Galerius

Sota Persian kanssa

Päihitä

Vuonna 296, Persian sodan alkaessa, Galerius siirtyi Tonavalta Eufratille. Siellä hänen ensimmäinen sotaretkensä päättyi tappioon sassanidien ruhtinas Narsesille lähellä Callinicumia. Tämä katastrofi aiheutti Mesopotamian menettämisen.

Diocletianus saapui Antiokiaan, jossa virallinen versio tapahtumista tehtiin selväksi: Galeriuksen oli otettava syyt niskoilleen. Antiokiassa Diocletianus pakotti Galeriuksen kävelemään kilometrin verran keisarillisten kärryjensä edellä, kun hän oli vielä pukeutunut keisarin purppuranpunaiseen kaapuun.^p17p292/3 Viesti oli selvä: Carrhaen tappio ei johtunut keisarikunnan sotilaiden vaan heidän komentajansa virheistä, eikä Galeriuksen epäonnistumisia hyväksyttäisi.

Victory

Vuonna 298 Galerius sai keväällä vahvistuksia Tonavalta. Hän johti armeijan hyökkäämään Narsehin kimppuun Pohjois-Mesopotamiassa, ja Narseh vetäytyi Armeniaan.

Armenian karu maasto oli otollinen roomalaiselle jalkaväelle, mutta epäedullinen sassanidien ratsuväelle. Paikallinen apu antoi Galeriukselle yllätysedun persialaisiin joukkoihin nähden. Kahdessa taistelussa Galerius sai voittoja Narsehista. . ^p18p293

Toisen kohtaamisen aikana roomalaiset joukot valtasivat Narsehin leirin, hänen aarrekammionsa, haareminsa ja vaimonsa.^p18 Narsehin vaimo eli sodan loppuajan Antiokian esikaupungissa Daphnessa. Persialaisille tämä oli jatkuva muistutus Rooman voitosta.^p293 Galerius eteni Mediaan ja Adiabeneen ja saavutti voittoja.^p151 Hän valtasi Nisibiksen (Nusaybin, Turkki) ennen 1. lokakuuta 298. Hän eteni Tigris-jokea pitkin, valloitti Ktesifonin ja katseli Babylonin raunioita. Sitten hän palasi roomalaisten alueelle Eufratin varrella.

Narses pyysi rauhaa. Mesopotamia palautettiin Rooman hallintaan ja jopa osa Tigris-joen itäpuolisista alueista. Tämä oli Rooman valtakunnan suurin laajennus idässä.

 

Viime vuodet

Vuonna 305, kun Diocletianus ja Maximianus luopuivat vallasta, Galerius sai Augustuksen arvonimen yhdessä entisen kollegansa Constantiuksen kanssa. Keisareiksi nimitettiin kaksi nuorempaa miestä: Maximus Daia ja Severus II.

Galeriuksen toiveet kariutuivat, kun hänen kollegansa Constantius kuoli Yorkissa vuonna 306. Legioonat nostivat hänen poikansa Konstantinuksen Augustukseksi. Galerius sai tämän selville vasta, kun hän sai kirjeen Konstantinukselta, joka kertoi hänelle isänsä kuolemasta, vahvisti vaatimattomasti luonnollisen vaatimuksensa perimysoikeuteen ja pahoitteli kunnioittavasti, että hänen joukkojensa innokkuus ei ollut sallinut hänen saada keisarillista purppuraa säännönmukaisesti.

Galeriuksen ensimmäiset tunteet olivat yllätys, pettymys ja raivo. Koska hän ei kyennyt hillitsemään intohimojaan, hän uhkasi polttaa sekä kirjeen että lähettilään. . ^{p28/9p6279–80p160}

Kun hänellä oli aikaa harkita kantaansa uudelleen, hän ymmärsi, että hänen mahdollisuutensa voittaa sota Konstantinusta vastaan olivat epävarmat. Sen vuoksi Galerius hyväksyi edesmenneen kollegansa pojan Alppien takana sijaitsevien maakuntien hallitsijaksi ottamatta kantaa Britannian armeijan valintaan, mutta hän antoi tälle vain keisarin arvonimen ja neljännen sijan Rooman ruhtinaiden joukossa, kun taas Augustuksen vapaana olleen paikan hän antoi suosikkinsa Severus II:n haltuun.

Yhtäkkiä Galerius menetti yllättäen Italian vävylleen Maxentiukselle. Galeriuksen tulojen tarve sai hänet tutkimaan tiukasti alamaisensa omaisuuden verotusta varten. Heidän omaisuutensa kartoitettiin. Jos oli pienintäkään epäilyä salailusta, käytettiin kidutusta, jotta saatiin vilpitön ilmoitus heidän henkilökohtaisesta varallisuudestaan.

