Sveitsin liittoneuvosto — seitsemänjäseninen hallitus ja valtionpäämies

Koko neuvosto vastaa Sveitsin liittovaltion hallinnon johtamisesta, mutta kukin valtuutettu johtaa yhtä seitsemästä liittovaltion ministeriöstä. Liittoneuvoston nykyiset jäsenet vuonna 2011 ovat:

Toimielimen alkuperä

Liittoneuvosto perustettiin vuoden 1848 liittovaltion perustuslaissa "liittovaltion ylimmäksi toimeenpano- ja johtoviranomaiseksi".

Kun perustuslakia kirjoitettiin, perustuslaillinen demokratia oli vielä lapsenkengissä, eikä Sveitsin perustajilla ollut juurikaan esimerkkejä. Sveitsissä on pitkät perinteet siitä, että sitä hallitsee yhden voimakkaan hallitsijan sijasta edustajaneuvosto, joten vaikka he käyttivät paljon Yhdysvaltain perustuslakia koko liittovaltion organisaatiossa, he valitsivat toimeenpanevassa elimessä pikemminkin edustajaneuvoston kuin presidenttijärjestelmän). .

Nykyään vain kolmessa muussa valtiossa, Andorrassa, Bosnia ja Hertsegovinassa sekä San Marinossa, useampi kuin yksi henkilö toimii kerrallaan valtionpäämiehenä. Hallituksessa käytetään usein kollegiaalista hallitusjärjestelmää. Monissa maissa on käytössä kabinettihallitusmuoto, jossa on kollektiivinen vastuu (eli kaikki kabinetin ministerit tukevat koko kabinetin päätöstä).

Taikakaava

Vuoden 1959 vaalien jälkeen keksittiin Zauberformel eli "maaginen kaava". Kaava laskee, kuinka monta jäsentä kullakin poliittisella puolueella on liittoneuvostossa, ja osoitti, että liittoneuvosto on aina vapaaehtoinen suuri koalitio.

Paikat jaettiin liittokokouksessa vallitsevan vahvuuden perusteella seuraavasti:

• Vapaa demokraattinen puolue (FDP): 2 jäsentä,
• Kristillisdemokraattinen kansanpuolue (CVP): 2 jäsentä,
• Sosiaalidemokraattinen puolue (SPS): 2 jäsentä, ja
• Sveitsin kansanpuolue (SVP): 1 jäsen.

FDP:n ja CVP:n suosio on vähentynyt, ja yhä useammat ovat kannattaneet SVP:tä ja SPS:ää. Vuoden 2003 vaalien jälkeen SVP pyysi CVP:n valtuustopaikkaa johtajalleen Christoph Blocherille ja uhkasi muuten lähteä hallituksesta. Vuoden 2007 vaalien jälkeen Blocherin tilalle tuli toinen CVP:n jäsen, joten puolueiden vahvuus on edelleen:

• FDP: 2 jäsentä,
• CVP : 1 jäsen,
• SPS: 2 jäsentä, ja
• SVP: 2 jäsentä.

Naiset neuvostossa

Naiset saivat liittovaltion äänioikeuden vasta vuonna 1971. Ensimmäinen nainen, joka oli virallisesti ehdolla, oli Lilian Uchtenhagen vuonna 1983.

Kaikkiaan 109 valtuutetusta vain kuusi (tai vuodesta 1971 lähtien valituista 27 valtuutetusta) on ollut naisia:

• Vuonna 1984 valittu ensimmäinen naiskansanedustaja Elisabeth Kopp (FDP/PRD) joutui eroamaan vuonna 1989 skandaalin vuoksi.
• Ruth Dreifuss (SP/PS), toiminut vuosina 1993-2002, oli ensimmäinen nainen, josta tuli liittovaltion puheenjohtaja vuonna 1999.
• Ruth Metzler-Arnold (CVP/PDC), toimi vuosina 1999-2003, ei valittu uudelleen toiselle kaudelle (ks. edellä).
• Micheline Calmy-Rey (SP/PS), joka valittiin vuonna 2003, ja Doris Leuthard (CVP/PDC), joka valittiin vuonna 2006, ovat virassa vuodesta 2007 alkaen. Molemmat valittiin uudelleen joulukuussa 2007 nelivuotiskaudeksi.
• Eveline Widmer-Schlumpf valittiin joulukuussa 2007. Yhdessä Calmy-Rey'n ja Leuthardin kanssa nämä kolme muodostavat nyt suurimman osuuden naisten valtuustopaikoista seitsenjäsenisen valtuuston historiassa.

