Englannin seurakunnat — paikallishallinnon alin taso

Muinainen alkuperä

Muinaisten seurakuntien perustaminen liittyi kartanojärjestelmään. Seurakunnat olivat usein samoilla rajoilla kuin paikallisen herran kartano. Aluksi kartano oli varhaisessa maaseutuelinkeinossa paikallishallinnon ja -oikeuden tärkein yksikkö. Lopulta kirkko korvasi kartanon tuomioistuimen maaseudun hallinnollisena keskuksena ja peri paikallisveroa tuotannosta, jota kutsuttiin kymmenykseksi. Vastuu esimerkiksi köyhäinhoidosta siirtyi kartanonherralta kirkolle, mutta käytännössä sitä hoitivat luostarit. Luostareiden lakkauttamisen jälkeen seurakunnan viranomaisille annettiin vuoden 1601 köyhäinhoitolailla valta periä (periä) veroa köyhäinavun rahoittamiseksi.

Seurakunnan viranomaiset tunnettiin nimellä vestries, ja ne koostuivat kaikista seurakunnan asukkaista. Väkiluvun kasvaessa oli yhä vaikeampaa pitää kokouksia avoimena kirkkovaltuustona. Joillakin, useimmiten rakennetuilla alueilla, valikoitu kirkkovaltuusto otti vastuun koko yhteisöltä. Tämä uudistus paransi tehokkuutta, mutta mahdollisti sen, että hallintoa hoiti itseään ylläpitävä eliitti. Seurakuntajärjestelmän hallinto perustui Englannin kirkon monopoliin. Uskonnollisen jäsenyyden hajaantuessa, esimerkiksi metodismin heräämisen myötä, seurakunnan kirkkovaltuuston legitimiteetti kyseenalaistettiin, ja järjestelmään sisältyvä tehottomuus ja korruptio herättivät huolta. Tämän skeptisyyden vuoksi seurakunta menetti 1800-luvun alkupuolella asteittain toimivaltuuksiaan tilapäisille lautakunnille ja muille organisaatioille, kuten esimerkiksi menetti vastuun köyhäinhoidosta vuoden 1834 köyhäinhoitolain muutoslain (Poor Law Amendment Act 1834) myötä. Korvaavat lautakunnat pystyivät kukin perimään oman veroprosenttinsa seurakunnassa. Kirkollisveroa ei enää peritty monilla alueilla, ja se lakkautettiin kokonaan vuonna 1868.

Siviili- ja kirkollinen jako

Muinaiset seurakunnat jakautuivat kahdeksi erilliseksi yksiköksi 1800-luvulla. Vuoden 1866 köyhäinhoitolain muutoslaissa (Poor Law Amendment Act 1866) todettiin, että kaikista alueista, joista perittiin erillinen maksu - lisäparokiaalialueet, townshipit ja kappelit - tuli myös siviilipyhäkköjä. Kirkollisessa käytössä olevat seurakunnat säilyivät muuttumattomina kirkollisina seurakuntina. 1800-luvun loppupuolella suurin osa siviilijärjestelmän perintönä syntyneistä vanhoista epäkohdista korjattiin, ja suurin osa eksklaveista lakkautettiin.

Uudistus

Nykyisessä merkityksessään siviilipiirit perustettiin uudelleen vuonna 1894 vuoden 1894 paikallishallintolailla (Local Government Act 1894). Lailla lakkautettiin sakastit ja perustettiin vaaleilla valitut seurakuntaneuvostot kaikkiin maaseutupitäjiin, joissa oli yli 300 äänioikeutettua. Nämä ryhmiteltiin maaseutupiireiksi. Rajoja muutettiin, jotta vältettäisiin seurakuntien jakaminen piirikuntien kesken. Kaupunkiseurakunnat säilyivät edelleen, ja niiden rajat muutettiin yleensä samoiksi kuin sen kaupunginosan tai kaupunginosan raja, jossa ne sijaitsivat. Suuret kaupungit, jotka alun perin jakautuivat useampaan seurakuntaan, yhdistettiin lopulta useimmiten yhdeksi seurakunnaksi. Kaupunkiseurakuntia varten ei perustettu seurakuntaneuvostoja, ja niiden ainoa tehtävä oli toimia köyhäinhoitoyhdistysten holhoojien valitsemina alueina. Kun köyhäinhoitojärjestelmä lakkautettiin vuonna 1930, seurakunnilla oli vain nimellinen olemassaolo.

