Itä-Siperianmeri on Jäämeren reunameri. Se sijaitsee pohjoisessa Jäämeren niemimaan, etelässä Siperian rannikon, lännessä Uuden Siperian saarten ja idässä Tshukotkan lähellä sijaitsevan Cape Billingsin ja Wrangelin saaren välissä. Tämä meri rajoittuu lännessä Laptevinmereen ja idässä Tšuktšimereen.
Sijainti ja maantiede
Itä-Siperianmeri on laaja, matala rannikkoselkärinne, jonka rannikko on voimakkaasti permafrostin muokkaama. Syvyydet ovat yleisesti matalia, useimmiten alle 50 metriä, mikä vaikuttaa veden ominaisuuksiin, jäämuodostukseen ja elinympäristöihin. Meren rantaviivaa on noin 3 016 kilometriä. Suurin rannikkokaupunki ja satama on Pevek, joka on Manner-Venäjän pohjoisin kaupunki.
Ilmasto ja jää
Meren ilmasto on ankara: talvet ovat pitkiä ja kylmiä, kesät lyhyitä ja viileitä. Jääkentät peittävät merialueen suuren osan vuodesta ja sulavat pääosin vasta elokuun–syyskuun aikana. Jään liikettä ja jääkenttien muodostumista säätelee matala syvyys, vähän vaihtelua tuovat merivirrat ja vähäiset vuorovedet. Ilmasto on karu, ja sumut ovat yleisiä erityisesti kesäisin.
Vesiolot ja merivirrat
Itä-Siperianmeren vesi on yleensä vähäsuolaista johtuen suurista makean veden määristä, joita alueen joket keskittävät rannikolle. Tämän vuoksi veden suolapitoisuus on alhaisempi kuin avomerellä. Merivirtaukset ovat hitaita ja vuorovesi on vähäistä (useimmiten alle 25 cm), joten veden vaihtuvuus on vähäistä. Matala pohja ja jääpeite ylläpitävät usein paikallisia polynyia-alueita (avoimia lumesta ja jäästä vapaita aukkoja), jotka ovat tärkeitä hylkeille ja lintuille.
Eliöstö ja ekosysteemit
Kasvillisuus on rannikoilla tundraa ja suomaista monimuotoisuutta; meren pohjassa esiintyy jääalget ja kausittainen planktonkukinta tukevat ravintoverkkoa. Itä-Siperianmeren eläimistö on sopeutunut ankariin oloihin ja sisältää mm. seuraavia ryhmiä:
- Merkittäviä merinisäkkäitä: hylkeet, merileijonat ja paikoin walrus (mursu) sekä pohjoisten merialueiden lajit kuten valaat (esim. beluga ja satunnaisesti muita valaiden lajeja).
- Huippupetoja: jääkarhu liikkuu rannikoilla ja jäälautoilla saalistamassa hylkeitä.
- Kaloja: arktiset lajit kuten turska- ja pohjakalat (esim. arktinen turska) sekä pohjoisen lajistoa, jotka hyödyntävät kylmiä, runsasravinteisia olosuhteita kesäaikaan.
- Linnut: lukuisat merilinnut ja muuttolinnut käyttävät aluetta pesimiseen ja ravinnonhankintaan, etenkin kesän aukioloaikoina.
Kasvi- ja eläinyhteisöt ovat paikoin niukkoja ja herkkiä häiriöille; ravintoketjut tukeutuvat vahvasti kausittaiseen planktonkasvuun sekä jokien tuomaan orgaaniseen aineeseen.
Jokiin ja rannikkoon liittyvät piirteet
Tärkeimmät Itä-Siperianmereen laskevat joet ovat:
- Indigirka
- Alazeja
- Ujandina
- Tšukotšja
- Koljma
- Rauchua
- Chaun
- Pegtymel
Nämä joet tuovat suuria määriä makeaa vettä, sedimentejä ja ravinteita, mutta vain muutamaa jokea pitkin voi käytännössä matkustaa sisämaahan asti. Jäiden sulamisen aikaan joet aiheuttavat laajoja tulvatasankoja rannikolla.
Ihmiset, käyttö ja suojelu
Alueella on ollut asutusta tuhansia vuosia: alkuperäiskansoja ovat olleet muun muassa jukaghirit, tšuktšit sekä myöhemmin eveenit ja evenkit. Nykyisin rannikkokyliä on vähän; Pevek toimii alueen tärkeimpänä keskuksena. Taloudellista toimintaa on rajoitettu: kalastus, paikallinen poronhoito ja pienimuotoinen kaivostoiminta sekä potentiaaliset öljy- ja kaasuvarat kiinnostavat, mutta arktiset olosuhteet ja ympäristöriskit vaikeuttavat laajamittaista hyödyntämistä.
Naapurialueilla, kuten Wrangelin saarella, on suojelualueita, jotka suojelevat muun muassa lintujen pesimäalueita ja jääkarhujen elinympäristöjä. Arktisen alueen herkkyys ja vähäinen tutkimustieto korostavat tarvetta lisätutkimukselle ja tarkalle suojelupolitiikalle.
Tutkimus ja liikenne
Itä-Siperianmeri on yksi arktisen alueen vähiten tutkituista meristä. Tutkimusta vaikeuttavat pitkät jääjaksot, kaukainen sijainti ja vaikeat sääolosuhteet. Luontoa, ilmastovaikutuksia ja mahdollisia luonnonvaroja selvitetään kuitenkin lisääntyvässä määrin sekä venäläisten että kansainvälisten tutkimushankkeiden kautta. Merenkulku on rajoitettua: pohjoiseen kulkevilla alueilla liikkuminen vaatii usein jäätä murtavia aluksia ja tarkkaa suunnittelua, ja Pohjoinen merireitti läpi Siperian rannikon on käytettävissä vain osavuotisesti jääolosuhteiden salliessa.