Puheenjohtajuus

Liittokokous valitsee vuosittain yhden seitsemästä neuvonantajasta liittovaltion puheenjohtajaksi. Liittokokous valitsee myös varapresidentin. Yleissopimuksen mukaan presidentin ja varapresidentin tehtävät vaihtuvat vuosittain, jolloin jokaisesta neuvonantajasta tulee ensin varapresidentti ja sitten presidentti joka seitsemäs vuosi, kun hän on virassaan. Sama henkilö ei voi olla presidenttinä kahtena vuonna peräkkäin eikä tulla valituksi varapresidentiksi presidenttinä toimimisen jälkeisinä vuosina.

Sveitsin arvojärjestyksen mukaan liittopresidentti on Sveitsin korkein virkamies. Hän johtaa neuvoston kokouksia ja hoitaa tiettyjä edustustehtäviä, jotka muissa maissa kuuluvat valtionpäämiehelle. Kiireellisissä tilanteissa, joissa neuvoston päätöstä ei voida tehdä ajoissa, hänellä on valtuudet toimia koko neuvoston puolesta. Tämän lisäksi hän on kuitenkin primus inter pares, eikä hänellä ole muita kuutta muuta neuvoston jäsentä laajempaa valtaa.

Presidentti ei ole Sveitsin valtionpäämies (tätä tehtävää hoitaa neuvosto yhdessä). Presidentti toimii kuitenkin valtionpäämiehenä ja hänet tunnustetaan valtionpäämieheksi tehdessään virallisia vierailuja ulkomailla, koska neuvoston jäsenet eivät koskaan poistu maasta samanaikaisesti. Useimmiten viralliset vierailut ulkomaille tekee kuitenkin liittovaltion ulkoasiainministeriön päällikkö. Vierailevia valtionpäämiehiä vastaanottavat kaikki liittoneuvoston jäsenet yhdessä.

Neuvoston kokoukset

Liittoneuvosto kokoontuu joka keskiviikko Sveitsin liittohallituksen kotipaikassa, Bernin Bundeshausissa.

Seitsemän valtuutetun lisäksi kokouksiin osallistuvat myös seuraavat virkamiehet:

• Liittokansleri Corina Casanova. Hallituksen kansliapäällikkönä hän osallistuu keskusteluun, mutta hänellä ei ole äänivaltaa neuvoston päätöksissä. Hänen vaikutusvaltaiseen asemaansa viitataan kuitenkin usein "kahdeksannen liittoneuvoston jäsenen" asemana.
• varakansleri: Oswald Sigg. Sigg on liittoneuvoston tiedottaja ja pitää kokouksen jälkeen viikoittaisen lehdistötilaisuuden.

Kokousten jälkeen valtuutetut käyvät aina yhdessä lounaalla. Neuvosto kokoontuu myös säännöllisesti konklaaviin keskustelemaan tärkeistä aiheista, ja se tekee vuosittain niin sanotun "kouluretken", joka on päiväretki presidentin kotikantonin nähtävyyksiin. Tässä ja muissakin suhteissa neuvosto toimii samalla tavalla kuin suuryrityksen johtokunta.

Päätökset ja vastuualueet

Kukin liittovaltioneuvoston jäsen johtaa omaa ministeriötä, aivan kuten muiden maiden hallitusten ministerit. Yleiskielessä ja lehdistössä heistä käytetään usein nimitystä ministerit. Esimerkiksi liittovaltion puolustus-, väestönsuojelu- ja urheiluministeriön päällikköä kutsutaan usein "puolustusministeriksi". Neuvoston jäseninä he eivät kuitenkaan vastaa vain omasta osastostaan vaan myös kollegoidensa osastojen asioista sekä koko hallituksen ja liittovaltion hallinnon toiminnasta.