Vuonna 1965 Lontoon seurakunnat lakkautettiin virallisesti, kun Suur-Lontoo perustettiin, koska Suur-Lontoon lainsäädäntökehyksessä ei säädetty mistään London Boroughia alemmasta paikallishallintoelimestä (koska koko Lontoo oli aiemmin osa suurkaupunkipiiriä, kunnallispiiriä tai kaupunkipiiriä, varsinaisia seurakuntaneuvostoja ei lakkautettu). Vuonna 1974 annetussa vuoden 1972 paikallishallintolaissa (Local Government Act 1972) säilytettiin seurakunnat maaseutualueilla ja pienillä kaupunkialueilla, mutta lakkautettiin suuremmilla kaupunkialueilla. Monet entiset kaupunkialueet ja kaupunginosat, jotka pikemminkin lakkautettiin kuin lakkautettiin, jatkoivat toimintaansa uusina seurakuntina. Kaupunkialueet, joiden katsottiin olevan liian suuria ollakseen yksittäisiä seurakuntia, eivät saaneet tätä lupaa, ja niistä tuli seurakuntia, jotka eivät olleet seurakuntia. Laki johti myös siihen, että kaikki piirikunnat (lukuun ottamatta Lontoon kaupunginosia, jotka uudistettiin vuonna 1965) voitiin jakaa useammaksi siviilipiirikunnaksi. Esimerkiksi Oxford, joka vuonna 1974 oli täysin seurakunnaton, on nyt neljä seurakuntaa, jotka kattavat osan sen alueesta.

Herätys

Kaupunki- ja seurakuntaneuvostojen perustamista kannustetaan alueille, joilla ei ole seurakuntia. Vuoden 1997 paikallishallintolaissa (Local Government and Rating Act 1997) annettiin paikallisille asukkaille oikeus vaatia uuden seurakunnan ja valtuuston perustamista alueille, joilla ei ole omaa seurakuntaa. Tätä oikeutta laajennettiin Lontoon kaupunginosiin vuonna 2007 annetulla lailla Local Government and Public Involvement in Health Act 2007, jonka myötä Lontoon kaupunki on tällä hetkellä ainoa osa Englantia, jossa ei voida perustaa siviilipappiloita.

Jos tarpeeksi monta äänestäjää ehdotetun uuden seurakunnan alueella (50 % alle 500 äänestäjän alueella ja 10 % yli 2 500 äänestäjän alueella) allekirjoittaa vetoomuksen, jossa vaaditaan uuden seurakunnan perustamista, paikallisen piirineuvoston tai paikallisviranomaisen on harkittava ehdotusta. Äskettäin perustettuihin seurakuntaneuvostoihin kuuluvat Daventry (2003), Folkestone (2004) ja Brixham (2007). Vuonna 2003 Burton upon Trentiin perustettiin seitsemän uutta seurakuntaneuvostoa, ja vuonna 2001 Milton Keynesin kaupunkialueesta tuli kokonaan seurakuntayhtymä, johon perustettiin kymmenen uutta seurakuntaa. Vuonna 2003 Great Coatesin kylä (Grimsby) sai takaisin seurakunnan aseman. Seurakuntia voidaan myös lakkauttaa, jos on näyttöä siitä, että tämä on vastaus alueen asukkaiden "perusteltuun, selkeään ja kestävään paikalliseen tukeen". Esimerkkeinä mainittakoon Birtley, joka lakkautettiin vuonna 2006, ja Southsea, joka lakkautettiin vuonna 2010.

