Hutier-taktiikka — soluttautumistaktiikka ja Oskar von Hutier
Willy Rohr kehitti vuonna 1915 menestyksekkäästi Shock-Troops-Taktiks-järjestelmän länsirintamalla. Näitä taktiikoita käytettiin muun muassa Verdunin taistelussa. Hänen batailloninsa itsenäistyi ja nimettiin ensin Sturmbataillon Rohriksi, jonka Preussin sotaministeri nimesi noin vuotta myöhemmin uudelleen Sturm-Bataillon Nr. 5:ksi (Rohr).
Oskar von Hutier oli yksi Saksan menestyneimmistä ja innovatiivisimmista kenraaleista ensimmäisessä maailmansodassa. Hän sovelsi ja kehitti samankaltaisia menetelmiä myös itärintamalla, ja hänen nimensä liitettiin pian menetelmien käytännön toteutukseen. Noustuaan armeijan komentajaksi alkuvuodesta 1917 Hutier alkoi systemaattisesti soveltaa aiempien vuosien kokemuksia sekä tutkia muiden armeijoiden taktiikoita. Hän suunnitteli saksalaisille uuden operaatiotason strategian, jonka avulla juoksuhauta- ja asemataistelun pattitilanne voitiin rikkoa.
Tätä lähestymistapaa kutsuttiin liikkumisen, yllätyksen ja paikallisen voiman kokoamisen yhdistämiseksi; ranskalaiset ja muut liittoutuneet alkoivat kutsua sitä pian "Hutierin taktiikaksi", vaikka nykyään yleisempi nimitys on soluttautumistaktiikka (infiltration tactics). Keskeisiä piirteitä olivat muun muassa:
- Lyhyt, intensiivinen ja tarkasti ajoitettu tykistötuli (usein niin sanottu liukuva tulitus), joka neutralisoi vihollisen etulinjan kannattaen hyökkäyksen eteenpäin etenemistä ilman pitkiä ennakkotulituksia, jotka antaisivat viholliselle varoituksen.
- Pienet, ketterät ja koulutetut iskujoukot (sturmsoldaten, pioneerit, konekivääriryhmät), jotka tunkeutuivat vihollisen etulinjan läpi ja kiersivät ja ohittivat vahvat puolustusasemat sen sijaan että yrittäisivät valtaavasti jokaisen asemavälikön suoraan.
- Vastuun ja päätöksenteon hajauttaminen: etulinjan joukkojen komppanioille ja ryhmille annettiin itsenäistä harkintavaltaa hyödyntää heille avautuvia mahdollisuuksia.
- Laaja-arvoinen tuki: tiedustelu (ilmavalvonta ja tiedustelu), pioneerien käyttö miinakenttien ja esteiden murtamiseen, tehokas tulenjohto ja nopea seuraava varuskunta vahvistamaan vallattuja asemia.
- Huomion kiinnittäminen läpimurtojen välittömään hyödyntämiseen: hyökkäyksen seurannassa käytettiin reservijoukkoja ja ratsuväkeä (tai myöhemmin moottoroituja joukkoja) laajentamaan syntynyttä aukkopaikkaa syvemmälle vihollislinjaan.
Hutierin menetelmät osoittautuivat erittäin tehokkaiksi useissa operaatioissa vuosina 1917–1918, esimerkiksi menestyksellisissä hyökkäyksissä itärintamalla (kuten Riian valtaus syksyllä 1917) ja myöhemmissä länsirintaman hyökkäyksissä. Menestykset perustuivat taktisten yksityiskohtien huolelliseen valmisteluun ja sekä tulen- että liiketahdon synkronointiin.
Käytännössä taktiikan rajoitukset kuitenkin tulivat esiin: läpimurtojen merkitys oli usein riippuvainen huollosta, liikenne- ja muonitusmahdollisuuksista sekä kyvystä pitää vallatut alueet suojattuina vastaiskuja vastaan. Vaikka soluttautumistaktiikat saavuttivat paikallisia läpimurtovoittoja, ne eivät yksin ratkaisseet sodan poliittisia ja strategisia ongelmia.