Salassapito

Liittoneuvoston kokoukset ja äänestystulokset eivät ole julkisia, ja pöytäkirjat pysyvät sinetöityinä 50 vuotta. Tätä on viime aikoina kritisoitu jonkin verran. Erityisesti poliittisen kirjon ääripäiden puolueet väittävät, että salassapito on avoimuusperiaatteen vastaista. Neuvosto on kuitenkin aina todennut, että salassapito on välttämätöntä yksimielisyyden saavuttamiseksi ja yksittäisten neuvonantajien kollegiaalisuuden ja poliittisen riippumattomuuden säilyttämiseksi.

Salassapitosäännöstä huolimatta yksityiskohtia neuvoston äänestyksistä ja perusteluista vuotaa toisinaan lehdistölle, mikä johtaa (yleensä tuloksettomiin) tutkimuksiin ja rikosoikeudellisiin syytteisiin vuotanutta toimihenkilöä vastaan.

Perustuslakikokoukset

Koska liittoneuvosto on ainutlaatuinen poliittisten vastustajien vapaaehtoinen suuri koalitio, sen toimintaan sovelletaan lukuisia perustuslaillisia sopimuksia. Merkittävin niistä on kollegiaalisuusperiaate, jonka mukaan liittoneuvoston jäsenet eivät saa julkisesti arvostella toisiaan, vaikka he usein ovatkin poliittisia vastustajia. Heidän odotetaan itse asiassa tukevan julkisesti kaikkia neuvoston päätöksiä, vaikka ne olisivat vastoin heidän henkilökohtaista mielipidettään tai poliittisen puolueensa mielipidettä. Monien tarkkailijoiden mielestä tämä käytäntö on muuttunut melko kireäksi vuoden 2003 vaalien jälkeen (ks. jäljempänä).

Vaalitila

Liittoneuvoston jäsenet valitaan neljän vuoden toimikaudeksi liittokokouksena kokoontuvan liittopäivien molemmissa kamareissa. Kukin jäsen valitaan erikseen salaisessa äänestyksessä ehdottomalla äänten enemmistöllä. Jokainen täysi-ikäinen Sveitsin kansalainen on vaalikelpoinen, mutta käytännössä poliittiset puolueet nimeävät vain parlamentin jäsenet tai harvemmin kantonien hallitusten jäsenet, jotka saavat huomattavan määrän ääniä. Äänestys järjestetään useilla kierroksilla: kahdella ensimmäisellä kierroksella kuka tahansa voi ilmoittaa nimensä, mutta seuraavilla kierroksilla vähiten ääniä saanut henkilö poistetaan kilpailusta, kunnes yksi ehdokas saa ehdottoman enemmistön.

Koska neuvoston paikat jaetaan puolueille kirjoittamattomalla sopimuksella (ks. edellä), liittoneuvoston vaalit ovat yleensä jännittämättömiä ja miellyttäviä asioita. Tavallisesti puolue, jolla on paikka täytettävänä, esittää kaksi ehdokasta, joilla on valtavirran näkemyksiä, yhdistetylle liittokokoukselle, joka valitsee yhden. Näin ei kuitenkaan ollut vuoden 2003 vaaleissa, jotka olivat viime aikojen kiistanalaisimmat (ks. myös edellä).

Kun valtuutetut on valittu, he pysyvät poliittisten puolueidensa jäseninä, mutta heillä ei ole niissä johtavaa virkaa. Itse asiassa he pitävät yleensä tietynlaista poliittista etäisyyttä puolueen johtoon, koska kollegiaalisuuteen liittyvien sääntöjen nojalla heidän on usein julkisesti edistettävä neuvoston päätöstä, joka ei vastaa heidän puolueensa (tai heidän itsensä) poliittista vakaumusta.

