Ekovyöhyke — mitä ovat maailman biogeografiset alueet?
Tutustu ekovyöhykkeisiin: maailman biogeografiset alueet, niiden evoluutio, ero biomeihin ja vaikutus lajien levinneisyyteen — ymmärrä maapallon luonnon jakautuma.
Ekovyöhyke (myös käytetty termi luonnonmaantieteellinen alue) on maapallon pinta-alan laajin luonnonmaantieteellinen jako. Se kuvaa suuria maantieteellisiä alueita, joilla eliöstö on kehittynyt pitkään eristyneenä ja joille on tunnusomaista oma, pitkän aikavälin evoluutiohistoriansa. Ekovyöhykkeitä erottavat usein toisistaan luonnolliset esteet, kuten valtameret, laajat aavikot tai korkeat vuorijonot, jotka ovat rajoittaneet lajien leviämistä ja vaihtoa.
Miten ekovyöhykkeet määritellään?
Ekovyöhykkeet perustuvat kasvien ja eläinten historiallisten levinneisyysmalleihin ja evoluutioon. Niiden rajat muodostuvat biologisista yhteneväisyyksistä, endemisestä lajistosta ja pitkäaikaisista maantieteellisistä esteistä. Maantieteelliset tekijät ja pitkät geologiset prosessit, kuten mannerlaattatektoniikka, ovat muokanneet näitä jakolinjoja jakamalla mantereita ja muuttamalla yhteyksiä eri alueiden välillä.
Ekovyöhykkeiden ja biomejen ero
Ekovyöhykkeet eroavat biomeista siten, että biome määritellään lähinnä ilmasto- ja ekofyysiologisten tekijöiden perusteella — ne kuvaavat suuria luontotyyppejä (esim. tundra, sademetsä, aavikko), joille on ominaista tietty kasvillisuuden rakenne ja elinympäristö. Ekovyöhyke puolestaan heijastaa lajiston evolutiivista historiaa ja sukulaissuhteita: samaan biomeen kuuluvat metsät eri puolilla maailmaa voivat sisältää täysin eri alkuperän ja sukupuun omaavia lajeja. Kukin ekovyöhyke voi siis sisältää useita eri biomeja, mutta niiden lajisto on yhteistä tai läheistä evolutiivisesti.
Maailman pääekovyöhykkeet
- Nearktinen (Pohjois-Amerikka)
- Neotropiikka (Keski- ja Etelä-Amerikka)
- Palearktinen (Euraasia pohjoisesta ja Pohjois-Afrikasta)
- Afrotropiikka (koko Afrika etelään Saharasta, mukaan lukien osa Madagaskarista)
- Indomalaiinen (Etelä- ja Kaakkois-Aasia)
- Australialainen (Australia, Tasmania ja lähellä olevat saaret)
- Oseaaninen (Tyynenmeren saaret, kuten Polynesia, Mikronesia ja Melanesian osia)
- Antarktinen (Antarktis ja sen läheiset alueet)
Näitä luokkia käytetään yleisesti biogeografisessa tutkimuksessa, vaikka yksityiskohdat ja rajaukset voivat vaihdella eri tutkijaryhmien ja luokittelujärjestelmien välillä.
Esimerkkejä ja rajankäynnistä
Rajat eivät aina ole selviä viivoja kartalla: esimerkiksi Wallace'n viiva erottelee Indomalaiisen ja Australialaisen ekovyöhykkeen välisiä eroja säilyttäen samalla alueita, joilla lajiston vaihdos tapahtuu nopeasti. Paikoissa kuten Madagaskarilla ja Australiassa esiintyy paljon endeemisiä lajeja — eli lajeja, joita ei tavata missään muualla — mikä korostaa ekovyöhykkeiden eriytyneen evoluution merkitystä.
Miksi ekovyöhykkeet ovat tärkeitä?
Ekovyöhykkeiden ymmärtäminen auttaa selittämään lajiston jakautumista, evoluutiohistoriaa ja miksi tietyt lajit esiintyvät vain tietyillä alueilla. Ne ovat myös keskeisiä luonnonsuojelun suunnittelussa: tuntemalla ekovyöhykkeiden erityispiirteet voidaan tunnistaa alueita, joilla on paljon endemismia tai uhanalaisia elinympäristöjä, ja kohdistaa suojelutoimia tehokkaammin. Lisäksi ymmärrys ekovyöhykkeiden synnystä ja muutoksista auttaa ennustamaan, miten ilmastonmuutos ja ihmistoiminta voivat muuttaa lajien levinneisyyttä tulevaisuudessa.
Lyhyt yhteenveto
Ekovyöhyke on laaja luonnonmaantieteellinen kokonaisuus, joka kuvaa alueiden yhteistä evoluutiohistoriaa ja lajiston sukulaisuussuhteita. Ne eroavat biomeista siten, että biome kuvaa elinympäristötyyppiä ja ekovyöhyke historiallisen ja geneettisen taustan kautta. Ekovyöhykkeiden rajaukset ovat tärkeä työkalu biogeografiassa, ekologiassa ja luonnonsuojelussa.
