Guqin (kiinaksi: 古琴; pinyin: gǔqín; wade-giles: ku-ch'in; kirjaimellisesti "muinainen jousisoitin") on nykyaikainen nimi zither-tyyppiselle, seitsenkieliselle kiinalaiselle soittimelle. Sitä on soitettu Kiinassa tuhansia vuosia, ja perinteinen sivistön ja runouden piirissä koulutettu eliitti on arvostanut sitä kauniina, hillittynä ja henkisenä soittimena. Englanniksi nimi kirjoitetaan usein muodossa Guqin (tai satunnaisesti Gu Qin, GuQin tai Gu-qin).

Perinteisesti soitinta kutsuttiin yksinkertaisesti qin 「琴」, mutta 1900-luvulle tultaessa sana alkoi viitata myös moniin muihin soittimiin (esimerkiksi yangqin 「揚琴」 vasarahakusoittimeen, huqin 「胡琴」 jousisoitinten ryhmään tai länsimaiseen pianoon (kiinaksi: 鋼琴; pinyin: gāng qín, sananmukaisesti "teräsjousisoitin")). Siksi etuliite 「古」 ("muinainen") lisättiin erotukseksi. Guqinia kutsutaan myös nimellä qixianqin 「七絃琴」 ("seitsenkielinen qin"). Guqinia ei pidä sekoittaa guzhengiin, toiseen pitkään kiinalaiseen zither-tyyppiseen soittimeen, jossa on useita kymmeniä jousia ja liikkuvat sillat jokaisen jousen alla. Koska Robert Hans van Gulik kirjoitti tunnetun teoksen The Lore of the Chinese Lute, guqinia kutsutaan joskus virheellisesti luuttuksi; vastaavia virheellisiä lempinimiä levyjen ja esittelytekstien yhteydessä ovat myös "harppu", "pöytäh arppu", "kiinalainen kitara" tai "kiinalaisharppu". Näistä mikään ei kuitenkaan kuvaa instrumentin rakennetta ja esiintymistapaa tarkasti.

Rakenne ja materiaalit

Guqin on pitkä, kapea ja matala soittolaite, tavallisesti noin 120–130 cm pitkä ja 20–25 cm leveä. Runko valmistetaan tyypillisesti vaaleasta paulownia-puusta (kiinaksi "桐"), ja pinnat saatetaan päällystää useilla kerroksilla lakkaa, joka suojaa puuta ja vaikuttaa sointiin. Kannen ja pohjalevyn väliin jää ontto resonanssikammio. Soittimessa on seitsemän yksittäistä kieltä (jousia), jotka kulkevat koko kannen yli.

Merkittäviä osia ovat:

  • silta- ja ruuvimekanismit sekä pää- ja pyrstöpää;
  • 91 sisäänrakennettua inlay-merkkiä eli hui-kohtaa, jotka toimivat harmonisten nuottiasemien viitteinä (nykyinstrumenteissa yleisesti);
  • erilaiset päädyt ja resonanssi-aukot, jotka vaihtelevat tyylin ja rakentajan mukaan.
Soittimen kokonaispituus, puun laatu, lakkakerrokset ja pienet rakenteelliset erot vaikuttavat kaikki huomattavasti sointiin.

Viritys ja ääniala

Guqin on suhteellisen hiljainen soitin verrattuna useimpiin nykyaikaisiin instrumentteihin, ja sen dynamiikka on hienovireinen. Ääniala ulottuu tyypillisesti noin neljään oktaaviin, ja avoimet kielet viritetään yleensä matalaan rekisteriin. Tarkka viritys ei ole yhtenäinen: perinteinen ajatus on pentatoninen sävy, mutta käytössä on lukuisia vire- ja transponointitapoja (useita niin sanottuja "tunings" tai anpingin-tyylisiä vireitä). Nykyään opetus- ja konserttikäytössä käytetään usein yhdenmukaistettuja virityksiä, mutta historiallisiin nuotteihin sisältyy vaihtelevia vireitä.

