Liittoutuneet siirtyivät Normandiasta heinäkuun 1944 lopussa ja laskeutuivat Etelä-Ranskaan 15. elokuuta 1944, minkä jälkeen ne etenivät kohti Saksaa odotettua nopeammin.
Liittoutuneiden joukot olivat väsyneitä viikkoja jatkuneista taisteluista, ja tarvikkeet olivat hyvin vähissä. Vaikka huoltotilanne parani lokakuussa, joukkojen puute oli edelleen suuri ongelma.
Kenraali Eisenhower ja hänen esikuntansa valitsivat Ardennien alueen, jota Yhdysvaltain ensimmäinen armeija piti hallussaan, alueeksi, joka voitaisiin pitää hallussa mahdollisimman pienellä joukolla. Ardennien alue valittiin, koska maasto tarjosi hyvän puolustuksen ja koska siellä oli vähän teitä.
Liittoutuneiden etenemisvauhti ja syvänmeren satamien puute vaikeuttivat liittoutuneiden joukkojen huoltoa. Normandian maihinnousualueita hyödyntävät rannikkotoimitukset eivät pystyneet toimittamaan riittävästi muonaa. Ainoa liittoutuneiden valloittama satama oli Cherbourg, joka sijaitsi lähellä alkuperäisiä maihinnousurantoja, mutta saksalaiset olivat romuttaneet ja miinoittaneet sen.
Liittoutuneilta kesti useita kuukausia rakentaa kykynsä siirtää rahtia. Liittoutuneet valtasivat Antwerpenin sataman Belgiassa täysin ehjänä syyskuun ensimmäisinä päivinä, mutta se toimi vasta 28. marraskuuta. Scheldejoki oli puhdistettava sekä saksalaisista joukoista että laivaston miinoista.
Rajoitukset johtivat erimielisyyksiin kenraali Dwight D. Eisenhowerin ja sotamarsalkka Bernard Montgomeryn välillä siitä, saisiko Montgomery vai etelässä oleva amerikkalainen kenraali Omar Bradley tarvikkeita.
Saksan joukot pitivät hallussaan useita Englannin kanaalin rannikon suuria satamia toukokuuhun 1945 asti. Ranskan rautatiejärjestelmän tuhoaminen ennen D-Dayn alkua vaikeutti saksalaisten mahdollisuuksia vastata maihinnousuun. Se oli ongelma myös liittoutuneille, sillä ratojen ja siltojen korjaaminen vei aikaa.
Kuorma-autojärjestelmä toi tarvikkeita rintamajoukoille, mutta kuljetukset veivät valtavia määriä polttoainetta rintamalinjalle Belgian rajan läheisyyteen. Lokakuun alkuun mennessä liittoutuneet keskeyttivät suurhyökkäykset parantaakseen huoltolinjojaan.
Montgomery ja Bradley pyysivät molemmat tarvikkeiden toimittamista armeijoilleen, jotta ne voisivat jatkaa hyökkäystä saksalaisia vastaan. Kenraali Eisenhower halusi Montgomeryn pohjoisten joukkojen avaavan Antwerpenin sataman ja valtaavan Ruhrin alueen, Saksan teollisuusalueen.
Liittoutuneiden ollessa tauolla Saksan sotamarsalkka Gerd von Rundstedt pystyi järjestämään Saksan armeijat uudelleen organisoiduksi puolustukseksi.
Kenttämarsalkka Montgomeryn Market Garden -operaatio saavutti vain osan tavoitteistaan. Sen aluevoitot jättivät liittoutuneiden huoltotilanteen aiempaa huonommaksi. Lokakuussa Kanadan ensimmäinen armeija kävi Schelde-joen taistelun, jossa Antwerpenin satama avattiin laivaliikenteelle. Sen seurauksena huoltotilanne parani lokakuun loppuun mennessä.
Vaikka taistelut taukosivat Scheldtin taistelujen jälkeen, saksalaisilla oli vakavia ongelmia. Syksyllä jatkettiin operaatioita, erityisesti Lothringenin kampanjaa, Aachenin taistelua ja taisteluita Hürtgenin metsässä, mutta tilanne lännessä muuttui vain vähän.