Jokaisessa seurakunnassa on seurakuntakokous, joka koostuu kaikista seurakunnan äänioikeutetuista. Yleensä kokous pidetään kerran vuodessa. Seurakunnalla voi olla seurakuntaneuvosto, joka hoitaa erilaisia lakisääteisiä paikallisia tehtäviä. Jos seurakunnassa on alle 200 äänioikeutettua, sitä pidetään yleensä liian pienenä seurakuntaneuvostolle, ja sen sijaan seurakuntakokous on esimerkki suorasta demokratiasta. Vaihtoehtoisesti useat pienet seurakunnat voidaan ryhmittää yhteen, jolloin niillä on yhteinen seurakuntaneuvosto tai jopa yhteinen seurakuntakokous. Paikoissa, joissa ei ole siviilipappeliseurakuntaa (seurakunta-alueet, joilla ei ole seurakuntaa), seurakunnan tavanomaisesti hoitamien toimintojen hallinnoinnista vastaa piiri- tai kaupunginvaltuusto (district tai borough council). Englannissa on noin 8 700 seurakunta- ja kaupunginvaltuustoa ja noin 1 500 seurakuntaa, joissa on vain seurakuntakokouksia. Vuodesta 1997 lähtien on perustettu noin 100 uutta siviilipappilaa, joissain tapauksissa jakamalla olemassa olevia siviilipappiloita, mutta enimmäkseen luomalla uusia seurakuntia alueista, jotka eivät ole olleet seurakuntia.

Toimivalta ja tehtävät

Tyypillisiä seurakunta- tai kaupunginvaltuustojen toimintoja ovat:

• Tiettyjen paikallistilojen, kuten piennaralueiden, bussipysäkkien, puistojen, leikkikenttien, julkisten istuimien, yleisten käymälöiden, julkisten kellojen, katuvalojen, kylä- tai kaupungintalojen sekä erilaisten vapaa-ajan ja virkistysmahdollisuuksien tarjoaminen ja ylläpito.
• Jalkakäytävien, hautausmaiden ja kylän viheriöiden kunnossapito.
• Vuodesta 1997 lähtien seurakuntaneuvostoilla on ollut uusia valtuuksia tarjota yhteisöllistä liikennettä (kuten minibusseja), rikoksentorjuntatoimenpiteitä (kuten valvontakameroita) ja myöntää varoja liikenteen rauhoittamiseen.
• Seurakuntaneuvostojen on tarkoitus toimia paikallisen mielipiteen välittäjinä suuremmille paikallishallinnon elimille, ja siksi niillä on oikeus tulla kuulluiksi kaikista seurakuntaa koskevista suunnittelupäätöksistä.
• Avustusten myöntäminen paikallisille vapaaehtoisjärjestöille ja julkisten tapahtumien sponsorointi, mukaan lukien osallistuminen Britain in Bloom -tapahtumaan.

Seurakuntaneuvostojen rooli vaihtelee. Pienillä seurakuntaneuvostoilla on vain rajalliset resurssit, ja niiden rooli on yleensä vähäinen, kun taas joillakin suuremmilla seurakuntaneuvostoilla on samanlainen rooli kuin pienellä ei-metropolialueella. Seurakuntaneuvostot saavat rahoitusta perimällä "ennakkomaksun" seurakunnan asukkaiden maksamasta kunnallisverosta.

