Ekovyöhyke | maapallon pinta-alan laajin biogeografinen jako
Ekovyöhyke tai luonnonmaantieteellinen alue on maapallon pinta-alan laajin luonnonmaantieteellinen jako.
Nämä jaot perustuvat kasvien ja eläinten historialliseen ja evolutiiviseen levinneisyyteen. Ekovyöhykkeet edustavat laajoja alueita maapallon pinnalla, joilla kasvit ja eläimet ovat kehittyneet suhteellisen eristyneinä pitkien ajanjaksojen aikana ja joita erottavat toisistaan geologiset piirteet, kuten valtameret, laajat aavikot tai korkeat vuorijonot, jotka ovat muodostaneet esteitä kasvien ja eläinten siirtymiselle. Ekovyöhykkeet vastaavat kasvitieteen floristisia valtakuntia tai nisäkkäiden eläintieteen zoogeografisia alueita.
Ekovyöhykkeille on ominaista niiden sisältämien kasvien ja eläinten evoluutiohistoria. Sellaisina ne eroavat biomeista, jotka tunnetaan myös suurina luontotyyppeinä ja jotka ovat maapallon pinnan jakoja, jotka perustuvat elämänmuotoihin tai kasvien ja eläinten sopeutumiseen ilmasto-, maaperä- ja muihin olosuhteisiin. Biomeille on ominaista samankaltainen kasvillisuuden huippukohta, riippumatta siitä, minkälaista evolutiivista polvea kasvit ja eläimet ovat. Kukin ekovyöhyke voi sisältää useita eri biomeja. Esimerkiksi Keski-Amerikassa sijaitseva trooppinen metsä voi olla kasvillisuustyypiltään samanlainen kuin Uudessa-Guineassa sijaitseva metsä, mutta näissä metsissä asuu kasveja ja eläimiä, joilla on hyvin erilainen evoluutiohistoria.
Maailman ekovyöhykkeiden kasvien ja eläinten levinneisyysmalleja on muokannut mannerlaattatektoniikka, joka on geologisen historian aikana jakanut maailman maamassat uudelleen.
Tässä käytetty termi ekovyöhyke on melko uusi kehitys, ja muut viranomaiset käyttävät samassa merkityksessä muita termejä, kuten valtakunta, alue ja alue. J. Schultz käyttää termiä "ekovyöhyke" viittaamaan biomien luokittelujärjestelmäänsä.
Luonnonmaantieteelliset alueet
Vuonna 1975 Miklos Udvardy ehdotti 203 luonnonmaantieteellisen maakunnan järjestelmää, jotka ryhmiteltiin kahdeksaan luonnonmaantieteelliseen alueeseen (afrotrooppinen, antarktinen, australialainen, indomalaijilainen, neotrooppinen, neotrooppinen, valtameri ja palearktinen). Udvardyn tavoitteena oli luoda yhtenäinen ekologinen maaluokitusjärjestelmä, jota voitaisiin käyttää suojelutarkoituksiin.
WWF:n ekovyöhykkeet
WWF:n ekovyöhykkeet perustuvat suurelta osin Pieloun (1979) ja Udvardyn (1975) biogeografisiin alueisiin. Maailman luonnonsäätiön WWF:n (World Wide Fund for Nature) koolle kutsuma biologiryhmä kehitti kahdeksan luonnonmaantieteellisen alueen (ekovyöhykkeen) järjestelmän osana maailman yli 800 maaekoregion määrittelyä.
- Nearctic 22,9 milj. km² (mukaan lukien suurin osa Pohjois-Amerikasta).
- Palearktinen 54,1 milj. km² (mukaan lukien suurin osa Euraasiasta ja Pohjois-Afrikasta).
- Afrotrooppinen 22,1 milj. km² (mukaan lukien Saharan eteläpuolinen Afrikka).
- Indomalaya 7,5 milj. km² (mukaan lukien Etelä-Aasian niemimaa ja Kaakkois-Aasia).
