Englannin aakkoset

Historia

Vanha englanti

Englannin kieli kirjoitettiin ensimmäisen kerran anglosaksisilla futhorc-riimuilla, joita käytettiin 5. vuosisadalta lähtien. Anglosaksiset uudisasukkaat toivat nämä aakkoset nykyisen Englannin alueelle yhdessä itse vanhan englannin kielen, kielen varhaisimman muodon, kanssa. Tästä vanhan englannin kirjoitusmuodosta on säilynyt hyvin vähän esimerkkejä, ja useimmat niistä ovat lyhyitä kirjoituksia tai kappaleita.

Kristittyjen lähetyssaarnaajien käyttöön ottama latinankielinen kirjoitusasu alkoi korvata anglosaksisen futhorc-kirjoituksen noin 7. vuosisadalta alkaen, vaikka näitä kahta käytettiin rinnakkain vielä jonkin aikaa. Futhorc vaikutti uuteen latinaan perustuvaan englantilaiseen aakkostoon antamalla sille kirjaimet thorn (Þ þ) ja wynn (Ƿ ƿ). Kirjain eth (Ð ð) kehitettiin myöhemmin kirjaimen dee (D d) uudelleenkirjoituksena, ja lopuksi normannien kirjurit loivat vanhan englannin ja irlannin saarekkeellisesta g:stä kirjaimen yogh (Ȝ ȝ), jota he käyttivät karolingin g:n rinnalla.

A-e-ligatuuri ash (Æ æ) hyväksyttiin omaksi kirjaimekseen, joka nimettiin futorc-ruunan æsc mukaan. Hyvin varhaisessa vanhan englannin kielessä o-e-liitännäinen ethel (Œ œ) esiintyi myös omana kirjaimenaan, joka oli niin ikään nimetty riimun œðel ^[]mukaan. Myös v-v tai u-u ligatuuri double-u (W w) oli käytössä.

Vuonna 1011 Byrhtferð-niminen munkki kirjasi ylös vanhojen englantilaisten aakkosten perinteisen järjestyksen. Hän luetteli ensin latinalaisen aakkoston 24 kirjainta (mukaan luettuna ampersand) ja sitten 5 muuta englanninkielistä kirjainta, alkaen tirolaisesta merkistä ond (⁊), joka oli saaristolaiskirjain ja:

A B C D E F G H I K L M N N O P Q Q R S T V X Y Z & ⁊ Ƿ Þ Ð Æ Æ

Moderni englanti

Nykysuomen aakkosissa ei ole thornia (þ), ethiä (ð), wynniä (ƿ), yoghia (ȝ), ashia (æ) ja etheliä (œ). Latinalaiset lainat toivat ashin ja ethelin homografiat takaisin keski- ja varhaismoderniin englantiin, vaikka niiden ei uskota olevan samoja kirjaimia^[] vaan pikemminkin ligatyyrejä, ja joka tapauksessa ne ovat jokseenkin vanhanaikaisia. Thorn ja eth korvattiin molemmat th:llä, vaikka thorn säilyi vielä jonkin aikaa, mutta sen pienaakkosista muotoa oli yhä vaikeampi erottaa pienaakkosesta y:stä useimmissa käsialoissa. Y:tä th:n sijasta voi yhä nähdä pseudoarkaismeissa (nykyaikaiset kirjoitukset kirjoitetaan niin, että ne näyttävät vanhoilta sanoilta tai lauseilta), kuten "Ye Olde Booke Shoppe". Kirjaimia þ ja ð käytetään edelleen nykyisessä islannissa ja ð nykyisessä färsaaressa. Wynn katosi englannin kielestä 1300-luvun tienoilla, jolloin sen korvasi uu, josta kehittyi lopulta nykyaikainen w. Yogh katosi 1400-luvun tienoilla, ja sen korvasi yleensä gh.

1500-luvulla kirjaimet u ja j kirjoitettiin v:stä ja i:stä erillisinä kirjaimina, kun taas aiemmin nämä kaksi kirjainta olivat vain kahden jälkimmäisen kirjaimen eri muotoja. w:stä tuli myös oma kirjaimensa sen sijaan, että sitä olisi pidetty kahtena eri kirjaimena. Näiden muutosten myötä englannin aakkosissa on nyt 26 kirjainta:

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z

Vaihtoehtoinen pienaakkosellinen muoto long s (ſ) säilyi varhaismodernissa englannissa, ja sitä käytettiin ei-loppuosan asemassa aina 1800-luvun alkuun asti.

Ehdotetut uudistukset

Englannin kirjakielelle on ehdotettu erilaisia aakkosia, jotka useimmiten laajentavat tai korvaavat englannin perusaakkoset, kuten Deseret-aakkoset, shavialaiset aakkoset, Greggin pikakirjoitus jne.

