Tyto alba — pöllölaji: tuntomerkit, elintavat ja levinneisyys

Tyto alba — kattava opas pöllön tuntomerkkeihin, elintapoihin ja levinneisyyteen. Tunnista laji, opi pesimisestä, ruokavaliosta ja elinympäristöistä.

Pöllö on Tyto alba, joka kuuluu Tyto-sukuun ja on yksi tunnetuimmista pöllölajeista. Laji on maailmanlaajuisesti laajalle levinnyt ja yksi yleisimmistä linnuista useilla alueilla. Tytonidae-pöllöperhe muodostaa yhden elävien pöllöjen päälinjoista, kun taas toinen pääryhmä on tyypilliset pöllöt (Strigidae). Lajin moninaiset paikalliset nimet ovat yksi syy siihen, miksi Linnaeus kehitti tieteellisen nimeämisjärjestelmänsä, joka toi lajille kansainvälisen nimen.

Tuntomerkit

Tämän pöllön tunnistaa helposti kaulusta muistuttavasta sydämenmuotoisesta kasvolevystä (facial disc), vaaleista kasvoista ja pitkistä siivistä. Ulkonäkö vaihtelee alueittain, mutta yleisiä tuntomerkkejä ovat:

• Kasvot: sydämenmuotoinen, vaalea kasvolevy, joka auttaa äänen suuntaamisessa
• Pyrstö ja siivet: pitkät siivet ja neliömäinen pyrstö, siipiväli noin 75–110 cm
• Koko: ruumiin pituus 25–50 cm, paino 187–800 g (alue- ja sukupuolivaihtelut)
• Väritys: yleisesti kellertävänruskeat selkäpuolen sulat, vaalea tai valkoinen alapuoli, selässä pisteitä ja laikkuja
• Sukupuolierot: naaraat ovat usein hieman tummempia ja voimakkaammin täplikkäitä kuin koiraat
• ääni: ei kuulu perinteisiin "huutoihin" kuten monet pöllöt, vaan ääni on kimeä ja pitkä soidinhuuto tai kirkaisu

Elintavat ja biologia

Tyto alba on pääasiassa yöaktiivinen ja hämäräaktiivinen saalistaja, mutta joskus se voi saalistaa myös päivällä. Se lentää lähes äänettömästi johtuen höyhenissä olevista pehmeistä reunoista, ja sen erikoistunut kasvolevy sekä epäsymmetriset korvakäytävät tekevät siitä erinomaisen äänilokalisoinnissa. Suurin osa ravinnosta muodostuu pienistä jyrsijöistä (myyrät, hiiret, rotat), mutta ruokavalioon voi kuulua myös lepakoita, pieniä lintuja, matelijoita, kaloja ja suurempia hyönteisiä alueesta riippuen.

Saaliin käsittelyyn kuuluu luisten ja karvojen nieleminen ja myöhemmin regurgitoiminen ulostepatjana eli pelletinä. Näitä pellettejä käytetään usein tutkittaessa lajin ruokavaliota ja lähialueen piennisäkäskantoja.

Pesimäkäyttäytyminen

Pöllön pesimäkausi ajoittuu yleisimmin keväästä kesään, mutta ajoitus vaihtelee maantieteellisesti ja ravintotilanteen mukaan. Laji ei yleensä tee omaa pesää, vaan käyttää valmiita koloja ja suojaisia onteloita, esimerkiksi latoja, navetoita, kirkontorneja, puita, kalliojyrkänteitä tai ihmisen rakennuksia.

• Pesintä: naaras munii yleensä 4–7 munaa kerralla (vaihtelee), inkubaatio kestää noin 30–34 päivää ja munien haudonnasta huolehtii pääosin naaras, kun koiras tuo ruokaa.
• Poikastuotanto: poikaset kehittyvät hitaammin kuin monilla pienemmässä koossa olevilla linnuilla; pesäpoikaset lähtevät pesästä (fledge) 50–60 päivän iässä mutta saattavat riippua vanhemmista vielä sen jälkeen.
• Parisuhteet: monet parit pysyvät yhdessä pariutumisajan yli, ja alueellinen reviirikäyttäytyminen on yleistä.

Levinneisyys ja elinympäristö

Laji on lähes kosmopoliitti: sitä esiintyy laajasti Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, osissa Amerikkaa ja Oseaniaa, vaikka se puuttuu suurimmasta osasta napaseutuja, kuivia autiomaita ja joistakin etäisistä saarista. Tyypillisiä elinympäristöjä ovat avoimet maaseutualueet, viljelysmaat, niityt, kosteikot, metsäsaarekkeet ja rakennukset kuten navetat ja latojen pihapiirit, joissa on runsaasti jyrsijöitä.