Eroaminen

Neljäksi vuodeksi valittua liittovaltion neuvonantajaa ei voida äänestää viralta epäluottamuslauseella eikä häntä voida asettaa viraltapanon kohteeksi. Uudelleenvalinta on mahdollista määräämättömäksi ajaksi, ja historiallisesti on ollut erittäin harvinaista, että parlamentti ei ole valinnut istuvaa liittovaltuutettua uudelleen. Näin on tapahtunut vain neljä kertaa: Ulrich Ochsenbeinille vuonna 1854, Jean-Jacques Challet-Venelille vuonna 1872, Ruth Metzler-Arnoldille vuonna 2003 ja Christoph Blocherille vuonna 2007. Käytännössä valtuutetut toimivat siis niin kauan, kunnes he päättävät erota ja vetäytyä yksityiselämään, yleensä kolmesta viiteen toimikautta.

Valtuutettujen elämä

Toisin kuin useimmilla korkea-arvoisilla hallituksen jäsenillä muissa maissa, liittovaltioneuvoston jäsenillä ei ole oikeutta virka-asuntoon. Useimmiten he ovat valinneet asunnon tai hotellisviitin Bernistä (omalla kustannuksellaan); ainoa poikkeus on Moritz Leuenberger, joka pendelöi päivittäin junalla Zürichistä Berniin. Heillä on kuitenkin oikeus käyttää lomaillessaan liittoneuvoston maalaiskartanoa Lohnia, jota käytetään myös Sveitsin valaliiton virallisten vieraiden majoittamiseen.

Valtuutetuilla voi olla armeijan turvajoukko, jos he tarvitsevat henkilökohtaista suojelua (erityisesti virallisten tilaisuuksien aikana). Usein heidät voi kuitenkin tavata Bernin kaduilla, ravintoloissa ja raitiovaunuissa ilman minkäänlaista saattajaa. Valtuutetuilla on myös oikeus henkilökohtaiseen haastemieheen (Weibel), joka seuraa heitä värikkäässä univormussa virallisiin tilaisuuksiin. Tämä perinne juontaa juurensa muinaisten Sveitsin kantonien tasavaltalaishallitusten kautta aina muinaisen Rooman tasavallan liktoreihin asti.

Valtuutettujen puolisot eivät osallistu virallisesti hallituksen toimintaan lukuun ottamatta valtuutettujen saattamista virallisiin vastaanottoihin.

Valtuutettujen palkka

Liittovaltuustojen jäsenten vuosipalkkio on noin 400 000 Sveitsin frangia (noin 256 000 euroa / 404 000 Yhdysvaltain dollaria). Kun he ovat suorittaneet täyden toimikauden, heillä on oikeus saada viraltapanon jälkeen puolet tästä määrästä vuotuista eläkettä.

Vaikka laki kieltää valtuutettuja toimimasta missään muussa virassa toimikautensa aikana, ei ole epätavallista, että he ottavat vastaan tuottoisia liike-elämän tehtäviä toimikautensa päättymisen jälkeen, esimerkiksi suurten sveitsiläisten yritysten johtokunnassa.

Koskemattomuus

Liittovaltion neuvonantajilla on parlamentin jäsenten tavoin ehdoton oikeudellinen koskemattomuus kaikista lausunnoista, jotka he antavat virallisessa ominaisuudessaan.

Rikoksista, jotka eivät liity heidän virka-asemaansa, heitä vastaan voidaan nostaa syyte vain koko liittoneuvoston luvalla heidän ollessaan virassaan. Syyttäjä voi valittaa luvan epäämisestä liittokokoukselle.

Syytteen nostaminen rikoksista ja rikkomuksista, jotka liittyvät valtuutettujen virka-asemaan, edellyttää liittokokouksen hyväksyntää. Tällaisissa tapauksissa parlamentti voi myös pidättää valtuutetun virantoimituksesta (mutta ei varsinaisesti erottaa häntä).

Erään liittokanslerinviraston virkamiehen tiedotusvälineille antamien lausuntojen mukaan yhdessäkään niistä harvoista tapauksista, joissa liittokansleria vastaan on esitetty syytteitä, ei ole koskaan myönnetty lupaa syytteen nostamiseen. Tällaisissa tapauksissa on yleensä ollut kyse lausunnoista, joita kansalaiset ovat pitäneet loukkaavina. Erään nimeltä mainitsemattoman liittovaltuutetun, joka oli osallisena liikenneonnettomuudessa juuri ennen eropäiväänsä, kerrottiin kuitenkin luopuneen vapaaehtoisesti koskemattomuudestaan, ja liittovaltuutettu Elisabeth Kopp päätti erota, kun häntä vastaan oli käynnistetty tutkinta salassapitovelvollisuuden rikkomisesta esitettyjen syytösten vuoksi.

