Giglio

Maantiede

Saarta erottaa Argentarion niemimaasta 16 kilometrin pituinen merialue: se on pääasiassa vuoristoinen, lähes kokonaan graniittia, ja korkein kohta on Poggio della Pagana (496 m). 90 prosenttia saaren pinta-alasta on Välimeren alueen kasvillisuuden peitossa, jossa vuorottelevat suuret mäntymetsät ja lukuisat viinitarhat, joiden avulla tuotetaan kuuluisaa Ansonaco-viiniä. Rannikko on 27 km pitkä, ja se koostuu kallioista, sileistä kallioista ja useista lahdista: Suurimmassa niistä on samanniminen pieni kylä, Campese.

 

Ranta Giglion saarella, josta avautuu näkymä Argentario-vuorelle Toscanan rannikolla.  

Historia

Nykyaikainen saari syntyi todennäköisesti 4,5-5 miljoonaa vuotta sitten, ja ihmiset ovat asuneet siellä rautakaudelta lähtien. Myöhemmin se oli todennäköisesti etruskien sotilaslinnoitus. Roomalaisten aikana se oli tärkeä tukikohta Tyrrhenanmerellä, ja siitä kirjoittivat esimerkiksi Julius Caesar De Bello Gallicossaan ja runoilija Rutilius Claudius Namatianus.

Vuonna 805 Kaarle Suuri antoi sen Rooman Tre Fontane -luostarille, ja myöhemmin se oli Aldobrandeschin, Pannocchieschin, Caetanin ja Orsinin sukujen sekä Perugian kaupungin hallussa. Vuonna 1241 keisari Fredrik II:n Sisilian laivasto tuhosi genovalaisen laivaston. Vuodesta 1264 lähtien Giglio oli Pisanien hallitsema, josta se siirtyi Medicien hallintaan. Se kärsi useista saraseenien hyökkäyksistä, jotka päättyivät vasta vuonna 1799.

Saari on historiansa ohella aina ollut tunnettu mineraalivarannoistaan: monet Rooman pylväät ja rakennukset on rakennettu Gigliesen graniitista.

 

Miten saari oli

Saarella on Domitius Ahenobarbusin roomalaisen huvilan (1.-2. vuosisata) jäännökset Giglio Porton alueella. Dianan temppelistä, joka oli aikoinaan olemassa, ei ole enää jälkiä. Giglio Castellossa sijaitsevassa San Pietro Apostolon kirkossa on norsunluinen krusifiksi, jonka uskotaan olevan Giambolognan tekemä.

Siellä on myös etruskien haaksirikko, joka on peräisin varhaiselta rautakaudelta, noin 600 eaa. Laivan lastina oli kupari- ja lyijyharkkoja, rautakärkiä, amforia ja korinttilaiskypärä. Jopa puinen kirjoitustaulu kynällä on säilynyt. Löydöt ovat nyt lähes kokonaan kadonneet.

 

Kuljetus

Isola del Giglio on yhteydessä Toscanaan lauttojen kautta, jotka lähtevät Porto Santo Stefanosta ja Orbetello Scalosta.