Säilyminen ja uhat

Maailmanlaajuisesti Tyto alba luokitellaan yleensä vähiten huolestuttavaksi (IUCN:n luokitus), mutta monet paikalliskannat ovat uhanalaisia tai heikentyneitä. Tärkeitä uhkia ovat:

• maatalouden tehostuminen ja elinympäristöjen katoaminen
• torjunta-aineet ja rodentisidonnaiset myrkyt, jotka kertyvät saalistajiin
• rakennusten kunnon muuttuminen (vähemmän sopivia pesäpaikkoja) ja liikenneonnettomuudet
• ilmastonmuutoksen ja ekosysteemimuutosten vaikutukset saaliseläimiin

Paikalliset suojelutoimet, pesimäpaikkojen ylläpito ja torjunta-aineiden käytön vähentäminen auttavat turvaamaan lajin elinmahdollisuuksia.

Mielenkiintoisia faktoja

• Tyto alba ei yleensä hoida pesäpaikkaa paksun pesän avulla, vaan käyttää olemassa olevia onteloita tai rakennusten peltisiä lattioita.
• Sen regurgitoimat pelletit tarjoavat arvokasta tietoa ravinnosta ja paikallisesta piennisäkäskannasta.
• Elinikä luonnossa on yleensä lyhyt (keskimäärin muutamia vuosia), mutta yksilöitä voi elää yli kymmenen vuotta ja vankeudessa jopa yli 20 vuotta.

Yhteenvetona Tyto alba on erikoistunut, laajalle levinnyt saalistaja, jonka tunnistaa helposti sydämenmuotoisesta kasvolevystä, vaaleasta alapuolesta ja äänettömästä lennosta. Sen menestys eri ympäristöissä riippuu kuitenkin riittävän ravinnon ja sopivien pesäpaikkojen saatavuudesta sekä ihmisen toiminnan aiheuttamien uhkien hallinnasta.

Ekologia

Tyto alba on pöllöjen tapaan yöeläin. Se aktivoituu kuitenkin usein hieman ennen hämärän tuloa, ja joskus sen voi nähdä päivälläkin, kun se siirtyy pois nukkumapaikalta, josta se ei pidä.

Tämä lintu asuu avoimella maalla, kuten viljelysmailla tai niityillä, joilla on jonkin verran metsää. Tämä pöllö saalistaa mieluiten metsänreunoilla. Se lentää vaivattomasti aaltoilevasti liikkuessaan laitumien tai vastaavien metsästysalueiden yli. Useimpien pöllöjen tavoin lapinpöllö lentää äänettömästi; sen lentosulkien etureunoissa olevat pienet hammastukset auttavat hajottamaan ilmavirran siipien yli, mikä vähentää turbulenssia ja siihen liittyvää melua.

Ruokavalio ja ruokinta

Se metsästää lentämällä matalalla ja hitaasti avoimen alueen yllä leijuen sellaisten kohtien yllä, jotka kätkevät mahdollisen saaliin. Ne voivat myös käyttää aidan pylväitä tai muita näköalapaikkoja väijyäkseen saalista. Pöllö syö pääasiassa pieniä selkärankaisia, kuten jyrsijöitä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksittäinen lapinpöllö voi syödä yhden tai useamman jyrsijän yötä kohti; pesivä pari ja sen poikaset voivat syödä yli 1 000 jyrsijää vuodessa. Paikallisesti erittäin runsaat jyrsijälajit, joiden painoluokka on useita grammoja yksilöä kohti, muodostavat yleensä suurimman osan saaliista. Tällaiset eläimet muodostavat todennäköisesti vähintään kolme neljäsosaa jokaisen T. alban syömästä biomassasta, lukuun ottamatta joitakin saaripopulaatioita. Irlannissa 1950-luvulla sattumalta maahan tuotu rantamyyrä on johtanut merkittävään muutokseen helmipöllön ruokavaliossa: siellä, missä niiden levinneisyysalueet menevät päällekkäin, rantamyyrä on nyt ylivoimaisesti suurin saaliseläin. Ruokavaliota täydentävät paikalliset pienet selkärankaiset ja suuret selkärangattomat.

Tyto alba alba -tyypin (uros) (vasemmalla) ja T. a. guttata -tyypin (naaras) lapinpöllö Alankomaissa, jossa nämä alalajit ovat keskenään vaihtelevia.


Pöllön kallo, jossa näkyy jyrsijöitä tappava nokka.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on tavallinen suopöllö?

K: Mitä eroa on suopöllöperheen ja tyypillisen pöllöperheen välillä?

K: Miksi suopöllöllä on useita nimiä?

K: Mikä sai Linnaeuksen keksimään tieteellisen nimeämisjärjestelmänsä?

K: Mitkä ovat pöllön fyysiset ominaisuudet?

K: Missä lapinpöllö asuu?

K: Mitä lapinpöllö syö ja milloin se pesii?

Hae kirjaimella