Liittoutuneet etenivät hitaasti kohti Saksaa, mutta he eivät päässeet sinne. Länsiliittoutuneilla oli jo 96 divisioonaa rintamalla tai sen läheisyydessä, ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta oli tulossa kymmenen divisioonaa lisää. Liittoutuneiden ilmavoimien lisäyksiköitä oli edelleen Englannissa. Saksalaisilla oli yhteensä 55 divisioonaa.
Adolf Hitler lupasi kenraaleilleen 18 jalkaväkidivisioonaa ja 12 panssaroitua tai mekanisoitua divisioonaa. Suunnitelmissa oli käyttää 13 jalkaväkidivisioonaa, kaksi laskuvarjodivisioonaa ja kuusi panssaridivisioonaa reservistä. Itärintamalla Neuvostoliiton operaatio Bagration oli kesällä tuhonnut suuren osan Saksan armeijaryhmän keskusta-alueesta.
Operaatio päättyi vasta, kun puna-armeijan eteneviltä joukoilta loppuivat tarvikkeet. Marraskuuhun mennessä neuvostojoukot valmistautuivat talvihyökkäykseen.
Liittoutuneiden alkuvuoden 1944 ilmahyökkäykset olivat puolestaan tehneet Saksan ilmavoimat lentokyvyttömiksi. Tämä merkitsi sitä, että Saksan armeijalla oli vain vähän tiedustelutietoa taistelukentällä eikä sillä ollut keinoa pysäyttää liittoutuneiden tarvikkeita. Saksan joukkojen liikkuminen päivällä huomattiin helposti, ja toimitusten pysäyttäminen yhdistettynä Romanian öljykenttien pommituksiin merkitsi sitä, että Saksalla ei ollut öljyä eikä bensiiniä.
Yksi Saksan joukkojen harvoista eduista marraskuussa 1944 oli se, että ne eivät enää puolustaneet koko Länsi-Eurooppaa. Rintamalinjoja lännessä oli lyhennetty ja ne olivat paljon lähempänä Saksan rajoja. Tämä vähensi niiden huolto-ongelmia huolimatta liittoutuneiden ilmaherruudesta.
Lisäksi niiden puhelin- ja lennätinverkko merkitsi sitä, että radiot eivät enää olleet välttämättömiä viestinnässä, mikä vähensi liittoutuneiden ultra-koodinmurron tehokkuutta. Siitä huolimatta ULTRA lähetti päivittäin noin 40-50 koodattua viestiä. He kirjasivat saksalaisten hävittäjäjoukkojen nelinkertaistumisen ja huomasivat, että hyökkäystä suunniteltiin. ULTRA poimi myös tietoja monista rautatie- ja tieliikenteestä alueella.
Hyökkäyssuunnitelman laatiminen
Saksan johtajan Adolf Hitlerin mielestä hänen liikkuvat reservinsä mahdollistivat yhden suurhyökkäyksen. Vaikka hän tajusi, ettei itärintamalla voitaisi saavuttaa mitään, hän uskoi silti, että hyökkäys länsiliittoutuneita vastaan voisi onnistua.
Hitler uskoi voivansa jakaa liittoutuneiden joukot ja saada amerikkalaiset ja britit tyytymään erilliseen, Neuvostoliitosta riippumattomaan rauhaan.
Menestys lännessä antaisi saksalaisille aikaa suunnitella ja valmistaa kehittyneempiä aseita (kuten suihkukoneita, uusia sukellusveneiden malleja ja erittäin raskaita panssarivaunuja) ja mahdollistaisi joukkojen kasvattamisen idässä.
Koska saksalaisten maajoukkojen miesvahvuus oli vähäinen, he uskoivat, että oli parempi hyökätä lännessä liittoutuneiden pienempiä joukkoja vastaan kuin Neuvostoliiton valtavia armeijoita vastaan. Jopa kokonaisten neuvostoarmeijoiden tuhoaminen olisi silti jättänyt Neuvostoliitolle enemmän sotilaita.
Useat korkeat saksalaiset sotilasupseerit, kuten sotamarsalkka Walter Model, eivät uskoneet hyökkäyksen onnistuvan. He tarjosivat erilaisia suunnitelmia, mutta Hitler ei kuunnellut. Suunnitelma edellytti huonoa säätä, kuten sankkaa sumua ja matalia pilviä, jotka vaikeuttaisivat liittoutuneiden koneiden lentämistä. Hitler asetti hyökkäyksen alun perin marraskuun loppupuolelle, ennen Venäjän talvihyökkäyksen alkamista.
