttia lajeista on oviparisia (munivia); loput ovat ovoviviparisia, jolloin munat kuoriutuvat emon sisällä. Naaras vartioi munia. Joillakin lajeilla nuoret kausiliskot ovat kuoriutuessaan jo metamorfoituneita, toiset taas kuoriutuvat toukkina. Toukat eivät ole täysin vesieläimiä, vaan ne viettävät päiväsaikaan maaperässä lähellä vettä.

Ovovivivipaarisissa lajeissa sikiö ruokitaan naaraan sisällä munanjohtimen erityisillä soluilla, joita sikiö syö erityisten raapimishampaiden avulla. Joillakin toukilla, kuten Typhlonectes-lajin toukilla, on syntyessään valtavat ulkoiset kidukset, jotka irtoavat lähes välittömästi. Munivaa munaa muniva laji Boulengerula taitanus ruokkii poikasiaan kehittämällä erityisen ulomman ihokerroksen, jonka poikaset kuorivat pois samanlaisilla hampailla. Ichthyophis on oviparinen ja sen tiedetään osoittavan emäistä huolenpitoa.

 
Äidinhoito Ichthyophisilla  

Ruokavalio

Sirkkalajien ruokavaliota ei tunneta hyvin, mutta se näyttää koostuvan pääasiassa hyönteisistä ja selkärangattomista, joita löytyy kyseisen lajin elinympäristöstä. Afrocaecilia taitana -lajin 14 yksilön mahalaukun sisältö koostui enimmäkseen orgaanisesta materiaalista ja kasvien jäännöksistä. Siellä, missä tunnistettavia jäännöksiä oli eniten, niiden todettiin olevan termiittien päitä. Vankeudessa pidettyjä kaecilioita voidaan helposti ruokkia kastematoilla, ja matoja on myös yleisesti monien kaecilialajien elinympäristössä.

 

Nimen alkuperä

Nimi Caecilian tulee latinan sanasta caecus = sokea, joka viittaa pieniin tai joskus olemattomiin silmiin. Nimi juontaa juurensa Carolus Linnaeuksen kuvaaman ensimmäisen lajin taksonomiseen nimeen, jonka hän antoi nimeksi Caecilia tentaculata. Järjestyksen taksonominen nimi juontaa juurensa kreikan sanoista γυμνος (gymnos, alaston) ja οφις (ophis, käärme), sillä alun perin caecilioiden ajateltiin olevan sukua käärmeille.

 

Taksonomia

Taksonomisesti kausiliskot jaetaan kymmeneen perheeseen. Lajiluvut ovat likimääräisiä, ja monet näistä lajeista on tunnistettu vain yhden yksilön perusteella. On todennäköistä, että kaikkia lajeja ei ole vielä kuvattu, ja jotkut jäljempänä eri lajeiksi kuvatuista lajeista saatetaan yhdistää yhdeksi lajiksi tulevissa uudelleenluokituksissa.

• Nokkakaakkelit (Rhinatrematidae) - 2 sukua, 9 lajia.
• Kalasirkat (Ichthyophiidae) - 2 sukua, 39 lajia.
• Intian kausiliskot (Uraeotyphlidae) - 1 suku, 5 lajia.
• Trooppiset kausiliskot (Scolecomorphidae) - 2 sukua, 6 lajia.
• Vesikaakkelit (Typhlonectidae) - 5 sukua, 13 lajia.
• Caeciliidae (Caeciliidae) - 26 sukua, 99 lajia.

Koillis-Intiasta on hiljattain löydetty kymmenes suku.

 
Caecilian San Antonion eläintarhasta  

Viimeaikaiset löydöt

Sveitsiläinen tutkija Daniel Hofer on hiljattain havainnut, että tietyt kausiliskot tuottavat voimakkaita ihomyrkkyjä erikoistuneista myrkkyrauhasista. Myrkky estää saalistusta, ja Länsi-Afrikassa sijaitsevan São Tomén saaren kirkkaankeltaisen kaislikon (Schistometopum thomense) myrkky tappaa muut samassa akvaariossa pidetyt muut eläimet muutamassa päivässä. Myrkyn kemiallista sisältöä ei ole tutkittu hyvin. Werner Himstedt on osoittanut, että Ichthyophiksen ihorauhaset suojaavat munia bakteereilta ja sieniltä. On myös osoitettu, että nämä myrkyt ovat hyvin erilaisia kuin muiden sammakkoeläinten, kuten nuolimyrkkysammakoiden, myrkyt.

Itäafrikkalaisen Boulengerula taitanus -lajin poikasilla on erityiset hampaat, joiden avulla ne voivat kuoria ja syödä emonsa ihon. Tämän lajin emon ihon todettiin olevan normaalia paksumpi ja sisältävän runsaasti rasvaa ja muita ravintoaineita.