Soittotekniikka ja nuotinnus

Äänet tuotetaan pääosin oikean käden nyppäyksillä (tai sormien ja kynsien yhdistelmällä) sekä vasemman käden painalluksilla ja pysäytyksillä, joilla muutetaan sävelkorkeutta. Guqinissa käytetään runsaasti:

  • avoimia nyppäyksiä;
  • pysäytettyjä ääniä, joissa vasen käsi pysäyttää tai painaa kieliä tuottaen puolipysähdyksiä ja koristeita;
  • harmonisia ääniä (naturoita), joita voidaan saada eri kohdissa kieltä ja jotka antavat heleän, kellomaisen soinnin;
  • liukusäveliikkeitä (glissandoja), vibratoa ja monenlaisia koriste- sekä ilmaisuelementtejä.
Suuri määrä merkittyjä harmonisia asemia (nykymuodossa usein 91 merkkiä) antaa runsaasti mahdollisuuksia harmonisille soinnuilla ja pitkille, heleille sointikuvioille. Varhaiset tabulatuurit osoittavat, että muinaisemmissa soittimissa on voinut olla vielä useampia harmonisia asemia.

Nuotinnus: guqinin nuotitus perustuu historiallisesti erityiseen tabulaaturimuotoon, jossa numero- ja tekstimerkinnät kertovat sormituksesta ja tekniikasta ennemmin kuin absoluuttisista sävelkorkeuksista. Tunnetuimpia nuotintapoja ovat perinteinen merkkitaulukko (jianzipu) ja selittävät kuvaukset. Modernit julkaisijat tarjoavat usein sekä alkuperäisen tabulatuurin että tonaalisen (modaalisen) nuotinnuksen konserttiesityksiä varten.

Historia ja kulttuurinen merkitys

Guqin on ollut tärkeä osa kiinalaista sivistyskulttuuria ainakin yli kahden tuhannen vuoden ajan. Se yhdistettiin usein runouteen, kirjallisuuteen ja konfutselaisuuteen; guqin-soittoa pidettiin henkisenä ja sivistyneisyyttä osoittavana taidemuotona. Monet klassiset koryyritykset ja legendat liittyvät guqiniin, ja instrumentti mainitaan lukuisissa historiallisissa teksteissä.

Guqin-musiikin repertoaari sisältää vanhoja, usein ohjelmallisia teoksia, jotka kuvastavat luontoa, historiallisia kertomuksia tai filosofisia tiloja. Tunnettuja esimerkkikappaleita ovat mm. Gao Shan Liu Shui (高山流水, "Korkeat vuoret ja virtaava vesi") ja Meihua San Nong (梅花三弄, "Kolme variaatiota plommun kukasta"), jotka ovat osa guqinin kanonista ja joita on esitetty vuosisatojen ajan.

Guqin-musiikki ja sen perinne tunnustettiin kansainvälisesti: vuonna 2003 guqinin soitto ja opetus nimettiin osaksi UNESCO:n listaa suullisen ja aineettoman perinnön mestariteoksista, mikä auttoi herättämään uusintuneen kiinnostuksen perinneosaamista kohtaan.

Nykykäyttö, opetus ja soittajat

Viime vuosikymmeninä kiinnostus guqinia kohtaan on kasvanut sekä Kiinassa että kansainvälisesti. Perinteen siirto tapahtuu edelleen opettajien ja oppilaiden kautta, mutta modernit konserttitilanteet, levytykset ja monikulttuuriset projektit ovat tuoneet instrumentin yleisön tietoisuuteen. Useissa konservatorioissa ja yksityisissä oppilaitoksissa opetetaan nykyään guqinin soittoa, ja on olemassa sekä perinteisiä että uudempia soittotapoja ja tulkintoja.

Rakentajat, variaatiot ja säilyminen

Guqinin rakentaminen on käsityönä vaativa laji: soittimen mittasuhteet, puun valinta ja lakkaustekniikka vaikuttavat suuresti sointiin ja tuntumaan. On olemassa erilaisia historiallisiin malleihin perustuvia tyylejä ja paikallisia eroja. Museoidut muinaiset näytteet ovat auttaneet tutkijoita ja rakentajia rekonstruoimaan kadonneita malleja ja tekniikoita.

Perinteen säilyttämiseksi tehdään jatkuvasti töitä: tutkijat transponoivat ja julkaisivat vanhoja nuotteja, soittajat levyttävät ja esittävät sekä kiinteissä että kokeellisissa kokoonpanoissa, ja työpajat sekä festivaalit esittelevät guqinin rakentamista ja soittoa. Vaikka guqin on luonteeltaan hiljainen ja intiimi soitin, sen rikas perinne ja ilmaisullinen potentiaali pitävät siitä huolta nykyaikaisessa musiikkikentässä.

Yhteenvetona: guqin on historiallisen, kulttuurisen ja musiikillisen merkityksensä vuoksi yksi Kiinan arvostetuimmista perinneinstrumenteista — instrumentti, joka yhdistää käsityön, filosofian ja äärimmäisen hienostuneen soitintekniikan.