Lännessä toimitusongelmat alkoivat hidastaa liittoutuneiden operaatioita, vaikka Antwerpenin sataman avaaminen marraskuun lopulla paransi tilannetta. Liittoutuneiden armeijoiden asemat ulottuivat Etelä-Ranskasta aina pohjoiseen Alankomaihin asti. Saksalaiset halusivat hyökätä liittoutuneiden joukkojen ohutta linjaa vastaan. He ajattelivat, että tämä pysäyttäisi liittoutuneiden etenemisen länsirintamalla.
Lännen suurhyökkäyksiä varten laadittiin useita suunnitelmia. Ensimmäinen suunnitelma koski hyökkäystä Aachenin ympärillä oleviin yhdysvaltalaisjoukkoihin ja Yhdysvaltain yhdeksännen armeijan saartamista. Toinen suunnitelma koski salamasotahyökkäystä heikosti puolustettujen Ardennien läpi. Tarkoituksena oli jakaa armeijat Yhdysvaltain ja Britannian linjoilla ja vallata Antwerpen.
Hitler valitsi toisen suunnitelman. Hän piti ajatuksesta jakaa angloamerikkalaiset armeijat. Montgomeryn ja Pattonin välillä oli monia kiistoja. Hitler toivoi voivansa käyttää näitä erimielisyyksiä hyväkseen. Jos hyökkäys valtaisi Antwerpenin, neljä kokonaista armeijaa jäisi ilman tarvikkeita saksalaisten linjojen taakse.
Molempien suunnitelmien tarkoituksena oli hyökätä amerikkalaisia joukkoja vastaan. Hitler uskoi, että amerikkalaiset eivät kyenneet taistelemaan hyvin. Hän uskoi, että amerikkalaiset menettäisivät toivonsa kuultuaan amerikkalaisten tappiosta.
Generalfeldmarschall Walther Model ja kenttämarsalkka Gerd von Rundstedt määrättiin johtamaan hyökkäyksiä.
Model ja von Rundstedt olivat molemmat sitä mieltä, että Antwerpeniin tähtääminen oli liian vaikeaa, kun otetaan huomioon Saksan resurssipula vuoden 1944 lopulla. Samalla he katsoivat, että pelkkä puolustautuminen vain viivyttäisi tappiota. He kehittivät suunnitelmia, joiden tavoitteena ei ollut Maas-joen ylittäminen; Modelin suunnitelma oli Unternehmen Herbstnebel (Operaatio Syyssumu) ja von Rundstedtin Fall Martin ("Martin-suunnitelma").
Nämä kaksi kenttämarsalkkaa esittivät suunnitelmansa Hitlerille, joka hylkäsi ne "suuren ratkaisun" hyväksi.
Toiminnan nimet
Aikalaislehdistö keksi sanonnan "Bulge-taistelu" kuvaamaan liittoutuneiden rintamalinjan pullistumista sisäänpäin sodanaikaisissa uutiskartoissa.
Sodan päätyttyä Yhdysvaltain armeija myönsi Ardennes-Alsace-mitalin Luoteis-Euroopan operaatioihin osallistuneille yksiköille. Mitali kattoi Ardennien alueen, jossa taistelut käytiin, ja yksiköt, jotka olivat etelämpänä Elsassin alueella.
Suunnittelu
OKW päätti syyskuun puoliväliin mennessä Hitlerin käskystä, että hyökkäys aloitettaisiin Ardenneista, kuten vuonna 1940. Monet saksalaiset kenraalit vastustivat sitä, mutta hyökkäys suunniteltiin ja toteutettiin. Vuonna 1940 saksalaiset joukot olivat kulkeneet Ardennien läpi kolmessa päivässä ennen kuin hyökkäsivät vihollisen kimppuun, mutta vuoden 1944 suunnitelmassa vaadittiin taistelua metsässä. Pääjoukkojen oli määrä edetä länteen Maas-joelle ja kääntyä sitten luoteeseen Antwerpeniin ja Brysseliin.
Ardennien tiheät metsät vaikeuttaisivat liikkumista. Maasin takana oli avointa maastoa, jossa saksalaiset voisivat siirtyä nopeasti rannikolle.