Valtuutetut ja vaalit

Seurakuntaneuvostoja johtavat vapaaehtoiset valtuutetut, jotka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan ja joille ei makseta palkkaa. Jotkin neuvostot ovat päättäneet maksaa valituille jäsenilleen pientä korvausta vuoden 2000 paikallishallintolain (Local Government Act 2000) 5 osan (The Local Authorities (Members' Allowances) (England) Regulations 2003) sallimalla tavalla. Valtuutettujen määrä vaihtelee suunnilleen suhteessa seurakunnan väkilukuun. Useimmat seurakuntaneuvoston jäsenet valitaan edustamaan koko seurakuntaa, mutta väkiluvultaan suurissa tai laajoja alueita käsittävissä seurakunnissa seurakunta voidaan jakaa osastoihin. Nämä alueet valitsevat kukin tietyn määrän valtuutettuja seurakuntaneuvostoon (väestömäärän mukaan). Vaalit järjestetään vain, jos ehdokkaita on enemmän kuin valtuustossa on paikkoja. Joskus ehdokkaita on kuitenkin vähemmän kuin paikkoja. Tällöin valtuuston on täytettävä vapautuvat paikat valinnalla. Kun paikka vapautuu kesken vaalikauden, vaalit järjestetään vain, jos tietty määrä (yleensä 10) seurakunnan asukkaita pyytää vaalien järjestämistä. Muussa tapauksessa valtuusto valitsee jonkun varavaltuutetun. Jokaisen Englannin seurakuntaneuvoston on hyväksyttävä käytännesäännöt, ja seurakuntaneuvoston jäsenten on noudatettava sääntöjä, joiden noudattamista valvoo Englannin standardilautakunta (Standards Board for England).

Tila ja tyylit

Seurakunnalla voi olla kaupungin asema, mutta vain jos kruunu myöntää sen. Englannissa on tällä hetkellä kahdeksan seurakuntaa, joilla on kaupungin asema, ja kaikilla on pitkäaikainen anglikaaninen katedraali: Chichester, Ely, Hereford, Lichfield, Ripon, Salisbury, Truro ja Wells.

Ryhmittymättömän seurakunnan valtuusto voi yksipuolisesti tehdä päätöksen, jolla seurakunnalle annetaan kaupungin asema. Seurakuntaneuvostosta tulee "kaupunginvaltuusto". Noin 400 seurakuntaneuvostoa kutsutaan kaupunginvaltuustoiksi.

Vuoden 2007 paikallishallintolain (Local Government and Public Involvement in Health Act 2007) mukaan siviilipiirille voidaan nyt antaa "vaihtoehtoinen tyyli", joka tarkoittaa jotakin seuraavista:

• yhteisö
• naapurustossa
• kylä

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan titteli on "kaupunginjohtaja", ja kaupunkina toimivan seurakuntaneuvoston puheenjohtajan titteli on yleensä "pormestari". Näin ollen seurakuntaneuvostoa voidaan kutsua myös kaupunginvaltuustoksi, yhdyskuntaneuvostoksi, kyläneuvostoksi tai toisinaan kaupunginvaltuustoksi (vaikka useimmat kaupungit eivät olekaan seurakuntia vaan pääalueita, tai Englannissa nimenomaan metropolialueen piirikuntia, ei-metropolialueen piirikuntia).

Peruskirjan edunvalvojat

Kun kaupunki tai kunta on lakkautettu kaupunginosana ja kun peruskirjan jatkuvuuden säilyttämistä pidetään suotavana, peruskirja voidaan siirtää sen alueen seurakuntaneuvostolle. Jos tällaista seurakuntaneuvostoa ei ole, piirineuvosto voi nimittää peruskirjan edunvalvojat, joille peruskirja ja entisen kaupunginosan vaakuna kuuluvat. Peruskirjan edunvalvojat (jotka koostuvat entisen piirikunnan alueen valtuutetusta tai valtuutetuista) ylläpitävät perinteitä, kuten pormestaruutta. Esimerkki tällaisesta kaupungista oli Hereford, jonka kaupunginvaltuusto yhdistettiin vuonna 1998 yhtenäiseksi Herefordshireksi. Herefordin kaupungin alue pysyi jakamattomana vuoteen 2000 asti, jolloin kaupunkiin perustettiin seurakuntaneuvosto. Bathin kaupungin peruskirjan mukaiset luottamushenkilöt muodostavat enemmistön Bathin ja Koillis-Somersetin neuvoston valtuutetuista.