Sveitsin kollegiaalinen hallitus on historiallisesti arvioitu sekä kansainvälisesti että kansallisesti poikkeuksellisen päteväksi ja vakaaksi. Liittovaltuusto kokonaisuutena (vaikkakaan ei yksittäisiä jäseniä) on jatkuvasti säilyttänyt yli 60 prosentin julkisen hyväksynnän ja luottamuksen, mikä johtuu mahdollisesti myös siitä, että Sveitsin suoran demokratian järjestelmässä äänestäjät voivat ilmaista tyytymättömyytensä hallituksen päätöksiin, kun he päättävät yksittäisistä kysymyksistä vaaliuurnilla.

Viime aikoina on kuitenkin yhä useammin väitetty, että liittoneuvosto on usein liian hidas reagoimaan ajankohtaisiin tarpeisiin, liian muutosvastarintainen ja liian heikko johtamaan mahtavaa liittovaltion byrokratiaa. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on ehdotettu erilaisia muutoksia, kuten puheenjohtajavaltion toimivallan laajentamista, liittoneuvoston laajentamista tai toisen ministerikerroksen lisäämistä neuvoston ja ministeriöiden väliin. Mikään näistä ehdotuksista ei kuitenkaan ole vielä kantanut hedelmää.

• 1848: Ensimmäiset seitsemän jäsentä valittiin: Ochsenbein, Jonas Furrer, Martin J. Munzinger, Henri Druey, Friedrich Frey-Herosé, Wilhelm Matthias Naeff ja Stefano Franscini.
• 1854: Ulrich Ochsenbein, ensimmäinen (neljästä toistaiseksi ainoasta) istuvasta liittoneuvoston jäsenestä, jota ei valita uudelleen.
• 1891: Josef Zemp, Sveitsin kristillisdemokraattisen kansanpuolueen ensimmäinen valtuutettu.
• 1893: Ensimmäinen jäsen, jonka isä oli neuvoston jäsen: Eugène Ruffy, Victor Ruffyn poika. Vuonna 2007 valitaan toinen jäsen: Eveline Widmer-Schlumpf, Leon Schlumpfin tytär.
• 1911: Ensimmäinen (ja ainoa) kahdeksankymppinen mies virassa, Adolf Deucher.
• 1913: Ensimmäinen (ja ainoa) äidinkieleltään romanikielinen puhuja, Felix Calonder.
• 1917: Ensimmäinen (ja ainoa) liberaalipuolueen valtuutettu Gustave Ador.
• 1930: Rudolf Minger, maanviljelijöiden, kauppiaiden ja itsenäisten puolueen (BGB/PAI; nykyinen Sveitsin kansanpuolue) ensimmäinen valtuutettu.
• 1943: Ernst Nobs, sosiaalidemokraattisen puolueen ensimmäinen valtuutettu.
• 1983: Lilian Uchtenhagen (SP), ensimmäinen hallituspuolueen naisehdokas valtuustoon.
• 1984: Elisabeth Kopp (FDP).
• 1993: Ruth Dreifuss (SP), ensimmäinen juutalaistaustainen valtuutettu.
• 1995: Moritz Leuenberger (SP) (arkkitehti Gret Loewensbergin kanssa, jonka kanssa hän myöhemmin avioitui).
• 1999: Ruth Dreifuss (SP), ensimmäinen naispuolinen liittopresidentti.

• Luettelo Sveitsin liittoneuvoston jäsenistä (vaalipäivän mukaan)
• Sveitsin liittoneuvoston kokoonpano
• Luokka:Sveitsin liittoneuvoston jäsenet (aakkosellinen luettelo)
• Luettelo Sveitsin valaliiton presidenteistä