ISO:n latinalaiset perusaakkoset ovat versio latinalaisista aakkosista, ja ne koostuvat kahdesta 26 kirjaimen joukosta: isoista (versaalit) ja pienistä (gemena) kirjaimista. Ne vastaavat englanninkielisiä aakkosia, kuten englantilaiset aakkoset, ja nämä peruskirjaimet on kodifioitu moniin kansallisiin ja kansainvälisiin standardeihin. Niitä käytetään laajalti kansainvälisessä viestinnässä, tietotekniikassa, ohjelmoinnissa, internet-protokollissa ja monissa muissa sovelluksissa.

Kumpikin sarja sisältää seuraavat 26 kirjainta:

  • Suurten kirjainten sarja (versaalit): A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z
  • Pienten kirjainten sarja (gemena): a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z

Nämä 26 peruskirjainta muodostavat latinalaisen perusaakkoston, joka ei sisällä aksenttimerkkejä tai muita diakriittisia merkkejä (esim. ä, ö, é, ç). Monet kielet laajentavat tätä perusjoukkoa omilla merkeillään tai kirjainyhdistelmillä. Esimerkiksi suomen aakkosto sisältää ääkköset ä ja ö, ranskan ja saksan kirjaimistot käyttävät useita aksentteja ja cedilloja jne.

Kirjaimille on olemassa vakiintuneet koodaukset ja standardit: 7‑bitin ASCII ja siihen kansainvälinen vastine ISO/IEC 646 määrittelevät peruskoodit, laajennettuja latin-merkistöjä on määritelty esimerkiksi ISO/IEC 8859 ‑sarjassa, ja Unicode (ISO/IEC 10646) kattaa sekä nämä peruskirjaimet että laajan joukon laajennuksia ja diakriittisia muotoja. ASCII-koodauksessa suurten kirjainten koodit ovat 65–90 ja pienten 97–122, ja Unicode sijoittaa peruslatinalaiset samankaltaiseen Basic Latin -lohkoon.

Käytännön huomioita:

  • Perusaakkosot ovat yleinen perustaso tiedonsiirrossa ja järjestelmien välisessä yhteentoimivuudessa.
  • Monet tekniset protokollat ja formaatit oletusarvoisesti käyttävät näitä kirjaimia (esim. ohjelmointikielten avainsanat, tunnisteet, osa internetsäännöistä).
  • Locale-riippuva käsittely: kirjainvertailu, lajittelu ja case-mapping (suurten ja pienten kirjainten välinen muunnos) voivat vaihdella kielikohtaisesti.
  • Verkkotunnuksissa (alkuperäisesti) sallittiin vain A–Z, numerot ja yhdysmerkki; nykyaikaiset IDN‑ratkaisut laajentavat mahdollisuuksia, mutta peruslatinalaisia merkkejä käytetään edelleen laajasti.

Yhteenvetona: ISO:n latinalaiset perusaakkoset muodostavat kansainvälisesti tunnistetun 26 kirjaimen joukon sekä versalina että gemenana. Ne ovat perusta monille koodauksille ja standardeille, mutta oikeiden kielimuotojen ja erikoismerkkien esittämiseksi tarvitaan usein laajennuksia ja diakriittisia merkkejä.