Vaikutukseltaan Hutierin ja muiden samanaikaisten kehittäjien käytännöt muovasivat sodankäynnin kehitystä: ne toimivat tärkeänä sillanrakentajana kohti myöhäisempiä liikkuvan sodankäynnin muotoja ja vaikuttivat myös sotilasajatteluun interwar-kaudella ja toisen maailmansodan alkuvaiheiden taktiikoihin.
v. Hutier
Operaatio Michael 1918
Operaatio Michael
Vuoden 1918 keväthyökkäyksessä ensimmäinen viidestä osasta oli nimeltään Mikael. Alussa 21. maaliskuuta 1918 ne ottivat kolme armeijaa, yhteensä 42 divisioonaa. Tavoitteena oli murtautua ranskalaisten joukkojen (etelässä) ja englantilaisten (pohjoisessa) risteyskohtaan Bapaumen ja Saint-Simonin välisillä operaatioilla ja luoda kiila näiden kahden joukkueen välille ja työntää brittiläiset sotaretkikuntajoukot merelle päin. Jo ensimmäisenä päivänä puolustuslinjat murskattiin molempia liittoutuneita vastaan, ja saksalaiset onnistuivat täysin etenemään 65 kilometrin pituiseen, noin 80 kilometrin pituiseen salienttiin. Laajamittaisessa etenemisessään saksalaiset joukot kohtasivat enemmän vastarintaa englantilaisia kuin ranskalaisia vastaan. Mutta vaikka saksalaiset olivat aluksi menestyksekkäitä, muutaman päivän kuluttua saksalaishyökkäys oli yhtäkkiä ehtynyt, ja 27. maaliskuuta alkaen, kun ranskalaiset alkoivat hyökätä strategiseen reserviinsä Amiensin lähellä, saksalaiset eivät saaneet enää merkittävää aluevoittoa. Saksalaiset eivät siis saavuttaneet strategisesti merkittävää voittoa, ja itse asiassa se oli pidentänyt taistelulinjaa ja luonut etualan, joka oli alttiina liittoutuneiden vastahyökkäyksille.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Kuka kehitti Shock-Troops-Taktikset länsirintamalla?
A: Willy Rohr kehitti Shock-Troops-Taktiksit länsirintamalla vuonna 1915.
K: Milloin niitä käytettiin?
V: Niitä käytettiin Verdunin taistelussa.
K: Mikä oli Willy Rohrin Bataillonin nimi?
V: Willy Rohrin Bataillon itsenäistyi ja nimettiin ensin Sturmbataillon Rohriksi, ja noin vuotta myöhemmin Preussin sotaministeri nimesi sen uudelleen Sturm-Bataillon Nr. 5:ksi (Rohr).
Kysymys: Kuka oli Oskar von Hutier?
V: Oskar von Hutier oli toinen Saksan menestyneimmistä ja innovatiivisimmista ensimmäisen maailmansodan kenraaleista.
K: Mitä Oskar von Hutier teki itärintamalla?
V: Noustuaan armeijan komentajaksi alkuvuodesta 1917 Oskar von Hutier alkoi soveltaa oppeja, joita hän oli saanut kolmen vuoden ajan joukkojen komentajana, sekä tutkia muiden armeijoiden käyttämiä taktiikoita.
K: Minkä uuden strategian Oskar von Hutier kehitti saksalaisille?
V: Oskar von Hutier kehitti saksalaisille uuden strategian, jonka avulla he pystyivät murtamaan juoksuhautasodan umpikujan, ja se tuli tunnetuksi nimellä "soluttautumistaktiikka".
K: Mikä oli Hutierin taktiikka?
V: Hutierin taktiikka oli Oskar von Hutierin ensimmäisen maailmansodan aikana kehittämä soluttautumistaktiikka, jota saksalaiset joukot toteuttivat menestyksekkäästi vuosina 1917 ja 1918.