Operaatioon valittiin neljä armeijaa. Ensimmäinen oli SS-kenraali Sepp Dietrichin johtama kuudes panssariarmeija, joka oli perustettu vasta 26. lokakuuta 1944 ja johon kuuluivat Waffen-SS:n vanhimmat ja kokeneimmat sotilaat: 1. SS-panssaridivisioona Leibstandarte Adolf Hitler sekä 12. SS-panssaridivisioona Hitlerjugend. 6. panssariarmeija oli pohjoisin hyökkäysjoukko. Sen tehtävänä oli vallata Antwerpen.
Kenraali Hasso von Manteuffelin johtama viides panssariarmeija sai käskyn vallata Brysselin.
Kenraali Erich Brandenbergerin johtama seitsemäs armeija määrättiin eteläisimpään hyökkäykseen. Tämä armeija koostui vain neljästä jalkaväkidivisioonasta, eikä siinä ollut panssarijoukkoja. Tämän seurauksena se ei edistynyt juuri lainkaan koko taistelun aikana.
Toissijaisessa roolissa osallistui myös kenraali Gustav-Adolf von Zangenin johtama viidestoista armeija. Se sijaitsi Ardennien taistelukentän pohjoisosassa. Sen tehtävänä oli pitää amerikkalaiset joukot paikoillaan. Se saattoi myös hyökätä, jos olosuhteet olivat oikeat.
Hyökkäyksen onnistuminen edellytti neljää tekijää: hyökkäyksen oli oltava täydellinen yllätys, sääolosuhteiden oli oltava huonot liittoutuneiden ilmaherruuden estämiseksi ja etenemisen oli oltava nopeaa. Liittoutuneiden polttoainevarastot olisi vallattava, koska Wehrmachtilla oli pulaa polttoaineesta. Pääesikunta arvioi, että heillä oli polttoainetta vain kolmasosaan tai puoleen Antwerpenin matkasta.
Suunnitelman mukaan alun perin oli tarkoitus muodostaa vajaat 45 divisioonaa, joista kymmenkunta panssari- ja panssariprikaatiodivisioonaa muodosti panssaroidun keihäänkärjen ja erilaiset jalkaväkiyksiköt muodostivat puolustuslinjan. Tähän mennessä Saksan armeija kärsi kuitenkin työvoimapulasta, ja joukkoja oli supistettu noin 30 divisioonaan.
Vaikka se säilytti suurimman osan panssarijoukoista, jalkaväkiyksiköitä ei ollut riittävästi idän puolustustarpeiden vuoksi. Näissä 30 hiljattain uudelleen rakennetussa divisioonassa käytettiin joitakin Saksan armeijan viimeisistä reservistä. Niiden joukossa oli kansangrenadööriyksiköitä, jotka muodostettiin veteraanien ja alokkaiden yhdistelmästä, joita oli aiemmin pidetty liian nuorina tai liian vanhoina taistelemaan. Koulutusaika, varusteet ja tarvikkeet olivat valmistelujen aikana riittämättömiä. Saksan polttoainevarastot olivat riittämättömät. Materiaalit ja tarvikkeet, joita ei voitu kuljettaa rautateitse, oli kuljetettava hevosilla polttoaineen säästämiseksi. Mekanisoidut divisioonat ja panssaridivisioonat olisivat vahvasti riippuvaisia kaapatusta polttoaineesta. Tämän seurauksena hyökkäyksen alkua lykättiin 27. marraskuuta 16. joulukuuta.
Ennen hyökkäystä liittoutuneet eivät olleet tietoisia saksalaisten joukkojen liikkeistä. Ranskan vapautuksen aikana Ranskan vastarintaliike oli antanut tietoja Saksan liikkeistä. Saksan rajalle päästyään näitä tietoja ei enää ollut saatavilla. Ranskassa käskyt oli välitetty Saksan armeijan sisällä Enigma-koneella koodattujen radioviestien avulla. Liittoutuneiden koodinmurtajat Bletchley Parkissa pystyivät kuuntelemaan ja purkamaan nämä viestit, jolloin saatiin ULTRA-nimellä tunnettuja tiedustelutietoja.
Saksassa tällaiset käskyt välitettiin tyypillisesti puhelimella ja teleprinterillä, ja kaikesta hyökkäystä koskevasta viestinnästä annettiin erityinen radiohiljaisuusmääräys. Hitlerin murhaa koskevan 20. heinäkuuta tapahtuneen salaliiton jälkeen Wehrmachtissa toteutetut suuret toimet johtivat paljon tiukempiin turvatoimiin ja tietovuodon vähenemiseen. Syksyn sumuinen sää esti myös liittoutuneiden tiedustelulentokoneet näkemästä saksalaisia maassa.