Seurakunnat eivät kata koko Englantia. Suur-Lontoossa ei ole yhtään ja muissa taajamissa on hyvin vähän. Siviilipiirien koko vaihtelee suuresti: monet niistä kattavat pieniä, alle sadan asukkaan pikkukyliä, kun taas jotkin suuret seurakunnat kattavat kymmenien tuhansien asukkaan kaupunkeja. Weston-super-Mare, jossa asuu 71 758 ihmistä, on väkirikkain seurakunta. Monissa tapauksissa useat pienet kylät kuuluvat samaan seurakuntaan. Suuret kaupunkialueet ovat enimmäkseen seurakuntia, sillä vuoden 1972 paikallishallintolain (Local Government Act 1972) säätämisen aikaan hallitus ei halunnut perustaa seurakuntia suuria kaupunkeja tai niiden esikaupunkeja varten, mutta yleensä mikään ei estä niiden perustamista. Esimerkiksi Birminghamissa on yksi seurakunta, New Frankley, Oxfordissa neljä ja Northamptonissa seitsemän. Lontooseen ei kuitenkaan voitu perustaa seurakuntia ennen kuin laki muuttui vuonna 2007, eikä sinne ole vielä perustettu yhtään seurakuntaa.

Autioituneet seurakunnat

Vuoden 2001 väestönlaskennassa kirjattiin useita seurakuntia, joissa ei ollut yhtään asukasta. Näitä olivat Chester Castle (Chesterin keskustan keskellä), Newland with Woodhouse Moor, Beaumont Chase, Martinsthorpe, Meering, Stanground North (myöhemmin lakkautettu), Sturston, Tottington ja Tyneham. Kolme viimeistä oli otettu Britannian asevoimien haltuun toisen maailmansodan aikana, ja ne ovat edelleen autioita.

Erilliset osat ja jaetut seurakunnat

Muinaisissa seurakunnissa oli usein irrallisia osia, eksklaveja ja enklaaveja, joita ei ollut liitetty muuhun seurakuntaan. Joissakin tapauksissa irrallinen osa sijaitsi eri läänissä. Toisissa tapauksissa koko seurakunta sijaitsi erillisessä osassa siinä läänissä, johon se kuului. Oli myös monia esimerkkejä seurakunnista, jotka oli jaettu kahden tai useamman maakunnan kesken.

Nämä poikkeamat korjattiin enimmäkseen 1800-luvulla. Ennen kuin siviilipiirikunnat otettiin käyttöön, vuonna 1844 annetulla säädöksellä (Counties (Detached Parts) Act 1844) siirrettiin monet (mutta ei kaikki) piirikunnan erilliset piirikunnat siihen piirikuntaan, jossa ne sijaitsivat maantieteellisesti. Jäljelle jääneet erilliset seurakunnat siirrettiin 1890-luvulla ja vuonna 1931. Huntingdonshiren Tetworthin seurakunnan erillinen osa, joka oli Cambridgeshiren piirikunnan ympäröimä, säilyi siihen asti, kunnes sen rajoja muutettiin vuonna 1965.

Muut lait, kuten vuoden 1882 "Divided Parishes and Poor Law Amendment Act", poistivat useimmat tapaukset, joissa siviilipappiloita kuului kahteen (tai useampaan) kreivikuntaan, ja vuoteen 1901 mennessä Stanground Huntingdonshiressä ja Elyn saarella oli ainoa jäljellä oleva esimerkki. Stanground jaettiin vuonna 1905 kahdeksi seurakunnaksi, joista toinen kuului kumpaankin kreivikuntaan.

• Luettelo Englannin siviilipitäjistä