Diakriitti – diakriittiset merkit, ääntäminen ja esimerkit

Diakriittinen merkki on kirjaimen ylä-, alapuolelle, läpi tai päälle laitettu merkki. Esimerkkejä diakriittisistä merkinnöistä ovat akuutti aksentti tai graavinen aksentti. Sana tulee kreikan kielen sanasta διακριτικός (suom. diakritikós, 'erottava'). Yleensä se vaikuttaa tapaan, jolla sana sanotaan (lausutaan). Useimmat diakriittiset merkinnät liittyvät ääntämiseen, koska useimmat aakkoset eivät kuvaa sanojen äänteitä tarkasti. Englannin kielessä diakriittiset merkinnät ovat harvinaisia, mutta yleisiä monissa muissa kielissä.

Mitkä ovat diakriittiset merkit käytännössä?

Diakriittiset merkit voivat olla erilaisia ja niillä on erilaisia tehtäviä kielestä riippuen. Tavallisia tyyppejä ovat esimerkiksi:

Aksenttimerkit (esim. akuutti ´, graavi `, cirkumfleksi ^) — ilmaisevat painotusta, sävelkorkeutta tai vokaalin laatua.
Alaviivat ja pisteet (esim. dot-above •, dot-below) — muuttavat äännearvoa tai erottelevat kirjaimia.
Umlaut / diaeresis (¨) — saksan ja muiden kielten vokaalimuutokset tai erotteluäänteet.
Tilde (~) — espanjan ñ:n merkitsemä nasaalisuus tai portugalin nasalisaatio.
Cedilla (¸) — pehmentää konsonanttia (esim. ranskassa 'ç').
Caron (ˇ) — tynnyri- tai pehmeysmerkintä slaavilaisissa kielissä (esim. č, š).
Ogonek (¸ tai ą-tyyppinen) — merkitsee usein nasaalisuutta tai vokaalin erityislaatua (esim. puolassa ą, ę).
Poikkeavat pisteet ja viivat (esim. turkin pisteellinen i/ilman pistettä, puolalainen kreska/ogon)

Mihin diakriitteja käytetään?

Ääntäminen: monet diakriitit kertovat, miten kirjain ääntyy (esim. ranskan acute ja grave vaikuttavat vokaalin laatuun).
Tonnalit: kielissä kuten vietnami tai kiina (pinyinin merkit) diakriitit ilmaisevat sävelkorkeutta ja siten erottelevat merkityksiä.
Pituus ja lyhyys: jotkut merkit kertovat vokaalin pituuden tai lyhyyden (esim. macron ¯ tai kaksipisteet joissain kielissä).
Merkityksen erottelu: diakriitti voi erottaa kaksi eri sanaa, jotka muuten kirjoitettaisiin samalla tavalla (esim. espanjan niño vs. nino, ranskan ou vs. où).
Historialliset ja etymologiset syyt: jotkin merkit ovat peräisin kielihistoriasta ja osoittavat entisiä äännekehityksiä.

Esimerkkejä kielistä ja sanoista

Diakriitteja esiintyy runsaasti eri kielissä. Muutamia yleisiä esimerkkejä:

Ranska: é (accent aigu) ja è (accent grave) erottavat äänteitä ja vaikuttavat painotukseen (esim. café).
Saksa: ä, ö, ü (umlaut) muuttavat vokaalin ääntämystä (esim. Müller).
Espanja: ñ (tilde) merkitsee erillistä konsonanttia; aksentit ilmaisevat korostuksen (esim. niño, canción).
Puola: ą, ę, ł ja muut erikoismerkit muuttavat ääntämystä ja merkityksiä.
Turkki: erotus pisteellisen ja pisteettömän i:n välillä (i vs ı) on fonologisesti merkittävä.
Unkari: kaksoisakuutti (ő, ű) ilmaisee pitkää vokaalia.
Vietnami: useita yhdisteltyjä diakriitteja, jotka ilmaisevat sekä vokaalityypin että sävelkorkeuden (tono).

Tekniset näkökohdat

Tietokoneissa diakriitit voidaan toteuttaa valmiina merkkeinä tai yhdisteltyinä (basis + yhdistävä diakriitti). Unicode-standardi sisältää sekä esipurkitettuja merkkejä että yhdistäviä koodipisteitä (combining diacritical marks). Kirjoittaminen ja oikea esitys riippuvat fontista, koodauksesta ja käyttöjärjestelmän tuesta. Normaalisointi (Unicode normalization) on tärkeää, kun vertaillaan merkkijonoja tai haetaan tekstiä.

