Heinäsirkat kuuluvat alaluokkaan Caelifera. Caeliferaan luetaan noin 11 000 lajia, joista suurin osa kuuluu Acrididae-heimoon. Monet näistä lajeista tunnetaan yleisesti heinäsirkoiksi.

Tuntomerkit ja erot muihin sirkoihin

Heinäsirkat eroavat selvästi esimerkiksi pensassirkoista ja katydideistä lyhyiden antenniensa vuoksi, minkä takia niitä kutsutaan usein lyhytsarvisirkoiksi (short-horned grasshoppers). Tunnusomaisia piirteitä ovat:

  • lyhyet, paksut antennit;
  • voimakkaat takajalat, jotka ovat sopeutuneet hyppimiseen;
  • useimmilla lajeilla siivet aikuisilla yksilöillä, mutta siipien koko vaihtelee lajeittain;
  • sukupuolten välinen koko- ja väriero voi olla selkeä, esimerkiksi naaras usein suurempi;
  • äänentuotto tapahtuu yleensä takajalan tai siipien avulla (laulamista ei tule sekoittaa katydidin siritykseen).

Elinkaari ja käyttäytyminen

Heinäsirkat kehittyvät epätäydellisessä muodonvaihdoksessa (hemimetabolia): muna → nymfi → aikuinen. Nymfit muistuttavat aikuisia mutta ovat ilman siipiä ja lisääntyvät vasta viimeisissä kehitysvaiheissa. Naaras munii usein maahan tai multaiseen pesään munarykelmiä, ja lajeilla on erilaisia lisääntymisstrategioita ja pesäpaikan valintoja.

Joillakin lajeilla esiintyy faseerimuuntelua (phase polyphenism): tiheiden populaatioiden seurauksena yksilöiden väri, muoto ja käyttäytyminen muuttuvat ja ne voivat ryhmittyä suureksi muuttavaksi parveksi. Tällaisia parveutuvia muotoja kutsutaan yleisesti heinäsirkoiksi tai lohkareiksi, ja ne voivat aiheuttaa massiivista tuhoa ravintokasveille.

Ruokavalio ja ravinnonvalinta

Heinäsirkat syövät mieluiten ruohoja, lehtiä ja viljakasveja, mutta ravintovalikoima vaihtelee lajeittain. Monet lajit ovat generalisteja eli kaikkiruokaisia ja hyökkäävät useiden erilaisten kasvien kimppuun, kun taas toiset ovat erikoistuneet tiettyihin lajeihin. Joillakin lajeilla ravinto saattaa rajoittua yhdelle tai muutamalle kasvityypille.

Usein yksilöt syövät useista isäntäkasveista päivän aikana, mutta tietyt erikoistuneet lajit pysyvät yhden kasvin luona pidempään. Runsaasti ravintoa sisältävät alueet voivat tukea nopeaa lisääntymistä ja populaation kasvua, mikä voi johtaa paikallisiin haittoihin maataloudelle.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Heinäsirkat elävät monenlaisissa ympäristöissä: nurmikoilla, niityillä, savanneilla, peltomailla ja myös kuivemmilla alueilla. Toiset lajit suosivat kosteutta ja vehreyttä, toiset kuivempia ja avoimempia elinympäristöjä. Lajiston runsautta ja kokoonpanoa säätelevät ilmasto, kasvilajisto ja ihmisen maa- ja kasvinhoitotoimet.

Ihmisen kannalta merkitys

Monet heinäsirkkalajit ovat luonnollisia osa-alueen ravintoketjua ja palvelevat ravintona linnuille, hyönteissyöjille ja muihin petoeläimille. Toisaalta tietyt lajit voivat muodostaa vakavia tuhoja viljelyksille, etenkin kun ne parveutuvat ja muuttavat pitkien rykelmien mukana laajoille alueille. Historiallisesti parveutuvat heinäsirkat eli lokustit ovat aiheuttaneet suuria ruokakatastrofeja useilla alueilla.

Torjunta perustuu usein ennaltaehkäisyyn, paikallisiin kemiallisiin tai biologisiin toimenpiteisiin sekä viljelykäytäntöjen muokkaamiseen. Luonnolliset viholliset, taudit ja sääolosuhteet säätelevät myös populaatioiden kasvua.

Yhteenveto

Heinäsirkat ovat monimuotoinen hyönteisryhmä, jolla on selkeitä tuntomerkkejä (lyhyet antennit, hyppivä rakenteinen takaosa) ja monipuolinen ekologinen rooli. Ne voivat olla sekä hyödyllisiä että haitallisia riippuen lajista, elinympäristöstä ja populaation koosta. Erityisesti parveilevat lajit vaativat seurantaa ja hallintaa maatalouden suojelemiseksi.