Diakriittiset merkit

Diakriittiset merkit (ylimääräiset merkit, jotka auttavat muita kuin äidinkielisiä puhujia ääntämisessä) esiintyvät pääasiassa lainasanoissa, kuten naïve ja façade. Kun tällaisista sanoista tulee tavallinen osa englannin sanastoa, diakriittiset merkit pyritään poistamaan, kuten on tapahtunut vanhojen ranskankielisten lainasanojen, kuten hôtelin, kohdalla. Epävirallisessa englanninkielisessä kirjallisuudessa diakriittisistä merkinnöistä pyritään pääsemään eroon, koska ne puuttuvat näppäimistöltä, kun taas ammattimaiset tekstinkirjoittajat ja kirjasinkirjoittajat, kuten Microsoft Word, pyrkivät sisällyttämään ne. Sanat, joita pidetään edelleen vierasperäisinä, säilyttävät ne yleensä; esimerkiksi ainoa englanninkielisistä sanakirjoista (OED ja muut) löytyvä kirjoitusasu soupçon käyttää diakriittistä merkintää. Diakriittiset merkit säilytetään todennäköisemmin myös silloin, kun ne muuten sekoittuisivat johonkin toiseen sanaan (esimerkiksi résumé (tai resumé) eikä resume), ja harvoin niitä jopa lisätään (kuten sanassa maté, joka on peräisin espanjan yerba mate-sanasta, mutta joka on ranskan kielen café-sanan mallin mukainen).

Joskus, erityisesti vanhemmassa kirjakielessä, käytetään diakriittisiä merkkejä osoittamaan sanan tavut: cursed (verbi) lausutaan yhdellä tavulla, kun taas cursèd (adjektiivi) lausutaan kahdella tavulla. È:tä käytetään laajalti runoudessa, esimerkiksi Shakespearen soneteissa. J.R.R. Tolkien käyttää ë:tä, kuten sanassa O wingëd crown. Vastaavasti, kun kirjaimet -oo- edustavat kanakopissa yhtä vokaaliääntä (digrafia), vanhentuneissa kirjoitusasuissa, kuten zoölogisti ja coöperation, ne edustavat kahta. Tätä diareesin käyttöä näkee harvoin, mutta sitä käytetään vielä 2000-luvulla joissakin julkaisuissa, kuten MIT Technology Review ja The New Yorker.

Akuutti, vakava tai diareesi voidaan myös sijoittaa e-kirjaimen päälle sanan lopussa osoittamaan, että se ei ole äänetön, kuten sanassa saké. Yleensä näitä merkintöjä ei useinkaan käytetä, vaikka ne voisivat helpottaa sekaannusta.

Ampersand

& on joskus esiintynyt englannin aakkosten lopussa, kuten Byrhtferðin kirjainluettelossa vuonna 1011. Historiallisesti luku on Et-kirjainten ligatuuri. Englannissa ja monissa muissa kielissä sitä käytetään edustamaan sanaa and ja toisinaan latinan sanaa et, kuten lyhenteessä &c (et cetera).

Apostrofi

Vaikka apostrofia ei pidetä osana englannin aakkosia, sitä käytetään lyhentämään tai lyhentämään englanninkielisiä lauseita. Muutamat sanaparit, kuten sen (siihen kuuluva) ja it's (se on tai sillä on), were (monikko oli) ja we're (me olemme) ja shed (eroon pääseminen) ja she'd (hän olisi tai hänellä olisi), erottuvat kirjallisesti vain siitä, onko niissä apostrofi vai ei. Apostrofilla erotetaan myös possessiivipäätteet -'s ja -s' yleisestä monikkopäätteestä -s. Tämä käytäntö alkoi 1700-luvulla; aiemmin kaikki kolme päätettä kirjoitettiin -s, mikä saattoi johtaa sekaannuksiin (kuten apostolien sanoissa).

Kirjainten nimet

Kirjainten nimet kirjoitetaan harvoin ulos, paitsi silloin, kun niitä käytetään yhdyssanoissa (esimerkiksi tee-paita, deejay, emcee, okay, aitchless jne.), johdannaismuodoissa (esimerkiksi exed out, effing, to eff and blind jne.) ja kirjainten mukaan nimettyjen esineiden nimissä (esimerkiksi em (välilyönti) kirjapainotekniikassa ja wye (risteys) rautatietekniikassa). Jäljempänä luetellut muodot ovat Oxford English Dictionaryn sanakirjasta. Vokaalit seisovat itsekseen, ja konsonantit ovat yleensä muodossa konsonantti + ee tai e + konsonantti (esim. bee ja ef). Poikkeuksia ovat kirjaimet aitch, jay, kay, cue, ar, ess (mutta es- yhdistelmissä ), wye ja zed. Konsonanttien monikot päättyvät -s:ään (bees, efs, ems) tai, kuten aitch, ess ja ex, -es:ään (aitches, esses, exes). Vokaalien monikot päättyvät -es:iin (aes, ees, ies, oes, ues); nämä ovat harvinaisia. Kaikki kirjaimet voivat tietysti seistä itsekseen, yleensä isolla alkukirjaimella (okay tai OK, emcee tai MC), ja monikot voivat perustua näihin (aes tai As, cees tai Cs jne. ).