Kirjoittaminen ja käytäntö

Monissa kielissä diakriitit ovat välttämättömiä oikeinkirjoitukselle ja merkityksen kannalta; toisissa kielissä niitä jätetään joskus pois käytännön syistä (esim. sähköposteissa tai osoitteissa), mikä voi aiheuttaa epäselvyyttä. Englannissa diakriittejä käytetään usein lainasanoissa (esim. cliché, naïve) mutta ne jätetään myös usein pois (cliche, naive).

Yhteenveto

Diakriittiset merkit ovat pieniä mutta usein merkitykseltään suuria lisäyksiä kirjaimiin. Ne auttavat ilmaisemaan ääntämystä, sävelkorkeutta, pituutta ja puhtaasti ortografisia eroja. Niiden oikea käyttö kuuluu kielen normiin ja vaikuttaa sekä puheen että kirjoitetun tekstin ymmärrettävyyteen.

Varhaisen arabian kielen kehitys (9.-11. vuosisata). Basmalaa käytettiin esimerkkinä kufilaisista Koraanin käsikirjoituksista. (1) 9. vuosisadan alun kirjoitus, jossa ei ole pisteitä eikä diakriittisiä merkkejä [1]; (2) ja (3)9.-10. vuosisadalla Abbasidien dynastian aikana Abu al-Aswadin järjestelmällä perustettiin punaiset pisteet, joiden kukin järjestys tai asento osoittaa eri lyhyttä vokaalia. Myöhemmin käytettiin toista mustien pisteiden järjestelmää erottamaan kirjaimet, kuten "fāʼ" ja "qāf" [2] [3]; (4) 11. vuosisadalla Al Farāhídin järjestelmässä (nykyisin tuntemassamme järjestelmässä) pisteet muutettiin kirjaimia muistuttaviin muotoihin vastaavien pitkien vokaalien kirjoittamiseksi [4].

Esimerkkejä

Englanti

Englannin ortografiassa käytetään usein digrafioita (kuten "ph", "sh", "oo" ja "ea") diakriittisten kirjainten sijasta osoittamaan enemmän äänteitä kuin latinalaisen aakkoston yksittäisillä kirjaimilla voidaan osoittaa. Toisin kuin muissa järjestelmissä (kuten espanjassa), joissa oikeinkirjoitus osoittaa, miten sanat sanotaan, englannin ääntäminen on niin monipuolista, että pelkät diakriittiset merkit eivät tekisi siitä foneettista. Digrafien avulla näytämme äänteet, joita yksittäiset kirjaimet eivät näytä.

Nykyenglannissa diakriittisiä merkkejä ei käytetä paljon. Kaksi diakriittistä merkkiä on tullut osaksi jokapäiväistä englantia: piste i:n tai j:n yläpuolella ja apostrofi. Niitä ei kuitenkaan enää yleisesti pidetä diakriittisinä. Apostrofia käytetään osoittamaan puuttuvia kirjaimia (elision, it's it is:n tilalle) ja osoittamaan omistusoikeutta (kuten Miken autossa).

Useimmissa muissa tapauksissa diakriittisten merkkien käyttöä englanninkielisissä sanoissa pidetään vanhanaikaisena (niitä ei enää käytetä). Diakriittejä (samanlaisia kuin umlauteja) voidaan käyttää sanoissa, joissa kaksi vierekkäistä vokaalia lausutaan erikseen, kuten noöne, reëstablished tai coöperate (kaksi yhdessä lausuttua vokaalia muodostavat diftongin). Tätä menetelmää käytetään edelleen joskus. Diakriittisiä merkkejä käytetään joskus lainasanoissa (vierasperäiset sanat), kuten naïve, entrée, pâté, façade, jotka ovat ranskankielisiä sanoja.

Ranskan

Kirjain e: yleisiä ovat terävä aksentti é (nouseva ääni, kuten ranskankielisessä sanassa née), vakava aksentti è (laskeva ääni); élève on (vasemmalta) terävä, vakava ja äänetön e. Cedilla ç merkitsee pehmeää c:tä, joka kuulostaa englannissa s:ltä.

