Biomi – maapallon ekosysteemityypit, luokat ja biodiversiteetti

Biomit: selvitys maapallon ekosysteemeistä, luokista ja biodiversiteetistä sekä sopeutumisesta ja suojelusta — alueelliset esimerkit ja käytännön näkökulmat.

Ekologiassa biomi on suuri alueellinen ryhmä erilaisia kasvi- ja eläinyhteisöjä, jotka ovat sopeutuneet parhaiten alueen fyysiseen luonnonympäristöön, leveysasteeseen, korkeuteen ja maastoon.

Biomi muodostuu ekologisista alueista tai vakaassa tilassa olevista yhteisöistä ja kaikista niihin liittyvistä siirtymävaiheen, häiriintyneistä tai heikentyneistä kasvillisuudesta, eläimistöstä ja maaperästä, mutta se voidaan usein tunnistaa kasvillisuuden huipputyypin perusteella.

Kullekin biomille ominainen biologinen monimuotoisuus, erityisesti eläimistön ja vallitsevien kasvimuotojen monimuotoisuus, riippuu abioottisista tekijöistä ja vallitsevan kasvillisuuden biomassan tuottavuudesta. Maaperäiset biomit, joilla on korkeampi primäärinen nettotuottavuus, kosteuden saatavuus ja lämpötila.

Biomien perusluokitus on:

1. Terrestriset (maa-) biomit ja
2. Vesiympäristöt.

Biomeille annetaan usein paikallisia nimiä. Esimerkiksi lauhkean laidunmaan tai pensasmaan biomi tunnetaan Keski-Aasiassa yleisesti nimellä steppi, eteläisessä Afrikassa nimellä savanni tai veld, Pohjois-Amerikassa nimellä preeria, Etelä-Amerikassa nimellä pampa ja Australiassa nimellä outback tai scrub. Joskus kokonainen biomi voidaan ottaa suojelun kohteeksi, erityisesti yksittäisen valtion biodiversiteettiä koskevan toimintasuunnitelman puitteissa.

Biomien luokittelu ja esimerkkejä

Terrestriset biomit sisältävät useita selkeästi erottuvia tyyppejä, joilla kullakin on omat ilmasto-, kasvillisuus- ja eläinlajistonsa. Tavallisimpia luokkia ovat esimerkiksi:

• Tropiikin sademetsät — korkea lämpö ja runsas sademäärä, erittäin suuri lajimäärä ja monikerroksinen puustorakenne.
• Trooppiset ja subtrooppiset kuivat metsät, pensaat ja savannit — vaihtelevat kuivuuden ja sadannan mukaan; runsaasti ruohokasvillisuutta ja hajanaisia puita.
• Lauhkean vyöhykkeen metsät — selkeät vuodenajat, lehtipuu- ja sekametsät.
• Boreaaliset metsät (taiga) — havupuut, pitkät kylmät talvet ja lyhyt kasvukausi.
• Tundra — kylmää, ikiroudasta ja alhainen kasvillisuus, usein matalia pensaita ja sammalta.
• Aavikot — hyvin vähäinen sadanta, harvaa kasvillisuutta ja erityisiä sopeutumia kuivuuteen.
• Merenrantavyöhykkeet, suot ja kosteikot — maatuotannon ja lajiston kannalta tärkeitä siirtymäalueita.

Vesiympäristöt (aquatic biomes)

Vesiympäristöt jakautuvat pääasiassa makeaan ja suolaiseen veteen. Niihin kuuluvat mm.:

• Makeat vesialueet — järvet, joet, purot ja kosteikot; näiden ekologinen dynamiikka eroaa selvästi merialueista ja niillä on omat endeemiset lajinsa.
• Merialueet — rannikkoalueet, koralliriutat, avomeret ja syvänmeren ekosysteemit; korkea orgaaninen tuotanto erityisesti rannikon läheisyydessä ja korallivyöhykkeillä.

Biomien monimuotoisuus ja tuottavuus

Kullekin biomille ominainen biologinen monimuotoisuus riippuu abioottisista tekijöistä kuten valosta, lämpötilasta, veden määrästä ja maaperän ravinteisuudesta. Alueet, joilla on korkea primäärinen tuotanto (fotosynteesin kautta syntyvä biomassan lisäys), tukevat yleensä suurempaa lajimäärää. Tämä liittyy tekstissä mainittuun kasvillisuuden biomassan merkitykseen.

Biomien välillä esiintyy myös ekologisia siirtymiä eli ekotooneja, joissa lajisto ja olosuhteet sekoittuvat. Ekotoonit usein tukevat korkeaa lajirunsauden ja geneettisen muuntelun tasoa.

Luonnonprosesseja: yhteyttämisestä ja suksessiosta

Primaarinen ja sekundaarinen suksessio muokkaavat biomien rakennetta ajan kuluessa. Häiriöt, kuten tulipalot, myrskyt tai jääkaudet, voivat muuttaa kasvillisuutta ja avata elinympäristöjä uudenlaiselle lajistolle. Monet biomin ominaispiirteet ovat pitkän ajan ilmiöitä, mutta ne voivat muuttua nopeasti esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena.

Ihmisen vaikutus ja suojelu

Ihmistoiminta on muuttanut monien biomien pinta-alaa ja rakennetta: metsien hakkuut, maatalous, kaupunkien laajentuminen ja ilmastonmuutos siirtävät biomin rajoja ja heikentävät biodiversiteettiä. Samalla on syntynyt myös käsite antropogeenisista biomeista (tai "anthromes"), joissa ihmistoiminta on määräävä tekijä ekosysteemin toiminnassa.

Suojelutoimet voivat kohdistua yksittäisiin lajeihin, elinympäristöihin tai suurempiin biomin mittakaavan suojelualueisiin. Tärkeitä keinoja ovat luonnonsuojelualueiden perustaminen, kestävä maa- ja metsätalous, kosteikkojen ennallistaminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen.

Miksi biomit ovat tärkeitä?

• Ne säätelevät ilmastoa ja vesikiertoa ja tarjoavat elintärkeitä ekosysteemipalveluja (ruoka, vesi, ilmansuoja).
• Niissä on suuri määrä maailman biologisesta monimuotoisuudesta, mikä turvaa geenivarantoja ja ekosysteemien sopeutumiskykyä.
• Biomien ymmärtäminen auttaa suunnittelemaan tehokasta luonnonsuojelua ja maan käyttöä globaaleilla ja paikallisilla tasoilla.

Yhteenvetona: biomi on laaja ekologinen kokonaisuus, jota määrittävät ilmasto, maaperä, vallitseva kasvillisuus ja niihin sopeutuneet eläinlajit. Biomeja tutkitaan paitsi lajiston perusteella myös ekosysteemipalvelujen, tuottavuuden ja ihmisten vaikutusten näkökulmasta — tavoitteena säilyttää luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemien toiminta tuleville sukupolville.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on biomi?

K: Miten biomi muodostuu?

K: Mikä määrittää kunkin biomin biologisen monimuotoisuuden?

K: Onko biomeja kahdenlaisia?

K: Onko biomeille annettu paikallisia nimiä eri puolilla maailmaa?

Kysymys: Onko mahdollista, että kokonainen eliölaji otetaan suojelun kohteeksi?

Hae kirjaimella