Ido on rakennettu kieli, niin sanottu uudistettu esperanto, joka kehitettiin vuonna 1907. Idon teki joukko ihmisiä, joiden mielestä esperanto oli liian vaikea maailmankieleksi. He eivät pitäneet siitä, että esperantossa käytettiin kirjaimia, joiden päällä oli erityisiä diakriittisiä merkkejä, koska se vaikeutti kirjoittamista, ja heidän mielestään maailmankielen pitäisi olla helppo oppia ja kirjoittaa. Alkuperäinen tavoite oli säilyttää esperanton kansainvälinen luonne mutta korjata ja yksinkertaistaa kieliopillisia ja ortografisia piirteitä, jotta kieli olisi mahdollisimman helposti omaksuttava eri taustoista tuleville ihmisille.
Idon suunnittelussa pyrittiin erityisesti seuraaviin asioihin:
Ido ei ole yhtä suosittu kuin esperanto, mutta sitä puhuu silti noin 100–200 ihmistä maailmassa. Arviot puhujamääristä vaihtelevat, sillä tarkkaa laskelmaa ei ole; kieliyhteisö on pieni mutta aktiivinen. Ido-yhteisö järjestää tapaamisia ja kokoontumisia eri puolilla maailmaa, ja joka vuosi järjestetään konferenssi, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen ja puhuvat kieltä. Lisäksi idon harrastajia löytyy verkosta foorumeilta ja sosiaalisesta mediasta, missä julkaistaan oppimateriaaleja, uutisia ja käännöksiä.
Historiallisesti Ido syntyi osana laajempaa keskustelua kansainvälisen apukielen tarpeesta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Eri ehdotuksia ja malleja arvioitiin, ja Ido edusti yhtä vaihtoehtoa, joka pyrki korjaamaan esperanton koettuja puutteita. Muutosyritykset jakauttivat aikanaan harrastajakenttää ja johtivat kiivaisiin keskusteluihin niiden välillä, jotka halusivat säilyttää esperanton sellaisenaan ja niiden, jotka kannattivat muutoksia.
Merkittäviä käytännön piirteitä idossa ovat esimerkiksi selkeä ja lähes äänttä vastaava ortografia sekä johdosten ja liitteiden käyttö, joiden avulla uusia sanoja voidaan muodostaa järjestelmällisesti. Vaikka idon perusrakenne muistuttaa esperantoa, monet sanavalinnat, taivutussäännöt ja oikeinkirjoitus poikkeavat tavoitteena selkeys ja kansainvälisyys. Tämä tekee idosta helpommin lähestyttävän joillekin oppijoille, mutta toisaalta erot esperantoon tekivät idosta myös vähemmän yhteensopivan laajemman esperantoyhteisön kanssa.
Nykyään Ido kiinnostaa muun muassa interlingvistisiä harrastajia, kieliteoreetikkoja ja ihmisiä, jotka etsivät vaihtoehtoja kansainväliselle viestinnälle. Vaikka se ei ole saavuttanut laajaa käyttöä globaalina apukielenä, sillä on oma pieni kulttuurinsa: käännöksiä, oppikirjoja ja lehtiä on julkaistu, ja kieli elää harrastajien ylläpitämänä. Ido on yksi monista rakentamisen ja kansainvälisyyden historiallisista yrityksistä, jotka osoittavat, miten kieliä voidaan suunnitella tavoitteellisesti helpottamaan ihmisten välistä yhteydenpitoa.
