Nematomorpha (hevosenhiusmadot) ovat loismaisten sykloneuraalisten eläinten heimo. Ne näyttävät samankaltaisilta kuin sukkulamadot ja elävät samankaltaisissa ympäristöissä, minkä vuoksi niiden nimet ovat samankaltaisia. Niitä kutsutaan joskus Gordiacea...
Tieteellisesti Nematomorphaa pidetään usein omana pääjaksonaan (phylum) tai sen lähellä olevana ryhmänä, ja ne poikkeavat todellisista sukkulamadoista (Nematoda) muun muassa rakenteeltaan ja elinkierron piirteiltään. Aikuiset hevosenhiusmadot ovat vapaana eläviä vesieläimiä, mutta niiden nuoruusvaiheet ovat loisimaisia ja kehittyvät isäntäeläimissä (useimmiten niveljalkaiset).
Ulkonäkö ja rakenne
Ne ovat kooltaan 50-100 senttimetriä pitkiä, ja ääritapauksissa ne voivat olla jopa 2 metriä pitkiä. Niiden halkaisija on 1-3 millimetriä (0,039-0,118 tuumaa). Hevosenhiusmadot voi löytää kosteista paikoista, kuten kastelukaukaloista, puroista, lätäköistä ja säiliöistä.
Rakenne on pitkä, ohuen sukkulamainen ja helposti katsojan silmään muistuttaa hevosen karvaa, mistä tulee suomenkielinen nimi. Niillä on ohut kutikula, litteä tai pyöreä takaruumis ja yleensä näkyvät poimut tai uurteet rungon pinnalla. Aikuisilla ei ole toimivaa ruoansulatuskanavaa: ne eivät syö vapaana ollessaan, vaan lisääntyvät ja kuolevat pian sen jälkeen.
Elinkaari ja isännät
Hevosenhiusmaton elinkaari on monivaiheinen:
- Aikuiset madot elävät vedessä ja pariutuvat. Naaras munii geelimuodostelmana pitkän ketjun tai juoksevan rihman pölyttyneitä munia.
- Munan kuoriuduttua vapaat larvat ovat pieniä ja aktiivisia; ne voivat tarttua pieniin vesieläimiin, kuten Copepoda-ravuille tai muihin vesikirppuihin, tai ne joutuvat välittävään isäntään, joka sitten syö tartunnan saanutta välisäkäistä.
- Välisäkäisen (esim. hyönteisen toukan tai kotilon) kautta hevosenhiusmadon nuori kehitysvaihe päätyy yleisesti lopulliseen isäntään, joka on usein maa- tai vesielävä niveljalkainen kuten sirkat, jauhajat, sudenkorennon toukat, perhoset tai ravut.
- Kun madon larva on kasvanut valmiiksi, se voi manipuloida isäntänsä käyttäytymistä — usein saattamalla sen hakeutumaan veteen, jossa loinen vapautuu isännästä ja jatkaa vapaana lisääntymistä.
Tällainen isännän käyttäytymisen muokkaus perustuu todennäköisesti kemiallisiin ja neurologisiin muutoksiin isännässä. Aikuiset hevosenhiusmadot eivät enää ruoki isännän sisällä.
Luokittelu ja lajimäärä
Lajeja tunnetaan noin 326, ja arvion mukaan niitä voi olla maailmanlaajuisesti noin 2000 lajia. Ryhmä jakautuu pääasiallisesti kahteen pääryhmään: makean veden Gordiida (useimmat hevosenhiusmadot) ja merelliset Nectonematoida (meressä eläviä lajeja). Monet lajit ovat harvinaisia tai niistä on vain vähän tietoa, mikä tekee todellisen diversiteetin arvioinnista vaikeaa.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Hevosenhiusmadot esiintyvät maailmanlaajuisesti, erityisesti alueilla, joissa on pysyviä tai väliaikaisia vesialueita: lammikot, purot, kosteikot ja ihmisten tekemät säiliöt. Merelliset lajit elävät rannikon läheisyydessä ja avomerellä parasitisoiden merieläimiä. Useimmat lajit ovat riippuvaisia paikallisista niveljalkaisista isännistä ja niiden elinympäristöistä, joten lajit esiintyvät siellä, missä sopivia isäntiä ja vettä on saatavilla.
Fossiilit ja evoluutio
Alemman liitukauden Burman meripihkasta on löydetty 100-110 miljoonaa vuotta sitten fossiilisia matoja. Nämä löydöt osoittavat, että ryhmä on vanha ja että hevosenhiusmaton kaltaiset eliöt ovat olleet olemassa dinosaurusten aikaan. Fossiilit auttavat ymmärtämään niiden varhaista evoluutiota ja muutoksia isäntä‑isäntä‑suhteissa ajan kuluessa.
Ihmiset ja merkitys
Hevosenhiusmadot eivät ole haitallisia ihmisille tai suurille eläimille; ne eivät kehity selkärankaisissa isännissä. Usein niitä löydetään lammikoista tai maassa olevien eläinten alta ja ne saattavat aiheuttaa hämmennystä niiden outojen pituuksien vuoksi. Ekologisesti ne voivat vaikuttaa niveljalkaisten populaatioihin ja siten osaltaan säädellä ravintoverkkoja.
Yhteenveto: Nematomorpha eli hevosenhiusmadot ovat pitkäikäinen ja erikoinen eläinryhmä, jonka elämä kytkeytyy tiiviisti niveljalkaisiin isäntiinsä. Ne erottuvat rakenteeltaan ja elinkierron piirteiltään muista varsin samankaltaisista selväraajaisista ryhmistä, ja niiden tutkimus avaa kiinnostavia näkymiä loisten ja isäntien välisiin suhteisiin sekä käyttäytymisen manipulointiin.