Toisenlaista periaatetta havainnollistaa circumflex î. Tämä osoittaa yleensä kirjaimen häviämisen: esim. maistre (keskiranska) > maître (nykyranska). Sen tehtävä on siis historiallinen. Lisäksi, harvemmin, circumflexiä käytetään erottamaan homofonit toisistaan. Nämä ovat sanoja, jotka kirjoitetaan samoin, mutta joilla on eri merkitys. Esimerkki: sur = on, mutta sûr = turvallinen. Näissä tapauksissa näiden kahden sanan ääntäminen voi olla erilainen.

Espanjan

Espanjan kielessä akuutti aksentti merkitsee yksinkertaisesti korostusta, esim. educación. Siinä korostus on viimeisellä vokaalilla, ei tavanomaisesti toiseksi viimeisellä. Toiseksi viimeinen vokaali (tavu) on tavallinen korostuspaikka puhutussa espanjassa. Sitä ei yleensä merkitä painetulla aksentilla. Kun painotus on tavanomaisella paikallaan, loppukonsonantti jätetään usein pois puheessa.

Tilde ñ lausutaan jotakuinkin ny. Se on heidän sanakirjoissaan erillinen kirjain, joka tulee n:n jälkeen.

Kaksois-L äännetään kuten meidän Y:mme, ja LL on espanjan kielen sanakirjoissa omassa osiossaan, yhden L:n osion jälkeen.

Saksan

Saksan kielen umlaut ü lausutaan ue, ja sitä käytetään nyky-saksassa vähemmän. Historiallisissa nimikirjoituksissa olisi aina säilytettävä umlaut, jos sitä on käytetty kyseisessä nimessä.

ruotsi, norja, tanska

Skandinaaviset kielet käsittelevät diakriittisillä kirjaimilla varustettuja merkkejä ä, ö ja å uusina ja erillisinä aakkosten kirjaimina ja lajittelevat ne z:n jälkeen. Yleensä ä lajitellaan æ:n (tuhkan) ja ö:n (o-viivan) kaltaiseksi. Myös aa, kun sitä käytetään å:n vaihtoehtoisena kirjoitusasuna, lajitellaan sellaiseksi. Muita diakriittisillä kirjaimilla muunnettuja kirjaimia käsitellään niiden taustalla olevan kirjaimen muunnoksina, paitsi että ü lajitellaan usein y:ksi.

Muut kuin roomalaiset kirjoitusasut

Arabian ja heprean kaltaisten semiittisten kielten kirjoitusasussa on paljon erilaisia diakriittisiä merkintöjä. Tämä johtuu osittain siitä, että semiittisten kielten kirjoitusasut muodostettiin alun perin ilman erillisiä kirjaimia vokaaleille, ja osittain siitä, että joistakin kielistä (erityisesti arabiasta) puhutaan useita murteita.

Heprean ja arabian diakriittisiä merkkejä ei kuitenkaan aina käytetä.

1 Moos 1:9 Ja Jumala sanoi: "Kerätköön vedet". Kirjaimet mustalla, niqqud punaisella , kanteleet sinisellä.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on diakriitti?

A: Diakriittinen merkki on kirjaimen ylä-, alapuolelle, läpi tai päälle laitettu merkki, joka yleensä vaikuttaa tapaan, jolla sana lausutaan (äännetään).

K: Mistä sana "diakriittinen" tulee?

V: Sana tulee kreikan kielen sanasta היבךסיפיךע (suom. diakritikףs, 'erottava').

Kysymys: Onko diakriittisyys yleistä englannissa?

V: Ei, diakriittiset merkit ovat harvinaisia englannissa, mutta yleisiä monissa muissa kielissä.

K: Miksi useimmat aakkoset eivät ole tarkkoja sanojen äänteiden kuvaamisessa?

V: Useimmat aakkoset eivät kuvaa sanojen äänteitä tarkasti, koska niistä puuttuu tiettyjä symboleja ja merkkejä, joita tarvitaan äänteiden tarkkaan esittämiseen.

K: Mitkä ovat esimerkkejä diakriittisistä merkinnöistä?

V: Esimerkkejä diakriittisistä merkinnöistä ovat akuutti aksentti tai syvä aksentti.

K: Miten diakriittiset merkit voivat vaikuttaa ääntämiseen?

V: Diakriittiset merkit voivat vaikuttaa ääntämiseen muuttamalla sitä, miten tietty kirjain tai tavu lausutaan.