Luonnonmaantieteelliset alueet
Vuonna 1975 Miklos Udvardy ehdotti 203 luonnonmaantieteellisen maakunnan järjestelmää, jotka ryhmiteltiin kahdeksaan luonnonmaantieteelliseen alueeseen (afrotrooppinen, antarktinen, australialainen, indomalaijilainen, neotrooppinen, neotrooppinen, valtameri ja palearktinen). Udvardyn tavoitteena oli luoda yhtenäinen ekologinen maaluokitusjärjestelmä, jota voitaisiin käyttää suojelutarkoituksiin.
WWF:n ekovyöhykkeet
WWF:n ekovyöhykkeet perustuvat suurelta osin Pieloun (1979) ja Udvardyn (1975) biogeografisiin alueisiin. Maailman luonnonsäätiön WWF:n (World Wide Fund for Nature) koolle kutsuma biologiryhmä kehitti kahdeksan luonnonmaantieteellisen alueen (ekovyöhykkeen) järjestelmän osana maailman yli 800 maaekoregion määrittelyä.
- Nearctic 22,9 milj. km² (mukaan lukien suurin osa Pohjois-Amerikasta).
- Palearktinen 54,1 milj. km² (mukaan lukien suurin osa Euraasiasta ja Pohjois-Afrikasta).
- Afrotrooppinen 22,1 milj. km² (mukaan lukien Saharan eteläpuolinen Afrikka).
- Indomalaya 7,5 milj. km² (mukaan lukien Etelä-Aasian niemimaa ja Kaakkois-Aasia).
- Australasia 7,7 milj. km² (mukaan lukien Australia, Uusi-Guinea ja naapurisaaret). Tämän vyöhykkeen pohjoisraja tunnetaan Wallace-linjana.
- Neotrooppinen 19,0 milj. km² (mukaan lukien Etelä-Amerikka ja Karibia).
- Oseania 1,0 milj. km² (mukaan lukien Polynesia, Fidži ja Mikronesia).
- Etelämanner 0,3 milj. km² (mukaan lukien Etelämanner).
WWF:n järjestelmä on pääpiirteissään samanlainen kuin Udvardyn järjestelmä, ja suurin ero on Australasian ekovyöhykkeen rajaus suhteessa Etelämantereen, Valtameren ja Indomalaian ekovyöhykkeisiin. WWF:n järjestelmässä Australasian ekovyöhykkeeseen kuuluvat Australia, Tasmania, Wallacean saaret, Uusi-Guinea, Itä-Melanesian saaret, Uusi-Kaledonia ja Uusi-Seelanti. Udvardyn Australian alueeseen kuuluvat vain Australia ja Tasmania; Wallacea kuuluu hänen mukaansa Indomalaian alueeseen, Uusi-Guinea, Uusi-Kaledonia ja Itä-Melanesia Oseanian alueeseen ja Uusi-Seelanti Etelämantereen alueeseen.
Kartta kuudesta maailman kahdeksasta ekovyöhykkeestä. Nearctic Palearktinen Afrotrooppinen Indomalaya Australasia Neotrooppinen Oseanian ja Etelämantereen ekovyöhykkeet eivät ole kuvassa.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on ekovyöhyke?
A: Ekovyöhyke, joka tunnetaan myös nimellä biogeografinen alue, on maapallon pinnan laajin mittakaavainen jako, joka perustuu kasvien ja eläinten historialliseen ja evolutiiviseen levinneisyyteen.
K: Miten ekovyöhykkeet eroavat biomeista?
V: Ekovyöhykkeet eroavat biomeista, jotka ovat maapallon pinnan jakoja, jotka perustuvat elämänmuotoihin tai sopeutumiseen ilmasto-, maaperä- ja muihin olosuhteisiin. Biomeille on ominaista samankaltainen kasvillisuuden huippukohta riippumatta tiettyjen kasvien ja eläinten evoluutiolinjasta.
Kysymys: Mitkä tekijät vaikuttavat ekovyöhykemalleihin?
V: Kasvien ja eläinten levinneisyysmallit maailman ekovyöhykkeissä ovat muotoutuneet laattatektoniikan vaikutuksesta, joka on geologisen historian aikana jakanut maamassoja uudelleen.
K: Miten J. Schultz käyttää termiä "ekovyöhyke"?
V: J. Schultz käyttää termiä "ekovyöhyke" viittaamaan biomien luokittelujärjestelmäänsä.
K: Mitkä esteet voivat erottaa yhden ekovyöhykkeen toisesta?
V: Ekovyöhykkeitä voivat erottaa toisistaan geologiset piirteet, kuten valtameret, laajat aavikot tai korkeat vuorijonot, jotka ovat muodostaneet esteitä kasvien ja eläinten siirtymiselle.
K: Ovatko kaikki ekovyöhykkeen kasvit ja eläimet evolutiivisesti sukua toisilleen?
V: Ei, vaikka kukin ekovyöhyke voi sisältää useita erilaisia biomeja, joiden kasvillisuustyypit ovat samankaltaisia, niissä voi asua kasveja ja eläimiä, joilla on hyvin erilainen evoluutiohistoria.
K: Käytetäänkö biogeografisista alueista muita termejä?
V: Kyllä, muut viranomaiset käyttävät muita termejä, kuten valtakunta, alue ja alue, joilla on sama merkitys kuin ekovyöhykkeellä tai biogeografisella alueella.
Etsiä