Horsetailit kuuluvat Pteridophyta-luokkaan (saniaiset). Ne olivat yksi tärkeimmistä kasviryhmistä paleotsooisella ajalla ja esiintyvät yleisesti hiilikauden hiilikerrostumissa, missä niiden sukulaiset muodostivat joskus metsämäisiä muodostelmia — jotkut varhaiset lajit kasvoivat jopa noin 30 metrin korkuisiksi puumaisiksi kasveiksi. Nykyään ryhmä on suurimmaksi osaksi hävinnyt, mutta yksi suku on säilynyt nykypäivään asti (Equisetum), ja se sisältää yleisesti tunnetut kortteet. Kortteet ovat verisuonikasveja, jotka lisääntyvät itiöiden avulla eivätkä siementen, ja niiden ulkonäkö — ohuet, nivelikkäät ja usein harjakkaat varret — on antanut englanninkielisen nimen "horsetail" (suomeksi vapaasti käännettynä "hevosenhäntä"). Latinankielinen sukunimi Equisetum viittaa tähän piirteeseen (equus = hevonen, seta = karva/harjas).
Morfologia
Kortteiden ruumiinmuoto on erikoistunut: ne muodostavat onttoja, poimuttuneita ja nivelikkäitä varrenosia, joissa lehdet ovat yleensä supistuneet vartta ympäröiviksi suomukkeiksi. Varsissa on usein runsaasti piidioksidia, mikä tekee niistä karheat ja hiontaominaisuuksia sisältävät — tästä syystä vanhan ajan kansanperinteessä kortteita käytettiin kiillottamiseen ja hankaamiseen ("scouring rush"). Monet lajit haarautuvat tyypillisesti tietyllä tavalla, ja varsien välinen rakenne sekä juurimaiset maanalaiset rönsyt eli rhizomat mahdollistavat tehokkaan leviämisen maaperässä.
Lisääntyminen ja elinkierto
Kortteiden elinkierto noudattaa saniaisten kaavaa: dominanttina on sporofyytin (itiöitä tuottavan kasvin) sukupolvi. Itiöt kehittyvät itiöpesäkkeissä (sporangioissa), jotka ovat usein ryhmittyneinä kartiomaisissa kärkikukinnoissa (strobiluksissa). Itiöt itävät haperoissa olosuhteissa muodostaen pienen, vapaasti elävän gametofyytin. Gametofyytillä kehittyy hedelmöitykseen tarvittavia sukusoluja; hedelmöitys edellyttää vettä, koska urosgametit (siimalliset siittiöt) liikkuvat veden avulla naarasgametangille. Kortteet lisääntyvät myös suoraan vegetatiivisesti maanalaisista rhizomeista, minkä vuoksi monet lajit leviävät nopeasti ja voivat muodostaa tiheitä kasvustoja.
Fossiilinen historia
Fossiiliaineiston perusteella kortteiden tai niiden läheisten ryhmien edustajat olivat merkittäviä kasveja paleozoisella ajalla. Erityisesti hiilikauden suot ja metsät sisälsivät laajoja kalamiittien (Calamites) kaltaisia, puita muistuttavia sphenophytejä, jotka erosivat nykysukuista kooltaan ja rakenteeltaan. Modernit kortteet (Equisetum) ovat näiden ryhmien jäännöksiä — eli ne ovat eräänlaisia "elinvoimaisia fossiileja", jotka säilyttivät perusrakenteen, vaikka suurin osa lajirikkaudesta katoikin.
Ekologia, levinneisyys ja käyttö
Kortteita tavataan laajasti pohjoisella pallonpuoliskolla ja muilla alueilla; ne viihtyvät erityisesti kosteikoilla, pientareilla, ojien reunoilla sekä häiriintyneillä mailla. Lajisto vaihtelee: yleisiä lajeja ovat esimerkiksi peltokorte (Equisetum arvense), talvikorte (Equisetum hyemale) ja suokorte (Equisetum palustre), mutta lajeja on kaikkiaan noin 15–25 riippuen taksonomisesta tulkinnasta. Kortteiden runsas rhizomisysteemi tekee niistä usein vaikeita torjuttavia rikkakasveja maataloudessa ja puutarhoissa. Toisaalta niiden rooli ekosysteemeissä on arvokas: ne stabiloivat rannikkoalueita ja tarjoavat elintilaa pieneliöille.
Kansanlääkinnässä kortteita on käytetty diureettina ja haavojen hoitoon, ja niiden korkea piipitoisuus on hyödynnetty hionta-aineena. On kuitenkin syytä huomioida, että osa yhdisteistä voi olla voimakkaita tai jopa myrkyllisiä tietyille eläimille (esim. pitkäaikainen syönti voi aiheuttaa B1-vitamiinin puutetta joillain maatalouseläimillä), joten käyttöä tulee harkita varoen.
Säilyminen ja suojelu
Monet korttelajit ovat yleisiä ja sopeutuneita vaativiin olosuhteisiin, mutta jotkin vesialueiden ja soiden lajit kärsivät elinympäristöjen kuivattamisesta ja muuttumisesta. Paikallisesti uhanalaiset lajit tarvitsevat suojelua ja kosteikkojen palauttamista. Kortteet edustavat biologisesti ja evoluutiollisesti mielenkiintoista ryhmää, jonka pitkä historia yhdistyy nykypäivän monimuotoisuuteen.