- Australasia 7,7 milj. km² (mukaan lukien Australia, Uusi-Guinea ja naapurisaaret). Tämän vyöhykkeen pohjoisraja tunnetaan Wallace-linjana.
- Neotrooppinen 19,0 milj. km² (mukaan lukien Etelä-Amerikka ja Karibia).
- Oseania 1,0 milj. km² (mukaan lukien Polynesia, Fidži ja Mikronesia).
- Etelämanner 0,3 milj. km² (mukaan lukien Etelämanner).
WWF:n järjestelmä on pääpiirteissään samanlainen kuin Udvardyn järjestelmä, ja suurin ero on Australasian ekovyöhykkeen rajaus suhteessa Etelämantereen, Valtameren ja Indomalaian ekovyöhykkeisiin. WWF:n järjestelmässä Australasian ekovyöhykkeeseen kuuluvat Australia, Tasmania, Wallacean saaret, Uusi-Guinea, Itä-Melanesian saaret, Uusi-Kaledonia ja Uusi-Seelanti. Udvardyn Australian alueeseen kuuluvat vain Australia ja Tasmania; Wallacea kuuluu hänen mukaansa Indomalaian alueeseen, Uusi-Guinea, Uusi-Kaledonia ja Itä-Melanesia Oseanian alueeseen ja Uusi-Seelanti Etelämantereen alueeseen.
Kartta kuudesta maailman kahdeksasta ekovyöhykkeestä. Nearctic Palearktinen Afrotrooppinen Indomalaya Australasia Neotrooppinen Oseanian ja Etelämantereen ekovyöhykkeet eivät ole kuvassa.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on ekovyöhyke?
A: Ekovyöhyke, joka tunnetaan myös nimellä biogeografinen alue, on maapallon pinnan laajin mittakaavainen jako, joka perustuu kasvien ja eläinten historialliseen ja evolutiiviseen levinneisyyteen.
K: Miten ekovyöhykkeet eroavat biomeista?
V: Ekovyöhykkeet eroavat biomeista, jotka ovat maapallon pinnan jakoja, jotka perustuvat elämänmuotoihin tai sopeutumiseen ilmasto-, maaperä- ja muihin olosuhteisiin. Biomeille on ominaista samankaltainen kasvillisuuden huippukohta riippumatta tiettyjen kasvien ja eläinten evoluutiolinjasta.
Kysymys: Mitkä tekijät vaikuttavat ekovyöhykemalleihin?
V: Kasvien ja eläinten levinneisyysmallit maailman ekovyöhykkeissä ovat muotoutuneet laattatektoniikan vaikutuksesta, joka on geologisen historian aikana jakanut maamassoja uudelleen.
K: Miten J. Schultz käyttää termiä "ekovyöhyke"?
V: J. Schultz käyttää termiä "ekovyöhyke" viittaamaan biomien luokittelujärjestelmäänsä.
K: Mitkä esteet voivat erottaa yhden ekovyöhykkeen toisesta?
V: Ekovyöhykkeitä voivat erottaa toisistaan geologiset piirteet, kuten valtameret, laajat aavikot tai korkeat vuorijonot, jotka ovat muodostaneet esteitä kasvien ja eläinten siirtymiselle.
K: Ovatko kaikki ekovyöhykkeen kasvit ja eläimet evolutiivisesti sukua toisilleen?
V: Ei, vaikka kukin ekovyöhyke voi sisältää useita erilaisia biomeja, joiden kasvillisuustyypit ovat samankaltaisia, niissä voi asua kasveja ja eläimiä, joilla on hyvin erilainen evoluutiohistoria.
K: Käytetäänkö biogeografisista alueista muita termejä?
V: Kyllä, muut viranomaiset käyttävät muita termejä, kuten valtakunta, alue ja alue, joilla on sama merkitys kuin ekovyöhykkeellä tai biogeografisella alueella.