Jotkin kirjainryhmät, kuten pee ja bee tai em ja en, menevät helposti sekaisin puheessa, varsinkin kun niitä kuulee puhelimessa tai radioviestintäyhteyden kautta. Lentäjien, poliisien ja muiden lentäjien käyttämien ICAO:n kirjoitusasujen kaltaiset aakkoset pyritään poistamaan tämä sekaannus antamalla kullekin kirjaimelle nimi, joka kuulostaa aivan erilaiselta kuin muut.

Etymologia

Kirjainten nimet ovat suurimmaksi osaksi suoria jälkeläisiä latinankielisistä (ja etruskinkielisistä) nimistä ranskan kautta.

Säännöllinen fonologinen kehitys (karkeassa aikajärjestyksessä) on seuraava:

• palatalisaatio ennen latinan /k/:n etuvokaaleja peräkkäin /tʃ/:ksi, /ts/:ksi ja lopulta keskiranskan /s/:ksi. Vaikuttaa C:hen.
• palatalisaatio ennen latinan /ɡ/:n etuvokaaleja protoromantiikkaan ja keskiranskan /dʒ/:een. Vaikuttaa G:hen.
• latinankielisen /uː/:n siirtyminen keskipohjankieliseen /yː/, josta tuli keski-englanti /iw/ ja sitten nykyenglanti /juː/. Vaikuttaa Q, U.
• keskieurooppalaisen /ɛr/:n epäjohdonmukainen alentaminen /ar/:ksi. Vaikuttaa R:ään.
• Suuri vokaalisiirtymä (Great Vowel Shift), jossa kaikki keskieurooppalaiset pitkät vokaalit siirtyivät. Koskee A, B, C, D, E, G, H, I, K, O, P, T ja oletettavasti Y.

Uudet muodot ovat aitch, joka on keskiaikaisen latinan acca-kirjaimen säännöllinen muunnos; jay, uusi kirjain, joka oletettavasti äännetään kuten naapurikirjain kay, jotta vältettäisiin sekaannus vakiintuneen gee-kirjaimen kanssa (toinen nimi, jy, on peräisin ranskasta); vee, uusi kirjain, joka on nimetty analogisesti enemmistön kanssa; double-u, uusi kirjain, joka on itsestään selvä (latinankielisen V:n nimi oli ū); wye, jonka alkuperä on epäselvä, mutta jonka esiaste on vanhan ranskan wi; zee, amerikkalainen tasoitus zedistä analogisesti enemmistön kanssa; ja izzard, joka on peräisin roomalaisesta fraasista i zed tai i zeto "ja Z", joka sanottiin sanottaessa aakkosia.

Fonologia

Kirjaimia A, E, I, O ja U pidetään vokaalikirjaimina, koska ne edustavat vokaaleja (paitsi silloin, kun ne ovat äänettömiä); muita kirjaimia pidetään konsonantti-kirjaimina, koska silloin, kun ne eivät ole äänettömiä, ne edustavat yleensä konsonantteja. Y edustaa kuitenkin yleisesti sekä vokaalia että konsonanttia (esim. "myth"), kuten hyvin harvoin myös W (esim. "cwm"). Sitä vastoin U ja I edustavat joskus konsonanttia (esim. "quiz" ja "onion").

Kielitieteilijät kutsuvat W:tä ja Y:tä joskus puolivokaaleiksi.

Kirjainten numerot ja taajuudet

Englannin kielessä eniten käytetty kirjain on E. Vähiten käytetty kirjain on Z.

Alla olevassa taulukossa on esitetty kirjainten käyttötiheys kirjoitetussa englannissa,^[mutta se on ^{selitettävä}, ^d]vaikka käyttötiheys vaihtelee jonkin verran tekstityypin mukaan.

Aiheeseen liittyvät sivut

• Aakkoslaulu
• Naton foneettiset aakkoset
• Englannin ortografia
• Englannin oikeinkirjoitusuudistus
• Amerikkalaiset manuaaliset aakkoset
• Kahden käden käsiaakkoset
• Englanninkielinen pistekirjoitus
• Amerikkalainen pistekirjoitus
• New York Point