Italia oli perinteisesti vapautettu kaikenlaisesta verotuksesta, mutta Galerius jätti tämän huomiotta. Italia alkoi nurista tätä nöyryytystä vastaan, ja Maxentius käytti tätä tunnetta hyväkseen ja julistautui Italian keisariksi Galeriuksen raivoksi. Siksi Galerius määräsi kollegansa Severuksen marssimaan välittömästi Roomaan, jotta hän yllättäen saapuessaan voisi helposti tukahduttaa kapinan. Maximianus, jonka poika Maxentius oli jälleen kerran nostanut keisarikollegan asemaan, otti Severuksen nopeasti kiinni ja teloitti hänet.

Tilaisuuden tärkeys vaati Galeriuksen läsnäoloa ja kykyjä. Hän saapui Italiaan Illyricumista ja idästä kootun voimakkaan armeijan johdolla. Hän oli päättänyt kostaa Severuksen kuoleman ja rangaista kapinoivia roomalaisia^p122 . Maximianuksen taitojen ansiosta Galerius löysi kuitenkin jokaisen paikan vihamielisenä, linnoitettuna ja saavuttamattomissa. Vaikka hän tunkeutui Narniin asti, joka sijaitsi kuudenkymmenen kilometrin päässä Roomasta, hänellä oli hallinnassaan vain leirinsä.

Vaikeuksien kohdatessa Galerius otti ensimmäiset askeleet kohti sovintoa. Hän lähetti kaksi upseeria houkuttelemaan roomalaisia tarjoamalla heille neuvottelua. Nämä tarjoukset hylättiin jyrkästi, hänen ystävyydestään kieltäydyttiin. Ellei hän perääntyisi, häntä saattaisi kohdata Severuksen kohtalo. Se ei ollut hetkeäkään liian aikaista; Maxentiuksen sotilailleen antama raha oli turmellut heidän uskollisuutensa. Kun Galerius aloitti vetäytymisensä Italiasta, hän onnistui vain suurella vaivalla estämään veteraaniensa hylkäämisen.

Turhautuneena Galerius antoi legiooniensa tuhota maaseutua kulkiessaan pohjoiseen. Maxentius kieltäytyi ryhtymästä yleiseen taisteluun.

Koska keisareita oli nyt niin paljon, vuonna 308 Galerius, eläkkeelle jäänyt keisari Diocletianus ja Maximianus kutsuivat koolle keisarillisen "konferenssin" Carnuntumiin Tonavan varrella. Sen tavoitteena oli palauttaa järjestys keisarilliseen hallintoon. Siellä sovittiin, että Galeriuksen pitkäaikaisesta ystävästä ja sotilastoverista Liciniuksesta, jolle Galerius oli antanut Tonavan puolustuksen Galeriuksen Italiassa ollessaan, tulisi lännessä Augustus ja Konstantinuksesta hänen keisarinsa. Idässä Galerius pysyi Augustuksena ja Maximinus hänen keisarinaan. Maximianuksen oli määrä vetäytyä eläkkeelle, ja Maxentius julistettiin vallananastajaksi.

Galeriuksen suunnitelma epäonnistui pian. Uutinen Liciniuksen ylennyksestä kantautui itään, ja Egyptin ja Syyrian maakuntia hallinnut Maximinus hylkäsi keisarin aseman. Maximus vaati (ja sai) tasavertaisen Augustuksen arvonimen. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa Rooman maailmaa hallitsi kuusi keisaria. Vaikka muisto äskettäisestä sodasta jakoi keisarikunnan kahteen suureen vihamieliseen valtakuntaan, niiden pelko ja Galeriuksen hupeneva valta saivat aikaan näennäistä rauhallisuutta keisarillisessa hallinnossa.

Galeriuksen viimeisinä vuosina hän säilytti asemansa ensimmäisenä tasavertaisten joukossa. Hän vietti loppuikänsä nauttien ja määräsi joitakin tärkeitä julkisia töitä, kuten Pelsojärven ylimääräisten vesien johtamisen Tonavaan ja sen ympärillä olevien valtavien metsien kaatamisen.

 

Kristittyjen vainoaminen

Kristityt olivat eläneet rauhassa suurimman osan Diocletianuksen valtakaudesta. Vainot, jotka alkoivat 24. helmikuuta 303 annetulla ediktillä, johtuivat kristittyjen mukaan Galeriuksen vaikutuksesta. Kristittyjen kokoontumistaloja tuhottiin, koska pelättiin salaisia kokoontumisia.

Huhtikuussa 311 Galerius kuitenkin antoi Nikomediasta yleisen suvaitsevaisuusediktin omissa sekä Liciniuksen ja Konstantinuksen nimissä. Lactantius esittää ediktin tekstin teoksessa De Mortibus Persecutorum ("Vainoajien kuolemasta", luvut 34 ja 35). Tämä merkitsi kristittyjen virallisen vainon päättymistä. Galerius kuoli 5. toukokuuta 311.

 
Galeriuksen kaari Thessalonikissa (itäpuoli).  


Yksityiskohta Galeriuksen kaari Thessalonikissa.