Alueen saksalaisille yksiköille annettiin puun sijasta puuhiiltä ruoanlaittoon, jotta savu vähenisi ja liittoutuneiden tarkkailijat eivät huomaisi, että joukkoja oli kerätty.
Liittoutuneiden ylijohto piti Ardenneja rauhallisena alueena. Liittoutuneiden tiedustelupalveluiden mukaan saksalaiset eivät kyenneet tekemään suuria hyökkäyksiä näin myöhään sodan aikana. Liittoutuneet uskoivat, että saksalaiset valmistautuivat puolustautumaan. Liittoutuneet arvelivat, että Düsseldorfin ympärille Reinin pohjoisosaan oli muodostumassa uusi puolustusarmeija. Saksalaiset huijasivat liittoutuneita lisäämällä alueella olevien ilmatorjuntapattereiden määrää ja tekemällä alueella enemmän radiolähetyksiä.
Hyökkäys yllätti liittoutuneiden joukot täysin. Yhdysvaltain kolmannen armeijan tiedustelupäällikkö, eversti Oscar Koch, Yhdysvaltain ensimmäisen armeijan tiedustelupäällikkö ja SHAEF:n tiedustelu-upseeri olivat varoittaneet, että saksalaiset saattaisivat hyökätä Yhdysvaltain VIII armeijakunnan alueelle. Yhdysvaltain 12. armeijaryhmä jätti nämä varoitukset huomiotta.
Koska Ardenneja pidettiin rauhallisena alueena, liittoutuneet käyttivät sitä uusien yksiköiden harjoitusalueena ja lepoalueena. Ardenneille sijoitetut yhdysvaltalaiset yksiköt olivat siis sekoitus kokemattomia joukkoja (kuten Yhdysvaltain 99. ja 106. "Golden Lions" -divisioonat) ja veteraanijoukkoja, jotka lähetettiin alueelle lepäämään (28. jalkaväkidivisioona).
Hyökkäystä varten suunniteltiin kahta suurta erikoisoperaatiota. Lokakuuhun mennessä oli päätetty, että saksalaisen kommandopoliisin Otto Skorzenyn oli määrä johtaa englanninkielisistä saksalaissotilaista koostuvaa erikoisjoukkoa. Nämä sotilaat oli tarkoitus pukea amerikkalaisiin ja brittiläisiin univormuihin. He menisivät amerikkalaisten linjojen taakse ja muuttaisivat opastetauluja, ohjaisivat liikennettä harhaan, aiheuttaisivat häiriöitä ja kaappaisivat Maas-joen sillat Liègen ja Namurin välillä.
Marraskuun lopulla mukaan otettiin vielä yksi erikoisoperaatio: eversti Friedrich August von der Heydten oli määrä johtaa Fallschirmjägerin (laskuvarjojääkäreiden) Kampfgruppea operaatio Stösserissä, joka oli yöllinen laskuvarjojoukkojen pudotus liittoutuneiden linjojen taakse ja jonka tarkoituksena oli vallata tärkeä tie Malmedyn lähellä.
Saksan tiedustelupalvelu oli asettanut 20. joulukuuta Neuvostoliiton tulevan hyökkäyksen odotetuksi alkamisajankohdaksi.
Heinäkuun 20. päivän salajuoniyrityksen ja puna-armeijan etenemisen jälkeen Hitler ja hänen esikuntansa jättivät Wolfsschanzen päämajan Itä-Preussissa. Lyhyen Berliinin-vierailun jälkeen Hitler matkusti Führersonderzugilla (junalla) Gießeniin 11. joulukuuta ja asettui asumaan Adlerhorstin komentokeskukseen Kransbergin linnassa.
Von Rundstedt perusti operatiivisen esikuntansa Limburgin lähelle, riittävän lähelle, jotta hyökkäystä johtavat kenraalit ja panssarijoukkojen komentajat saattoivat vierailla Alderhostissa.
Walther Modelin ja operaatiosta Stösser vastuussa olevan Friedrich von der Heydten 13. joulukuuta käymässä henkilökohtaisessa keskustelussa von der Heydte arvioi, että operaatio Stösserin onnistumisen todennäköisyys oli alle 10 prosenttia. Model kertoi hänelle, että yritys oli välttämätöntä toteuttaa.
